Liikkeellä luonnostaan

#16/18 Joella Juupajoella 25.-27.5.

Jouttijokea ja Huikonjokea seurailemassa toukokuun helteissä

Perjantai

Koistinen kinusi retkelle. Uhrauduin.

Läksimme kahdestaan kun Taina riutui siitepölyallergialla terästetyssä kevätflunssassa. Yeti kaartoi parkkiin kantatie 66:n sivutielle kello kahdeksan aikaan perjantaina. Matkalla olimme pysähtyneet Oriveden Pappilanniemessä lintuja katsomassa. Vesi oli korkealla ja vesilinnut silkkiuikkuja lukuunottamatta melkeinpä kateissa, mutta niemen pöheikössä lehtokerttuset, hernekertut, pajulinnut, tiltaltit yms pikkulinnut pitivät konserttiaan.

Jo alusta asti oli selvää, että nyt meillä olisi seuraa ja paljon koko reissun ajan. Nimittäin hyttysaika oli alkanut ja voimalla. Kun vielä viikko sitten pärjäsi ilmaa huiskimalla, niin nyt verenimijöihin täytyi suhtautua zeniläisellä tyyneydellä ja suihkuttaa kaikki paljaat paikat hyttysmyrkyllä. Enpä muista koska olisi sääskiaika alkanut näin voimalla jo toukokuun puolella?

Osin näistä olosuhteista johtuen kävelimme Ison Hanhijärven niemeen leiriytymään. Tosin tuuli oli niin tyven, että suurta eroa järven rantakaan ei muuhn maastoon tarjonnut. Maisemat olivat kyllä hyvät ja paikka rauhallinen, mitä nyt 66-tien liikenteen ääni välillä hieman leiriin kantautui. Ilta kului mukavasti ruokaillen ja laulurastasta kuunnellen. Rantasipikin meille soidinlentoaan esitti.

Mustarastaan munat

Illan menu, vuohenjuurilinssikeitto ja hyttysmyrkkyä

Hyttyshattu

Iso Hanhijärvi pläkänä

Hotelli järvimaisemalla. Tarppi viriteltiin aamuauringon häikäisyä vastaan.

Lauantai

Yö oli lämmin ja kuiva. Nukuin osan yötä puoliksi ulkona makuupussita. Aamutoimien jälkeen pääsimme asiaan, eli siirryimme kamoinemme Jokiristiin. Jokiristi on karttaan merkitty paikka, jossa Isosta Hanhijärvestä lähtevä pikku puro yhtyy Jouttijokeen. Jouttijoki on puolestaan upea luonnontilainen pieni hiekkapohjainen joki, jonka kovat sammaleiset rannat suorastaan kutsuvat seuraansa. Olin kävellyt kahteen otteeseen Jouttijokea parin vuoden sisällä ja joen varret Jokirististä aina PLP:n kämpälle asti olivat tutut, mutta toiseen suuntaan joki oli vielä tutkimatta.

Loppupäivän voisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Kävelimme jokirantaa. Välillä syötiin ja viilennettiin varpaita joessa. Hyttyset yrittivät syödä. Oli kuuma muttei tukahduttavan kuuma kuitenkaan. Matka eteni hitaasti lintuja kuunnellen. Jossain kohtaa luulin jo kuulleeni himotun pikkusieon äänen, mutta vartin kyttäilyn jälkeen lintu muuttuikin tavalliseksi kirjosiepoksi. Jäi siis pinna saamatta toistaiseksi.

Koistinen kuvaa jokea vedentiiviillä kamerallaan

Jouttijoki

Hiekkapohja ja tumma vesi loistivat oranssina auringossa

Kaarteiden hiekkarantoja

Jouttijoki yhtyy Huikonjokeen

Lounastauon vilvoittelua

Jouttijoki yhtyi Huikonjokeen, joka oli aavistuksen verran leveämpi vesi. Huikonjoen varret olivat Jouttijoen kuusikoihin verrattuna hieman rehevämmät, sekalaista lehtipuustoa kasvavia joenvarren niittyjä oli aina siellä täällä.
Vettä kului matkalla paljon ja olinkin varautunut puhdistamaan vettä jokivedestä pienellä vedenpuhdistimella. Puhdistettu vesi oli ihan kohtuullisen hyvän makuista vaikka puhdistushan ei vaikuta makuun parantavasti. Oli silti hyvä löytö kun Huikonjoen varresta löytyi karttaan merkitsemätön lähde. Maan sisästä pienellä paineella jokeen virtaava pikku liru oli kirkasta ja hyvänmakuista juomavettä ja täytimmekin vesivarastot taas täyteen.

Lähde!

...ja vesi oli kirkasta ja hyvän makuista

Suurimman osan matkaa pääsimme kulkemaan ihan joen tuntumassa, mutta aina silloin tällöin jyrkkä rantatörmä katkaisi matkan. Silloin oli vain kivuttava parikymmentä metriä jyrkkä rinnettä ja edettävä välillä ylhäällä, kangasmaastossa. Yhdellä tällaisella kipuamisella meitä onnisti: törmäsimme suoraan hakkuun reunassa kasvavaan korvasienenmöllikkään. Pienellä haravoimisella löytyi vielä muutamia ihania itiöemiä. Tuntemattomat ovat korvasienten tiet, jostain syystä tässä kohden sienet olivat selvinneet toukokuun ennätyslämmöstä ja -kuivuudesta.

Aukko, joki oikealla alhaalla

Nyrkin kokoinen möllikkä!

Lopulta saavuimme pisteeseen, jossa joen seuraaminen ei enää kannattanut, mutta toisaalta veden ääressäkin piti ruokahuollon takia pysyä. Pystytimme siis leirin hyvissä ajoin, seitsemän - kahdeksan maissa. Loppuilta kuluikin tutuissa toimissa, kesän lämmöstä ja hyttysistä nauttien.

Koistinen pakeni mieteiskelemään hyttysverkon sisään, itse luotin enemmän offiin

Leiri rantaniityllä.

Yö sujui mukavasti, ihan niin kuumaakaan ei ollut enää. Laululinnuista täytyy vielä mainita iltayöstä leirin yli mäkättäen lentänyt lehtokurppa. Paras ja jotenkin yllättäväkin havainto oli kuitenkin juuri ennen nukahtamista kuulunut, nyt jo tuttu mystinen surina. Kehrääjä! Vaikka lähistöllä olikin Huikonkangas, niin en ollut olettanut täälläkin, viime viikonlopun kehrääjäretken jälkeen lintuun taas törmääväni. Kun myöhemmin tarkistin Tiiran havaintolistaa, niin tämän/nämä kehrääjät oli joku muukin huomannut, sillä havaintoihin oli ilmoitettu juuri Huikonkankaalta kehrääjähavainnot samalta illalta. Mahtava tapaus yhtä kaikki!

Sunnuntai

Unet maittoivat niin hyvin, että lähtö leiristä venyi taas kello yhteentoista. Eipä tuo haitannut, sillä nukkumaan ja syömäänhän tänne oltiin tultu. Oikaisimme pois joelta, kangasta pitkin aina Kotkavuorta pitkin Hanhisuon etelälaitaan. Matkalla hakkuuaukiolla kiikaroimme männyn latvassa kailottavaa metsäkirvistä, tuokin laulu on sellainen, että se täytyy opetella useampaan kertaan kauden aikana.

Hanhisuon eteläpää oli niin kuiva, että pääsin lyhytvartisilla kengilläni kuivin jaloin pitkospuille. Kävelimme suon läpi pitkospuita pitkin. Lakat olivat komeassa kukassa, samoin suokukka. Matkalla oli myös runsaasti valkolehdokkia, koristeellista kämmekkää.