#16/18 Joella Juupajoella 25.-27.5.

Jouttijokea ja Huikonjokea seurailemassa toukokuun helteissä

Perjantai

Koistinen kinusi retkelle. Uhrauduin.

Läksimme kahdestaan kun Taina riutui siitepölyallergialla terästetyssä kevätflunssassa. Yeti kaartoi parkkiin kantatie 66:n sivutielle kello kahdeksan aikaan perjantaina. Matkalla olimme pysähtyneet Oriveden Pappilanniemessä lintuja katsomassa. Vesi oli korkealla ja vesilinnut silkkiuikkuja lukuunottamatta melkeinpä kateissa, mutta niemen pöheikössä lehtokerttuset, hernekertut, pajulinnut, tiltaltit yms pikkulinnut pitivät konserttiaan.

Jo alusta asti oli selvää, että nyt meillä olisi seuraa ja paljon koko reissun ajan. Nimittäin hyttysaika oli alkanut ja voimalla. Kun vielä viikko sitten pärjäsi ilmaa huiskimalla, niin nyt verenimijöihin täytyi suhtautua zeniläisellä tyyneydellä ja suihkuttaa kaikki paljaat paikat hyttysmyrkyllä. Enpä muista koska olisi sääskiaika alkanut näin voimalla jo toukokuun puolella?

Osin näistä olosuhteista johtuen kävelimme Ison Hanhijärven niemeen leiriytymään. Tosin tuuli oli niin tyven, että suurta eroa järven rantakaan ei muuhn maastoon tarjonnut. Maisemat olivat kyllä hyvät ja paikka rauhallinen, mitä nyt 66-tien liikenteen ääni välillä hieman leiriin kantautui. Ilta kului mukavasti ruokaillen ja laulurastasta kuunnellen. Rantasipikin meille soidinlentoaan esitti.

Mustarastaan munat

Illan menu, vuohenjuurilinssikeitto ja hyttysmyrkkyä

Hyttyshattu

Iso Hanhijärvi pläkänä

Hotelli järvimaisemalla. Tarppi viriteltiin aamuauringon häikäisyä vastaan.

Lauantai

Yö oli lämmin ja kuiva. Nukuin osan yötä puoliksi ulkona makuupussita. Aamutoimien jälkeen pääsimme asiaan, eli siirryimme kamoinemme Jokiristiin. Jokiristi on karttaan merkitty paikka, jossa Isosta Hanhijärvestä lähtevä pikku puro yhtyy Jouttijokeen. Jouttijoki on puolestaan upea luonnontilainen pieni hiekkapohjainen joki, jonka kovat sammaleiset rannat suorastaan kutsuvat seuraansa. Olin kävellyt kahteen otteeseen Jouttijokea parin vuoden sisällä ja joen varret Jokirististä aina PLP:n kämpälle asti olivat tutut, mutta toiseen suuntaan joki oli vielä tutkimatta.

Loppupäivän voisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Kävelimme jokirantaa. Välillä syötiin ja viilennettiin varpaita joessa. Hyttyset yrittivät syödä. Oli kuuma muttei tukahduttavan kuuma kuitenkaan. Matka eteni hitaasti lintuja kuunnellen. Jossain kohtaa luulin jo kuulleeni himotun pikkusieon äänen, mutta vartin kyttäilyn jälkeen lintu muuttuikin tavalliseksi kirjosiepoksi. Jäi siis pinna saamatta toistaiseksi.

Koistinen kuvaa jokea vedentiiviillä kamerallaan

Jouttijoki

Hiekkapohja ja tumma vesi loistivat oranssina auringossa

Kaarteiden hiekkarantoja

Jouttijoki yhtyy Huikonjokeen

Lounastauon vilvoittelua

Jouttijoki yhtyi Huikonjokeen, joka oli aavistuksen verran leveämpi vesi. Huikonjoen varret olivat Jouttijoen kuusikoihin verrattuna hieman rehevämmät, sekalaista lehtipuustoa kasvavia joenvarren niittyjä oli aina siellä täällä.
Vettä kului matkalla paljon ja olinkin varautunut puhdistamaan vettä jokivedestä pienellä vedenpuhdistimella. Puhdistettu vesi oli ihan kohtuullisen hyvän makuista vaikka puhdistushan ei vaikuta makuun parantavasti. Oli silti hyvä löytö kun Huikonjoen varresta löytyi karttaan merkitsemätön lähde. Maan sisästä pienellä paineella jokeen virtaava pikku liru oli kirkasta ja hyvänmakuista juomavettä ja täytimmekin vesivarastot taas täyteen.

Lähde!

...ja vesi oli kirkasta ja hyvän makuista

Suurimman osan matkaa pääsimme kulkemaan ihan joen tuntumassa, mutta aina silloin tällöin jyrkkä rantatörmä katkaisi matkan. Silloin oli vain kivuttava parikymmentä metriä jyrkkä rinnettä ja edettävä välillä ylhäällä, kangasmaastossa. Yhdellä tällaisella kipuamisella meitä onnisti: törmäsimme suoraan hakkuun reunassa kasvavaan korvasienenmöllikkään. Pienellä haravoimisella löytyi vielä muutamia ihania itiöemiä. Tuntemattomat ovat korvasienten tiet, jostain syystä tässä kohden sienet olivat selvinneet toukokuun ennätyslämmöstä ja -kuivuudesta.

Aukko, joki oikealla alhaalla 

Nyrkin kokoinen möllikkä!

Lopulta saavuimme pisteeseen, jossa joen seuraaminen ei enää kannattanut, mutta toisaalta veden ääressäkin piti ruokahuollon takia pysyä. Pystytimme siis leirin hyvissä ajoin, seitsemän - kahdeksan maissa. Loppuilta kuluikin tutuissa toimissa, kesän lämmöstä ja hyttysistä nauttien.

Koistinen pakeni mieteiskelemään hyttysverkon sisään, itse luotin enemmän offiin

Leiri rantaniityllä.

Yö sujui mukavasti, ihan niin kuumaakaan ei ollut enää. Laululinnuista täytyy vielä mainita iltayöstä leirin yli mäkättäen lentänyt lehtokurppa. Paras ja jotenkin yllättäväkin havainto oli kuitenkin juuri ennen nukahtamista kuulunut, nyt jo tuttu mystinen surina. Kehrääjä! Vaikka lähistöllä olikin Huikonkangas, niin en ollut olettanut täälläkin, viime viikonlopun kehrääjäretken jälkeen lintuun taas törmääväni. Kun myöhemmin tarkistin Tiiran havaintolistaa, niin tämän/nämä kehrääjät oli joku muukin huomannut, sillä havaintoihin oli ilmoitettu juuri Huikonkankaalta kehrääjähavainnot samalta illalta. Mahtava tapaus yhtä kaikki!

Sunnuntai

Unet maittoivat niin hyvin, että lähtö leiristä venyi taas kello yhteentoista. Eipä tuo haitannut, sillä nukkumaan ja syömäänhän tänne oltiin tultu. Oikaisimme pois joelta, kangasta pitkin aina Kotkavuorta pitkin Hanhisuon etelälaitaan. Matkalla hakkuuaukiolla kiikaroimme männyn latvassa kailottavaa metsäkirvistä, tuokin laulu on sellainen, että se täytyy opetella useampaan kertaan kauden aikana.

Hanhisuon eteläpää oli niin kuiva, että pääsin lyhytvartisilla kengilläni kuivin jaloin pitkospuille. Kävelimme suon läpi pitkospuita pitkin. Lakat olivat komeassa kukassa, samoin suokukka. Matkalla oli myös runsaasti valkolehdokkia, koristeellista kämmekkää.

Lakka ja suokukka kukassaan.  Tänä vuonna tulee hyvin lakkaa?

Hanhisuo

Pitkospuiden liukastumisesteenä oli käytetty kanaverkkoa. Hyvä idea ja aika vähän käytetty.

Valkolehdokki

Hanhisuon märempi pohjoispää, jossa pitkospuut olivat tarpeen näilläkin kuivuuksilla.

Suon pohjoisosasta otimme suoran suunnan kohti autoa. Hanhisuon pohjoisosassa oli komeata (suojeltua) rämettä varjoisine kuusikkoineen.

Suojeltua rämettä

Erikoinen koivuntyvi

Olimme autolla hyvissä ajoin. Palkitsimme onnistuneen jokireissun vielä Oriveden maan mainiossa Herkkuhetkessä kahvilla ja rahkapullalla!

#15/18 Kehrääjiä ja korvasieniä Siikakankaalla 18.-19.5.

- ja pari muuta hyvää eläinhavaintoa kaupan päälle

Tiira kertoi kehrääjien palanneen Siikakankaan maisemiin. Tuo mystinen surisija, joka jäi vuosi sitten kuulematta, kun nukuin onneni ohitse. Kehrääjä nimittäin pitää ääntä vain yöllä, joten sen kuuleminen vaatii valvomista ja oikean paikan valitsemista. Kuivien männikkökankaiden laji pesii varmasti Pirkanmaalla vain kahdessa paikassa, nimittäin Ikaalisten Vatulanharjulla ja "kotisuon" kupeessa Ruoveden Siikakankaalla.
Houkuttelin Arin seuraksi, jolloin valvominen onnistuisi helpommin jopa perjantai-iltana, työviikon päätteeksi. Olimme siis asemissa Kipilammilla hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Leirin pystytys sai odottaa, sillä yösijan kohdalla maassa möllötti isokokoinen korvasieni! Korvasienet olivat olleet toinen reissun motiivi, tästähän se siis lähti heti liikkeelle!

Ensimmäinen!

Päätimme tehdä pienen sienijahdin ennen leiritoimia. Toinen iso korvasieni löytyi muutaman kymmenen metrin päästä, mutta sitten olikin hiljaisempaa. Kuljimme muutaman kilometrin lenkin mitä otollisimman näköisessä maastossa, mutta saaliina oli enää pari kuivunutta sientä. Pohjoistuuli viilensi tehokkaasti ja vilu olisi tullut ilman fleeceä.
Moskulänmäen suunnasta hiekkatieltä löytyi kuollut, hännästään katkennut vaskitsa. Ensimmäinen vaskitsa, joka on tullut vastaan näissä maisemissa. Hyvä löytö, vaikka tietenkin sääli, että lisko oli kohdannut karun lopun. Miten kaikki oli käynyt, jäi arvailujen varaan, ehkäpä tappaja oli auto tai moottoripyörä?

Vaskitsa, pituus noin 30 cm

Leiriydyimme ja pistimme varovaisesti pienen nuotionkin makkaranpaistoa varten. Varovaisuus olikin tarpeen, sillä maasto oli harvinaisen toukokuun hellejakson jälkeen rutikuiva. Iltapalaa istuskellessamme aikaa kuluikin sen verran, että saatoimme lähteä kehrääjäjahtiin. Kello oli siis hieman yli kymmenen ja maisema hämärtyi varovasti.

Viritimme tarpit tuulensuojan takia puolikkaiksi seiniksi molemmin puolin riippareita.

Kauan ei meidän tarvinnut kävellä, kun kaukaa jo kuului lupaavan kuuloista ääntä. Surinaa, vaikka hallitseva ääni maisemassa oli kylläkin jostain hiekkakuoppien suunnasta kuuluva voimakas teerien pulina. Suhahduksiakin kuului, joten kamppailua siellä viriteltiin. Paikalla oli varmaan pitkälti yli toistakymmentä teertä, sen verran kovalta ääni kuulosti.
Vähän ennen sorakuoppia kuuluikin sitten jo selvästi kehrääjän ääni. Kuin jättimäinen kaskas suristelisi jossain männikössä. Pitkä, pitkä surina, joka hetkittin nousi taajuudeltaan ja palasi sitten hypnoottiseen muottiinsa. Äänittelin kännykällä ääntä, mutta iPhonen rajoitteet kävivät selväksi, eikä äänityksistä oikein hyviä tullut. Tällaiselta kehrääjä kuulostaa Tarsigerin näytteissä:

Kehrääjän surinaa

Teimme pitkän lenkin teerien ja kehrääjien perässä. Teeriä emme tietenkään onnistuneet näkemään, eivät ne niin helppoja yllätettäviä ole, äänet siirtyivät ja vaikenivat aina sopivissa kohdissa. Kehrääjiä kuului useampia, arviolta ainakin neljää eri lintua kuulimme kankaalla. Kyllä on hyvä kehrääjäpaikka tämä Siikakangas!

Kehrääjä

Hiekkakuopat

Siikakankaan yö

Kello oli yhden maissa kun pääsimme nukkumaan. Uni maistui, vähän pitkittäen sitä riitti aina yhdeksän jälkeen aamulla. Aamukastettakaan ei poikkeuksellisesti ollut, joten riipparit olivat kuivia aamulla. Asiaan kuuluvan kiireettömän aamiaisen jälkeen kävimme vielä korvasienijahtiin. Tarkastimme matkan varrelta  kolme lupaavan oloista hakkuuaukeaa, mutta melkein turhaan. Pari korvasientä löytyi lisää. Ilmiselvästi huippukuuma ja kuiva kevät oli tappanut sienien kasvuinnon. Ja säätiedotusta tutkimalla voi ennustaa, että eipä noita taida enää tänä keväänä tullakaan, sen verran kuivalta näyttää jatkossakin.

Yksi hauska tapaaminen vielä sattui ihan kämpän lähellä. Kaksi oudon pelotonta metsäjänistä tulivat ihan lähietäisyydelle kuvattavaksi. Ei mitenkään lajityypillistä toimintaa, taisivat olla tämän kevättalven poikasia, hankipoikia, jotka vielä harjoittelivat hommaa. Noissa olisi ollut ketulle helppo suupala, toivottavasti jänöt jatkossa oppivat pelkäämään muita nisäkkäitä!

Sienessä

Metsäjänis

Hyvä reissu ja paljon tavallista harvinaisempiakin havaintoja kasautui tälle kertaa, kehrääjät, vaskitsa ja metsäjänikset. Linnuista antoi merkkejä itsestään teerien lisäksi ainakin puun latvassa tähystelevät metsäkirviset, kovaääniset laulurastaat, itsepintaiset kirjosiepot, telkkäpariskunta Kilpilammilla ja iltasoidintaan lentäneet lehtokurppa, taivaanvuohi ja rantasipi. Näkyipä kämpän lintulaudalla vielä yksinäinen vihervarpunenkin.