#32/18 Peurojen perässä Seitsemisiin 30.11-2.12.2018
Peurajahtia kansallispuistossa ja lintujen kanssa Isosilmän kämpillä
Metsäpeuralle kävi kalpaten Suomessa, sillä 1800-luvun lopulla se metsästettiin meiltä sukupuuttoon. Tosin toisten lähteiden mukaan vihoviimeinen petra kaadettiin 1920-luvulla. Yhtäkaikki peura puuttui suomalaisesta lajistosta vuosikymmeniä, kunnes 1950-luvun jälkeen se levisi hitaasti takaisin Venäjän puolelta Kuhmoon, erityisesti Elimyssalon alueelle. Kainuusta se sitten siirtoistutettiin 1980-luvulla onnistuneesti (muutaman epäonnistuneen yrityksen jlkeen) Suomenselän saloille, Salamajärven kansallipuiston alueelle. Nykyään metsäpeuroja on eniten juuri tuolla Suomenselän alueella, yli tuhat yksilöä, kun sen sijaan Kainuun kanta on romahtanut huippuvuosien 1700 eläimestä reilusti alle tuhanteen.
Luin muutama vuosi sitten sanomalehdestä jutun, jossa kerrottiin peurojen suunnitelluista siirroista Seitsemisen ja Lauhavuoren kansallispuistoihin. Varmempaa on monistaa kantoja jos nuo kaksi populaatiota ajautuisivat tulevaisuudessa vielä suurempaan ahdinkoon, varsinkin nyt kun Venäjän puolen peurojen lukumäärä on romahtanut salametsästyksen takia. Noin vuosi sitten sanomalehdessä oli lehdessä uusi juttu, jossa kerrottiin puiston lähistölle aidatusta lammesta ja sinne siirretystä pienestä peuralaumasta. Viime vuoden Salamajärven reissullamme peurat jäivät näkemättä, ehkä nyt olisi mahdollisuus eläin nähdä, jos ei nyt ihan villlinä, mutta ainakin kohta villiintyvänä eläimenä?
Otimme Mikon kanssa vähän etukenoa aiheeseen ja päätimme siirtyä Seitsemiseen jo perjantaina, Taina liittyisi sitten joukkoon launtaia-amuna. Perjantai-iltana kello kahdeksan aikaan Multoharjun parkkipaikalla tunnelma olikin sitten sellainen kuin se parhaimmillaan voi marras-joulukuussa olla, pilkkopimeä, nollan tienoilla lämpötiloiltaan ja vesitihkuinen. Kävelimme kolmisen kilometria otsalampun valossa goretexit päällä Jokiristin leiripaikalle. Latvustossa kävi melkoinen myteri, mutta metsä antoi suojaa tuulelta.
Leirihommissa Jokiristillä huomasin, että mahdoton oli mahdollista, eli toisesta riippumajoitteesta oli jäänyt taakkaliinat kotiin. Sehän ei ole mahdollista, koska pakkaan ne aina riipparin pussiin reissun jälkeen (löytyihän ne kotoa, komeron pohjalta). Improvisoin sitten tarpin uuteen pystytykseen ja olin yön maan matosena makuualustalla. Alle löytyi onneksi rinkaksi muovipusseja yms maavaatteeksi. Mikko sai ehkä vähän paremmat olot, kun toisen riipparin pystyi viritettämään kuntoon.
 |
| Riippariviritys ilman riipparia |
 |
| Ja sama riipparin kanssa |
Nukuimme niin pitkään, että Taina ehti saapua leiriin, ennen kuin rinkat olivat ihan valmiustilassa. Tainalla oli uutisia: ensimmäiset metsäpeurat oli jo nähty! Polku meni sen verran lähellä peurojen aitausta, että kiikarin näkymässä oli kohde näkynyt. Innostuimme siitä niin, että läksimme heti aitaukselle.
Aitaus on sijoitettu puiston rajojen tuntumaan sen ulkopuolelle. Metsään on aidattu 14 hehtaarin kokoinen metsänpala, jonka keskellä sijaitsee suolaitainen Hosiuslampi. 1,3 km pitkä aita on 2,5 metriä korkea riistakameroilla valvottu aita. Ruokintaa tapahtuu joka päivä ja ruokinta-automaattien läheisyys onkin varmin paikka nähdä peurat, sillä metsäisen alueen keskelle ei kiikareilla näe. Koska automaateilla oli hiljaista, läksimme kiertämään aitaa. Tuuli navakasti ja oli aika lailla muutamaa pakkasastetta kylmemmän tuntuista.
Ja eikä vain meitä onnistanut! Kun olimme aidan loppupäässä, kaukana metsän laidassa liikahti jotain harmaata. Lauma peuroja liikkui metsän laidassa. Poron näköisiä sarvekkaita, uros oli todella komea kruunupää. Pysähdyimme suolapatsaaksi. Pidimme peurojen kanssa tuijotuskilpailua ja samalla yritin kuumeisesti keksiä, miten kameran saisi tarkennettua verkkoaidan taakse. Käsitarkennuksella se lopulta onnistui. Lopulta peurat kyllästyivät meidän tuijottamiseen ja ravasivat piiloon. Vaikka kyseessä olikin aidan taakse vangitut eläimet, niin kohtaaminen oli kuitenkin hieno. Kuinka hieno olisikaan näihin sarvipäihin törmätä kun ensimmäiset kuudesta peurasta ja kahdesta vasasta päästetään luontoon ensi vuonna!
 |
| Ruokintapaikka |
 |
| Sähköistetty aitaus on tiukasti vartioitu |
 |
| Aurinkoa mutta samalla kylmää viimaa |
 |
| Peuran pyöreä kavionjälki |
 |
| Tuijotusta |
 |
| Kontakstissa emon kanssa |
Nyt kun peurat oli kohdattu, meille jäi vielä aikaa kävelyreissulle. Multiharjun aarnialue on varmaan Seitsemien käydyimpiä paikkoja. Komeaa männikköharjua, jota halkovat isolle ihmismäärälle sopivat leveät hiekkapolut, tai oikeastaan melkein baanat. Tämä siis Jaulintien pohjoispuolelle. Kovinkaan moni ei sen sijaan tee lenkkiä tien eteläpuolella, jossa sama aarnialue jatkuu. Polku on täällä pieni ja söötti, kiemutelee puolen metrin levyisenä juovana paksussa sammalikossa. Hieno paikka.
Keittelimme lounaat Multiharjun polulla ja jatkoimme vielä eteenpäin Tevaniemen yhteyspolkua.
 |
| Jaulintien eteläpuolella Multiharjun polku on pieni ja söötti |
 |
| Kummitus? Tulee Munchin Huuto mieleen |
 |
| Onkohan näissä kelon kupeiss ollut joskus pahkoja vai miksi ovat syntyneet? |
Polku jatkui Multiharjusta etelään. Muistelin, että olin ollut joskus Hirviharjulla yötä kauan, kauan sitten Hessun kanssa. Harju oli, kuten muistinkin, komea tai oikeastaan vielä komeampi, sillä kuuset olivat saaneet rauhassa kasvaa kolmisenkymmentä vuotta edellisestä vierailusta. Kapea ja korka harju vaikutti hiljaiselta ja rauhalliselta kulmata kansallispuistoa, nousi heti Seitsemisen top 5- listalle (mitä muut ovat, von käydä joskus tarkemmin läpi).
 |
| Jäljet pitkospuulla, orava vai kärppä? |
 |
| Polku Hirviharjulle |
 |
| Muistini mukaan (?) paikka jossa teltta oli 30 vuotta sitten. Ainakin seudun hienoin telttapaikka. |
Saimme lenkin tehtyä ja palasimme Multiharjun parkkipaikalle. Sieltä sitten autolla pimenevässä päivässä Kurun ja Ruoveden kautta Isosilmän kämpille. Ei ollut ko. taajamissa lauantaina kello 17 maissa paikkaa, josta olisi saanut täydennettyä vuotavaan renkaaseen ilmanpainetta, mutta hyvin päästiin perille.
Isolla silmällä ruokailtyiin ja syötiin ja nukuttiin myöhään. Aamutoimina lisäsin linnuille puihin herkkua, kauppahallin silavanpaloja. Kova kuhina ruokinnalla kävikin, tiaisia oli runsaasti, ainakin tali-, sini-, kuusi-, töyhtö- ja hömötiaisiakin. Käpytikkakin kävi, harmaaselkä ei meidän aikana uskaltanut (vielä) paikalle. Kuvailin lintuja siinä ohessa. Aamu oli pilvinen, joten valoa oli vähän, mutta muutama kuva töyhtö- ja hömötiaisesta onnistui siitä huolimatta. Laitetaanpa ne tähän lopuksi:
 |
| Kämppä "päivävalaistuksessa" |
 |
| Samassa kuvassa vasemmalta oikealle sini-, tali- ja kuusitiainen, alhaalla roikkuu vielä hömötiainen. |
 |
| Hömis |
 |
| Viime vuotiset talit pois ja uutta tilalle |
 |
| Töyhtötiaisen takaprofiili |
 |
| Aikamoinen "naama" töyhtötiaisella niskassaan! |
