#9/18 Siikanevan pääsiäishiihdot 29.-31.3.

Kipakalla pakkasella kuutamossa, hellehiihtoa päivällä

Torstai

Aurinko helotti täydeltä terältään kun pääsin torstaina töistä. Äkkiä kotiin ja reppua pakkaamaan. Koko pääsiäisen ajaksi oli luvassa mahtikeliä, nyt ei ollut aikaa hukattavaksi.

Oma aikansa pakkaamiseen ja siirtymiseen kuitenkin meni, mutta isoin askelin valoisammaksi muuttunut kevät piti huolen siitä, etä ehdimme PLP:n kämpän parkkipaikalle vielä valoisan aikaan. Rinkat selkään ja sukset jalkaan., edessä oli tuttuakin tutumpi siirtymätaival nevalle Rutajärventietä ja Vääräjärvenmaan metsäuria pitkin. Kun pääsimme nevan reunaan, oli jo hämärtynyt ja maisema oli kietoutumassa siniseen verhon. Tähtiä alkoi syttyä taivaalla ja iso lamppukin, viittä vaille täyskuu valaisi maiseman niin, että männynkäkkärät heittivät kovalle hangelle pitkät varjonsa.

Hiihtelimme hiljaisella suolla. Ei kuulunut pöllöjen ääniä, vain suksien karkea suhahtelu ja murtuvan jääkuoren rapsahtelu. Oli melkein hankikanto, mutta sukset upposivatkin silti säännönmukaisesti lumen kuoren läpi. Kuu valaisi niin hyvin, että suunnistaminen kohti Jaarikanmaan jyrkkää profiilia onnistui ilman otsalamppujakin. Vasta kun olimme kiertäneet Tulisaaren toiselle puolelle ja aloimme pystyttää leiriä, kaivoin lamput repusta. Taina kaivoi tavaroita rinkasta ja huomasi, että rinkka oli märkä, sisältä...ruokatermarin kuuma vesi oli vuotanut! Voi ähmänrähmä, ei mukava yllätys. Tarkistimme vahingot. Untuvahame oli jo jäätynyt pelliksi, muuten vahngot olivat vähäisempiä. Makuupussi oliu kuiva.Saatoimme jatkaa leirin tekoa, ei tarvinnut lähteä paluumatkalle.

Pystytimme leirin alas tasaiselle, harvaa puustoa kasvavalle reunavyöhykkeelle. Ei ole tullutkaan aiemmin viriteltyä riippareita sukset jalassa, nyt oli syytä, sillä lunta oli vielä näillä leveyksillä hyvinkin 50-60 cm. Levitin vielä yhteisen tarpinkin riippumattojen päälle, sivulle ei suojaa poikkeuksellisesti tarvinnut, sillä ilta oli tuuleton. Kello olikin jo lähempänä puolta yötä kun kaikki valmistelut oli tehty. Uni maittoi, vaikka suun tienoota vähän kiristyvä pakkanen viilensikin.

Perjantai

Yöllä oli reilusti pakkasta. Cumulus Panyam oli selkeästi mukavan käyttöalueen rajoilla, vaikka olinkin heittänyt sen päälle vielä ohuen ylimääräisen untuvapeiton. Muuten oli hyvä, mutta reisien kohdasta tuntui loppuvan tehot. Taina pärjäsi hyvin uudessa Marmotin "superpussissa", tosin ei mitenkään liian lämmintä kai ollut sielläkään. Heräsimme puoli kahdeksan aikaan, maisema oli valaistunut. Yöllä ei ollut kuulunut pööllöistö pihaustakaan, pettymys. Teeretkin pulputtivat ponnettomasti vain muutaman minuutin ja luovuttivat sitten.

Pakkasta oli sen verran, että päätimme purkaa leirin ensin ja hiihtää jonnekin etäämmälle aamiaiselle. Leiriä purkaessa näpit jäätyi ja harvinaista, myös jalat. Lämmittelin jalat käsien välissä puristelemalla.

Ei peltipaita vaan peltihame. Vuotanut vesi oli tehnyt tehtävänsä.

Lämmin hymy ???

Aamumaisema

 Aamiaispaikka löytyi parin saaren päästä keskeltä jo auringossa paistattelevaa nevaa. Lämmitimme risukeittimellä puuro- ja kahvivedet. Kananamunat olivat jäätyneet yön aikana läpikuultaviksi, niitä ei pystynyt syömään. Jätimme rinkat aamiaispaikalle ja hiihdimme etelään johtavaan suonlahteen kevyin kantamuksin. Lahden keskeltä löytyi sula painanne, joka oli uhmannut koko talven pakkasta jäätymättä. Se oli Rooppiojan alkulähteitä, täältä se lähtee ja laskee Männistönnevan kautta aina Iso-Haikaraan saakka.

Läntistä Siikanevaa

Muksis!

Aamiainen

Lisää kuvateksti

 '

Kananmunat jäässä

Lähde

Haimme rinkat selkään ja hiihtelimme kiireettömästi takaisin omia jälkiämme pitkin. Ensimmäiset muut hiihtäjätkin näkyivät suon laidassa. Oli selvää, että tänään Siikanevalla olisi hiihtäjiä, mutta me olimme saaneet yöpyjinä omistaa aamuhetken ihan itseksemme.

Tuttu oikoreitti Isosaaren eteläpuolen korven lävitse

Helottaa

Vääräjärvenmaan vanhaa kuusikkoa, jota on ennallistettu runkoihin uria sahaamalla

Kämpillä oli kävi aikamoinen vilske: ruokinta-automaatin simenet kävivät kaupaksi ja läsikiä nokkivat niin tikat kuin pikkulinnutkin.PUnatulkut viheltelivät metsikössä, hömötiainen valitteli.  Harmaapäätikka ilahdutti taas, on se upea liskolintu. Sisällä oli sen verran kylmää, että söimme lounaan ulos nostetulla penkillä. Siinä oli mukava samalla tarkkailla lintujen liikkeitä. Oli päivän kuumin hetki, ei ollut kiire mihinkään.

Lounashetki

Kun olimme aikamme levänneet, oli aika suunnata taas hangille. Otimme suunnaksi Siikajärven, jossa emme olleet koskaan jääaikaan olleetkaan. Järvi oli autio, vaikka olikin täynnä moottorikelkan jälkiä. Onneksi emme osuneet järvelle samaan aikaan. Pilkkireikiäkään ei juurikaan näkynyt, mikä yllätti. Paikoitellen oli lumen alla jo kunnon sohjokerros, vähän sai reittiä välillä valikoida. Nyt oli tarjolla aurinkoa ja hiljaisuutta ja osasimme siitä nauttia. Oli hauska katsella tuttuja paikkoja lumen peitossa. Muutaman kuukauden (?) päästä täällä jos soudellaan...

Uskomatonta kuinka paljon valoa oli kuukaudessa tullut lisää. Vielä seitseman maissa oli ihan valoisaa. Emme lämmittäneet saunaa, ilta meni pikku tupaa lämmitellessä. Uni maistui

Kamat kuivamaan

lauantai

Aamu valkeni aurinkoisena. Palokärki päästi kunnon soidinrudimentit ilmoille. Kämppä jäi siivoamatta, suuntasimme taas suksille mahdollisimman nopeasti. Siirtymätaival Vääräjärvenmaan kautta ja olimme taas nevalla, joka oli vielä autio muista hiihtäjistä. Olimme jo matkalla kuoriutuneet ylimääräisistä vaatekerroista, ladun varteen jäi anorakki ja villapaita odottamaan paluumatkaa.
Oli tuuletonta ja uskomattoman lämmintä. Hanki oli vielä kova yön pakkasista (oli ollut taas yli -15 astetta pakkasta) ja tastahdilla työntäen se kantoi jopa minua suurelta osiltaan. Katselin kartasta, että Jaarikanmaan takana kulki korpipainanne, jota pitkin sen voisi kiertää hiihtäen tasaista maata. Kun painanteen pään löysi, niin loppu sujuikin helposti, ensin metsäuraa pitkin ja sitten korpea pitkin, joka laajeni lopulta avosuoksi. En ollut tässä osassa suota ennen hiihtänytkään. Tiesin että jossain näistä Jaarikan itäpuolen pikku saarekkeista olisi kalasääksen pesä ja pienellä etsiskelyllä se löytyikin. Hyvin oli fiksussa paikassa, rauhassa saisi olla sulan maan aikaan.

Pupujen tanssipaikka

Ilman pipoa ja hanskoja liikenteessä

Tainaa kantoi tänään latusuksetkin. Ketun jäljet.

Helottaa helottaa

Käyn suon laitaa, mä ilman paitaa

Jaarikanmaan itälataidan pikku saaria

Kalasääksen pesäpuu

 Puolenpäivän aikaan alkoi näkyä muitakin hiihtäjiä nevalla, eikä ihme. Me siirryimme pikku hiljaa kämpän suuntaan, teimme lounaan ja siivosimme kämpän lähtökuntoon.
Olipa fantastinen retki. Ei tähän maisemaan pysty kyllästymään! Huhtikuun lopussa sitten viimeistään taas paikalla, aiheena PLP:n pönttötalkoot. Silloin onkin jo lintujen kevätmuutto kunnolla käynnissä, sitä malttamattomana jo odotellaan...