Blogiarkisto

tiistai 30. lokakuuta 2018

#28/18  Lokakuussa Lahemaalla 17.-21.10. OSA 2

Syyslomalla lahden eteläpuolella


Lauantai 20.10 : Aamuhanhet ja vesiputouskierros

Tänään päätimme päästä ulos heti aamunkoitteessa, sen verran lupaava oli ollut eilinen aamu lintujen suhteen. Ja tästä tulikin reissumme lintuisin aamu, sillä tuulet puhalsivat heti aamusta koillisesta ja jo tutuksi käynyt kaakatus tervehti meitä kun suoriuduimme ulos. Tänäänkin vuorossa oli metsähanhien ja valkoposkihanhien arssinäytös, jälkimmäisten ollessa näytelmän pääosissa. Ensimmäiset satojen lintujen letkat otimme vastaan heti kotiovellamme, jonka jälkeen siirryimme tuttuun niemeen katsomaan lintujen saapumista. Jokunen idästä, rantaa myöten suunnistava parvi lensi suoraan pään päältä, niin että siipien suihke täytti ilman. Välillä keskittyminen pääsi melkein herpaantumaan, kun rantavajojen olkikatoilla ylös-alas kiipeilevä pähkinänakkeli vei huomion. Toinen kohtaaminen tänä vuonna, ensimmäinen oli talviloman aikoihin Tonavan kukkuloilla. Vielä on tämä koristeellinen ja terhakka lintu näkemättä Suomessa.















Jossain vaiheessa kiivain muutto laantui sen verran, että maltoimme siirtyä aamiaiselle ja sitä myöten päivän retkelle. Lahemaalla ei ollut helppo suunnitella renkaan muotoista päiväretkeä, puiston läpi menevä pitempi reitti ei sitä ota huomioon ja monet luontopolut olivat tarkoitukseen liian lyhyitä, vain muutaman kilometrin pituisia. Puiston keskellä oli kuitenkin muutama vesiputous, joiden ympärille saattoi suunnitella kahdeksikon muotoisen reitin osin polkua, osin teitä pitkin.

Olimme pienen ajomatkan jälkeen parkkipaikalla. Täällä oli hieman eloakin, toisin kuin aikaisempina päivinä. Toisaalta nyt oli lauantai, joten viikonloppuretkeläisiä saattoikin olettaa olevan liikkeellä. Kiersimme polun mukavan kuulaassa ja syksyisessä säässä, lämpötilan pysytellessä vähän alle kymmenessä asteessa. Polku seuraili puistoa halkaisevaa maanmurrosta ja korkeuseroja oli virolaisittain poikkeuksellisenkin paljon. Välillä koukkasimme puronvarteen katselemaan putousta, pääosin liikuttiin kuitenkin harjanteilla, joista oli mukavat näkymät alas purolaaksoihin.

Joku mielenkiintoinen kasvi, joka löytyi hävinneen talon pihapiirin kasvistosta

Korkeuseroa oli täkäläiseksi maisemaksi välillä ihan hyvinkin

Vähän kuivahtanut oli tämäkin sinänsä hieno vesiputous

Polku kulki pääosin harjanteella

Mustavahakkaita ei kotomaassa ole tullutkaan vastaan tänä kuivana syksynä

Puukiipijän kiikkua

Välillä keittelimme lounaat mäenharjanteella, turvallisen kaukana virallisista taukopaikoista (joissa radio kaikasi). Suurimman osan matkaa täälläkin sai polulla kulkea rauhassa vaikka vastaantulijoita jonkun verran olikin. Taina havaitsi taivaalla ison haukan, jota tiirailimme hetken aikaa, mutta tunnistus jäi tekemättä. Palokärkikin innostui kiljaisemaan varotustaan. Puukiipijöitä, käpytikkoja ja tiaisia oli matkan varrella mukava määrä.

Kahdeksikon komein vesiputous oli Joeveskin putous, joka olikin paikallinen nähtävyys. Putouksen alle oli vesi pyöritellyt hämmentävän ilmiön:  pyöreän, halkaisijaltaan metrisen vaahtokakun, joka pyöri itsekseen akanvirrassa. Ihmettelimme aikamme putousta ympäristöineen ja sitten olikin kierros paketissa, sillä auto oli jo aivan lähellä. Mukava kierros ja vähän vaihtelua noihin rantamaisemiin.

Komeaa jokilaaksoa syysasussa

Täällä tähystelimme haukkaa

Joeveskin putous

Metrinen vaahtokakku virran sivupyörteessä

Koska oli viimeinen iltamme Lahemaalla, päätimme vielä kerran yrittää löytää auki olevan ravintolan. Aiemmat yrityksemme olivat päättyneet ns kaupan kautta kotiin -ratkaisuun. Olimme saaneet vinkin, että alueella olisi kolme kartanoravintolaa, jotka olisivat auki näin sesongin ulkopuolellakin: Vihula, Sagadi ja Palmse. Vihula meni (epäluotettavaksi osoittautuneen) netin mukaan kiinni jo kello kuusi, joten se putosi heti listalta. Sagadi taas tuntui olevan puhdas fine dining -paikka menun hintojen perusteella, eikä se houkutellut näissä kamppeissa ja retkihengessä. Jäljelle jäi Palmse, jonne ajoimmekin suoraan polun päästä.

Matkalla näyi valkoposkia myös hangella.

Viron maaseutu on ollut aikoinaan täynnä saksalaisten maaherrojen omistamia kartanoita. Vaikka maa oli välillä niin ruotsalaisten kuin venäläistenkin hallinnassa, niin kartanot pysyivät keskiaikaista perua saksalaisilla omistajillaan. Palmse on siinä mielessä poikkeuksellinen kartano, että se on valtion omistama ja Viron ensimmäinen kokonaan restauroitu kartamokokonaisuus johon kuuluu useita rakennuksia ja maisemapuistokokonaisuus. Kartanon nykyilme on barokkia 1700-luvun lopulta, von der Pahlen suvun kultakaudelta.

Ajoimme paikalle taivaanrannan kajon jo hieman enteillessä iltaa. Etsiskelimme hetken aikaa ravintolaa, se ei löytynytkään kartanon pääpihasta vaan oli syrjemmällä entisessä talousrakennuksessa. Ravintolaan oli tullut juuri seurue ja meille ilmoitettiin että tunnin päästä saisi ruokaa. Eihän siinä mikään auttanut, otimme aikalisän ja läksimme kävelylle maisemapuutarhaan. 
Odotteluhetki meni nopeasti, kävimme huvimajalla ja takaisin ja sitten olikin aika siirtyä traditionaallisen Körtsin sisötiloihin. Mutkatonta maalaistyyppistä perinneruokaa tyyliin lindströminpihvit ja paistettua kalaa, kelpasi meille hyvin.

Palmsen piharakennus, piipun päällä kattohaikaran pesä. Yhtään haikaraa emme kyllä reissussa nähneet.


Palmsen päärakennus, nykyään museona

Alueella oli paljon rakennuksia, taustalla hotelli ja panimo

Palmse Körts, siis ravintola

Puiston paviljongilla maisemia katsomassa.

Mukava lauantaipäivä kuulaassa syysilmassa, maha täynnä olikin hyvä siirtyä kämpille lepäilemään.
Ai niin, matkalla kotiin näimme pöllön lentävän auton edestä. Ja kun tultiin Palmseen, niin samoin auton edestä lensi varpuspöllö. (Ja kirjataan nyt tähän että sunnuntaina kohtasimme niin ikään auton kanssa pähkinähakin tien sivussa). 




Sunnuntai 21.10 : Viimeine aamu ja paluu Tallinnaan

Toiveikkaina heräsimme viimeiseen aamuun Lahenmaalla ja könysimme taas aamuvarhaisella merenrantaan. Tuulensuunta oli muuttunut lintujen muuttoreitille vastaiseksi ja lahdelta nousi aamusumua. Muutamia lintuja näkyi vielä maisemassa, mutta suurin muuttopyrskähdys oli ohi. Hienoa, että edelisenä aamuna olimme saneet isojen lintujen muuttoa seurata. Otin muutamia kuvia aamuaurinkoisesta merestä ja sitä myöden syysloma Virossa alkoi olla paketissa. Enää oli jäljellä siirtyminen Tallinnaan ja kotiin paluu lautta-ratikka-bussi -keinoin. Kotona olimme neljän yön reissulta sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa, joten tarkkaan tuli käytettyä matkailuun tämän loman päivät.













Muutamia huomiota Lahenmaan reissuun:
- Sesongin ulkopuolella puisto on tosi hiljainen ja palveut ovat niukassa, kannattaa etukäteen vaikka soittaa ja varmistaa ravintoloiden yms aukiolot, nettiin ei kannata luottaa!
- Metsät ovat keskimääriin aika piirteettömiä ja pääosin jonkinlaisessa talousmetsäkäytössä, ikimetsiä on turha odottaa olevan laajemmin.
- Puiston parhaat jutut ovat aivan uskomattoman hienot rannat.
- Pyörävuokraus ja sen sellaiset palvelut kannattaa varmistaa etukäteen
- Jonkinlaisia bussireittejäkin menee, mutta ainakin sesongin ulkopuolella auto helpottaa elämää
- Telttailupaikat eivät kovinkaan vakuuttaneet, salatelttailupaikat olisivat olleet hienompia, mutta muuten kannattanee vain turvautua sisämajoitukseen.
- Vosu ei olisi huonompi paikka majoitukseen kesemällä kun ravintolat ovat auki










maanantai 29. lokakuuta 2018

#28/18  Lokakuussa Lahemaalla 17.-21.10. OSA 1

Syyslomalla lahden eteläpuolella


Keskiviikko 17.10 : Siirtymät  

Perinteiselle syysloman reissulle varalle oli mietittynä erilaisia suunnitelmia. Aluksi ajattelimme, että Suomenselän karu ylänkö Perho-Kinnula-Pihtipudas -akselilla olisi sopiva suunta, vähän kun jatkona viime vuoden Salamajärven reissulle. Kun mitään sitoutumuksia aikataulun tai reissuseuran kanssa ei ollut, niin kohdetta pyöriteltiin ihan viime tippaan. Hanhien muuton seuraaminen vain viikkoa aiemmin Orivedellä oli viimeinen kimmoke: nyt mentäisiinkin etelään, Viroon. Olisivatko Suomesta pakenevat muuttolinnut siellä meitä vielä tervehtimässä ?

Maatsalun kansallipuisto olisi Viron ykköskohde linnuissa, mutta Lahesmaan rahvuspark (=kansallispuisto) tarjosi kuitenkin monipuolisemmat mahdollisuudet harrastaa lintujen lisäksi myös retkeilyä rengasmaisilla reiteillä. Maatsaluun sitten joku toinen kerta...

Monen nettiklikkauksen jälkeen retken runko oli selvillä: keskiviikkona suoraan töistä Onnibussilla Helsinkiin, ratikkalla Katajanokan terminaaliin, Viikkarilla yli Suomenlahden, yö Tallinnan sataman hotellissa ja jatkoyhteys aamulla vuokra-autolla Lahesmaalle.

Torstai 18.10 : Altjan rannat

Tuolla lailla se sitten toteutuikin ja pääsimme siis torstaina aamutuimaan lähtemään Tallinnasta kohti itää, Lahesmaata. Tallinnan vilkas liikenne oli pian takanapäin, eikä ajomatkakaan paikan päälle ollut pitkä, nettoajoaikana noin yksi tunti ja vartti (matka noin 80 km).

Tie Altjaan, majapaikkamme kylään vei läpi puiston. Täällähän kansallispuistot ovat vähän erilaisia kuin Suomessa olemme tottuneet, teitä ja viljelyksiä, kyliä ja asukkaitakin muutama tuhat ihmistä puiston alueella. Itse puiston pinta-ala on ihan kunnioitettavat 725 km2, josta kolmannes merialuetta.

Matkalla poikkesimme Oandun opastuskeskuksessa, joka oli aika vaatimaton mutta sympaattinen pieni maalaistalo männikössä lähellä Altjaa. Itse majapaikkaamme Toomarahva Farmstayhin saavuimme ennen puoltapäivää. Emäntä ei ollut kotona, mutta kolmejalkainen vahtikoira oli ja avain huoneen ovessa. Soittelimme emännälle, joka oli juuri menossa tunnille (oli ilmeisesti opettaja) ja laitoimme itsemme nopeasti retkikuntoon. Tässähän oli vielä melkein koko päivä aikaa ennenkuin aurinko laskisi.

Toomrahva Farmstay

Ranta-aittoja


Merenranta oli vain muutaman sadan metrin päässä majapaikastamme. Ensimmäisen päivän retkemme olikin kävellä merenrantaa niin pitkälle itään kuin pääsisi. Ja sitähän pääsi! Iloinen yllätys, kylästä alkava hiekkaranta jatkui jatkumistaan, kilometritolkulla eikä vastaan tullut pusikkoa tai ruohikkoa. Ja mikä parhainta, ranta oli autio. Kävelimme seitsemisen kilometria itäänpäin ja sitten takaisin. Koko kävelyllämme emme nähneet kuin yhden ihmisen uimassa, itäpään kaukaisuudessa kaksi kävelijää ja pari verkkokalastajaa veneellään. Ylellistä! Yksin ei sentään tarvinnut kävellä, sillä siivekästä seuraa riitti...

Riippusilta rannalle

Merihanhia

Yksinäinen valkoposkihanhi, varmaankin jotenkin vahingoittunut tai muuten heikko yksilö?



Haapanat talvipuvussa ja elämäni ensimmäiset pikkujoutsenet

Pikkujoutsenet ja poikanen

"Kuljen autiota hiekkarantaa"

Lisää riippusiltoja

Männikköä

Harvinainen ihmiskontakti. Kylmäverinen heppu lokakuun piposäässä.

Kyhmyjoutsenen poikanen

Kyhmyjoutsen pesupuuhissa


Parvi pyrstötiaisia, toinen kohtaaminen lumipallojen kanssa viikon sisään!

Paluumatkalla tarvittiinkin jo sadetakkeja
Paluumatkalla alkoi vihmomaan sadetta, aivan kuten säätiedoitus oli luvannut. Pääsimme takaisin majapaikkaan juuri ennen pimeää kuuden jälkeen. Nälkä alkoi kurnimaan. Netin tietojen mukaan auki oleva kylän ravintola Toomarahva Körts oli pannut lapun luukulle viikkoa aiemmin. Ravintolan löytyminen osoittautuikin paljon odotettua vaikeammaksi, loppujen lopuksi päädyimme ostamaan einestä 10 kilometrin päässä sijaitsevan lähimmän isomman kylän, Vosun ruokakaupuasta. Tässä opiksi: lokakuussa Lahemaalla ei ole ihmisiä, ei siis myöskään ravintoloita auki, ei edes nakkigrilliä. Muutama poikkeus on, siitä lisää lauantain stoorissa.

Pehkuihin ja odottamaan perjantaita!


Perjantai 19.10.: Käsmun kierros

Nousimme hieman ennen auringon nousua, siis kello kahdeksaa. Kuteet vedettiin niskaan vauhdilla, sillä ulkoa kuului sen luokan kaakatusta, että nyt kannatti olla nopea! Tuskin ehdin ulos kameran kanssa, kun jo taivaalla alkoi näkymään yli lentävien hanhiaurojen näytelmä. Lintujen jonot elivät kuin kuminauhaa venyttämällä muodostaen koko ajan muuttuvia auroja, jonoja ja jonojen sivujonoja.  Mukana oli niin harmaita, viirurintaisia metsähanhia kuin marssivia robotteja muistuttavia, valkonaamarisia valkoposkihanhiakin.




Sinisorsiakin lenteli veden päällä hanhien ohella


Nautiskelimme kaikessa rauhassa rannan lentonäytöksestä. Jossain vaiheessa tuntui, että kiivain muutto hiljeni päivän väljetessä. Siirryimme sisätilaan aamiaiselle ja pakkasimme samalla päivärepun valmiiksi. Etukäteen parhaalta paikalta polkujen kannalta ajatellen tuntui Käsmun niemi, siellä yhden päiväretken mittaisen rengasreitin kulkeminen onnistuisi. Ajoimme siis taas Vosuun ja siitä hieman ohi, kunnes huomasimme veden ääressä lintulavan. Kiikaroimme ruohoista lahtea ja sen kaukana, melkein kiikarin kantaman äärirajoilla uiskentelevia siivekkäitä. Paikalla oli paljon joutsenia ja tummia vesilintuja, joista lähempi (kuvaruutu)tarkastelu paljasti paljon haapanoita, telkkkiä ja vähän harvinaisempia lapasotkia.
Tuolta ajoimme Käsmun kylän parkkipaikalle. Käsmun kylä näytti idylliseltä kesäkaupungilta valkoisinen pikku mökkeineen. kesällä täällä olisi varmaan kesänviettäjiä ja elämää, mutta nyt kylä näytti melkein autiolta.

Joutsenet, haapanat, telkät ja lapasotkat

Haapanoita

Veneen muotoinen lintulava





Jo parkkipaikalla saimme mielenkiintoista seurattavaa. Korkea ylä-äänivihellys paljasti, että hippiäinen se jossain metsän reunassa puuhasteli. Nopea paikannus ja sitten aika paljon pidempi kyttäys ja onnistuin saamaan vilkkaasta linnusta muutaman kohtuullisen kuvan. Hyvä juttu, hippiäistähän kuulee melkein jokaisessa synkässä kuusikossa, mutta pelkkä näkeminen on jo harvinaisempi juttu, kuvasta puhumattakaan.

Urpiainen

Hippiäisen pistävä tuijotus!

Hömötiainenkin oli paikalla

Toistaiseksi paras kuvani hippiäisestä, Suomen ja Euroopan pienimmästä linnusta.

Läksimme kiertämää niemeä rantoja pitkin. Oli kyllä upea niemi! Alkumatkasta rannat olivat heinikkoa ja pikkukiveä. Männikkö ja lehtipuut kasvoivat ihan rantaan kiinni ja matalan merimaiseman täplitti iso joukko kiviä. Joukossa oli myös isoja jääkauden tuomia siirtolohkareita, jotka olivat ns. kova juttu täällä, isoimmat oli varustettu oikein erisnimellä ja niistä oli olemassa myös opastaulut ym selvitykset. Mekin näimme päivän aikana sellaiset murikat kuin Vanha-Jyri (Vana-Juri) ja Meri- ja Metsämunkki (Mere- ja Metsamunk). Yllätys oli, että perjantai-iltapäiväkään ei vaikuttanut alueen "väenpaljouteen", olimme yksin rannoilla.  Aivan alku- ja loppumatkasta törmäsimme rannalla muutamaan harvaan kävelijään, muuten omistimme maisemat ihan itseksemme.

Vanha-Jyri vartiopaikallaan pienempien lohkareiden seurassa

Lokkiparvi. Lokkeja rannoilla näki aika vähän.

Joitakin komeita mäntyjä näkyi matkan varrella.

Olipa mielenkiintoinen mänty, joka oli kasvattanut juuret 90 astetta alaspäin, kn eroosia oli tehnyt pahojaan.

Rantapolulla näkyi paikoin kunnon petäjiä (puistossa oli keskimäärin aika nuori puusto)

Tuliaisia valitsemassa pikkukivirannalta
Niemen päässä oli hylätty vartioasema neuvostoajoilta. Rakennuksen seinässä luki 1985, silloin olin lukion 1.luokalla - ei tuostakaan, nyt jo niin erilaisesta ajasta niin pitkä aika vielä ole!

Neuvostoaikainen vartioasema niemen päässä




Matka jatkui, nyt länsipuolta niemeä. Täällä jo navakka tuuli osui paremmin ja huppua piti kiskoa niskaan viimassa. Erilaisia vaihtelevia pieniä poukamia tuli vastaan, yhtenä niistä Sirelirand, hiekkaranta joka on saanut nimensä sillä olevasta lilanvärisestä hiekasta. Vähän tämän jälkeen oli ranta, jossa eroosion vaikutuksesta suuri määrä isoja mäntyjä oli kaatunut rantapenkalta hiekkarannalle - aika jännä näky!


Sinisorsat surffaa


Iso hali!

Huppu päässä viimassa

Sirelirandin lilaa hiekkaa











Lopulta aloimme lähestyä Vosun kylää, pari windsurffaajaakin näkyi lahdella. Tässä vaiheessa käännyimme pois rannalta ja läksimme ylittämään niemeä metsän läpi menevää polkua pitkin. Teimme lounaan keittimellä Käsmujärven tuntumassa. Järvellä oli taas noita tummia lintuja, nyt sain ihan vähän lähempää kuvan ja totta tosiaan parvi lapasotkiahan siellä taas.
Korppi, mutta mitä korpin suussa? Sieni vai leivänpala?

Lapasotkia, helpoin tuntomerkki naaraiden iso vaalea nokan tyvialue. Muuten samanoloisella tukkasotkalla sitä e ole.
Metsätaival niemen poikki kulki hiekkateitä pitkin. Tasaikäisen männikön lisäksi matkalle osui kosteampi notkelma kuusineen. Siellä Tainan sienitutka löysi tietenkin heti sellaisen suppilovahveromaton, että ohi ei ollut menemistä. Keräsimme mukaan ja toimitimme majatalon emännälle muovipussillisen sieniä. Erikoinen, läpeensä pahakainen mäntykin matkalla oli nähtävyytenä

Suurin osa matkasta oli aika nuorta männikköä

Tästä ei ole ohi kulkeminen ilman keräämistä...

Muutama pahka puussa!
Hyvän mittainen kokopäiväretkihän tuosta Käsmun kierrosta tuli, perillä majapaikassa olimme ennen pimeäntuloa kun matkalla poikkesimme taas tuttuun elintarvikekauppaa iltapalaa ostamaan. Ilta kuluikin leppoisasti lueskellen kämpässä. Lukemisena minulla oli Tainan minulle ostama Juha Hurmeen Niemi, jonka kansantieteelliset pohdinnat sopivatkin kuin nakutettu olemiseemme suomalaisugrilaisen sukulaiskansan hoteissa!

Käsmun kylän raittia

Ilta pimeni ajaessamme takaisin majapaikkaan

Käsmun raittia

Tupailta
Lahemaan kartta, koko puiston pinta-ala on 725 km2, josta kolmannes merialuetta

Torstain kävelyretki rannalla

Perjantain Käsmun kierto