#37 Jouluyö Koonin metsässä 24-25.12

Pikapyrähdys jouluun

Joulutouhujen jälkeen kävelin parisen kilometriä mummon luota lähimpään metssän, samaan jossa oli tullut lapsen hiihdeltyä. Asutus oli laajentunut metsän suuntaan, mutta vielä oli vanhaa kuusikkoa jonkin verran Koonintien varressa. Riippari pystyyn pöpelikköön ja koisaamaan. Hyvin nukutti jouluyönä. Aamulla sitten takaisin jouluruokien ääreen. Pikapyrähdys!

Aamun näky

Leiri purettuna

 

#34 Kämpillä 28-29.11. ja #35 Rukojylhä, Teisko 6.12.2020

Pimeän ajan hämärää retkeilyä

Kämpillä 28.-29.11

Eipä paljon ole valoa ollut marraskuussa eikä sitä ollut nytkään. Julkaisukelpoisia kuviakaan ei kerry mutta laitetaan nyt muistiin pieni poikkeama PLP:n kämpillä. Tulin illalla, täydensin puihin 3kg talia, yövyin kämpän pihassa teltassa ja yritin kytätä harmaapäätikasta kunnon kuvaa. Tikka kävikin talilla, mutta valo ei riittänyt kunnon kuvaan. Yöllä hiutaloi hento kerros lunta teltan päälle. Kävin vielä kiertämässä pönttöjä ja tyhjentelin 15 pönttöä. Pari oli tippunut maahan ja vaihdoin huonoja naruja parempaan kiinnityskaapeliin. Pesimisprosentti oli noin 50 näissä pöntöissä. Tästä talkoista "mukavana" muistona sain sitten lintukirpun puremia oikein kunnolla. Vielä viiden päivän päästä nousi nilkkoihin uusia puremia. Sitkeitä tyyppejä!

Uuudet läskit puuss

Vierailija löysi aamulla purtavaa

Hömötiaisia oli ilahduttavan runsaasti ruokinnalla

Teiskon kävely Itsenäisyyspäivänä 6.12.

Harmaa ja tuhruinen sää, mutta vapaapäivä, joten jatkoin lähialueiden kartoittamista. Ajoin Teerijärven pohjoispäähän, samoille paikoille joissa olin kolme viikkoa aiemmin kiertänyt. Ny lähdin toiseen suuntaan ja kävelin Rukojylhän notkon, paikan jossa oli kartassa suojelumerkintä. Pieni, luonnontilaisen kaltainen musta puro juoksi rauhallisen notkon pohjalla. Siitä jatkoin vielä Rokojärven ja Musta-Tokomon kautta autolle, mutta tuhruinen sää ei innostanut tällä kertaa isompaan tutkiskeluun.

Rontonhorhan puroa

Helmipöllön pönttö Rontanhorhassa

Mehto

 

#32 Taivalkunta 21.11. ja #33 Äimälä 22.11.2020

Hienoja metsiä Nokialla ja Pälkäneellä

Taivalkunta

Viikonloppuna saimme tuplakävelyt: lauantaina kiersimme Nokia Taivalkunnan takametsässä ja sunnuntaina olikin sitten vuorossa oikein huippukohde, Pälkäneen Äimälä.

Taivalkunnassa kiersimme vaihtelevissa mäkisissä maisemissa pitkähkön rengasreitin. Hienoin kohta tuolla on siinä golfkentän tien päästä lähtevän polun varrella,  kallioiden ympäröivä lehtomainen lehtolaakso. Paljon kaatuneita puita ja paljon erilaista sekametsää. Eräänlainen ennätys oli että näimme reissullamme peräti neljä kertaa pyitä! Hyvin tuntuvat noissa maisemissa viihtyvän.

Ufoja? Taivalkunnan metsissä liikkuu paljon hevosia...

Solassa

Pyy

Kunnon koivupahka!

Äimälä

Äimälästä sain vinkin Koistisilta, kuulemma oikein hieno historiallinen miljöö ja tuntumassa vielä UPM:n laavukin, tosin nykyään huoltamaton. Yllätys olikin sitä suurempi kun läksimme nousemaan mäen suojeltua sivua ja rinnemetsä paljastuikin (Pirkanmaan oloissa) harvinaisen hienoksi rinnelehdoksi. Siellä kasvoivat sulassa sovussa satavuotiaita kuusia, yksittäisiä honkia ja kaikenlaisia lehtipuita. Rinteen lähteet ja pikkupurot yhdessä Mallasveden vesimassojen lämmön kanssa loivat otolliset olosuhteet jopa pähkinäpensaalle ja tammelle. Kaikenlaisia sieniä ja kääpiä tietty maapuissa ja lahoissa tikkapuissa.

Tosi hieno metsä, tänne kannattaa tulla uudestaan keväällä sinivuokkojen aikaan!

Äimälän upeata kulttuurimaisemaa

Mikä lie sieni?

Ainakin palokärki viihtyy metsässä. Käpytikan lisäksi muita tikkoja ei nyt näkynyt.

Pähkinäpuiden seuralaisia

Kanttarelli sinivuokkojen kaverina

Mänty, kuusi ja koivu. Sekametsää

Pähkinäpuupensas

Polkua parhaimillaan!

Tämäkin haavan sieni jäi arvoitukseksi

Karttaankin merkitty lähde

"Koivukanttarelleja"

UPM:n huoltamaton, mutta siisti laavu. Omat puut mukaan (tien vieressähän tuo on)

Mukuramänty

Mikä lie lötjäkesieni?

Tammenlehtiä oli maastossa siellä täällä

Kanttarellien satokausi on pitkä

Tämän pensaan nimi on vielä selvittämättä

 

#31 Teerisuon ympäri 15.11.2020

Yllättävänkin kivaa lähiluontoa

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs...ja pääasiassa olenkin kiertänyt Tampereen lähiseutuja retkillä. Suuntana on useimmiten ollut pohjoinen, niin nytkin, kun ajelin vajaan puolisen tuntia Aitolahden (vai onko Kangasalan puolta?) Teerisuon tuntumaan. Tuolla on oltu parikin kertaa teeren soitimella, mutta nyt ajattelin kiertää suon metsiä myöten. Kartan mukaan nimittäin länsipuolella oli isoja avokalliota, jotka ovat aina viehättäneet kävelymaastona.

Teinkin hyvän marraslenkin ja sain nauttia yllättävänkin kivasta lähiluonnosta. Alkumatkasta, pienen puronotkelman tienoilla oli komeaa sammalkuusikkoa ja itse avokalliokin oli kivaa. Puolessavälin piipahdin pienen metsälammen rannalla. Siellä oli joku pitänyt pressulaavussa majaa. Siinä olisi nuotiopaikka jo tehtynä, jos joskus tarvitsisi. 

Oli matkalla tosi mukava kohtaaminenkin, kun pelästytin matkaan ison, komeasarvisen ja valkokinttuisen hirven. Vaikka tienvarsilla noita saattaa nähdä, niin metsässä kyllä harvemmin, tuskin kerran vuoteen. Ellei sitten alkaisi opetella kutsuhuutoa, niihin ne kuulemma reagoivat...

Sammalkuusikossa oli tietty muutama suppilovahverokin

Tikkoja näkyi matkalla useampiakin

Mukavan kallioista maastoa

Ahvenlammi, nimensä veroinen?

Rytölaavu

 

#30 Aurejärven rannoilla 16-18.10.2020

Alkavan talven tuntua isolla järvellä

16.10.perjantai

(Tainan) syysloman kunniaksi suuntasimme matkan Kuruun, hieman Seitsemisestä pohjoiseen. Aurejärvi on iso ja kirkasvetinen järvi, jonka pohjoisosista löytyi mielenkiintoisen näköistä rantaa: ei mökkejä vaan kohtuullisen kokoisia suojelualueita.

Pääsimme kohtuuajoissa liikenteeseen, ennen varsinaista kohdettamme poikkesimme vielä katsastamassa Mikonniemen autiotuva. Loma-asutusten keskellä oleva tunnelmallinen hirsimökki voisi olla ihan potentiaalinen yöpaikka talviretkellä: ei luksusta, mutta ainakin toimivan näköinen tulisija. Itse paikkahan oli hieno, oma hiekkaranta ja kaikki.

Mahtava pahkurakuusi autiotuvan lähellä, arvelisin piikkilankojen jäljiksi

Mikonniemen vanha autiotupa

Ei täällä talvisin paljon kävijöitä yövy, kerran kuukauteen

Jätimme auton metsätien mutkaan ja suunnistimme rantaan. Vesi tuntui olevan matalalla, pikkukiviranta oli monin paikoin helpompi kulkea kuin ranta. Suuntasimme pohjoiseen ja rannat olivat kyllä komeat, paikoitellen oikein komeaa vanhaa kuusikkoa. Mitään kunnon polkua rannalla ei ollut eikä ihmisiäkään näkynyt. Paikoitellen kuljimme ihan vesirajaa pitkin, vesi oli tosi matalalla ja paljastunutta pikkukivirantaa pitkin oli helppo astella. 

Komeaa rantametsää

Vesi oli jostain syytä tosi matalalla

Pidimme lounastauon ja sen jälkeen jatkoimme rantoja Kaskiniemen ja Monganvuoren kautta Tervaniemen tulipaikalle. Monganvuoren kohdalla tehtiin metsän ennallistamistoimenpiteitä kaatamalla yksi-ikäistä puustoa ja se olikin ainoa matkan pätkä, jota voi kutsua ikäväksi ja vähän vaikeakulkuiseksikin.

Polku Tervanieman tulipaikalle oli käytetty, mutta ei kulutettu. Puita oli liiterissä vain muutama, mutta näin lämpimähkönä (oltiin plussan puolella) iltana se ei haitannut. Ilmeisesti tulipaikalla oli sitten kuitenkin ollut vuoden mittaan käyttöä, ja varmaan moni olikin tullut paikalle omalla veneellä

Laitoin pienet kynsitulet ja teimme ulkotulet. Taivas oli täynnä tähtiä ja yö tuntui ihmeellisen kuivalta, vaikka olikin syyskuu ja olimme ison veden äärellä. Pian oli aika mennä telttaan köllimään. Telttapaikan etsimisessä oli vähän puuhaa, riipparille olisi ollut isoja puita vaikka kuinka tarjolla. Vanhojen kuusien keskeltä löytyi kuitenkin tarpeeksi ei-niin-möykkyistä maata ja saatoimme nukahtaa hyvillä mielin.

Kaskilahden päässä oli soutuvenesatama

Kaskilahden päässä viitat jäänteenä vanhasta ajasta: polku oli täysin kadonnut väleiltä

Monganvuoren ennallistamisprojektin kyltit

Kaulattuja puita Monganvuorella

Tervaniemen iltaa

17.10.lauantai

Pistimme aamupalan jälkeen leirin kasaan. Jatkoimme kiertämällä Tervaniemen. Niemi olikin oikein hieno. Kun olimme virvelöimässä rannassa, ohitse kulki kolmen miehen joukko. Vähän päästä kun näimme miehet uudestaan, yksi paljastui Harriksi, vanhaksi tutuksi Suomi-Irlanti -seuran ajoilta. Olivat firman tykypäivää viettämässä Leveelahden kämpällä (Villin Luonnon vuokrakämppä). Maailma on pieni.

Päivän aikana näimme pari muutakin ihmistä, varsinainen ruuhka siis. Yksi oli packcraftia testaamasssa ollut yksinäinen retkeilijä, toinen busterilla operoiva pro-kalastaja. Kalastajalta saimme ohjeet minne pitäisi viehettä heitellä, mutta meille ei kyllä tärpännyt sittenkään. Turhia kalastajia!

Kuusien välistä löytyi juuri teltan mentävä aukko

Tervaniemen tulipaikan rakenteita

Tulipaikalla oli oma hiekkaranta

Karpaloita

Täältäkin löytyi majavan jälkiä, tosin vain tämän yhden kerran

Jättimäiseksi sateessa paisuneita suppiloita

Mahtava pahkapää!

Päivä meni nopeasti tai toisin ilmaisten: päivä oli lyhyt. Ehdimme kyllä kalastella (tyhjin käsin, niin kuin todettu) rauhassa ja kävelläkin hienoja rantoja, joten hieno päivähän se oli. 

Yllättävä kohtaaminen oli kun lahdukassa uiskenteli yksinäinen vaalea lintu ikäänkuin vaivihkaa.  Sehän olli alli! En ole aiemmin nähnyt tuota Lapin lintua näin etelässä, muutto matkalla se on mahdollista (ja itse asiassa viikkoa myöhemmin näin allin Iidesjärvellä).

Sen verran aikaisin alkoi hämärtää, että optimaalia telttapaikkaa ei yöksi löytynyt, ei ainakaan rantamaisemilla. Pystytimme teltan syvemmälle metsään upottavaan sammaleeseen.

Lisää kuvateksti

18.10.sunnuntain

Sunnuntainakin saimme ihan uuden luontoelämyksen: yön aikana oli alkanut sataa lunta (tai oikeammin räntää). Hyvin pelitti uusi teltta märän rännänkin kanssa. Paluumatkalla autolle poimimme vielä ison pussillisen suppilovahveroita kotiin viemiseksi.

Hieno oli lokakuun reissu Aurejärvelle, tänne voisi aivan hyvin tulla hiihtelemään talvellakin, Mikonniemen autiotuvassa voisi yöpyä jopa tupaolosuhteissa, pitäisikö toteuttaa?