#36/17 Jouten Jouttijoella 18.-19.11

Uusi järvi ja jokivarsi tarkkailun alla

Siikajärven ympäristössä riittää vielä uuttakin tutkittavaa. Teimme viime vuoden viimeisen reissun juuri ennen vuodenvaihdetta Jouttikoskelle, silloin matkalle osui jälkiä susistakin (tarina löytyy vanhasta blogista täältä: Susien jäljissä Jouttikoskelle ). Silloin kuljimme lenkin osana Jouttijoen vartta Iso-Aituantieltä kämpälle. Jo silloin heräsi uteliaisuus, olisiko jokivarsi alajuoksun suuntaan yhtä hieno. Ja olihan se!

Pääsimme matkaan lauantaina vasta reilusti aampäivällä. Ajoimme omiin ajatuksiin vaipuneina Jyväskyläntietä autojonossa, kun jossain sivussa liikahti jotain isoa. Valtava lapasarvinen uroshirvi tulossa tien yli risteyksen kohdalla. Molemmista suunnista tuli autoja tasaiseen tahtiin. Huusin täysiä "Varo!" ja Taina teki vaistomaisesti väistöliikkeen risteyksen kohdalla olevaan tien levennykseen. Pääsimme sujahtamaan hirven edestä täydellä vauhdilla, hidastamatta. Hirvi jatkoi matkaansa ja kuin ihmeen kaupalla, ilman vaurioita. Takaa tuleva ehti ehkä jarruttamaan tai sitten hirvi oli vaan nopeampi.
Huh huh!
Kello 11 keskellä kirkasta (harmaata) päivää, hirviaidat molemmin puolin, ei tuollaista osannut mitenkään odottaa. Hirviaidassa oli aukko risteyksen kohdalla ja siitä hirvi sitten tuli. Oliko sillä jokin erityinen syy rynniä liikenteen läpi, hirvijahti vai mikä?
Ajoimme Oriveden ABC:lle ja vaihdoimme kuskia. Jatkoimme matkaa kiittäen onneamme. Kaikki hyvin.

Ajoimme suoraan Iso-Aituantielle. Tie on oikeastaan metsäautotie, sillä sen varrella on vain yksi asumaton (?) talo. Tie on puomitettu ja vaikka puomi olikin auki, jätimme auton suosiolla parkkiin ennen sitä. Kävelemäänhän tänne oli tultu. Kävelimme tietä pitkin kohti Isoa Hanhijärveä. Alkoi tihuttaa vettä päinvastoin kuin säätiedotuksessa oli luvattu, joten sadekamppeet menivät päälle heti alkumatkasta. Matka olisi edennyt hyvää vauhtia, ellei sammalmetsä olisi kutsunut...aivan oikein, suppilovahveroiden uusi sato oli täälläkin noussut kuten edellisenä viikonloppuna Heramaanjärvellä. Puolisen muovikassillista löytyi lisää painoa reppuun.
Iso Hanhijärvi kiinnosti, koska rannat olivat eteläpään vanhaa talonpaikkaa lukuunottamatta säästyneet mökeiltä. Katsoin ilmakuvasta, että järven keskivaiheen niemi olisi säästynut hakkuilta, joten suuntasimme sinne. Iso oja oli pakko kiertää matkalla, mutta muuten maato oli hyväkulkuista. Niemi olikin mukavan oloinen, täyskokoista harvennettua kuusikkoa kasvava alue. Hyvä, rauhallinen paikka, mahdollinen ehdokas siis kesällä tehdylle viirupöllön pöntölle.

Iso Hanhijärven niemen kuusikkoa

Tuoreita hirvenjlkiä oli tiheässä

Uutta satoa

Alun perin ajattelin, että olisimme poikenneet viereiselle vanhalle, nyt jo hävinneelle metsäkämpän paikalle perustuksia etsimään, mutta tuo niemen ympäröimä iso oja sai muuttamaan suunnitelmia. Palasimme tielle omia jälkiämme ja otimme stten taas suunnan metsää, kohteena Jouttijoen Jokiristi. paikka, jossa pääuomaa yhtyisi pienempi sivupuro. Matkantekoa hidasti taas ohittamattomat suppilovahverpaikat, joten nälkä alkoi jo kurnia.
Pääsimme vihdoin joelle - tai oikeastaan purolle - ja lounastamaan. Puronvarsi oli odotusten mukainen, yhtä hieno kuin viime vuoden lopulla kulkemamme pätkä. Kovat sammaleiset rannat, mystistä kuusikkoa, hiekkapohja - sanalla sanoen satupuro. Ylitimme sivupuron ja lähdimme seuraamaan puronvartta pohjoiseen (luoteeseen), välillä ihan puron vieressä ja välillä kauempana kaatuneita puita kiertäen. Olipa hienoa maastoa, emme pitäneet mitään kiirettä.
Kun vihdoin pääsimme Iso-Aituantielle, päivä alkoikin hämärtymään. Hirvimiehet pitivät sillan lähellä kokoustaan, taisivat olla jääneet ilman saalista, vaikka hirvien jätöksiä totisesti alueella oli.
Kävelimme autolle ja lähdimme kämppää lämmittämään. Ensi keväänä olisi kiva kävellä loppumatka purosta, ihan alajuoksulle asti. Mutta se onkin jo kokonaa toinen stoori.

Jokiristin lounaspaikka

Sivupuro

Hop! Tästä yli !

Hiekkapohjainen joki, vesi on valitettavasti liian hapanta ravun lisääntymiselle.

Kynttilänvalossa kämpällä, aika lukea mitä hyllystä löytyy

Puhdetöitä.

#35/17 Heramaassa, melkein erämaassa 11.11

Järven ympäri marraskuun säässä

Herajärven kierros on tunnettu retkeilyreitti Kolin kansallispuistossa. Heramaanjärven sen sijaan pääsee kiertämään huomattavasti lähempänä Tamperetta, vain pienen ajomatkan päässä Jyväskylän suuntaan. Järvi on hieno, kalliorantainen vesi ja jopa melkein mökitönkin, vain yksi vanha hirsimökki järven keskivaiheilla. Mökin omistaa Kangasalan Reserviupseerikerho. Kaikki maat ympärillä omistaa Vihtori Lihasula-Peltosen (!) säätiö, eli säästynee jatkossakin mökitykseltä, varsinkin kun rannat ovat kartassa merkitty yksityiseksi suojelualueeksi. Itse järvi on lähdepohjainen ja näkyvyydeltään Tampereen alueen paras, näkyvyys pinnan alla on kuulemma 8 metriä. Tästä syystä järvellä käyvät kuulemma sukeltajatkin harjoittelemassa.Ympäri kiertää hyvät merkityt polut, kierros on osa Kaarinan polun reitistöä. Jonain hiljaisempana vuoden aikana järvi saattaisi soveltua vaikka yöpymiseenkin, ainakin se yksi poluton niemi voisi olla sellainen paikka, etteivät koiranulkoiluttajat herättäisi aamulla.

Hyvin tuntuu osuvan sateet nyt viikonlopuiksi, moneskohan peräkkäinen tämäkin on? Mutta ulos oli päästävä, jos ei  muuten, niin ennakkoon sunnuntain isänpäivää "juhlimaan". Kierrokseen meni vain reilut pari tuntia ja siinä ajassa ehdimme jo keräämään suppilovahveroitakin, aivan uusia, tuoreita sieniä oli  noussut menneen pienen pakkasjakson jälkeen. Suositeltava kierros ja lähistöllä on mukavan näköistä metsää Puikkarin alueella, sellaista paksusammalista kuusikkoa, sinne sitten vaikka ensi syksynä sieneen.

Puro parkkipaikan vieressä

Polku oli mukava kautta matkan

Tampereen seudun kirkasvetisin järvi?

Kosteaa marraskuuta

Välillä polku kiertää mukavaa kalliota

Reserviupseerien mökin vieressä on vanhemmatkin perustukset

V.1958 rakennettu komea ja hyväkuntoinen hirsimökki 

Välillä järvi näyttää kokoistaan suuremmalta

Jonkun nuotipaikka "saaressa"

#34/17 Märkää marraskuuta Kirvesjärvellä 4.-5.11

Yllättävän talvisia tunnelmia Siikajärven tuntumassa

Sateen kurittaman Tampereen maa oli musta, kun läksimme Mikon kanssa varhain lauantaiaamuna kohti Oriveden Vuorijärven maastoa. Maisema muuttui heti Hirsilän mutkan jälkeen. Maa oli valkoinen ja tunnelma oli ihan erilainen kuin vain muutama kymmenen kilometria etelämpänä. Jännä ylänkö tämä kolmen kunnan, Oriveden, Ruoveden ja Juupajoen rajaseutu. Pyyhkijät päällä ajelimme Vuorijärven tietä ja vähän kieli keskellä suuta, sillä kovaksi tamppautuneet ajoraiteet olivat täydessä jäässä ja raiteiden välissäkin lunta paikoin toistakymmentä senttiä. Talvi on tullut, uskottava se kai on?

Teimme ensin pienen kurkistuksen Vuorijärvelle. Näkymä oli komea karuudessaan. Harmaan eri sävyjä, lunta ja vetisessä jääriitteessä hiljalleen keinuva järvi. Tarkistimme tilanteen nuotiopaikalla. Ei puita, mutta se olikin jo etukäteen melkein varmaa. Koskahan tuolla on viimeksi puuhuoltoa ollut. Lippaluolan kallio tiputti vettä, mutta penkiksi asetetussa puunrungossa oli jokunen kuivakin kohta. Kyllä tuossa tarvittaessa tulta pitäisi illalla ja rannan männyissä olisi paikkaa riippumatoille. Takataskussa yksi mahdollinen yöpymispaikka palasimme vielä takaisin autolle.

Vuorijärvi

Sadevermeet niskassa sumun keskellä

Lippaluolan nuotiopaikka

Kallionkolossa jää piti pintansa

Paikka katsastettu!

Auto lumipenkkaan tien varteen ja kävellen Kirvesjärven laavulle. Tuttu näky, ei puita taaskaan. Pari vuotta sitten otin asiakseni kirjelmöidä Oriveden liikuntatoimelle, jonka huollossa laavun pitäisi olla. Puita tulikin silloin, maahan kipattuna ja kevytpeitteen alla, varma tapa kastella kuivatkin puut. Ne sitten omin käsin marraskuun kosteudessa silloin räystään alle pinosimme. Paikka on mitä hienoin lampi kalliorannalla, mutta välinpitämätön puuhuolto ja puukatoksen ja puute haittaa aivan suotta laavun käyttöä. Tämä kaikki oli teidossa, joten kannoimme mukanamme kellarista napatun paperikassillisen kuivia halkoja. Olisi sitten mitä pitkänä pimeänä iltana poltella. Katsastimme riipparipuut valmiiksi, piilotimme puut ja kirveet laavun alle ja läksimme tutkimaan itselleni aiemmin käymätöntä maastoa laavusta kaakkoon.

Kirvesjärvi, laavu pilkistää oikealta

Otimme suunnan kohti kolmen pienen lammen rypästä, Kalliojärviä. Suora ei reitti ollut, sillä pyrimme etenemään kuivia harjanteita pitkin ojia ja korpihetteikköjä vältellen. Matkanteko oli siitä huolimatta hidasta ja raskasta, siitä piti huolen metsänpohjan rangat ja hakkuujätteet ja upottava sammalikko, lisämausteena hanki varvikon päällä. Aikamoista tarpomista sadevermeet päällä sumupilven sisällä.
Lopulta päsimme kohteeseen, Kalliojärvien väliselle mäelle. Siellä olikin reissun ensimmäinen kunnon metsä, paksusammalinen kuusikko, suppilovahveroita ja isoja haapoja. Teimme leirin lounasta varten rinteeseen. Tarppikankaan viritys ei ollu turhaa, kangas kastui tauon aikana litimäräksi. Kiirusta ei ollut, keitimme kahvit vielä kannon päällä ja jatkoimme vasta sitten matkaa. Sadekin taukosi.

Uuden talven ensimmäiset jänönjäljet

Upottavaa pöpelikköä

Vihdoinkin kunnon metsää Kalliojärven tuntumassa.

Mahtihaapa

Lounassuoja oli tarpeen

Suunnittelimme tauon aikana rengasreitin. Ensin hyväkulkuista kangasta pitkin ja oikaisu metsäautotielle siirtymätaipaleelle. Tiellä oli ollut jonkinlainen hirvijuhla. Kolmenkymmenen metrin matkalla oli satoja hirvien jälkiä lumessa. Mitä lie siinä puuhanneet.

Ufon lakeutumisjäljet Kalliojärvellä

Pajunkissoja? No ei...

Lupiineja metsän keskellä. Jonkun maakuormassa ollut siemeniä.

Hirvi!

Paljon hirviä!

Metsäautotietä eteneminen kävi vaivatta. Kiersimme aina Vähä-Vuorijärvelle saakka. Olin katsellut etukäteen MML:n vahoista kartoista, että järven eteläsivulla sijaitsi edelleen vanha metsätyökämppä. Ohitimme uuden mökin, jossa agrigaatti pauhasi sähköä. Asukkaita ei näkynyt. Vanha kämppäkin löytyi, mökiksi muutettuna. Nappasin kuvan.
Kämpän jälkeen oli taas poluttoman taipaleen vuoro. Aluksi maasto näytti epätoivoiselta ryteiköltä, mutta sitten pääsimme nousemaan turvaan avokallioalueelle. Komeaa kalliota, tuli jotenkin mieleen vaikkapa Varsinais-Suomen kallioalueet. Kalliota pitkin oli mukava kävellä ja saavutimme pian Iso Vuorijärven rannan. Luola, jossa olimme käyneet aamulla näkyi järven toisessa päässä.

Vanha metsätyökämppä mökiksi muutettuna

Ryteikköä

Onneksi sitten aukesikin mukava kalliomaasto.

Vuorijärven lippaluola järven takana.

Kävelimme järven rannan polkua pitkin. Eteen ilmestyi kahdet kengän jäljet, isommat ja pienemmät ja koiran jäljet. Kävi mielessä, että Ellu ja Hannu olisivat tulleet Tovea ulkoiluttamaan. Jäljet johtivat aina laavulle saakka, jonne ehdimme vielä valoisan aikaan, neljän jälkeen. Nuotioringissä oli savuava puu odottamassa. Laavun neljästä kuivasta puunklapista kaksi oli poltettu. Ei haitannut, olihan meillä oma puupussi laavun alle piilotettuna.

Virittelimme ensin yöpuut. Otsalamppuakin alkoi jo tarvita. Ruoan laitossa ja pienen tulen pitämisessä ilta kului hiljalleen. Varustust oli hyvä, mitä nyt kostuneet kumisaappaat tuntuivat kylmiltä. Kuivia sukkia ei viitsinyt uhrata vielä tässä vaiheessa, olivat univaraksi. Ensi reissu onkin sitten jo huopasaappailla, kenties. Niin hiljallee, että olimme kypsiä nukkumaan jo yhdeksän maissa. Omaan riippariin oli mukava kiivetä lepäämään. Matka ei ollut ollut kauhean pitkä, mutta maasto välillä aika väsyttävää. Uni tulikin pyytämättä.

Sade alkoi yöllä, välillä satoi ihan maahankin asti. Jatkoimme unia puoliväkisin auringonlaskun jälkeenkin, sateeseen ei ollut kiire. Sitten aamiainen ja tavaroiden purku. Kaikki varusteet olivat ihan kosteita tarpista huolimatta, ei ihme kun ilmankosteus oli ollut yöllä 99%. Kameran linssikin veti huuruun kun otin aamulla kuvia. Tulihan luonnonmukainen sumulinssiefekti kuviin! Kirvesjärvi oli muuten vielä aamullakin jäässä. Kuulimme myöhemmin , että viikolla pakkasta oli ollut peräti 13,5 astetta näillä seuduin, aikamoinen ero Tampereeseen. Olisikohan kotopuolessa ollut viittäkän astetta.
Siikajärven rannassa ja kämpällä kävimme vielä ihmettelemässä. Palkitsimme pikku reippailun käymällä vielä kotimatkalla Oriveden herkkuhetke sunnuntailounaalla. Nam!

Jälkikirjoitus: Annoin palautetta laavun puuhuollosta ja kunnosta (katto vuotaa) Oriveden liikuntatoimeen. Sain ystävällisen vastauksen kaksi viikkoa sitten valitulta uudelta liikuntatoimenjohtajalta, että asia on tiedossa ja korjataan. Kaveri oli käynyt itsekin laavulla lauantaina paistamassa makkaraa koirien ja vaimonsa kanssa... 

Ollinkiven sukulainen polun varrella

Lisää ufon jälkiä

Pitkä pimeä marraskuun ilta

Sumulinssikuva aamulta

Kirvesjärvi ja yöpuut

Kirvesjärven jäät ja vedenottoavanto