Liikkeellä luonnostaan

#16/17 Montenegro 2017: 6. retkipäivä

6. retkipäivä 15.6: Zabljak - Ivan Do - Jablan lake - Crno jezero - Zabljak

16,5km, ylös 650 m, alas 650m, kävelyaika netto noin 6h

Muutama sana Zabljakista: paikka oli kuin montenegrolainen versio Saariselästä. Eli kaupunki joka elää täysin turismista ja jonka sekalainen rakennuskanta valomainoksineen ei ole erityisen silmiä hivelevää. Pitkä historia matkailukeskuksena näkyy Jugoslavian aikaisina hotelleina, toiset kunnostettuina, toiset hylättyinä. Kaupunki sijaitsee ylängöllä 1450 metrin korkeudessa ja on näin ollen yksi korkeimmalla sijaitsevia kaupunkeja Balkanilla. Itse kaupungin sijainnissa ei ole mitään eritysen viehättävää lukuunotamatta ylängöltä nousevia Durmitorin vuoria. Kaupunki on tasainen kuin pannukakku ja vailla jokea, kaunista puistoa tai muuta silmän iloa, oikeastaan vain kasa sekalaisia matkailurakennuksia.

Majoituspaikkamme oli Jugoslavian aikainen hotelli ja jonkinlainen aikamatka se oli edelleen.Täällä oli helppo kuvitella sosialismin sankareiden lepäävän rankan työvuoden jälkeen. Paikka oli kyllä siisti ja hiljainen, muttei erityisen nykyaikainen.

Söimme seisovan pöydän aamiaisen aamiassalissa eläkeläisten joukossa ja siirryimme sitten taas tien päälle. Ensin oli käveltävä pois kaupungista asfalttitietä pitkin ja vasta päästyämme itse puiston alueelle (ja maksettuamme kolmen euron pääsymaksun vartijan kopissa) alkoi maisema muuttua odotuksia vastaavaksi.

Tyypillistä katunäkymää

Postikonttori ?

Olimme siirtyneet taas aivan uudenlaiseen biotyyppiin. Poissa olivat Komovin ja Bjelacin lehtipuumetsät, Durmitoria hallitsivat havupuut jotka tummensivat muuten harmaiden ja kivisten vuorenhuippujen rinteitä. Kukkaniittyjä oli täälläkin. Alkumatkasta kun olimme vielä noin 1500 metrin korkeudessa kasvisto oli hämmentävästi kuin suoraan Suomen mökkitieltä: kuusikon lomassa kasvoivat tutut heinät ja kukat, päivänkakkaroineen ja leinikeineen. Ennen kuin lähdimme kiipeämään kunnon rinnettä, tie vei läpi Ivan Do-kylän kumpuilevan maalaismaiseman. Jälleen kerran kukkaloisto ja perhosten runsaus meidät hämmästelemään ääneen.

Maataloja

Maatalousmaisemaa kuin Suomen 50-luvulta?

Tankkaus lähteestä

Havumetsän siimekseen

Polku nousi jyrkäsi ja pian saavutimme ison joukon ranskalaisia eläkeläisiä. Ehkäpä reitti olisi siis vaikeusasteeltaan meille juuri sopiva? Tällä kertaa pääsimme joukon ohi, eikä käynyt kuten taannoin Itävallassa, kun jäimme katsomaan titaanimummojen kengänkantoja.

Kun rinne oli kavuttu, saavuimme jälleen tasaisemmalle havumetsälle. Polku kiemurteli kuusikon lomassa johtaen kirkasvetiselle vuoristojärvelle Jablan jezerolle. Nousussa oli tullut kuuma ja ajattelimme pulahtaa lampeen vilvoittelemaan. Taina ehti ensin tehdä oman lenkkinsä. Jostain syystä hidastelin itse vähän ja jäin katsomaan lammen pohjaan. Siellä kiemurteli jotain... verijuotikkaita! Tainan jalanjäljissä liikkui useampi juotikas. Olivat kai arvelleet saavansa lisääntymiseensä tarvittavan annoksen lämmintä verta... Suomessa jo hyvin harvinaiseksi käyneet verijuotikkaat voinevat vielä hyvin täällä karjan laidunnuksen ansiosta. Jätin uimisen sikseen.

Kipuamisen jälkeen maisemat avautuivat

Yläniittyjä

Jablan jezero

Virkistävä pulahdus...

...ja ilman verisaalista jäänyt juotikasparka.

Hetken kuluttua lammelle saapui lisää retkeilijöitä jotka pulahtivat myös uimaan. Toivottavasti juotikkailla kävi parempi tuuri heidän kanssaan. Jatkoimme matkaa lammelta ja lähdimme alas hieman eri reittiä kuin olimme tulleet. Polku vei läpi lehmälaitumien, väistimme viisaasti nelijalkaisia.

Hyvä käpyvuosi Durmitorin kuusilla

Alhaalla näkyi jo Crno jezero- järvi, jonne suuntasimme seuraavaksi

Tulimme takasin Ivan Don kylään ja jatkoimme hetken matkaa samaa polkua, jota olimme tulleetkin. Sitten reitti erkani ja läksimme eteemään "Suomi-maisemassa" kohti Mustaa järveä, Crno jezeroa. Päivän kipuamisen ja laskeutumisen jälkeen leveä ja tasainen polku tuntui helpolta kävellä ja pian tulimmekin Mustalle järvelle. Tunnelma järvellä oli ihan erilainen kuin vuorilla, sillä helpon saavuttavuuden takia järvi oli suosittu poikkeamiskohde. Jos aikaisemmat päivämme olivat olleet yksin kävelemistä, niin nyt oltiin keskellä turistikeskittymää. Järven laidan kahvilassa piti päiväkahvit juoda, mutta se olikin suoljettu. Läksimme talsimaan kohti Zabljakia ja hotellia. Vastaan tuli kolme bussilastillista matkailijoita tiukassa rykelmässä. Vartijan portin luona oli seurue kiipeily- ja yöpymisvarusteiden kanssa. Kiipeilyyn sopivan haastavia jyrkänteitä seudulta kyllä löytyykin. Puiston parkkipaikan luona tutut ranskalaiseläkeläiset odottivat kuljetusta, olivat selvinneet siis hyvin alaskin Jablan järveltä.

Ilta kului hotellilla huoltotoimenpiteissä. Kävelyt oli nyt kävelty, huomenna olisi edessä enää siirtymä Grabin leiriin ja kanjoninlaskua.