Blogiarkisto

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

#16/17 Montenegro 2017: 2. retkipäivä 


2. retkipäivä 11.6: Stavna - Medjukomle (Komovi) - Stavna

15km, ylös 600 m, alas 600m, kävelyaika netto noin 5h 30 min


Aamu valkeni harmaana. Tai oikeastaan todella harmaana, sillä sakea sumu peitti ympäröivät vuoret ja osin majapaikkammekin. Saimme Vlatkolta tekstiviestin, että sumuisesta aamusta huolimatta sää tulisi selkenemään myöhemmin. Kannatti siis odotella rauhassa sään selkeämistä ennen matkaan lähtemistä. Läksimmekin polulle vasta kello 10 maissa


Eipä näy Komovin huippua illan tapaan.

Haukotuttaa...
Alkumatka kohti Komovia kulki helppokulkuista yläharjannetta pitkin. Ohitimme matkalla kesäkylän karja-aitauksineen. Tulimme polkujen haaraan reillun puolen tunnin päästä ja käännyimme huippua kohti vievälle polulle. Sumu oli edelleen kova, mutta uskoimme sen selkeytyvän myöhemmin. 
Polku nousi pikkukivirinnettä pitkin kapeana. Se ei tuntunut mukavalta, toisella puolen laski 45 asteen rinne jonnekin syvälle alas laaksoon, melkeimpä rotkoon. Kun olimme nousseet puolisen tuntia tai kolme varttia ja sumu säilyi yhä voimakkaana, päätimme tehdä suunnitelman muutoksen. Olisi järkevää tai ainakin mielyttävämpää nousta huipun sijasta Komovin kolmen huipun väliseen satulaan, sieltäkin näkisi aina Albanian lumihuippuisille vuorille asti. Onneksi Vlatko oli merkinnyt gepsiimme kolme eri vaihtoehtoa josta valita.


Kohti vuorta

Kesäkylä pienine kalusteineen

Siellä jossain huippu?

Kapea polku irtokivirinteessä
Palasimme takaisin polkujen risteykseen ja läksimme nousemaan taas, tällä kertaa loivemmin, mutta yhtä jyrkän rinteen syrjää. Jälleen edessä oli pitkiä irtokivirinteitä ja välillä kasvillisuuden verhoamia osuuksia. Puita kasvavat osuudet olivat melkeinpä jyrkempiä kuin paljaat rinteet, mutta kasvillisuus peitti armollisesti näkymät alas.  Toisaalta nuo "metsäosuudet" olivat hitaita, ylös-alas polveilevia osuuksia, joissa välillä väisteltiin puunrunkoja ja isoja kivenlohkareita. Kesti ainakin tunnin ennenkuin olimme taas uudessa polkujen risteyksessä. Paikasta lähti polku kiertämään rinteen toiselle puolella ja toinen, ylöspäin johtava polku. Paikassa kasvoi järjettömän hienoja vanhoja mäntyjä, oikeita Puita isolla kirjaimella. Levähdimme hetken ja tarkkailimme, kun eksoottisen näköiset, punapyrstöiset pikkulinnut hoivasivat jossain piilossa olevia jälkeläisiään. Pyrstö loisti kuin oranssi tulenlieska kun leppälintunaaras (tai toiveideni mukaan, mustaleppälintunaaras) lepatteli hermostuneesti jo hieman kirkastuneessa säässä.


polulla


Huimaa...
Esteitä tiellä





Polkujen risteys, ylös vai alas

Jätti

Jälleen tukevalla pohjalla
Huippujen välistä painannetta pitkin nouseminen olikin hermoja raastavan sivurinneosuuden jälkeen mukavaa toiuhua. Vaikka nousua olikin kokoajan, niin tukevaa maata oli molemmin puolin. Maisemat muuttuivat yhä karummiksi ja vähitellen kasvillisuus muuttui pelkäsksi satunnaiseksi nurmeksi kivikoiden välissä. Hieman tuli tähtien sodan maisema mieleen (vaikka se lieneekin kuvattu Tenerifalla). Kipuamisen ja kipuamisen jälkeen pääsimme vihdoin satulan huipulle, punainen teräslaatikko siitä merkkinä. Kirjoitimme laatikkoon nimet, säännöllisesti mutta harvakseltaan täällä oli kävijöitä, olihan Komovi maan tunnetuimpia vuoren huippuja.


Viileää, tuulenpitävä takki oli tarpeen 



Vielä pieni nyppylä ja sitten satulassa...

Kuun maisemaa

Vieraskirjan paikka
Sitten oli aika siirtyä katsomaan uusia, juuri auenneita maisemia. Ja komeita ne olivakin! Aurinkokin paisteli, joten näkyvyys oli selkeä, vaikka tuuli ja yläilmojen viileys vähän viluttikin. Vuorijonot muodotivat etelän suunnassa toinen toistensä päälle laskostuvia kerroksia ja kauimpana näkyivät Albanian lumihuippuiset, pelottavan karut massiivit. 
Polku olisi jatkunut satulasta vielä alas Komovin toiselle puolelle ja kiertänyt vuoren toista puolta takaisin Stavnaan, mutta me päätimme palata samaa tietä takaisin, josta olimme tulleetkin. Polku oli ainakin tuttu ja tiesimme, että pääsisimme hyvissä ajoin takaisin leiriin. Ja niinkuin usein on, maisemat takaisintullessa olivat aivan erilaiset kuin päinvastaiseen suuntaan. 


Albanian massiivit
Kylmä?
Alaspäin

Takaisinpäin mennessä edessä oli taas tuo hidas ja vähän huimaavakin sivurinne irtokivineen, mutta kaikkineen matka sujui jo tutulla reitillä ilman suurempaa jännitystä. Stavnaan saavuimme hieman myöhemmin kuin edellisenä päivänä, koska matkaan lähtö oli sumun takia viivästynyt reilulla tunnilla. Hyvä päivä ja saimme aitoa ylävuoriston huiputuksen makua, vaikka tuo Vasojevicki Komin huippu (2460 m) jäikin valloittamatta. Kävimme sentään vajaassa 2200 metrissä. Iltapala maistui, eikä unen saannissakaan ollut vaikeuksia.
Kuhertelevat kotilot
Lumelle pitää päästä kesäkuussakin!
Ja lisää rinnettä...
Luvattu aurinko tuli kuin tulikin ja ilta oli selkeä

tiistai 27. kesäkuuta 2017


#16/17 Montenegro 2017: matka ja 1. retkipäivä 


Paluu Mustille vuorille! Matkapäivä 9.6.



Montenegroon, taas. Miksi ihmeessä?

Teimme viikon kävelyreissun Montenegron eteläosissa viime lokakuussa, syyslomalla. "Self-guided trip" oli (paikallisen matkanjärjestäjän) Zalazin ainoa ilman opasta suoritettava optio. Reissun jälkeen kyselimme Vlatkolta, josko jotain muitakin itsekseen käveltäviä reissuja olisi kuitenkin tarjolla? Ei virallisesti, mutta olisi kuitenkin yksi, pohjoisessa tehtävä reitti, jonka gepsinlukutaitoinen voisi kenties kävellä...
Syntyi ajatus palata takaisin, ikäänkuin suorittamaan maan kartoitus loppuun. Lisäpontimena oli Vlatkon jutut, joiden mukaan pohjoisen vuoret olisivat "jotain muuta" kuin kävelemämme rannikkoreitti. Viestittelimme aiheesta alkuvuodesta ja pian lento Dubrovnikiin olikin jo varattu.


Parastahan tällaisessa toisen järjestämässä paketissa on helppous. Kun astelimme Dubrovnikin lentoaseman tulohalliin, tutut kasvot hymyilivät vastassa. Milinko, jonka talossa yövyimme lokakuussa Perastissa, toimi tälläkin kertaa kuskinamme. Tällä kertaa matka oli vaan hieman pitempi, sillä ajoimme kuusi tuntia kapeita teitä pohjoiseen. Rannikon karut ja kiviset vuoret vaihtuivat pikkuhiljaa vihreämpiin näkyviin. Kävimme tervetulleella lounaalla (herätys oli ollut kotona jo kello 3 aamulla) matkalla ja saavutimme reitin lähtöpisteen, Andrijevican pikkukaupungin iltakuuden jälkeen. Majoituimme kaupungin ainoaan hotelliin ja valmistauduimme tulevaan viikkoon kunnon yöunilla.



Matka vei läpi Moracan kanjonin Podgoricasta pohjoiseen


1. retkipäivä 10.6: Andrejevica - Stavna

15km, ylös 1050 m, alas 100m, kävelyaika netto noin 5h 30 min

Jossain vaiheessa vuotta Andrejevicassa varmaan on matkailijoita, sillä majoitushotellimme oli kohtuullisen iso., mutta aamiaisella olimme kyllä ainoat asiakkaat valtavassa ravintolasalissa.Tuhdin aamiaisen jälkeen ostimme vielä  muhkeat lounasleivät reppuumme ja astelimme ulos kaupungista. Soratien pää löytyi gepsin avulla,  päivän reittimme kulki lähes kokonaan merkittyjen polkujen ulkopuolella. Kartankin olimme saaneet, mutta se oli kyllä aika käyttökelvoton tarkempaan suunnistukseen - polkujen ja pikkuteiden verkosto elää omaa elämäänsä, eikä ollut tallentunut kovinkaan hyvin paperille. Näin ollen gepsin oli pääasiallinen ohjaajamme matkalla. Jo pienen matkan päästä pikkukaupungista sukelsimme suoraa idylliseen maaseutumaisemaan. Joitakin pikku taloja oli matkan varrella, mutta pian nekin loppuivat. Polku kaarteli jo edelliskerralta tutuiksi käyneissä pyökkimetsissä, mutta myös paljolti kukkakedoilla. Ja millaisilla! Täällä pohjoisessa oli vielä alkukesä (ja ylempänä vielä kevätkin), joten kukkaloisto oli aivan erilainen kuin taannoisella syksyreissulla. Eläinhavaintojakin teimme: iso haukka (ehkä mehiläishaukka) nousi läheltä niityltä siivilleen. Näitä isoja haukkoja näimmekin reissun jokaisena päivänä. Metsäpätkällä kulkiessa iso näätäeläin juoksi tien poikki, olisko ollut kärppä vaiko joku muu, isompi otus? Ainakin maamyyrän eli kontiaisen tunnistimme hyvin, puoliksi syötyä eläintä oli helppo tarkastella. Palokärkikin nakutteli jossain metsän siimeksessä.



Tilaa oli aamiaisella..
Pois kaupungista, pian!
Polun pää on löytynyt


Ylös pyökkimetsään

Pyökki juurineen

Tuttuja sieniä!

Hirvenkello

Hämärä pyökkimetsä on kuin puisto, ilman aluskasvillisuutta

Ylöspäin

Kukkia!

Rinne oli paikoin jyrkkäkin, mutta väriloistossa!


Vähitellen maasto muuttui avoimemmaksi. Metsiköt jäivät sirpaleisimmaksi ja siirryimme entistä avoimempaan niittymaisemaan. Söimme eväät muurahaisten seurana ja lepäsimme hieman. Oli aika kuumakin välillä, lämpötila huiteli 20 paremmalla puolella, mutta varjottomalla osuudella aurinko porotti kuumasti niskaan. Jostain kaukaisuudesta alkoi näkyä Komovi-vuorten huiput, näky joka tulisi seuraamaan meitä retken ensimmäiset viisi päivää. Jossain vuorten juurella oli kohteemme, Stavna Eko Katun (Katun=kylä). 


Pakollinen "Sound of music"-poseeraus


Komovin huiput näkyvät jo!

Maisemissa oli jo Ala-Alppien avoimmuutta ja vehreyttä

Harjannetta pitkin kohti Komovia
Saavuimme Stavnaan aikataulun mukaisesti. Vaikka nousua oli ollut yli kilometrin, niin jyrkän alkukipuamisen jälkeen matka sujui nopeammin. Vähän jalat kipuilivat, meillä molemmilla oli ennen matkaa hieman huolta miten kipeä nilkka (Taina) ja kipeä polvitaive (Masi) matkasta selviävät. Toistaiseksi hyvin, vaikka polvitaipeen takaa tuntui jomotus nousevan ylemmäs reittä pitkin.
Stavna Eko Katun oli rivi harjakattoisia pikku mökkejä mahtavassa maisemassa. Mökkikylä oli itävaltalaisten vuoristoharrastajien rakennuttama ja Montenegrolle lahjoittama kokonaisuus: majoitusmökot ja ravintolarakennus, jota ylläpiti erittäin palvelualtis ja mukava paikallinen perhe. Itävaltalaiset ja saksalaiset ovat tehneet kovasti työtä  hiking-kulttuurin nostamiseksi Montenegrossa. Reittejä on rakenettu ja merkitty maastoon, vaikka kattavaa majoituspaikkojen verkostoa vuoristossa ei olekaan. Montenegrolaisessa kulttuurissa vuoristokävely huvikseen on vielä uusi ja harvojen harrastus. Sen sijaan näimme paljon vanhaa paikallista kultttuuria eli kesäkyliä (katun=kylä), joihin laaksoissa asuvat ihmiset muuttivat lumisen kauden jälkeen asumaan ja karjaa laiduntamaan. Mökit näissä kylissä olivat pieniä ja vaatimattomia, kesäkäyttöön tarkoitettuja. Karjaa, niin lehmiä, lampaita kuin hevosiakin oli paljon, sillä vuoristojen niityt olivat täynnä luonnonrehua. Tällainen vuodenkierto on edelleen käytössä maassa, vaikkakin arvaten pikkuhiljaa muotoaan muuttaen.

Pari muutakin mökkiä oli käytössä, muita retkeilijöitä ei kuitenkaan mökeissä ollut majoittuneina. Lepäilimme, söimme tuhdin iltapalan ja vamistauduimme toiseen retkipäivään.


Stavana Eko katun ja maisema Komovin huipuille
Iltapalaksi voitaikinan sisään leivottua pinaattia eli perinteinen" purek".