#15/17 Puurijärvi on Lintujärvi! 31.5

Paluu tammikuun maisemiin

Työreissu Raisioon ja takaisin. Takaisin ajaessa eksyin Puurijärvelle. Matkan varrella, melkein.

No ehkä se vähän kiertää, mutta ei paljon. Ajoin Kärjenkallion lintutornin P-paikalle. Kärjenkallion lintutorni on järven torneista keskimmäinen ja isoin.
Kävimme Isosuolla tammikuun 21. päivän reissulla. Silloin oli suo hiljainen, vaikka näimmekin vuoden ensimmäisen "merkittävän" lintuhavainnon, suon käkkyrämännyiltä toiselle lepattelevan varpushaukan.
Nyt oli meininki ihan toista luokkaa, suorastaan ylitsepursuavan eläväistä. Vaikka päivä oli pilvinen ja kovin tuulinenkin, järvi  kuhisi elämää. Jo matkalla tornille, muutama kymmentä metriä autolta näin suosikkilintuni, pimeiden kuusikoiden ahertajan, puukiipijän. Hieno lintu ja tällä kertaa sain jopa kuvankin otettua:

Puukiipijä oksien välissä, suunta ylöspäin

Matkan varrella tornille oli rakennettu lava tarkkailua varten. Kiikaroin tovin eteen avautuvaa maisemaa. Sinisorsia, naurulokkeja ja mahdoton määrä mahdotonta nopeutta kiitäviä tervapääskyjä (joista ensimmäiset olin nähnyt pari päivää aiemmin Iidesjärven lintutornilla). Hetken aikaa kiikaroituani näkökenttään osui poikkeava lintu: puiden latvojen yläpuolella liitävä haukka! Sain aika pitkään tutkiskella linnun muotoa ennen kuin se hävisi puiden taakse. Värejä ei erottanut ja profiili näytti tummalle vaaleaa taivasta vasten. Pää kenties erottui vaaleampana. Leveä pyrstö ja sulavat siivet, ainoat mahdolliset lajit ovat tuulihaukka tai nuolihaukka. Kallistun edelliseen, mutta määritys ei ole varma.

Nuolihaukka ylh, tuulihaukka alh (nettikuva) Tuulihaukalla kuvassa pyrstö supussa.

Tarkkailulava

Kun lähdin lavalta niin tajusin, että kovasta tuulesta huolimatta kaikki humina ei olekaan ihan pelkkää tuulta vaan...kaislikossahan puhaltelee kaulushaikara!  Lintu tai linnut jaksoivatkin puhallella pulloon aktiivisesti koko vierailun ajan. Jännä ääni, yhtä aikaa vaimea mutta todella kantava. Tyynenä iltan kuulemma kantaa useamman kilometrin.

Kärjenkallion lintutorni on yksi Suomen isoimpia, korkeutta peräti 18-19 metriä. Tornin peruskorjaus valmistui tänä keväänä ja torni olikin hyvässä ja turvallisessa kunnossa. En ehtinyt edes tornin huipulle asti kun taas tapahtui: valtava lepatteleva lintu järven yllä ja variksia kimpussa. Tuttu näky Merikarvialta, merikotkahan se siinä! Vaikka merikotka on ylivoimiasesti tutuin petolintu itselle, niin kyllä sen näkeminen aina sykähdyttää, varsinkin näin sisämaan maisemissa. Itse asiassa enhän merikotkaa ole ikinä sisämaassa ennen nähnytkään.

Eikä kahta ilman kolmatta tai kolmansia. Näin vielä tornista kolmannenkin päiväpetulintulajin ja kolmeen eri otteeseen: ruskosuohaukat paimensivat veden päällä ja lokit taas vuorostaan niiden kimpussa. Mustat siivenkärjet, vaalea siipien alapuoli ja ruskeat isot siipilaikut, lintuoppaan mukaan määrityksen mukaan siis toisen kesän uros (tai siihen suuntaan).

Lintutorni hakamaan takana metsikössä.

Kärjenkallion iso torni

Kurkistus lintuparatiisiin

Nokikana allikossa

Kosteikkoa

Söin välillä alhaalla tuulen suojassa vähän eväitä  ja kiipesin sitten uudemman kerran torniin ennen kuin suuntasin autoa kohden, verkkaisesti ympäristöä tarkkaillen. Kosteikossa vilahti musta lintu, hetken jo toivoin liejukanaa, mutta ihan tavallinen nokikana se siellä valkoisine nenineen suki höyheniään.

Koska kerran paikalle olin tullut, niin ajattelin vielä piipahtaa järven pohjoispään tornilla parin kilometrin päässä. Ja käyntihän kannatti. Tämä torni oli ihan erilaisessa ympäristössä, ruovikkoisen joen varrella pienen polun päässä. Jo menomatkalla jouduin useamman kerran pysähtyä kuuntelemaan ääniä, sillä eri pikkulintujen ääni kuului piinaavan kovaa pusikoista. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Itse tornista ei ihmeitä näkynyt, mutta viereisesät metsiköstä kuului ensi kerran tänä keväänä (toukokuun viimeisenä) tiltaltin tasaisena kulkeva tilttaaminen. Paluumatkalla sain sitten sekä ääni- että näköhavainnon toisesta kevään ensihavainnosta, eli ruokokerttusesta. Kuuluva rätisevä laulu, tämän voisi jopa oppia tunnistamaan ulkomuistista! Ja kuin pisteenä i:n päälle, ihan auton läheltä sain vielä yhden ensihavainnon: punavarpusen tunnistetteva tervehdys ja vielä näköhavaintokin. Kyseessä oli nuori uros, sillä punaista oli vasta ihan vähän kyljissä, eli räiskyvän punaisesta, oppikirjamaisesta ulkomuodosta oli vasta häivähdys höyhenissä.

Ruokokerttunen, vaalea maha, silmäjuovat, tumma selkäpuoli ja siivet

Jokivarren ruovikkoa, ruokokerttusen maita

Jokimaisemaa tornista

Pitkäpyrstö langalla

Uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
83. Tervapääsky (maanantaina Iidesjärvellä)
84. Räystäspääsky (Kokemäenjoen ylitse menevällä sillalla)
85. Kaulushaikara (Kärjenkallio, Puurijärvi)
86. Tiltaltti (Pohjoispään torni, Puurijärvi)
87. Ruokokerttunen (Pohjoispään torni, Puurijärvi)
86. Punavarpunen (Pohjoispään torni, Puurijärvi)

Muita havaintoja: puukiipijä, käki, tuuli/nuolihaukka, merikotka, ruskosuohaukka, nokikana, haapana, tervapääsky (lisää), kurki, joutsen, naurulokki, töyhtöhyyppä, laulurastas

Pappilan Sikosuolla piipahtamassa 28.5

Vain viitisen kilometria kotiovelta hieno lintupaikka

Viikonloppu meni juhlajärjestelyissä, mutta sunnuntaiaamu oli sen verran hieno, että pieni pyörälenkki sentään oli pakko tehdä. Kohteena Pappilan Sikosuo, lintupöheikkö, kosteikko ja niitty. Valtavasti ääniä ilmassa ja saimme kuin saimmekin pari niin selvää kuulohavaintoa, että lajilistaan tuli täydennystä:

Sunnuntain uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
81. Lehtokerttu
82. Sirittäjä

Molemmista jäi näköhavainnot tekemättä, eikä ihme, vaatimattomia lintuja ulkonäöltään mutta hienoja ja omaperäisiä laulajia. Lehtokertun tuntomerkitkin ovat että tuntomerkkejä ei ole. Pieni ruskeanharma lintu. Sirittäjällä sentään vähän enemmän valkoista ja keltaista, sen voisi ulkonäöstäkin tuntea. Toinen nimi "Kolikkolintu" on kuvaava, kiihtyvä sirinä kuulostaa tosiaan siltä kuin kolikko pyörisi pöydällä.

Nettikuva lehtokertusta

Nettikuva sirittäjästä

Kevätkesän värjt

#14/17 Kalassa Torisevalla, yötä Siikanevalla 20.-21.5

Kesäisen viikonlopun tuplabuukkaus.

Lauantai

Suunnitelma selvä, jättituplapotti: ensin kalat Virtain Torisevalta ja sitten filetta paistamaan ja yöpymään Siikanevalle suon laitaan. Näin ainakin suuniteltiin.. Sääkin lämpeni ekstrakylmän kevään jälkeen mukaviin lukemiin, 13-18 asteen välille.

Sain vieraita pääkaupunkiseudulta jo perjantaina: Jaska ja Erno. Erno on porukan nuorin, mutta ehdotomasti omistautunein kalamies. Muut läksimme mukaan seuramiesperiaatteella. Tampereelta Torisevalle ajelee puolisentoista tuntia. Torisevan rotkojärvistä Yläinen-Toriseva on valjastettu vapaa-ajankalastuksen palvelukseen: noin kilometrin pituiseen järveen on istutettu kirjolohia ja taimenia. Jyrkkärantaisen järven rannoille on asennettu myöskn laitureita heittopaikoiksi ja molemmissa päissä järveä on vielä tulipaikatkin. Puitteet ovat siis hyvät, varjopuolena mainittakoon ohimenevä kantatie, jossa jyräävä liikenne kuuluu (ja jopa näkyy paikoin) järvelle liiankin hyvin.

Meillä oli kuuden tunnin lupa, joka käytettiin viimeistä minuuttia myöten, mitä nyt välillä hieman lounasta söimme. Tulos oli ns vesiperä, ei tärpin tärppiä. Paikalla oli myös toinen kolmen hengen seurue, melkein yhtä huonolla tuloksella. Porukan perhomies näkyi kiskovan ylös parikymmensenttisen hauentumpin, näemmä nekin perhoon voivat erehtyä. Lisäksi "syöntipiikin" aikana porukalla oli kuulemma ollut 4-5 tärppiäkin. Että niin "laitoskoneet" meitä pitivät pilkkanaan.

Toriseva

Ernon perhostelua

Käpytikka kynittynä

Ihan vailla saalista voi kuitenkaan sanoa jääneeni: kesän ensimmäinen käki kukkui Torisevalla kahteen eri otteeseen. Lintu nro 81 tänä vuonna.

Oli aika siirtyä majoituskohteeseen. Siikanevan parkkikpaikalle ajeli puolisen tuntia, olimme perillä noin kello kahdeksan maissa. Autoja olikin paikalla jo ennestään 7-8 kpl, lämmin sää oli saanut ihmiset liikkeelle. Kävelimme hiljakseen maisemista nauttien. Matkalla koitin kiikaroida lintuja, mutta kahlaajat pysyivät piilossa. Yksinäinen tumma hahmo keskellä suota näkyi, töyhtöhyyppä tai kapustarinta, ei saanut selvää. Kevät oli ollut kuiva, Tulisaaren vanhat pitkospuutkin olivat melkein kokonaan kuivat, parissa kohden sai kahlata. Liquisolella paikatut vaelluskengätkin tuntuivat pitävän vettä.

Majoituimme rauhassa leppeässä suvi-ilmassa, lämpöä oli yli 15 astetta (josta se sitten laskikin aina +3 asti yöllä). Vieraat saivat riipparit, itselleni pystytin näköalapaikalle Matilta lainatun Paulitarpin. Pienellä kynsivalkealla paistoimme makkarat ja tein risukeittimellä härkisperunamuusia. 

Ilta-auringossa

Valoa polulla

Pitkospuut, vielä jonkin aikaa käyttökelpoiset

Leiriä

Paulitarppi näköalalla

Sunnuntai

Jouduin alkuyöstä vielä virittelyhommiin; kesän ensimmäiset hyttyset alkoivat ahdistelemaan. Niitä oli sen verran monta, että hyttysverkko oli tarpeen. Sen jälkeen nukuinkin harvinaisen sikeästi aina kello 6 asti. Aurinko oli jo korkealla ja suolta kuului varsinainen linnunlaulukonsertti. Teeretkin pulputtivat kuuluvasti jostain Särkikankaan suunnasta. Nousin ja kiertelin kiikareiden kanssa ympäri saarta suolle tähystäen. Melko lähellä itäpuolella isojen lintujen vakaa lauma kulki hiljakseen pitkin nevaa: kurkia. Laskin 25 yksilöä. Välillä linnut töräyttelivät tunnusomaista voimahuutoaan. 

Kurjet

Uni tuntui vieraille maittavan , joten painuin parin kahdeksan maissa takaisin peiton alle ja nukuin vielä yli tunnin. Jaska oli nukkunut huonosti alkuyön, palellut kevyen Joutsen-pussin kanssa, joten uni maittoi aamulla. Ernolla oli ilmeisesti varusteet olleet kohdallaan ja olo mukava. Söimme rauhassa aamupalan ja kiersimme vielä loppulenkin Jaarikanmaalle ja Siikakankaan kautta parkkipaikalle. Erno paineli kaukana edessä hyvää vauhtia, me muut tulimme omaa tahtia perässä. Käki kukkui moneen kertaan eri puolella nevaa ja teki meille vielä ystävällisesti ylilennonkin lähietäisyydeltä.

Kalaa ei tullut mutta olipa taas hyvä syy olla ulkona yötä.

Viikonlopun uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
81. Käki

Muita nähtyjä/kuultuja lintuja: telkkä, käpytikan sulat, tiaiset, hippiäinen, laulurastas, punarinta, niittykirvinen, kuovi, valkoviklo, teeret, kurki

Unta luumuun

Erno heräilee...

Tulisaaren sammaleita

Iidesjärven lintukävelyllä 9.5

PiLY:n kävelyllä järven länsipäässä

Iidesjärven lintutornilla on tullut tänä keväänä käytyä useastikin, mutta järven länsipääty on jäänyt kartoittamatta. Tiistai-iltapäivällä oli hyvä tilaisuus tutustua tuohon osuuteen asiantuntijoiden opastamana, lintukävelyn vetäjinä toimivat Olavi Kaikko ja PiLY:n puheenjohtaja Jukka T. Helin. Mukana oli lähemmäs nelisenkymmentä kävelijää, joten poluilla oli välillä ahdasta.

Hitaanlaisesti kävely eteni sillalta mattolaitureille ja takaisin. Joitakin hyviä vinkkejä jäi mieleen.
- Risujenkaatopaikka on hyvä bongauspaikka pikkulinnuille, siellä asustelee mm meillä harvinainen pohjoisen lintu , sinirinta (jota emme kuitenkaan nyt nähneet)
- Oppaamme kuuli Rautiaisen äänen , minulta jäi kuulematta, kuten myös hernekerttusen säksätys. Rannan puusto ja pusikko sopii niillekin.
- Pähkinähakki käy myöhemmin kesällä (elokuussa?) syömässä puistoyksikön puistikossa sembramännyn siemeniä. Tämä peloton siperialainen käy kuulemma syömässä jopa kädestä.

Pikkulinnuista äänessä olivat peippojen lisäksi punarinnat ja punakylkirastaat, pajulintukin näkyi ja kuului.

Sain kolme uutta bongausta, uhanalaisen punasotkan, rannikolla yleisen selkälokin (jota kuitenkaan vappuna ei merikarvialla näkynyt) ja pienen rantasipin, joka kovasti muistuttaa ulkonäöltään metsävikloa.

Kahden tunnin kierroksen jälkeen kävin vielä itsekseni pyöräilemässä läheisellä Viinikan Pahalammilla, siellä monivuotinen vieras härkälintu hautoi muniaan, samalla kun puoliso toi lisää risuja pesäkummulle. Rannan pyörätie kulki vain noin 50-100 metsrin päässä, tässä on esteetön paikka tarkkailla pesinnän edistymistä ja tavallisella järkkärillä olisi saanut helposti hyviä kuvia.

Nettikuva rantasipistä

Nettikuva selkälokista, siivet päältä tummat kuten merilokillakin.

Netikuva punasotkasta, tällä lajilla enemmän koiraita (kuvassa) kuin naaraita

Nettikuva pahalammen härkälinnuista

Tiistain uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
73. Rantasipi (Iidesjärvi)
74. Selkälokki (Iidesjärvi)
75. Punasotka (Iidesjärvi)
76. Härkälintu (Pahalampi)

#13/17 Linturetkellä Siikanevalla 5.-6.5. ja muuallakin 7.5

Läpileikkaus Siikanevan linnustoon asiantuntijavoimin

Perjantai

Tuntia aikaisemmin viikonlopun viettoon, aurinko paistoi, hyvä fiilis!
Koska Taina oli lähdössä sunnuntaina Irlantiin työmatkalle, lähdin Siikanevalle kimppakyydillä parin muun kämppäläisen kanssa. Majoittauduimme kämpälle ja läksin vielä ennen saunomista pienelle kierrokselle nevalle. En ollut ennen käynyt katsomassa nevan eteläpuolen pientä lampea.

Kävelin hiekkatietä länteenpäin ja kiikaroin matkalla Iso-silmän lampea ja Vääräjärveä. Molemmat rimpuilivat vielä eroon jääkuorestaan, hileisenä ja osin jo sulana. Iso-silmällä oli heinäsorsa ja haapanapariskunta. Aurinko paistoi, heitin pitkähihaisen paidan reppuun ja jatkoin matkaa T-paidalla. Ensi kerta tänä keväänä, sen verran on ollut kylmä kevät tähän mennessä. Söin lammen vieressä eväsleivät ja kuuntelin hiljaisuutta. Siirryin siitä vielä nevan rantaan ja tein pienen lenkin suolle tähystellen. Hiljaista oli vielä suolla (ja myöhemmin kuulin, että tämä laitaosa onkin linnustoltaan melko autio). Siirryin kämpälle odottelemaan lauantaiaamun linturetkeä.

Vääräjärvi vapautumassa jääkännestä

Etelälaidalta

Järviruoko, muistuma ajalta jolloin Siikaneva oli järvi

Lauantai

Koska yö oli selkeä ja lämpötila laski alas, varsinaista kiirettä suolle ei ollut aamullakaan. Linnut kuulemma virkoavat lämmön tahtiin. Heräsimme, söimme aamiaisen, pakkasimme reput ja olimme pitkospuiden päässä kello kahdeksan.

Olin aika innoissani, olihan kyseessä elämäni ensimmäinen ohjattu linturetki.
Kuljimme peräkanaa Tapsun perässä ja pysähdyimme välillä kiikaroimaan. Vielä enemmän kuuntelimme ääniä. Oli kyllä mahtavaa, kun joku "suomensi" ilmassa liikkuvat koodit. "Peipon kutsuääni" (ei siis ollut tiaisen ääni), "Liro huutaa omaa nimeään", "Kuovin soidinhuuto", "Kalasääksen varoitushuuto", "Yläpuolella vihervarpusen lentoääni" jne jne.

Näimme jo menomatkalla useamman kapustarinnan (ja palatessa lisää). Arktinen kahlaaja, jonka eteläisimmät pesimäalueet ovat juuri Siikanevalla. Itse asiassa harvoja paikkoja Pirkanmaalla, jossa se pesii.

Jaarikanmaan näköalapaikalla pysähdyimme "staijaamaan" eli suomeksi paikallaan kyttäämään lintuja. Pystytimme Tapsun mukana olleen kaukoputken, jolla itsekin sain siis nyt ensikosketuksen laitteeseen. Siikanevan parhaat lintupaikat ovat länsipään allikot Siikakankaan eteläpuolella. Näimme valkoviklon läheisessä lammikossa. Länsipäässä näkyi valkoinen matto. Naurulokki- ja harmaalokkikolonna se siellä touhusi. Reilusti yli 200 lintua, kuulemma uusi ennätys Siikanevalla (verrattuna aikaisempiin vuosiin) Vuosikymmen sitten kalalokki oli vielä harvinainen suolla. Tapsu kertoili muutenkin linnuston muutoksista alueella 30 vuoden perspektiivillä. Keltavästäräkki oli kuulemma ennen suon yleisin lintulaji, nyt se loistaa kokonaan poissaolollaan. Nykyään suon laidoilla kuuluu eniten peipon ääntä (kuten muuallakin Suomessa) ja suon päällä sirkuttavat puolestaan niittykirviset.

Kyselin retken päätyttyä, jäikö jotain tyypillistä Siikanevan linnustoa vielä näkemättä tai kuulematta? Vastaus oli, että havainnoimme varsin edustavan otoksen Siikanevan linnustoa, ei mitään epätyypillistä mutta toisaalta poiskaan ei jäänyt mitään keskeistä. Eli nämä äänet kun ottaa haltuun, niin Siikanevalla liikkuessa pystyy tunnistamaan suurimman osan suon linnuista.

Päivän saldo:
1. Käpytikka (kämpän pihassa)
2. Peippo (päivän yleisin ääni)
3. Metsäkirvinen (lentää metsässä ja tarkkailee puun latvassa) lintu nro 58 haasteessa
4. Niittykirvinen (ulkonäöltään kuten edellinen, lentää suon päällä) lintu nro 59
5. Punarinta
6. Talitiainen
7. Mustarastas
8. Vihervarpunen, lintu nro 60
9. Västäräkki
10. Laulujoutsen
11. Kurki
12. Kuovi
13. Kapustarinta, lintu nro 61
14. Liro, lintu nro 62
15. Naurulokki
16. Kalalokki
17. Töyhtöhyyppä
18. Hömötiainen
19. Käpylintu
20. Sääksi (varoitushuudot pesäpuun suunnasta)
21. Valkoviklo
22. Puukiipijä
23. Hippiäinen (Euroopan pienin lintu, äänessä) lintu nro 63
24. Töyhtötiainen, lintu nro 64
25.  Hiirihaukka (kaksi lintua kaartelemassa taivaalla)
26.  Nuolihaukka, lintu nro 65 (Taina näki kiikareilla Petrin kanssa)

Porukkaa

Jaarikanmaan näkymä.

Staijaamassa

Kaukoputki

Sinivuokot kuusikossa

Kapustarinta, liro, valkoviklo

Niittykirvinen ja metsäkirvinen

Sunnuntai

Heitin Tainan junalle kello 6.45 ja jatkoin huolettoman kevätlesken elämää eli ajoin suoraan Iidesjärven lintutornille. Täällä minua tervehti varma kesän merkki, järven päällä hyönteisiä metsästävät ja iloisesti rupattelevat haarapääskyt. Olivat kuulemma tulleet lauantaina järvelle, tiesi paikalle tullut vanhempi herra kertoa. Oli ollut kuulemma lauantaina Tornien taistossa tornilla kahdeksan tuntia (kylmässä viimassa), vahva oli innostus asiaan! Iidesjärvellä oli lauantaina nähty 61 kpl lajeja, vain neljä vähemmän kuin tornin ennätys. Ja olihan tuolla vieläkin näkyvissä "vanhoja tuttuja", tukkasotkia, uikkuja, nokikanat, telkät, haapanat ja yksinäinen kurkikin, lokeista puhumattakaan. Ystävällisesti tämä harrastaja osoitti minulle lähihaavan oksalle lennähtäneen pajusirkku-uroksen, päivän toinen uusi laji.

Nettikuva haarapääskystä

Nettikuva pajusirkusta

Hetken tiirailtuani painuin kotiin ja otin kunnon "aamu-unet". Heräsin uuteen aamuun ja söin pitkän kaavan mukaan aamiaisen. Mitähän sitten tekisi? Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää Oriveden Pappilanniemessä aloittelijoille suunnatun päivystyksen, sinnehän ehtii vielä.

Pappilanniemi oli itselle uusi paikka ja varsin hieno olikin. Polun varrella vanhaa sekametsää ja lintupöheikköä ja paikan päällä torni mitä houkuttelevimmassa paikassa, lähellä kahaajille sopivaa lieterantaa ja vesilintuja puoleensa vetävää kaislikkoa särkkineen. Väkeä oli ollut paikalla mitä ilmeisemmin hyvin (päivän aikana noin 35 kävijää),  itse ehdin päivystyksen loppupäähän ja sainkin hyvää opetusta. Paikalle tuodut kaukoputket helpottivat havainnointia huomattavasti, vaikka täytyy sen verran itseäni kehaista, että tornin juurella hypähtelevät keltavästäräkit huomasin ihan itse. Ehkä asia oli tuoreessa muistissa, sillä niiden kannan taantumisestahan lauantain Siikanevan kierroksella oli puhetta.

Nettikuva keltavästäräkistä

Lintutietäjien avustuksella lajilistamme lihoi vielä kolmella uudella lajilla, mustaviklolla, suokukolla ja mikä erikoisinta, räyskällä ! Kauaksi oli rantojen rosvonaamio eksynyt meriympäristöstä. Räyskä on jättikokoinen tiira, joka on saanut nimensä poikkeuksellisen karkean rätväkästä äänestään. Keskimäärin räyskiä tavataan Pirkanmaalla noin viikon ajalla huhti-toukokuun vaihteessa viitisen yksilöä keväässä, mutta joinain vuosina ei havaita ainuttakaan yksilöä.

Nettikuva räyskästä

Mustaviklo on myöskin läpimuuttaja Pirkanmaalla ja nimensä mukaisesti musta viklo. Hyvä pari eilen näkemällemme valkoviklolle.

Nettikuva mustaviklosta

Suokukko olikin varsin mainio tapaus nähdä. Kun kysyin päivystäjiltä, mitä nuo muut kahlaajat ovat tuon itseään pörhistelevän suokukon vieressä, niin vastaus oli, että ne ovat myös suokukkoja. Suokukkojen värimuuntelu onkin runsasta. Yksi erityispiirre lajissa on myös se, että se on lähes äänetön.
Suokukkokin on Pirkanmaalla tavattavissa lähinnä vain muuttoaikaan. Laji on taantunut Suomessa 85% 30 vuodessa.

Lintuja oli Pappilanniemen vesillä todella runsaasti. Erityisen hauska oli nähdä parikymmenpäisen liroparven saapumien kosteikkoon ja silkkiuikkujen soidinärhentelyä ja -kaulailua.

Vielä yksi opettavainen kohtaaminen tapahtui matkalla. Takaisin autolle kävellessäni kuulin hiljaista rapinaa haavan takaa. Vaalea pieni tikka ilman punaista päätä. Ehdin jo iloita, että tässä on se pohjantikka, jota toivoin näkeväni eilen Siikanevalla (vanhan tapaamisen perusteella) ! Onneksi sentään tuli näpsättyä pokkarilla tikasta kuva, sillä lajinmäärityshän meni ihan poskelleen.

Tämä EI ole pohjantikka!

Nyt sitten (lintukirjaa kotona selailleena) tiedän, että pikkutikkanaaras on tosiaankin vailla punaista hattua, toisin kuin ukkonsa. Aina oppi kun vanhaksi elää! Aika lailla samannäköisiähän pohjantikka ja pikkutikkanaaras ovat, mutta mustavalkoinen laikutuksensa on erilainen, pohjantikalla voisi olla hieman keltaista päässä, mutta vastavaloon yläviistoon se ei ole kovin helppoa havaita.

Koska päivä oli vielä nuori, ravitsin itseni ABC:llä ja tein vielä yhden lintukävelyn, olihan Kangasalan Kirkkojärvi lähes paluumatkan varrella kotiin. Järvihän on hyvän lintuveden maineessa ja sen ympäri kulkee luontopolkukin. Polku tosin menee monissa kohdin teitä pitkin, joten valitsin sopivan pätkän järven etelä- ja itäpuolelta. Mukavaa lehtimetsää ja paljon vesilintuja, mutta ei tällä kertaa uusia lajeja. Tukkasotka, uikut, tavi, heinäsorsa nyt ainakin siellä uiskenteli.

Kuljin länsilaidan reitin infotaululta padon ja näköalapaikan kautta Lahdentielle ja takaisin.

Sunnuntain uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
66. Haarapääsky (Iidesjärvi)
67. Pajusirkku (Iidesjärvi)
68. Mustaviklo (Pappilanniemi)
69. Keltavästäräkki (Pappilanniemi)
70. Suokukko (Pappilanniemi)
71. Räyskä (Pappilanniemi)
72. Pikkutikka (Pappilanniemi)