Liikkeellä luonnostaan: maaliskuuta 2020

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Maaliskuun lopun lintuja Iidesjärvellä

Viides tikka plakkariin

Kun työstä kävelee Iidesjärven rannan kautta kotiin niin saa tuplapotin: liikuntaa ja lintuja. Vielä ei ole täysi rähinä päällä, kun järvi on vain osin auki ja itse asiassa tätä kirjoitettaessa jopa jäätynyt melkein uudestaan yöpakkasissa. Mutta pian jäät lähtevät lopullisesti, lämpö voittaa ja täysi kuhina on vain päivien asia.

Sen verran harvinainen vieras tämä juhlapukuinen uivelo, että laitetaan näinkin kaukainen kuva tähän

Kottaraiset poseeraavat illalla, siksi synkkä kuva

Kurjet valmistelevat pesintää lintutornin päässä järveä

Jäätyvä vesi kasaa vesilinnut yhteen kasaan

Telkkä ja nokikana riti rinnan

Nokikanalla on mahtavat tassut!

Sinisorsat nokosilla

Tikleillä oli soidinlaulelu menossa

Pikkutikka! Neljäs kerta jahdissa ja nyt tärppäsi. Naaras ruokailuhommissa puskissa.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

#9/20 Hanhien muuttoa odotellessa 28.3.2020

Puurijärvelle ja takaisin

Tai siis muuttavathan ne jo, mutta vasta pieni osa on Tampereen tasalla. Suuret joukot odottavat lämpimiä tuulia etelämpänä. Kävimme Puurijärvellä, matkalla tarkkailtiin lintuja Sastamalan Vaneritehtaan rannassa ja Villilän staijauskalliolla (uusi tuttavuus sekin, mutta mukavan oloinen paikka Kokemäenjoen mutkassa). Puurijärvellä oli vielä suhteellisen hiljaista, vaikka oloihan siellä uusia lajejakin, mutta vielä harvalukuisina. Tämän vuoden lajilista täydentyi punasotkalla, tukkasotkalla, silkkiuikulla ja uivelolla. Pikkulinnuista Vaneritehtaan rannassa lauloivat ensimmäiset keltasirkut.

Kaikkein komein linturypäs löytyi tällä kertaa Kiikan läheltä, Pyhällyksen peltoaukeilla. Tuolla oli hanhia kuin pipoa...varmaan tuhansia metsähanhia (tundrametsähanhia) ja tundrahanhia. Otin muutamia kuvia, laitetaan ne tähän ja jäädään odottelemaan hanhien saapumista Tampereelle asti!

Pääosin tundrahanhia, muutama metsähanhi joukossa (esim viimeinen porukasta)

Tundrahanhia lennossa

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

#8/20 Tikkaviikonloppu (Seitsemisissäkin oltiin) 20.3-22.3.2020

Ulkoilua lähellä ja vähän kaukanakin

20.3. perjantai iltakävelyllä Iideksellä

Luin facebookin Pro Iidesjärvi- ryhmästä, että valkoselkätikka oli ollut kolmena päivänä Iidesjärvellä. Hyvä tieto, sillä Tiirassa sellaista ei ollutkaan (myöhemmin ilmeni että tällainen havainto salataan automaattisesti). Vaikka en varsinaista lintubongausta harrastakaan, niin iltakävelylle saa kai sentään mennä "oikeaan seuraan".

Tiirailimme rannan kuolleita lehtipuita siinä ilmoitetulla maankaatopaikan kohdalla, mutta ilman tulosta. Päätimme jatkaa silti vielä matonpesupaikalle saakka, kuntoilun vuoksi. Vähän kasvimaan jälkeen kuulin vaimean naukaisun rannan suunnasta, ja kyllä, käpytikan kokoinen mutta hieman eri lailla kuvioitu tikkahan se siellä. Ensimmäinen valkoselkätikkani siellä puuhasteli pökkelöissä. Lennähti vielä eteenpäin uuteen puuhun ja lopulta sitten aina järven yli toiselle rannalle saakka. Valokuvat jäivät todistusaineistoksi.

21.3. lauantairetki Seitsemisiin

Pakkasimme kolmen hengen seurueen (Masi, Taina, Iiris) lauantai aamuna autoon ja ajoimme Seitsemisiin. Koska tarkoituksena oli vältellä muita, auto jäi Kuru-Parkano -tien varteen tutulle levähdyspaikalle, josta olimme ennenkin lähestyneet puistoa. Tuskin olimme ehtineet astua askeltakaan, kun Iiris jo lensi selälleen. Pysähdyspaikka oli hengenvaarallisen liukas! Eikä siinä kaikki, myös Mullikummunmaan harjupolku oli vähän väliä toodella liukas. Aamulla satanut muutaman senti huituvakerros lunta jään päällä teki etenemisen todella haastavaksi.

Hitaasti mutta epävarmasti etenimme kohti Pitkäjärveä. Jossain kohtaa astuin tiellä liukkaaseen ja lensin nilkkani yli maahan. Kesti hetken ennen kuin pääsin ylös. Varmistelin että mikään ei murtunut tai ettei nivelsiteet menneet. Onneksi nilkka oli "vain" kosketusarka: matka saattoi jatkua. Pitkäjärvellä ihastelimme vanhaa kelokämppää ja kämpän ympäristön hienoa vanhaa aarnimetsää. Eteläpään nuotiopaikalla oli väkeä, joten väistimme metsän puolelle lounastelemaan.

Kulotettua metsää kansallispuistossa

Kulon jälkiä

Pitkäjärven kämppä, rakennettu v. 1939-1940

Täällä se Kekkonenkin hiihteli...

Mainoskuva

Pitkäjärven ympärillä on komeaa vanhaa metsää.

Kiersimme järven eteläpuolen poikkipolkua uudelle polulle ja sitä myöten pohjoiseen ja autolle. Koko päivän lenkki ja matkaa kertyi noin 16-17 kilometriä. Lintuja ei matkan varrella paljoa näkynyt, eniten äänessä olivat käpylinnut, joku hippiöinen ja hömötiainenkin kuului. Paras lintuhavainto tapahtui melkein matkan lopussa, kun pysähdyimme hetkeksi ja kuulin tien varren männyistä hentoa naputusta. Pohjantikka! Tarkkailimme pitkään tomeraa koirasta joka lensi puusta toiseen ja kävi niin männyissä kuin koivuissakin, vaikka kuusimetsien laji onkin. Taisi tulla (toistaiseksi) parhaimmat valokuvatkin pohjantikasta.

Tikka vauhdissa. Männyn kuoren alta kaivettiin jotain niin että palaset vain lentelivät.

Henkilöpotretti

Käpylintuja kuului olevan runsaasti liikkeellä.

22.3. Nokian suunnalla

Sunnuntaiaamuna ajelimme Nokian taivalkuntaan lintuja katsomaan. Paljon kevään peruslajeja tulikin nähty, mutta aika vähälukuisina. Taitaa kunnon muutto tulla ensi viikolla, kun säät lämpenevät. Nyt oltiin koko ajan pienellä pakkasella.Vuoden lajilistaan saatiin soidinlentoaan lentävä kiuru, ensimmäiset parit töyhtöhyyppiä, lahdella uiskentelevat isokoskelot ja kanadanhanhet. Telkkiäkin oli runsaasti. Kalalokit kaijattivat ja oli siellä harmaalokkejakin. Jostain Siuron suunnalta kuului palokärjen soidinpärryytys.

Ajoimme Siuroon katsomaan Tapsaa ja kävimme yhdessä Knuutilan lintutornilla. Lisää töyhtöhyyppiä ja kiurun laulua, uusina lajeina sepelkyyhkypariskunta ja kuovin ääni. Kuuntelimme, että eikö tuo nyt ole kurjen ääni? Ja olihan se, kohta yksinäinen kurki kiersi näytöslennon rannan tuntumassa.

Teimme pienen kierroksen Muinaisuoman suunnassa ja tärppäsi, sillä palokärki suostui näyttäytymään sen verran että ehdin juuri ottamaan kuvankin. Aika tikkaviikonloppu, valkoselkätika, pohjantikka ja palokärki samana viikonloppuna. Ja näkyihän se käpytikkakin. ei tuosta puuttunut kuin harmaapäätikka ja pikkutikka, niin kaikki Suomen tikat olisi ollutkin koossa.

Kevättä kohti. Ensi viikolla näkynee sitten ne hanhetkin, nyt näimme 30 kpl auran mutta emme erottaneet olivatko nuo kanadanhanhia vaiko ihan metsähanhia. Molempia lienee lähiaikoina enemmänkin liikenteessä.

Kevään ensimmäinen kiuru Taivalkunnan pellon päällä.

Ja ensimmäinen kurki Knuutilassa.

Musta työmies

Palokärki ja pistävä tuijotus!

Maisemaa Siurosta

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

#7/20 Melko pöllö pöllöretki Saarikyliin 7.3-8.3.2020

Viime hetken pelastus, oikeus ja kohtuus

Olen ollut ennenkin Kangasalan Saarikylillä pöllöjä kuuntelemassa - silloin tuloksetta. Kun tämän kevään retken kohdetta aloin kartoittamaan, niin oli taas myönnettävä etä alue oli omaa luokkaansa havaintojen lukumäärässä ja tiheydessä. Kylällä asuva harrastaja oli listannut tiiraan yli kymmenen lehtopöllön paikkaa ja pari sarvipöllönkin havaintoa, joten oli uskottava paikan erikoislaatuisuus.

Aiemmasta vesiperästä viisastuneena pakkasimme matkaan yöpymisvehkeet. Jos ei muutaman tunnin kuulostelu kylätiellä tuota tulosta, niin kai sentään koko yön viettäminen maastossa saa jotain aikaan?

Olimme hahmotellun yöpymispaikan paikoilla kello puoli yhdeksän maissa. Kun avasimme oven, nin heti tärppäsi, matalaa huokailua rannan suunnasta... no ei nyt sentään, pakastuvassa illassa jäätyvä järvi piti melkoista konserttia. Ei siis pöllö.

Tuli kuitenkin selväksi, että meillä oli isompi ongelma. Hiljainen kylätie ei ollut läheskään hiljainen, vaan ilman täytti karmea, säksättävä polttomoottorin ääni. Agrikaatti! Juurikin etukäteen valitsemani yöpymispaikan tuntumassa, kaikkien pöllöreviirien keskipisteessä puksutti kovaääninen moottori! Joku mökkiläinen ilmeisesti tuotti sähköä eikä kovinkaan hiljaisesti. Turkanen!

Kävelimme parisen tuntia ja kuulostelimme. Ei tärpännyt. Moottori pärryytti koko saaren täyteen äänisaastetta. Autoja liikkui hiljakseltaan, mutta joka talossa oli väkeä ja valot päällä. Ei tänne tehnyt mieli jäädä yöksi! Ajoimme pois.

Lähin rauhallinen metsikkö oli kartan mukaan Vehonimenharju ihan Saarikylien kohdalla mantereella. Jätimme auton parkkiin ja haimme otsalampun valossa leiripaikan Punamultalukon eli suojellun harjusupan ylärinteestä. Saimme viriteltyä matot puuhun kun Taina kuiskasi: "Pöllö!".

Höristin korviani. Toden totta! Lehtopöllö päästi valittavan kimeän soidinhuhuilunsa harvakseltaan neljä kertaa. Sitten se vaikeni eikä enää äännellyt. Onnisti! OIkeus ja kohtuus! Yhdessä hetkestä pöllöretken fiasko muuttui menestykseksi. Painuimme hyvillä mielin nukkumaan.

Pystytyspuuhissa otsalampun valossa

Aamulla vasta maisema paljastui

Eikä maisema hassumpi ollutkaan

Punamultalukko on aika iso harjusuppa

Kuusissa oli valtavasti käpyjä ja joistain oli latvakin katkennut käpyjen painosta

Naistenpäivän muotiasuste käpytikkapäähine :)

Saarikylät. Punamultalukko kuvan oikeassa laidassa, keskellä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

#6/20 Päivien ketju Kolarissa 23.2-29.2.2020

Viisi päivää lunta ja aurinkoa Tapojoella

En ollut ikinä käynyt Raijan ja Pekan mökillä Kolarin Tapojoella vaikka olin joskus aikoinaan 90-luvun alussa opiskelijana piirtänyt Pekan suunnitelmat lupakuviksikin. Jo muutamana vuonna on talvella ollut ajatusta mennä katsomaan noita maisemia ja tänä vuonna se sitten onnistui. Kun onnistuimme vielä saamaan paikan autojunasta, niin asia oli sillä selvä.

Viikon järjestys oli yksinkertainen, mutta selkeä... päivät umpihankihiihtoa ja illalla mökissä äänikirjojen kuuntelua ja kirjojen lukemista, saunomista, syömistä ja lepoa. Olimme viisi päivää ja retket menivät näin:

Maanantaina ajoimme 25 km juna-asemalta mökille ja ehdimme vielä pienelle iltapäivähiihdolle Tapojoen eteläpuolelle, Kaalimaanlaelle. Matkan havaintoihin kuului yksinäinen poro ja hiiripöllö, joka antoi meidän tarkkailla itseään muina pöllöinä yli 20 minuuttia. Mahtihavainto!

Tiistaina oli pisin retkipäivä, kun hiihdimme yli 20 km lenkin lähialueen korkeimmalle paljaslakiselle kerolle, Kiuaskerolle ja takaisin. Ennen Kiuaskeron huippua pitkässä loivassa rinteessä kasvoi hienoa vanhaa metsää. Läksimme 10:30 ja saavuimme klo 18:00. Koko päivän reissu, valokuvaaminen ja tykkylumen ihailu vei meidät mennessään

Keskiviikkona oli aika huilata - kevensimme mökin katon metrista lumitaakkaa. Pieni hiihtoretki tehtiin mökin pohjoispuolelle, matkalla nähtiin valkoinen metsäjänis ja kaksi metsoa ihan lähietäisyydellä.

Torstaina teimme ainoan autoreissun, kun ajoimme pienen matkan Luosun kylään. Siellä kohteena oli eteläpuoleinen Niesakero, johon hiihtelimme omassa yksinäisyydessämme - lähistön koneladut eivät vetäneet puoleensa siten kuin tuo uskomattoman kaunis luminen laki, josta oli näkymät Ylläkselle, Pallakselle ja aina Leville (50km) saakka. Takaisin lasketellessamme näimme kolme valkoista riekkoa ja turisteja vetävän koiravaljakon.

Perjantaina vielä hiihtoretki Tapojoen eteläpuolen vaaroille, Kaalimaanlaelle ja Lompololaelle. Kaalimaanlaki kierrettiin mennessä jyrkältä pohjoispuolelta, jossa olikin seikkailullisesti lunta. Lompololaella oli Tapojoen hienoin mahtiaihki, käkkäräisen arvokas honka meitä vastaanottamassa.

Lauantaina ajoimme sitten kotiin koko päivän, junapaikkaa ei takaisin päin ollut tarjolla.
Hieno viikko, ihmisiä näkyi viikon aikana vain kourallinen (torstaina)! Ehkäpä joskus vielä takaisin, ainakin Pakasaivo jäi käymättä, kun se oli tällä kertaa hieman liian kaukana.