#16 Vätsärin kesäkuu osa 4

Viimeinen neljännes 24.-28.6.2021

Reissun viimeinen neljännes alkaa Vätsärin ylängöltä, jonne päädyimme osassa 3...

 24.6. Päivä 6: Surnujärvelle ja Äälisjärvelle

Lähdimme etelää kohti, tavoitteena kalastella ylängön pikku järvissä ja käydä katsastamassa Surnujärven rantoja. Kiemurtelimme järveltä toiselle, mutta kalaa ei vain tgullut. Eteneminen oli helppoa, kalliota ja suhteellisen vähäkivistä varvikkoa.

Kiemurtelujen jälkeen pääsimme Surnujärven rinteille. Kiikaroimme pitkän aikaa petolintua, jonka määrittelimme loppujen lopuksi tuulihaukan poikaseksi. Emokin näyttäytyi, kyseessä oli ilmeisesti lento-opetusnäytös. Surnun rannalla teimme lounasta. Vastapuolella olikin leiri, kolme nuoren näköistä miestä uiskenteli ja tappoi aikaa. Loppujen lopuksi käytöskin selvisi, sillä järvelle kaartui vesitaso ja poimi nämä kyytiinsä. Näin sitä Vätsärinkin kaukaisimpiin osiin pääsee vaivatta, gasoliinin voimalla.

Vanhat tutut, Veltsu ja Jaana, meloivat ohitsemme, matkansa oli siis edennyt Surnulle saakka. Väkeä oli siis kuin Rovaniemen markkinoilla!

Taimenjärven yötä, kylmää ja kosteaa sumupilveä

Vätsärin ylänköä

Surnujärven äärimmäinen lahti

Tuulihaukkaa tähystämässä

Äälisjärvelle saavuimme hyvissä ajoin. Aluksi ajattelimme leiripaikkaa pohjoispäähän, mutta siellä näkyi teltta, joten suuntasimme etelään. Sanilan miina oli kehunut kalapaikaksi eteläpään saarien välejä. Rautua täällä pitäisi olla, joten oli helppo päätös jäädä tänne pariksi yöksi. Näin meillä olisi mahdollisuus toden teolla kokeilla oranssivatsaista kalaa. Kohtuullinen leiripaikkakin löytyi pienen etsimisen jälkeen, ei ollut täälläkään helppoa löytää teltankokoista kivetöntä plänttia. Leiri syntyi nyt pienelle kummulle parhaiden pelipaikkojen lähelle.

Äälisjärvi

Teltta kummulla

 25.6. Päivä 7: Juhannusaatto Äälisjärvelle

Tämä päivä oli pyhitetty kalastukseen. Hannu sai ensimmäisen ja isoimman raudun lusikkaa viskaamalla, itse en muista sainko ollenkaan? Miten voin unohtaa? JOka tapauksessa sain kolme taimenta samoilta jalansijoilta sen muistan. Juhannusaatto oli joka tapauksessa rauhallinen, kun vesitaso kävi hakemassa pohjoispäästä leiriläiset pois. Aikamoista lentomatkailua tämä Vätsärin erämaa...

Meillä ei ollut kiire minnekään. Pikkukuovilla oli pesä jossain lähistöllä ja ne pitivät tunnusomaista tilittävää varoitusääntään tämän tästä. Ilta oli kaunis ja auringonlasku kruunasi erilaisen juhannusaaton.

Hattu pois päästä...rautu! Nöyrä kalamies.

Metsähallituksen kalastuksenvalvojan mökki saaren eteläpäässä oli autio.

Sivuperukkeen perho toimi

Lotto ja sivuperuke, toimiva pari , ihme kyllä!

Juhannusyö Äälisjärvellä

26.6. Päivä 8: Koukkaus etelästä Aittajärvelle

Äälisjärvellä vietetyn kalastuspäivän jälkeen oli aika jatkaa eteenpäin. Suuntasimme lounaaseen, kartan perusteella mukavaan kalliomaastoon, joka täplittyi pienillä lammilla ja järvillä. Heti ensimmäinen lampi, joka laski Äälisjärveen pienen puron kautta oli lupaava. Kirkkaassa vedessä uiskenteli silmin nähden mukavan kokoisia rautuja. Kalat jäivät kuitenkin lampeen, syönti ei ollut päällä. Koittelimme muitakin järviä, mutta ainoa otto taisi olla - yllätys yllätys - hauki, joka palautui tällä kertaa takaisin veteen.

Runojärveltä suuntasimme suoraan pohjoiseen jo hieman metsäisemmässä maastossa. Näillä tienoilla taisi olla koko Vätsärinkuukauteni erämaisimmat fiilikset. Täällä ei voinut kuvitella törmäävänsä muihin kulkijoihin - emmekä törmänneetkään. Ylimmäinen Aittajärvi oli kivikkorantainen, karun oloinen järvi. Telttapaikan löytäminen ei ollut aivan yksinkertaista, mutta onnistui sentään. Erämaista tunnelmaa vahvisti sekin, että valmiita leiripaikkoja ei järven rannalta löytynyt.

Illan vietimme kalastaen. Tärppejä ja ottejakin oli, mutta jalokalaa ei tällä kertaa napannut. Sen sijaan sain peräti kaksi eri kertaa kaksi ahventa yhdellä heitolla! Oli nimittäin fisut sekä uistimessa, että sivuperukkeen pikku perhossa. Hauskaa!

Vesitaso Äälisjärven päällä. Lentoturismia.

Äälisjärvi vielä viimeisen kerran. Metsähallituksen valvontamökki.

Kuinka houkutteleva vesi! Ei kuitenkaan saalista tästä.

Nyt nappaa!

...nimittäin hauki

Ja takaisin pulimaan...

Teltta Aittajärven leirissä

Päivän toinen hauki. Masi kalasti, Hannu vapautti.

Ihan kiva ahven

Lotto + perho = kaksi ahventa yhdellä heitolla!

27.6. Päivä 9: Aittajärveltä aina Kärsilän Tuulijärvelle saakka

Päivän ohjelma oli selvä: nyt käveltäisiin vähän pidempi päivä, niin pääsisimme hyviin asemiin kotiin paluuta varten. Maaston karttatiedustelu ennakoi selkeää maastoa ja tämä piti paikkansa. Kun saimme Tuulipään laen kierrettyä, matka muuttui helpohkoksi: Tuulijärven ympäristö oli Vätsärille epätyypillisesti harvahkoa kangaspohjaista mäntymetsää. Samall lähestyimme paikallisten "mökkeilymaastoja", joita olin jo aiemminkin nähnyt. Tuulijärveä ennen katsastimme vielä sen kupeessa olevan Ristijärven, josta Sanilan Miinan mukaan oli hiljan useampikiloinen rautukin nostettu. Meille järvi ei antanut kuitenkaan antejaan.

Vätsärin hienoin jokipätkä on Tuulijärvestä eteenpäin laskeva koskiosuus. Täälläkin oli jo aiemmin itsekseni käynyt ja vaikka meitä oli nyt kaksi yrittämässä kalaa, niin yrittämiseksi se jäi. Hieno maisema joka tapauksessa.

Leiri pystytettiin Kärsilän Tuulijärven niemeen, samaan paikkaan, jossa olimme Matin kanssa taukoa pitäneet pikku sateessa tarpin alla. Tästä olisi vain kohtuumatka Vainosjärvelle huomenna.

Aittajärven suunnan maisemia

Kolmosenjärvi

Alueella viihtyi metsokin

Paikallisten talvipolku aurauskepit merkkinä

Ristijärven hiekkaisia rantoja

Puumerkki

Samaan aikaan alueella pidetty Vätsäri Wilderness Race:n rasti

Tuulijärvestä lähtevän joen kosken niskaa

Kärsälän Tuulijärven leiri

28.6. Päivä 10: Finaali

Kärsälän Tuulijärveltä Vainosjärvelle olimme menneet hieman suunnissa sekoillen jo Matin kanssa. Kivikossa edettiin nytkin, mutta vähän pienemmillä pummeilla. Maasto on todella haastavan kivistä poukkoilua ylös alas ja sivuille. Hitaasti ja erittäin varmasti saavuimme Vainosjärven tutuille rannoille. Komea oli iso ja tuulinen järvi vieläkin. Tällä kertaa emme jääneet leiriytymään vaan jatkoimme matkaa lounastauon kanssa eteenpäin. Viimeiset heitot järvelle ja jäähyväiset Vätsärille. Enään pieni heitto Kirakkajärvelle ja Sanilan saunaan. Matkalla vastaan tuli parikin ryhmää menossa omalle retkelleen. Hyttyset heräsivät pikkuhiljaa ja varmaan kalansyöntikin virkistyisi.

Kivikkoa...

Näin sen näin: kesäkuu Vätsärin maisemissa. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja monin paikoin odotusten mukainen. Aika meni syödessä, kalastaessa, vähän kävellessäkin ja nukkuessa sopivaa tahtia; ei kiihkeän kiireisesti mutta ei madellenkaan. Kaikkiaan matkaa tuli pienehköllä alueella suurin piirtein 270 km kun se yhteen laskin. Tuolla olisi edennyt jo hyvän matkaa eteenpäinkin, minun reissuni menivät sykkyrälle lenkkejä kierrellen. Se sopii omaan tyyliini, ei ole matkan edistymisestäkään paineita, kun sen pituutta on helppo säädellä.

Vätsäri oli maastoltaan kivistä, niin kuin tiesin odottaakin; ei kuitenkaan mitenkään mahdotonta kun rauhassa eteni. Rovijärven ympäristö taisi olla pahinta ja olihan niitä kiviä monella muullakin alueella. Vätsärin ylänkö sen sijaan oli helpompaa kulkea eikä ollenkaan niin puutonta kuin oletin. Aika hienoa aluetta, mitä nyt lentomatkailijoita oli minusta turhan paljon, erämaa pärjäisi hyvin ilman niitäkin. Erämaisin alue oli Aittajärven seutu ja varmasti tuosta suunnasta löytyisi tosi rauhallisia, ei niin näyttäviä mutta varmasti harjusrikkaita metsäjärviä.

Kalaa yritin paljon. Alkumatkasta saalis oli lähinnä haukea ja ahventa, mutta kesäkuun puolivälin jälkeen jalokalakin suostui syömään. Sellaista Norjan vesien kaltaista ilotulitusta ei kalastus ollut, mutta oman osansa varmaan teki alkukesän ajankohtakin. Kaikki lajeja, harjusta, taimenta ja rautuakin syötiin. Siika jäi saamatta kuitenkin (Sanilan viereisestä järvestä turisti veti lepopäiväni aikana 1,5 kg siian lippauistimella).

Vätsärin maine kirjoissa on aika vähälintuinen. Mutta kun tarpeeksi kauan alueella viihtyy, niin olihan niitä kuitenkin. Metsävyöhykkeellä jatkuvaa ryystöä pitivät järripeipot, ylängön yleisin pikkulintu oli niittykirvinen. Kahlaajista ilahduttivat lukuisat pikkukuovit, muuten ei kahlaajia juurikaan näkynyt kapustarintoja lukuun ottamatta. Kuukkelien kanssa oli monta hauskaa kohtaamista. Pedoista tuulihaukka ja piekana tuli nähtyä, vaikka teoriassa tunturihaukkakin olisi ollut mahdollinen. Vesilinnuista parhaat havikset olivat varmaan ne muutamat pikkulammilla nähdyt mustalinnut.

Seurahan minulla oli mitä mainioin, aluksi Matti, lopuksi Hannu ja välillä pärjäilin itseni kanssa. Kaikki kolme osoittautuivat hyväksi matkaseuraksi. Itsekseen kulkeminen pitemmillä reissuilla oli uutta, muttei mitenkään epämiellyttävää. Mieluiten kuitenkin jaan reissun elämykset jonkun kanssa; jos Taina olisi tullut vastaan kuukauden reissuni jälkeen Sanilaan jaehdottanut uutta, parin viikon pätkää, olisin ollut valmis lähtemään. Sen verran hieno minun kuukauteni oli, että kyllästyminen yksinkertaiseen elämään ei käynyt hetkeäkään mielessä!

Tällainen kierros tehtiin Hannu kanssa

...ja tässä koko kuukauden sykkyrät!