#8/18 Längelmäveden saarille hiihtäen

Kauniin talvipäivän hiihtoretki Ponsanselällä 

Lauantaina juhlittiin Tainan syntymäpäiviä ja sunnuntaina sitten sulateltiin kakkua järven jäällä hiihtämällä. Päivä olli mitä mainioin, aurinko paistoi ja poikkeuksellinen föhn-tuuli oli nostanut lämmöt nollan tuntumaan. Paikoin navakka tuuli piti kyllä huolen siitä, että selän kohdalla hiihtäessä huppu piti laittaa tiukasti naaman suojaksi.

Kohde löytyi karttatutkiskelulla, Längelmäveden Ponsanselällä on poikittain kaksi isoa, yli kilometrin mittaista suojeltua saarta. Asetelma osoittautui onnistuneeksi, sillä pääsimme takaisin hiihdellessä pitkälti saarien suojaan, kun kiersimme ne pohjoispuolelta (Föhn puhalsi etelästä). Jäällä oli pilkkijöitä ja useampia moottorikelkkojakin. Jännästi löytyi pari paikkaa, jossa jäälle oli noussut oikein kunnolla vettä - sprinttihiihto sulan yli nosti sykettä mukavasti.

Ison Kalliosalon lunnonsuojelualueelta yhtimme vanhan, käytössä olevan mökin, olisikohan jonkun yhdistyksen omistama tms. Sen terassilla oli suojaisa paikka syödä lounasta.

Kaikkiaan vajaan kahdeksisen kilometria tuosta lenkistä taisi tulla. Mukavan isot saaret, joissa oli kovasti merkkejä tikkojen työskentelyistä. Jollain vesipelillä tuolla olisi hyvät leiripaikat myös kesäaikaan?

Åsnäsit toista kertaa käytössä. 

Härmänsaaren kovia rantoja

Sääksenpesä odottamassa pesijää

Härmänsaaren rantoja

Iso Kalliosalo näkyy jo

Iso Kalliosalon valkoinen betonikummeli

Lounaspaikka

Iso Kalliosaarta kiertämässä

Leppä

Moottorikelkka oli kyntänyt vähän enempikin vedessä

Saari kierretty ja  aurinko lupailee taas valoaan

Pilyn lintukävelyllä Orivedellä 11.3.

Harvinainen laji bongattu!

Perjantain pöllökierroksesta sisuuntuneena päätin osallistua vielä Oriveden lintukävelyyn. Houkuttimena oli turkinkyyhky, jonka ainoa populaatio asustelee Oriveden keskustassa Parpolanrinteen omakotialueella. Tuohon Oriveden populaation kuuluu vain kolme yksilöä, kaksi koirasta ja yksi naaras. Lisääntyminen ei ole noille vielä onnistunut, vaikka ovat kai ollet paikalla jo muutamia vuosia.

Turkinkyyhky on aika harvinainen laji Suomessa, etelämpää saapunut tulokaslaji. Ensimmäinen pesintä todettiin vuonna 1966, eikä esiintyminen vieläkään yleistä ole. Yksi tunnettu esiintymispaikka on muuten Kankaanpäässä, erään asumiskäytössä nykyään olevan rautatierakennuksen tienoilla. Lintu toisin kuin muut kyyhkyt pulua lukuunottamatta paikkalintu, eli talvehtivat siis Suomessa.

Ja näkyihän se turkinkyyhky kun aikamme kiersimme kymmenen hengen voimin. Löytämistä helpotti kyllä kovasti paikallisopas joka näytti kyyhkyjen ruokintapaikan ja tähystyspuut. Linnuilla oli käynnissä kevätsoidinmenot, aina välillä kuului lajille tunnusomainen hu-HUU-hu -huhuilu. Uskoisin, että pystyn jatkossa erottamaan sen vaikkapa sepelkyyhkyn pitempipolvisesta ja säännöttömämmästä pulputuksesta. Soidinmenojen lomassa hennon harmaanpunainen lintu poseerasi meille näyttävästi puun latvassa.

Kävimme katsomassa myös koskikaraa järvelle laskevalla purolla, joka jäi kyllä nyt itseltä näkemättä ja tiirailimme pikkulintuja, joita löytyikin koko "tavallisten" lajien kirjo; viherpeippo, järripeippi, varpunen, pikkuvarpunen, keltasirkku, mustarastas, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen. Bonuksena nähtiin iso tilhiparvi, minulle vuoden ensimmäinen havainto (Taina oli sellaisen nähnyt jo tammikuussa).

Retken saldona siis kaksi uutta lajia tämän vuoden listalle:

Lajit:
31. Turkinkyyhky
32. Sepelkyyhky

Turkikyyhky

Turkinkyyhky

Tilhiparvi

Tilhet

Turkinkyyhky ja sepelkyyhky Lars Svenssonin kirjasta

Turkinkyyhkyn reviiri

Pilyn pöllöretkellä 9.3.

Historiallinen pöllöretki!

Läksimme työviikon päätteeksi Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen pöllöretkelle. Täysi bussi innosta kihiseviä matkalaisia lähti matkaan keskustorilta kello 6 ja takaisin olimme puolenyön jälkeen, kuusi kokonaista tuntia pöllöilyä, kunnon mittainen retki siis. Laskin pysähdyksiä 12 kpl matkan varrelle, kussakin stopissa seisoimme hiljaa pimeydessä ainakin 10 minuuttia, joskus pidempääkin.

Historiallinen tulos tarkoittaa sitä, että koskaan aikaisemmin pöllöretkillä ei ole tullut nolla havaintoa pöllöistä! Kovien pakkasten jälkeen sää oli lauhtunut melkein suojakeliksi, mutta ilma oli tuhruinen, lunta tuli kello kymmeneen asti ja tuultakin oli välillä reippaasti. Tämä saattoi vaikuttaa yhdessä normaalin pakkastalven kanssa tulokseen. Myyrävuosikaan ei kuulemma ole erityisen hyvä, kolmen neljän vuoden sykleissähän nuo menevät. Laitoin joka tapauksessa lenkin pysähdyspaikkoineen ylös, tässä valmis kierros vaikkapa parin viikon päähän jos pöllöt siihen mennessä virkoaisivat?

Eli seuraavassa kartta reitistä ja jokaisen paikan tarkempi kuvankaappaus

1. Pulesjärven tien risteys

2. Viitapohjan tien risteys

3. Savonkylän ensimmäinen pysähdys

4. Savonkylän ensimmäinen pysähdys

5. Ukaan pellot

6. Kohti Orivettä, viirupöllöjen reviirejä

7. Kohti Orivettä

8. Kohti Orivettä, synkkää metsää

9. Pukalan kohdalla

10. Oriveden ohitse, kohti Eräjärveä

11. Pitkäjärven pelloilla

12. Rönnin jälkeen Hirtopohjan pelloilla

#7/18 Nagymaros - Zebegeny 3.3.

Kurkistus talviseen Tonavan mutkaan 

Viisi päivää Budapestissa talviloman aikoihin - retki jossain lähiympäristössä? Karttatutkimuksissa lähimmäksi helposti saavutettavaksi paikaksi osoittautui Duna-Ipoly Nemzetin kansallispuisto vain pienen matkan päässä Budapestin pohjoispuolella. Oikeastaan riekale puistosta ulottuu melkein Budapestin kaupunkialueelle asti, mutta me hyppäsimme kaunissa talvisäässä junaan ja ajoimme kolme varttia pohjoiseen Nagymaroksen kylään. Alueen vaelluskartta löytyi Budapestista karttoja tekevän Cartographian omasta kartasa kohtuulliseen 5 euron hintaan.

Lauantain sää oli mitä mainioin: eilinen lumen hiutalointi oli tauonnut ja pilvien välistä pilkisti aina silloin tällöin aurinkokin. Asteita oli noin 4-5 miinusta, siis sääkin oli hieman lämmennyt. Budapestin alueelle oli satanut muutama päivä sitten lumipeite, mutta maisemat muuttuivat vielä valkoisemmaksi kun pääsimme kaupungin ulkopuolelle: täällähän oli kotoisesti täysi talvi.  Ei lumipeite ja pakkanen ihan tavallista täällä ole, osansa Siperian ilmasta olivat siis saaneet  unkarilaisetkin. Toki Koti-Suomen -23 asteen jälkeen ilma tuntui jos nyt ei lämpöiseltä niin kuitenkin lämpöisemmältä.

Junalippu yhteen suuntaan maksoi 1120 HUF eli reilun euron verran 

Kun saavuimme Nagymarokseen, aloimme etsiskellä polun päätä. Tarkoitus oli siis käveltä Tonavan rannalta toiselle, niemimaan kukkulan ylitse, matkaa kertyisi sopivat yhdeksisen kilometria ja nousuakin sentään ainakin 350 metriä. Keltaiset merkit löytyivät talojen seinistä ja niitä seuratessamme katse osui hieman sivummallekin. Siellähän oli paikalliset markkinat, eikun tutustumaan antiin! Jos lentolaukkuun olisi ollut mahdollista lisätä nesteitä, niin mukaan olisi lähtenyt vaikka mitä maalaismaista, hunajaa, hilloja, säilykeitä, kotimakkaraa... Nyt tyydyimme syömään kuuman kanelisen kierrepullan, unkarilaisen erikoisuuden ja olihan se ihan superhyvää.

Maalaismarkkinat puistossa, myyjät 100% paikallisia tuottajia

Kierrepullaa!

Huulet makeana läksimme polun päälle. Ensin kylän halki pikkuhiljaa kiiveten ja sitten "mökkiteille" ja niiden jälkeen ihan metsän siimekseen. Lumitilanne hämmästytti, sitä oli paljon enemmän kuin Budapestin kaduilla. Yleisesti lumen paksuus oli noin kymmenen senttiä, mutta kinospaikoissa helposti parikymmentäkin.
Polku kulki lehtimetsässä ja jo tässä vaiheessa oli mahdollisuus kuunnella ja tarkkailla pikkulintuja.  Yleisimät linnut olivat täälläkin talitiainen ja sinitiainen, mutta jossain kohden Taina tunnisti oudommat viserryksen - tai siis ei tunnistanut ja se kiinnitti huomiomme. Tiirailun jälkeen silmiin osui lähipuissa poseeraava vaalea lintu, jolla oli huomiota herättävän pitkä pyrstö - aivan oikein, pyrstötiainen !  Ei mikään megaharvinaisuus, mutta aika lailla hieno havainto kuitenkin, sillä esim viime vuoden havainnoissa (Suomessa) ei pyrstötiaista ollut. Toivottavasti tänä vuonna näkyy Suomessakin tuo erikoinen pitkäpyrstöinen lumipallo.

Ensin kylänraitia pitkin...

..ja sitten lehtimetsän siimekseen.

Puista: metsä oli siis puhdasta lehtimetsää, jonkin verran pyökkejä, mutta pääosin jotain raidan näköistä puulajia, voisiko olla lehmusta? Mitään ikimetsää se ei (vielä?) ollut, vaikka kansallispuiston puolella kuljettiinkin, mutta sen verran paljon erilaista lahopuuta ja pökkelöä maastossa oli, että ainakin puukiipijöitä ja erilaisia tikkoja näkyi runsaasti. Polku nousi välillä jyrkästikin ja vaatteiakin piti jo vähentää auringon mukavasti lämmittäessä. Saavuimme ensimmäiselle näköalapaikalle, jossa Tonavakin näkyi jo selvästi alapuolellamme. Jo kaukaa kuului ilakointia ja huutoa...hetken aikaa käveltyämme törmäsimme paikallisten lasten lumisotaan. Luikahdimme ohi tulitauon aikana.

Tonava siintää heikosti kukkuloiden välistä

Näköalapaikalla

Tämän näköisiä olivat useimmat puut, mikähän puulaji?

Polku jyrkkeni yhä ja osan matkaa piti mennä melkein nelivedolla. Saavuimme polun korkeimpaan kohtaan, 484 metriä merenpinnasta (näkötornin paikka olisi pari metriä matalempana). Tässä kohden oli hyvä natustella eväsleivät.

Välillä jyrkkääkin

Huipun kohta

Jatkoimme harjannetta pitkin kohti näkötornia. Matkalla oli aidattuna jänniä, pohjattomilta vaikuttavia pystysuoria kuiluja. Jäi arvoitukseksi mitä nämä olivat, kaivos nyt tulee ainakin mieleen, vaikka reikien halkaisija olikin vain 4-5 metriä ja reiät kaukana maanteistä.

Harjalla

Tikoilla riitti nakerreltavaa

Aidattu kaivos (?)

Kuoppien pohjaa ei näkynyt, meniköhän reiät Kiinaan asti?

Alaspäin lasketellessamme Taina joutui pedon yllättämäksi - ajokoira ilmestyi jostain kauheata laukkaa kintereille. Hiljainen kaveri ja omistajakin ilmestyi jostain pian näkyville.

Kohtaamisia luonnossa.

Ohitimme linkkimaston ja saavuimme puolivälin pisteeseen, Julianuksen näkötornille. Torni oli rakennettu matkailuyhdistyksen toimesta 1930-luvulla, vaikka tyyliltaan viittasikin muinaisempiin aikoihin. Tornin tasanteelta aukesikin mukavat näköalat moneen suuntaan ja Tonavakin näkyi ainakin kolmesta eri ilmansuunnasta.

Julianuksen näkötorni

Näköala tulosuuntaan, etelään. Tonava häämöttää oikealla

Nagymaroksen kylä, lähtöpaikka idän suunnassa Tonavan varrella

Tornin pihassa meitä tervehtikin sitten matkan kohokohta(?) pähkinänakkeli! Peloton ja terhakka lintu asettautui niin hyvin kuvattavaksi, että jopa pikku pokkarilla siitä sai otettua hyviä kuvia. Oli kyllä kaunis lintu! Kauniin siniharmaa selkä, vauhtiviiru silmien kohdalla, lyhyt pyrstö. Lintu antoi näytteitä kiipeilytaidoistaan, kulki puunrunkoa ylös ja alas pää edellä ja pysähtyi välillä poseeraamaan.  Tämä yksilä oli muuten naaras ja eurooppalaista alalajia, josta osoituksena beige ja punainen vatsa. Itäinen alalaji, joka eksyy Suomeen vaelluksillaan on vatsaltaan valkoinen.

Pähkinänakkeli silmä kovana

Maltoimme viimein jättää nakkelin ja laskeuduimme alas tornin mäeltä, välillä hurjasti liukuenkin, sillä lumi oli liukasta ja mäki jyrkkä. Loppumatka olikin sitten vastakohtaa alulle, eli enimmäkseen alamäkeä. Metsikössä näkyi tikkoja, puukiipijöitä ja reissun ainut palokärkikin. Aurinkokin jätti meidät jossain vaiheessa ja mutkikkaan alaspäin menon päätteeksi saavuimme määränpäähän, Zebegenyn kylään. Junat Budapestiin kulkivat tunnin välein, joten reilun puolen tunnin odotuksen jälkeen olimme jo paluumatkalla junassa.
Helposti saavutettavat ja näin lumen peittämänikin kauniit kukkulat. Ajan salliessa polkuja olisi riittänyt useammaksi päiväksi,nyt tyydyimme tähän lyhyeen mutta mukavaan pistäytymiseen Tonavan mutkaan.

Liukuen alas

Talven lumileikkejä

Zebegeby jo näkyvissä

Asemalla