#6/18 Takapihalla retkeilemässä - Härmälä ja Kauppi 16-17.2.

Siellä sun täällä 18 000 askeleen verran

Lauantaiaamun ohjelmassa oli linturetki Toven ja Hannun kanssa. Ajoimme Hatanpään kartanolle ja kävelimme pitkän lenkin aina Härmälän leirintäalueelle asti ja takaisin. Sydäntalven aikaan alue on yksi Tampereen parhaimista lintupaikoista, siitä pitää huolen rantakaistaleen lahopuustoinen pöheikkö ja ihmisten talviruokintapaikat alueen läheisyydessä. Oli niitä talipalloja ja pähkinäkasoja paljon metsässäkin. Täällä oli nytkin nähty vaikka mitä lajeja aina valkosekätikasta peukaloiseen ja punarintaan asti. Hannu oli itse asiassa noin viikko sitten valkoselkää täällä kiikaroinutkin.

Meillä ei ollut yhtä hyvä tuuri, valkoselkä ja peukaloinen jäivät näkemättä. Mutta mukavaa oli ja tulihan sentään uutena vuoden listaan palokärki (nro 29). Muusta linnustosta mainittakoon käpytikka, mustarastas, vihervarpuset ja yllättäen alueen runsaslukuisin lintu, järripeippo, jonka isot parvet kansoittivat koivujen latvoja.Olivat lapin linnut lähteneet oikein joukolla etelän lomalle.

Kävimme vielä Pärrinkoskellakin pyörähtämässä, mutta koskikara ei näyttäytynyt. Oli sillä kyllä purossa paikkoja jossa piilotellakin, ei sen puoleen. Näimme vain pienen pätkän purosta.

Kettukoira, lintumies.

Vetoava katse. Sai eväsleipää.

Härmälän rannan pöheikköä. Täällä kelpaa pikkulintujen piilotella.

Punahaavat

Pärrinkosen puro pysyy auki läpi talven.

Päivällä minulla olikin muuta ohjelmaa. Vein perheen tervehdyksen yksi vuotta täyttävälle Kaislalle, sienestyskaverille. Kakku oli hyvää.

Kaisla 1-v.

Illan suussa oli vielä yhden projektin aika. Helmikuun yö ulkona oli vielä kokematta. Pakkailin kaikessa rauhassa uuden talvomakuupussin ja muut yöpymisvehkeet reppuun. Suunnaksi otin Kaupin kansanpuiston ja sen vähän etäisemmän nurkan, Soukanvuoren rantakaistaleen. Näillä mainhan jossain se Akpoikakin aikoinaan tarppeili. Tuossa kohtaahan on Näsijärven kaistale, joka on tarpeeksi kaukan UKK-insituutista ja Kaupinojan saunasta, mutta myöskin ilman mökkiasutusta.

Matkaan pääsin vasta kahdeksan maissa kaupin Tenniskeskuksen luota. Talsin pimeää ja autiota Toimelantietä muutaman kilometrin matkan aina Näsijärven rantaan saakka. Katsoin paikan, joka ei olisi aivan rannan hyvin käytetyn polun vieressä ja virittelin riipparin puihin. Tästä karttaan. Mukavaa täyskokoista harvaa kuusikkoa, hyviä riippumispuita riitti.

Yö sujui hyvin ja makuupussi oli lämmin. Härmälän mittauspisteen mukaan yöllä oli kymmenisen astetta pakkasta. Uskon sen, nenänpää sen kertoi. Oli muuten yllättävän hiljainen paikka tämä järven rannan tuntuma, liikenteen melua ei paikkaan kuulunut  juuri yhtään. Sen sijaan sekä illalla nukkumaan mennessä, että aamuyöstä vähän kauempaa kuului pitkä, harvakseltaan valittava ulvaisu. Lehtöpöllö äänessä, mahtava tuutulaulu!
Aamulla kun sain leirin kasaan, viidenkymmenen metrin päästä meni ohitse koira ja ulkoiluttaja. Kovassa käytössä on Kaupin metsät ja hyvä niin. Kävelin siitä vielä sitten kotiin aamiaiselle, vajaan kuuden kilometrin aamulenkin sain vielä kaupaan päälle. Kolmaskymmenes perättäinen kuukausi, kun olin yötä ulkona, vielä ei putki katkennut :)

Tällaista jälkeä tulle käsivaralta yöllä kuvattaessa

Vähän valoisampi kuva leiristä

Pilkkijä jäällä

Tapatora takana

Täysikuu aamulla.

Ensimmäiset 30 ! Päivän linnut palokärki ja lehtopöllö viimeisenä.

#5/18 Kahvikutsuilla Sinahmilla II,  11.2.

Paluu rikospaikalle hiihtäen

Vajaa viisi vuotta sitten päätimme tehdä siskolleni synttärilahjan. Ja senhän piti olla jotain kohteelle sopivaa. Päätimme tehdä geokätkön jonnekin jännään paikkaan ja toteutuksen nimeksi tuli GC4M8VR_kahvikutsut. Vajaassa viidessä vuodessa nimiä on tullut kätkökirjaan alle neljäkymmentä, ei siis ihan huikeita lukuja, mutta loggaukset ovat kyllä olleet sitäkin hauskempia lukea :) .

Tänään sitten oli aika palata kätkölle. Siinä missä kätköpaikka on keväisin, kesäisin ja syksyisin aika haastavassa ja jokseenkin läpimärässä paikassa, näin talvella arvelimme lähestymisen olevan vähintäänkin vaivatonta. Ja niinhän se olikin.

Jätimme auton parkkiin Rajahalmeen taloon johtavan tien varteen, etelään kohteesta. Liittymästä pääsikin suksimaan suoraan pellolle ja heti oli pelin henki selvä: -7 astetta, hento lumisade, harmaa mutta luistava keli. Pellon päästä sukelsimme metsään auratulle tieuralle, joka olikin kuin meitä varten tehty luisteluhiihtoura. Tainallehan se sopi, minun puusukset eivät oikein taipuneet luisteluun. Tieuran päässä olikin sitten karttaankin merkitty laavu hienolla näköalapaikalla.

Varustus oli laavulla persoonallinen: avolaavun keskellä oli valtava rautainen lämmityslaite. Vieressä oli lukossa oleva pieni tupa, siinäkin tulisija. Joka puolella meitä tervehtivät karhut, taidokkaasti veistettyä karhutaidetta edustaen.

Hiihtoura metsässä

Kaulattuja haapoja

Lapinniemi ja laavut

Laavu, keskellä tulisija ja  tulihormi mutkan kanssa.

Mökki oli lukossa. Vartijana kontio.

Karhuja oli tontilla puolen kymmentä.

Aikamme paikkaa tarkkailtuamme suksimme suolle. Sinahmihan ei ole mikään tavanomainen luonnonsuo, vaan 1800-luvulla kuivattu järvi. Peltoa ei Sinahmista tullut vaan luhtainen suo, joka olisi varmaan kevätaikaan mielenkiintoinen lintukohde, lajistoksi mainitaan mm. luhtihuitti ja huuhkaja. Hiihtelimme osmankäämien ja muiden talventörröttäjien joukossa muina miehinä. Meitä hämmästytti luhdan luistavuus, sillä kymmenen sentin lumihahtuvan alla oli kova jää. Takaviikkojen vesisateet olivat ilmeisesti sulattaneet suon vesilammikoksi, joka oli sitten jäätynyt järven tapaan. Erona vain se, että lunta ei jäälle ollut ehtinyt kertyä juurikaan.

Matkalla näimme reissun ainoat linnut, joita kiikaroimme urakalla. Vähän huono oli näkyvyys, mutta urpiaisiksi kaksikon tunnistimme. Otin paluumatkalla linnuista pari kuvaakin.

Hiihdellen puskien välistä

Talventörröttäjiä

Purouoma, kesällä este, talvella valtaväylä

Latusuksillakin pärjäsi tällä kelillä

Urpot siemenillä

Pääsimme aika joutuisasti geokätkölle, joka olikin hyvässä kunnossa. Empä nyt paljasta homman jujua, mutta sanottakoon, että tytöille oli vähän hiukset kasvaneet hämähäkkien toimesta... Kahvia meillä ei ollut tälläkertaa mukana vaikka kahvikutsuilla olimmekin, mutta lämpimät mustaherukkamehut sentään nautittiin. Paluumatkan hiihdimme sitten omia jälkiämme autolle. Matkalla tapasimme sitten myös tilan isännän moottorikelkkailemasta ja pääsimme juttusille. Laavu oli tosiaan ihan yksityinen paikka, mutta eipä tuo isäntä pahana ollut vaikka paikalla poikkesimmekin.

Geokätkö

Paluuhiihsolla lumisateessa

#4/18 Siikaneva Ski Meeting 3-4.2.

Kaksi päivää, kolme hiihtäjää, neljä paria suksia  - lue kohu-uutiset!

Tarkoitus oli vaatimattomasti selvittää metsäsuksien, tunturisuksien, tervapohjasuksien ja liukulumikenkien keskinäinen paremmuus. Mikko otti mukaan liki kolmimetriset Peltosen metsäsukset (suomupohja, pituus 270 cm , leveys 70 mm), Tainalla oli toista talvea Lampisen puusukset (tervapohja luistovoiteella, pituus 200 cm, leveys 70...80 mm) ja minä vuokrasin Hiking travelilta Hagan X-Tracet (suomupohja, pituus 210 cm, leveys 60 mm). Mustana hevosena mukaan vuokrattiin vielä ylimääräinen pari, karvapohjaiset likulumikengät, OAC Karrin pisin malli XCD (160 cm, leveys 80 mm).

Näillä eväillä autot pakattiin ja ajettiin Orivesi - Ruovesi -tien varteen, Kallen-Aution parkkipaikalle. Ensin piti tosin lapioida autoille parkkipaikat oikein urakalla, pari edellistä päivää oli nimittäin tupruttanut oikein urakalla, arviolta parisenkymmentä senttiä kevyttä pakkaslunta. Lähestyminen Isonsilmän kämpälle tehtiin siis retkeilyhenkisesti hiihtämällä viitisen kilometria umpinaista metsäautotietä pitkin. Lisävarusteena testissä oli myös mukana Pikku-Hitti, Mikon ahkio, joka lastattiin täyteen herkkuja ja muuta evästä.

Oma apu paras apu, autot parkissa

Metsätieuran alkua saatiin etsiä tovin hakkuaukion kohdalta

Hiihtäminen oli mukavaa. Pakkaslumen alle oli vesikelien jälkeen jäätynyt oikein kunnollinen kantava lumikerros, joten umpihankikaan ei upottanut yhdelläkään testivälineistä. Hieman hikeä saatiin kuitenkin pintaan ahkion kanssa, matkalle sattui nimittäin muutama oikein kunnon mäki. Siinä vaiheessa kun pito loppui ja ahkiota vedettiin haarakäynnillä ylämäessä vanha sanonta "paino ei tunnu ahkiossa missään" todettiin kertakaikkisen pötypuheeksi. Kyllä se tuntuu. Testiseurueen pienin ei onnistunut vetämään ahkiota jyrkemmän mäen laelle ja isommillekin se onnistui vain raalla voimalla.

Jonkun puuhamaa matkan varrelta

Aurinko!

Olikohan tämä karttaan merkitty Siankinkunmäki?

Kämpän tiellä, auton jälkien urissa hiihtämässä

Matka sujui hitaasti mutta varmasti ja kun aurinkokin vastoin odotuksia pilkisteli ja jopa paistoi ajoittain, niin elämä maistui mukavalta. Teerikoppelokin pelotettiin matkalla, joten lintuluetteloonkin tuli taas uusi laji (nro 27). Loppuviimeksi kun pääsimme parin tunnin hiihtelyn jälkeen kämpille, nälkä olikin jo melkoinen. Lämmittelimme keittiössä pikaisesti palauttavan lounaan ja kiirehdimme vielä uudestaan ladulle, vaikka valoisan aikaa ei enää paljon ollutkaan jäljellä.

Hiihtelimme auraamatonta Ritajärven tietä kohti Siikanevaa. Vastaan tuli nelivetoinen Volvo, omalla autolla ei kyllä noille auraamattomille teille olisi mielellään lähtenyt. Kun pääsimme pienen metsätaipaleen jälkeen nevalle, vauhti hidastui korkeintaan hienojen maisemien ihailujen vuoksi. Siikaneva näytti taas parhaat puolensa, aamulla vielä navakasti puhallellut tuulikin oli tyyntynyt ja suo oli häikäisevän kaunis koskemattomassa lumipuvussaan. Tai ei nyt ihan, olihan tuolla muitakin hiihtänyt ja pian yhytimmekin Jaarikanmaalle menevän latu-uran. Vaikka hämärä jo ilmoitteli tulostaan, hiihdimme hyvällä sykkeellä aina laavulle asti. Hassua kuinka maisema näytti nyt erilaiselta, kun nevaa halkovat pitkospuut olivat hävinneet totaalisesti näkyvistä. Tänä talvena niitä ei kyllä ei enää käytettäisi.

Kamat kämpillä

Taina sai työvälinearvonnassa 160 cm:n karrit alleen!

Lampiset poseeraavat

Lampiset, Karrit ja Haganit

Jaarikanmaalla, möki mentiin kävellen

Tervehdimme pikaisesti laavulla yöpyvää pariskuntaa ja kiirehdimme takaisin ladulle. Ilta-aurinko maalasi nevalle kauniit, punaiset sävyt. Mahtavaa. Metsään tullessamme annoimme hämärälle periksi ja kaivoimme otsalamput repusta. Pimeästä metsästä kuului kova paukahdus - tikka se siellä ilmaisi vastalauseensa pimeän kulkijoille. Hiihdin pienellä metsäuralla ensimmäisenä ja melkein ajoin kiepissä makoilleen kanalinnun päälle, tämä räpsähti lentoon ihan suksen edestä. Olisko pyy vai metso, en tiedä.

Jaarikanmaan näköalapaikka, nevalla oli ollut hiihtäjiä

Punertavaa maisemaa

Sävyt kuin kaamoksen Lapissa?

Kieppi

Olimme kämpillä seitsemän maissa, gepsi ilmoitteli, että päivän matka olisi ollut 10 mailia eli 16 km. Hyvä reissu! Ilta kului sitten syödessä, kämppää lämmittäessä ja lopulta saunoessakin. Yöllä lämpötila laski -20 asti, mutta eihän sitä kämpän lämmössä tuntenut. Tosin saunoessa ei kyllä tehnyt mieli paljon ulkona jäähdytellä...

Mikä olikaan sitten suksitestin loppitulos? No ainakin se, että Mikko ei myy pitkiä metsäsuksiaan. Täälä kertaa ei kyllä käytykään kunnon ryteikössä, niin että olisi saatu miehen mieli muuttumaan... Itse tykkäsin aika paljon 210 cm tunturisuksista, Haganeista. Ehkä ostan sen tyyppiset itselleni vanhojen katkenneiden tilalle. Tosin hankihan oli niin kantava, että todelliset kantavuuserot eivät tulleet testissä esille. Mutta metsässähän noilla kaksimetrisillä vielä pujottelee hyvin ja sellaista sekakäyttöähän se meikäläisen hiihto paljolti on. Taina tykkäsi omista Lampisistaan. Pakkassää oli kyllä suosiollinen niillekin, ei ollut pelkoa suksen pohjiin tarttuvasta suojalumesta. Ja kun Karrit eivät saavuttaneet kovaa suosiota niin testin lopputuloshan oli, että kaikki tykkäsivät omista suksistaan. Win-win -situation!

Karrit, Lampiset, Haganit ja Peltoset yhteiskuvassa.

Sunnuntain osaksi jäi sitten siivoushommat ja hiihto takaisin autolle. Retki sai jonkinlaisen huipennuksen, kun kauan tiirailtu harmaapäätikka  vihdoin ilmestyi talille,  juuri ennen lähtöä. Kauden 28. laji!

Sunnuntain vastaisen yön lämpö kävi -20 asteessa

Iso-Silmä kunnon lumiasussa

Kevättä odotellessa... ;)

Takaisin matka menbi puoli tuntia nopeammin hyvää latua pitkin

Harmaapäätikka, nro 28

Kallen-Autio - Iso-silmä -Jaarikanmaa - Kallen-Autio