#33/17 Salamajärven syksyä 14.-17.10 / 3. ja 4. päivä

Kierros peuran mailla sateessa, sumussa ja auringon säteissä

Maanantai 16.10

Aamutoimet teimme kaikessa rauhassa, sillä seuraavaan yöpaikkaan, Sysilammelle ei olisi pitkä matka. Teimme tulet kamiinaan, ruokailimme, pakkailimme ja siivoilimme niin, että polun päässä olimme vasta kello 11 maissa. Yöllä oli sadellut kovasti ja aamu alkoi sateettomana mutta kosteana ja kylmänä. Sadevaatteille oli taas tarvetta, vaikka maahan asti ei satanutkaan.
Kuljimme omia, eilisiä jälkiämme pitkin kohti etelää.  Poikkesimme katsomaan Jyrkkäniemen nuotiopaikkaa. Hieno paikka, josta oli pitkät maisemat Salmijärven saarien täplittämälle, rikkonaiselle selälle. Varmasti erityisen mukava paikka kesällä. Nyt lokakuun viimassa paikka oli jäätävän kylmä. Nopea kierros niemessä ja sitten takaisin polulle lämmittelemään.

PItkälahden autiotupa

Taas Salmiankaan polulla

Lisää peuran jätöksiä

Jyrkänperän nuotiopaikka

Kylmä!

Jyrkänperän ja Sysilammen väri oli pienipiirteistä, soiden, rämeiden ja kangasmaan mosaiikkia. Kulku oli helppoa, polku hyvä ja pitkospuut tasaiset mutta liukkaat. Vastaan tuli ensimmäiset kulkijat, kaksi nuorta miestä oli lähtenyt Helsingistä retkelle syyslomalla. Kehuivat paikkaa ja kertoivat olleensa alueella jo ennemmin. Edellinen yö oli kuulemma oltu Sysilammella, jossa oli ollut  muitakin yöpyjiä. Hyvin tuntui matka taittuvan collegehousuissakin, vaikka maa märkä olikin.

Saavuimme Sysilammelle hyvissä ajoin, valoisaa peliaikaa oli vielä tuntitolkulla. Sysilampi olikin varsinainen "leirikeskus" verrattuna Pitkälahden tunnelmalliseen autiotupaan. Rakennuksiakin oli usemapi vanhalla savottakentällä. Itse päärakennus oli purettu ja paikalla oli 80-lukulainen rakennus, jossa oli isompi autiotupapuoli ja pienempi varaustupa. Sen lisäksi ulkorakennuksessa oli myös vaatimatonta majoituskapasiteettia. Hieman kauempana oli vanha savottatalli, ensimmäinen laatuaan jonka olen nähnyt säilyneenä, vaikka monella vanhalla savottakämpällä olen käynytkin. Rannassa oli sympaattinen saunarakennus, jonka käyttö sisältyi vuokratuvan hintaan.

Etsi kuvasta suppilovahverot.

Pitkospuita

Ja vähän märempää suota

Sysilammen autiotupa ja vuokratupa

Alkuperäinen saunarakennus

Talli

Tänne on mahtunut useampi polle lepäämään

Autiomajapuolella oli päiväretkeläiset evästauolla ja tietä pitkin paikalle saapui myös kolme naista ja lauma lapsia. Tie perille oli ajokuntoinen, vaikkakin puomitettu. Tämä oli selkeästi suosittu paikka piipahtaa, kävelyä parkkipaikalta ei tullut kuin 600 meriä.

Teimme omalla puolellamme lounaan ja lähdimme sitten vielä iltalenkille eli kiertämään Pakosuon kierrosta. Reilun kolmen kilometrin kierros oli hieno ja kaiken lisäksi vastoin odotuksia sää alkoi tässä vaiheessa selkenemään. Itse asiassa pian paistoi jo aurinkokin, ensimmäistä kertaa kunnolla tällä reissulla. Maisema oli samantapaista kuin aiempina päivinä, mutta auringon valon vaikutuksesta kuitenkin ihan erilaista. Suotkin näyttivät ihan heinäpelloilta auringon valossa ja sellaisessa käytössähän ne olivat muinoin olleetkin.

Pakosuon reitillä

Kevyt oli askeltaa ilman reppuja selässä. Kierroksen jälkeen aloimme saunan lämmityspuuhiin. Leirikeskuskin oli tyhjenyt muista asukkaista. Sauna oli hervottoman kokoinen, mutta niin oli kiuaskin, joten ehdimme hyvin saunomaan ennen auringonlaskua. Aurinko porotti tyyneltä taivaalta, helppo siinä oli elämästä nautiskella.

Saunanlämmityspuuhissa

Sauna odottaa kylpijäänsä.

Tiistai 17.10

Tänään olisi vielä ajomatka aina Tampereelle saakka, joten pääsimme matkaan aamulla aamiaisen jälkeen jo kello yhdeksän maissa. Pimeällä paikalle saapunut nuoripari Tampereella vielä nukkui teltassaan kun läksimme matkaan. Aurinko oli vielä matalalla ja kultasi maiseman, oli selvästi tulossa retkemme hienoin sää. Sen verran oli yöllä ollut suon kohdalla pakkasta, että pitkokset olivat huurussa ja jäisinä vaarallisen liukkaat. Astelimme niitä varovasti liukutekniikalla.

Pakosuon ja Pakokankaan (nimi muuten Ison Vihan aikainen) jälkeen poikkesimme ihmettelemään Kauluksen niittysaunaa. Entisaikojen heinäntekijöiden saunan ovi oli matala ja hirret harmaat. Lauteilla olisi voinut pötkötellen yöpyäkin tarvittaessa. Aika hieno paikka pitää vaikka leiriäkin, nuotiorinkikin paikallaa, mutta vapaata vettä ei kyllä lähellä. Ehkä vedenpinta oli ollut entisaikoihin eri korkeudella.

Aurinko armas

Lakanlehdet huurteessa

Käpytikka

Kauluksen niittysauna

Matala maja

Laverilla olisi pystynyt unetkin ottamaan

Hieno kivinen katto tienviitalla, joka oli tehty seisovaan keloon

Seuraava pysähdys, Heikinnevan lintutorni oli vain kilometrin päässä. Eipä paljon ollut elämää suolla tähän vuodenaikaan. Taina näki ison petolinnun taivaalla, mutta se livahti niin nopeasti metsänrajan taakse piiloon, että tunnistus jäi tekemättä. Iso oli Heikinneva, vaikka suurin osa suosta jäi näköpiirin ulkopuolelle.

Huurretta varjopaikassa

Heikinnevan lintutorni.

Heikinnevaa

Loppumatkasta ei ole niin paljon kerrottavaa. Heikinjärven laavulla rengasreitti umpeutui. Keittelimme laavun takana tuulensuojassa vielä loppulounaat. Laavulla somettelevat perholaiset teinitytöt tarkenivat hyvin college-housuissa, meillä oli toppatakit päällä. Kolmen hengen porukka nuoria miehiä oli Vaatimenkierroksella (17km) ja etsiskelivät oikeaa polunpäätä. Neuvoin pojat ensin väärään suuntaan, kun eivät  muistaneet Pyydyskosken laavun nimeä. Tarjosin heille karttakopiotani mukaan, mutta kuulemma puhelimessa oli sen verran, etteivät tarvinneet...
Enää oli jäljellä kävely Huttukankaan P-paikalle ja ajo Koirasalmen kautta kotiin. Koirasalmen parkkipaikka olikin täynnä autoja, syysloma ja aurinko olivat saaneet ihmiset liikeelle, hyvä niin. Meidän kierroksemme oli täysi ja aika hyvän käsityksen Salamajärvestä neljässäkin päivässä sai vaikku joku nurkka vielä jäi ensi kertaankin. Vai lähtisikö ensi kerralla Peuran Polun toiseen pään Sydänmaan alueelle?

#33/17 Salamajärven syksyä 14.-17.10 / 2. päivä

Kierros peuran mailla sateessa, sumussa ja auringon säteissä

Sunnuntai 15.10

Hämmästyttävää kuinka pitkältä lokakuinen yö voi tuntua katuvalojen ulkopuolella. Ei olut järkeä nousta ennen aurinkoa ja kun nukkumaan mentiin ajoissa niin yö venähti todella pitkäksi. Lopulta valkeneva aamu vapautti odottajan. Koko yö oli satanut, mutta aamu valkeni sateettomana. Sumua oli sitäkin enemmän. Oli kuin olisi kävellyt pilven sisällä.
Kartan tutkiskelu oli tuottanut uuden reittisuunnitelman. Vaikka joen yli olisi jotenkin päässytkin, niin sen takana odottavat maastot tuntuivat eilisiin kokemuksiin peilattuna liian hankalilta. Päätimme ylittää Koirajoen ylhäätä, tien sillan kautta. Sen jälkeen sitten katkoviivoja eli oletettuja polkuja tai metsäautoteitä pitkin ja loput pätkät mahdollisimman paljon valkoista lei kovan maan karttapohjaa pitkin.

Uusi reittivalinta oli alkupäästään ihan hineo, koska näin saimme kulkea Koirajoen aarnialueen loppuun asti. Hienoja puita hienoissa maisemissa. Parin kilometrin polkutaipaleen jälkeen saavuimme sumuiselle soratielle. Vain pieni pätkä tietä pitkin ja sitten katkoviivalle, joka osoittautui korkeintaan metsätyökoneen uraksi.

Aamiaisella

Haapataidetta

Koirakankaan petäjiä

Koirajoki tyynenä mutta syvänä sillan kohdalla

Kunna ja lääninraja. Sumu vain pysyi.

Ensimmäinen koettelemus uran kanssa oli vain kilometrin kävelemisen jälkeen. Kaivinkone oli käynyt kaivamassa kosteikkoon vesialtaan, varmaan kuivattaakseen tietä. Tie oli liejuinen. Tie oli vetinen. Ja kun olimme kävelleet ja tasapainotelleet puskista kiinni pitäen melkein kovalle maalle, matka tyssäsi. Vain muutaman metrin pätkä erotti meidät kovasta maasta. Mutta se pätkä oli hyllyvä...
Taina kulki ensimmäisenä ja ylitti vauhdilla viimeiset metrit. Oli vain senteistä kiinni, ettei kumisaapas hörpännyt itsensä täyteen mustaa mutavelliä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia mennä perässä. Katsoin oikealle, oja. Pahalta näytti. Taina alkoi kerätä risuja ojan kohdalle. Tuumasin hetken ja päätin yrittää vasemman kautta, mutaiselle ja vettä lilluvalle uralle. Se kannatti! Veden alla oli koneen tiivistämä maapohja, joka kesti astella. Ensimmäinen este ylitetty ja kuivin jaloin, nippa nappa!

Ensimmisen esteen alku. Täynnä peuran sorkan jälkiä

Esteen loppu. Tuosta Taina juoksi läpi!

Huokaisemme helpotuksesta. Mitähän on vielä edessä... Sumu pysyy sitkeästi ympärillä. Hakkuaukean takana koivussa pikkulintuparvi pölähtelee ilmaan, pyörii hetken ja palaa sitten taas ruokailemaan. Tuijottelemme pitkän hetken lintuja, kunnes määrittelemme ne urpiaisiksi. HIneoa, meiltä tämä vielä puuttuukin Suomi 100- haasteesta. Norjassahan noita kesällä näkyi, mutta niitähän ei haasteeseen kelpuuteta
Saavutamme jälleen Koirajoen varren, nyt toisella puolen kuin aamulla. Vesi on mustaakin mustempaa. Valitsemme Särkinen - nimistä järveä kohti vievän uran. Olin saanut tietää, että yksinäisen järven rannalla on vanha hylätty hirsimaja, se kiinnostaisi nähdä.
Vain vähää ennen Särkistä matka katkeaa. Tie sukeltaa puronotkelmaan, joka on täynnä vettä. Vesi on tosiaan normaalia korkeammalla. Tietä pitkin matka ei kahlaamatta onnistu. Heinää kasvava, soinen notkelma ei houkuttele. Kartassa puro näyttää tekevän oikealla, muutaman sadan metrin päässä kiivaasti kiemuroita. Ehkä sieltä löytyisi ylityspaikka, kun maakin näyttä kovalta siinä kohden, ainakin kartan mukaan?
Kuljemme puron vartta, ensivaikutelma ei ole rohkaiseva. Mutta meillä on tuuria. Joen mutkasta löytyy paikka, jossa keskellä uomaa on iso kivi. Taina sen testaa ensin ja toteaa, että paikka on kuin tehty joen ylitykseen. Keskittyneet harppaukset ja olemme taas kuivilla!

Ja sumu pysyy...

Peuran jätöksiä. Pienemmät kuin hirvellä.

Urpiaisparvi

Hop! Tästä yli ja kuivin jaloin!

Otamme purolta suorasuuntauksen Särkisen mökille. Mökki löytyykin helposti. Harmaa, sympaattinen hirsimökki, harmi vaan että aika suttuinen ja kaminakin on viskattu loppuunpoltettuna mökin taakse. Seinät ovat täynnä kaiverruksia, täällä on näköjään Pauli Nevalainen käynyt 70-luvulla ja Tapio Rautavaarakin reissullaan... taitaa olla kuitenkin huumorimiesten tekosia.
Nälkä on matkan jännityksessä herännyt, pidämme mökillä reilun mittaisen ruokatauon. Ripustan tarpit puuhun kuivumaan, mutta olematon tuulenvire ei paljon kuivumista avita.
Kylläisenä lähdemme taas matkaan. Vielä pitäisi kolme-neljä kilometria jaksaa, ennen kuin pääsisimme "valtatielle", merkitylle polulle... Ensimmäinen este tulee vain pari sataa metriä mökiltä. Syvän ja leveän ojan yli pääsemme, kun raahaan paikalle kaatuneen kuusenrungon, josta ponnistaa tukevalta alustalta. Katselen karttaa huolestuneena, sinisiä viivoja on vielä aika paljon jäljellä kartalla.
Maasto helpottuu kun pääsemme kankaalle. Suon reunasta löytyy selkeä peuranpolku, jota lähdemme seuraamaan. Tuntuu mukavalta kulkea sarvekkaiden jäljissä. kuljemme pitkät pätkät polkua, peurat ovat selvästi tienneet parhaan reitin. Hetken jo harkitsemme oikaista Turisevannevan poikki, mutta sitten järki voittaa. Kohtaamme uusia ojia, mutta niiden yli pääsemme helposti loikkaamaan. NImeän Turisevannevan ja Salmikankaan välissä kartassa näkyvän ojan Taksiojaksi. Sovin, että jos siitä ei päästä yli niin sitten kävelemme metsäuria pitkin autolle ja tilaamme taksin.
Saavutamme Taksiojan. Se on pieni, melkein umpeenkasvanut ojan pahanen. Selvittiin!

Särkisen kämppä

Suurmiesten nimikirjoituksia...

Lounastauolla, takit kuivumassa

Toistametriä syvä mutapohjainen oja

Peurojen kaivama kuoppa kankaalla

Kanttarelleja, nämä oli pakko napata mukaan

"Taksioja"

Otimme hyvillä mielin suunnan kohti polkua. Salmikangas oli täynnä kivenmurkulaa, mutta tässä vaiheessa se ei haitannut pätkääkään, askel oli kepeä. Polku löytyi helposti ja loppumatka Pitkälahden kämpälle olikin leikintekoa.
Saavuimme Pitkälahden kämpälle kello viiden maissa, tuntia ennen auringonlaskua. Meillä oli mennyt 12 kilometrin matkaan seitsemän ja puolituntia sisältäen reilun tunnin ruokatunnin. Onneksi olimme olleet ajoissa liikkeellä.
Pitkälahden kämppä ja sen järvelle laskeva pihapiiri teki vaikutuksen. Varmasti yksi puiston hienoimpia paikkoja. Yli satavuotiaasta metsänvartijankämpästä ei ollut mitään jäljellä, mutta talon vilja-aitasta oli tehty tunnelmallinen autiotupa. Rannasta löytyi  kaivo ja puhdasta juomavettä ja puuvajasta kuivia pölkkyjä. Kun kaiken lisäksi alkoi vaikuttaa siltä, että paikalla ei tulisi muita yöpyjiä, olo oli ruhtinaallinen. Siirryimme siis sisämajoitukseen ja laitoimme kaminaan tulet. Kaminan päällä paistoimme kanttarellit lisukkeeksi iltaruualle. Unta ei tarvinnut tänäänkään houkutella.

Salmikankaan kiviä

Kädet loppuivat, huppuun mahtui vielä

"valtatiellä"

Pitkälahden autiotupa, vanhan metsänvartijan tilan aitta

Rannan tulipaikka ja halkoliiteri

Savu vaakasuorassa

Lisuketta ruokaan!