#10/18 Varaslähtö Puurijärvelle 9.4.

Lintulistaan 11 uutta lajia viikonlopun aikana

Lintujen muutto on ollut myöhässä tänä keväänä. Nyt kun pakkaset vihdoin hellittivät ja tuulikin oli suotuisa, muutto alkoikin rytinällä. Ei vielä niin kovin voimallisesti Tampereen korkeudella, mutta kyllä ne pohjoista kohti ovat tulossa, pakko uskoa.

Launtaina teimme ns perinteiset eli kävelimme kotoa Rantaperkiöön ja takaisin. Ihan kunnon reissuhan siitä tulee, 10 000- 15 000 askelta yhdessä reissussa. Tiet olivat puistossa jäisiä, lensinkin kerran oikein kunnolla kyljelleni (ei vahinkoja). Viinikanojan sorsalaumassa ei ollut uusia, oudompia jäseniä, mutta heti Hatanpään kartanon edessä kovasti isontuneessa Viinikanlahden sulassa oli jo jotain uuttakin: 40 naurulokin parvi jään reunalla. Kevään merkki. Joutseniakin tai olla 3-4 paria jäällä. Naurulokkien tuntumasa oli taas uusi laji, muutama iso mustaselkäinen lokki, siis selkälokit olivat tulleet maisemiin.

Hatanpää arboretumin paras lintujentarkkailupaikka on ollut puutarhatyöntekijöiden ylläpitämä ruokinta hieman poluilta syrjässä. LIntuja oli nyt vähemmän kuin kuukausi sitten, mutta kaikenlaista kivaa oli kuitenkin. Viher- ja järripeippoja, tiaisia, urpiainen ja oravakin taas. Yksi uusi hieno keväänmerkki nähtiin: rouva ja herra peippo! Uusi havainto, laji numero 39. Puutarhatyöntekijöiden penkillä istuttiin ja syötiin eväitä auringonpaisteessa, hienoa. Myöhemmin Härmälän pusikoissa lauloi lisääkin peippoja.

Tauko paikalla

Sunnuntaina olikin sitten "vakavemman" tai ainakin pitemmän retken vuoro. Jääkäri Ossi piti hakea poikkeuksellisesti Säkylästä kello neljältä ja lähdin liikkeelle jo yhdeksälle, sitä ennenhän ehtii vaikka mitä. Ajeskelin hiljaa Sastamala-Huittinen tietä ja poikkesin Kokemäenjokea seuraileville pienille maalaisteille. Liikenne oli ihan olematonta, joten saatoin pysähdellä aina kun näkyi jotain mielenkiintoista. Ihan hirveästi ei sulissa kohdissa ollut elämää, telkkiä näkyi ja yksi uusi lajikin, isokoskelopariskunta. 

Matkalla näkyi myös ensimmiäiset töyhtöhyypät. Soidinlennet oli menossa pellon päällä. Tämä olikin oikea töyhtis-retki sillä niitä näkyi pitkin matkaa monellakin pellolla.

Olin katsellut Tiira-palvelusta etukäteen potentiaalisia hanhipaikkoja. Suuntasin sen pohjalta Huittisten Vesiniityn peltoaukealle. Ja ei turhaan. Pellolla oli iso harmaiden hanhien joukko, metsähanhia muuttomatkalla.  Joukossa oli myös paljon joutsenia ja varmaan paljon myös harvinaisempia hanhilajeja, mutta ilman kaukoputkea ei ollut mitään mahdollisuutta tarkempaan määritykseen. Lepäilivät pellolla mahdollisimman keskellä aukeaa, kaukana teistä ja rakennuksista. Useilla pää kainalossa, mutta vahtimiehet olivat tarkkoina. Tiirasta luin myöhemmin että hanhia oli ollut peäti 600, näin niistä jonkun ison joukon, osa jäi varmaan huomaamatta. Vielä yksi havainto tuli pysähdyksellä, nimittäin äänihavainto. En kaikista yrityksistä huolimatta saanut kiurua eli leivosta kiikariini vaikka ääni tuntui tulevan jostain läheltä ylhäältä. Todellisuudessa olivat niin korkealla etteivät erottuneet taivaan sinestä. Hämmästyttävän kova ääni niin pienestä linnusta kyllä lähtee!

Seuraavaksi sitten tutulle paikalle, Puurijärvi-Isosuolle. Isosuon parkkipaikan lähellä pikkupellolla oli joutsenpariskunta ja kevään ensimmäinen kurkipariskunta. Itse suolle en lähtenyt tällä kertaa, siellä olisi niin paljon lunta. Lintutornistakin oli maisema vielä autio, järvi oli täysin jäässä. Suuntasin siis eteenpäin, Puurijärven komeimmalle paikalle Kärjenkallion lintutornille. Kello oli noin kaksitoista tässä vaiheessa ja parkkipaikalla paljon autoja. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli tarkkailulava, jossa olikin jo harmaapartainen kaukoputkiies asemissa. Tällaisissa tilanteissa kannattaa ryhtyä juttusille, voi päästä kurkistamaan kaukoputkeen. Niin nytkin. Tällä tavoin kaukana lepäilevää hanhijoukkoa pääsi tarkemin tutkimaan. Joukossa oli siis noin 300-400 metsähanhea, ainakin muutama tundrahanhi valkoisinen otsapeileineen ja parikymmentä nokikanaa. Hieno porukka. Vielä yksinäinen peippokin kuusen latvassa lauloi lauluaan.

Kiikaroin rauhassa pitkän aikaa ja jatkoin sitten lintutorniin, jossa olikin jo 4-5 muuta kävijää. Korkeasta (yhdestä Suomen korkeimmista) lintutornista näkyi hyvin lähempänä olevat joutsen- ja kurkipariskunnat. Lokkeja näkyi vielä kovin vähän, naurulokkikolonna oli vielä tulematta, varmaan vain päivien asia. Yksi oikein hieno havainto oli, kun näin suon yli lentävän kymmenen töyhtöhyypän parven. Nämä olivat siis vielä porukalla muuttomatkalla, muut töyhtöhyypät jotka näin reissun aikana olivat yksin tai kaksin.

Reissun kohohokohta oli sitten perinteinen eli eväiten syönti. Suuntasin sata metriä tornista pöpelikköön, auringon lämmittämälle kalliolle kaislikon reunaan. Oli kesäolo! Kehtaisiko tänne hieman sivummalle joskus tulla salayöpymään keväämmällä? Konsertti olisi ainakin taattu. Katsellaan...

Puurijärvi talven ja kevään rajalla. Näkymä tarkkailulavalta

Hanhet ja joutsenet. Pelkillä kiikareilla metsähanhien ja tundrahanhien erottaminen ei olisi onnistunut.

Rantapellon tie lintutornille

Lämmin kallio kutsui tauolle.

Viikonloput uudet linnut:
37. Naurulokki
38. Selkälokki
39. Peippo
40. Töyhtöhyyppä
41. Isokoskelo
42. Kiuru
43. Metsähanhi
44. Kurki
45. Tundrahanhi
46. Nokikana
47. Fasaani

#9/18 Siikanevan pääsiäishiihdot 29.-31.3.

Kipakalla pakkasella kuutamossa, hellehiihtoa päivällä

Torstai

Aurinko helotti täydeltä terältään kun pääsin torstaina töistä. Äkkiä kotiin ja reppua pakkaamaan. Koko pääsiäisen ajaksi oli luvassa mahtikeliä, nyt ei ollut aikaa hukattavaksi.

Oma aikansa pakkaamiseen ja siirtymiseen kuitenkin meni, mutta isoin askelin valoisammaksi muuttunut kevät piti huolen siitä, etä ehdimme PLP:n kämpän parkkipaikalle vielä valoisan aikaan. Rinkat selkään ja sukset jalkaan., edessä oli tuttuakin tutumpi siirtymätaival nevalle Rutajärventietä ja Vääräjärvenmaan metsäuria pitkin. Kun pääsimme nevan reunaan, oli jo hämärtynyt ja maisema oli kietoutumassa siniseen verhon. Tähtiä alkoi syttyä taivaalla ja iso lamppukin, viittä vaille täyskuu valaisi maiseman niin, että männynkäkkärät heittivät kovalle hangelle pitkät varjonsa.

Hiihtelimme hiljaisella suolla. Ei kuulunut pöllöjen ääniä, vain suksien karkea suhahtelu ja murtuvan jääkuoren rapsahtelu. Oli melkein hankikanto, mutta sukset upposivatkin silti säännönmukaisesti lumen kuoren läpi. Kuu valaisi niin hyvin, että suunnistaminen kohti Jaarikanmaan jyrkkää profiilia onnistui ilman otsalamppujakin. Vasta kun olimme kiertäneet Tulisaaren toiselle puolelle ja aloimme pystyttää leiriä, kaivoin lamput repusta. Taina kaivoi tavaroita rinkasta ja huomasi, että rinkka oli märkä, sisältä...ruokatermarin kuuma vesi oli vuotanut! Voi ähmänrähmä, ei mukava yllätys. Tarkistimme vahingot. Untuvahame oli jo jäätynyt pelliksi, muuten vahngot olivat vähäisempiä. Makuupussi oliu kuiva.Saatoimme jatkaa leirin tekoa, ei tarvinnut lähteä paluumatkalle.

Pystytimme leirin alas tasaiselle, harvaa puustoa kasvavalle reunavyöhykkeelle. Ei ole tullutkaan aiemmin viriteltyä riippareita sukset jalassa, nyt oli syytä, sillä lunta oli vielä näillä leveyksillä hyvinkin 50-60 cm. Levitin vielä yhteisen tarpinkin riippumattojen päälle, sivulle ei suojaa poikkeuksellisesti tarvinnut, sillä ilta oli tuuleton. Kello olikin jo lähempänä puolta yötä kun kaikki valmistelut oli tehty. Uni maittoi, vaikka suun tienoota vähän kiristyvä pakkanen viilensikin.

Perjantai

Yöllä oli reilusti pakkasta. Cumulus Panyam oli selkeästi mukavan käyttöalueen rajoilla, vaikka olinkin heittänyt sen päälle vielä ohuen ylimääräisen untuvapeiton. Muuten oli hyvä, mutta reisien kohdasta tuntui loppuvan tehot. Taina pärjäsi hyvin uudessa Marmotin "superpussissa", tosin ei mitenkään liian lämmintä kai ollut sielläkään. Heräsimme puoli kahdeksan aikaan, maisema oli valaistunut. Yöllä ei ollut kuulunut pööllöistö pihaustakaan, pettymys. Teeretkin pulputtivat ponnettomasti vain muutaman minuutin ja luovuttivat sitten.

Pakkasta oli sen verran, että päätimme purkaa leirin ensin ja hiihtää jonnekin etäämmälle aamiaiselle. Leiriä purkaessa näpit jäätyi ja harvinaista, myös jalat. Lämmittelin jalat käsien välissä puristelemalla.

Ei peltipaita vaan peltihame. Vuotanut vesi oli tehnyt tehtävänsä.

Lämmin hymy ???

Aamumaisema

 Aamiaispaikka löytyi parin saaren päästä keskeltä jo auringossa paistattelevaa nevaa. Lämmitimme risukeittimellä puuro- ja kahvivedet. Kananamunat olivat jäätyneet yön aikana läpikuultaviksi, niitä ei pystynyt syömään. Jätimme rinkat aamiaispaikalle ja hiihdimme etelään johtavaan suonlahteen kevyin kantamuksin. Lahden keskeltä löytyi sula painanne, joka oli uhmannut koko talven pakkasta jäätymättä. Se oli Rooppiojan alkulähteitä, täältä se lähtee ja laskee Männistönnevan kautta aina Iso-Haikaraan saakka.

Läntistä Siikanevaa

Muksis!

Aamiainen

Lisää kuvateksti

 '

Kananmunat jäässä

Lähde

Haimme rinkat selkään ja hiihtelimme kiireettömästi takaisin omia jälkiämme pitkin. Ensimmäiset muut hiihtäjätkin näkyivät suon laidassa. Oli selvää, että tänään Siikanevalla olisi hiihtäjiä, mutta me olimme saaneet yöpyjinä omistaa aamuhetken ihan itseksemme.

Tuttu oikoreitti Isosaaren eteläpuolen korven lävitse

Helottaa

Vääräjärvenmaan vanhaa kuusikkoa, jota on ennallistettu runkoihin uria sahaamalla

Kämpillä oli kävi aikamoinen vilske: ruokinta-automaatin simenet kävivät kaupaksi ja läsikiä nokkivat niin tikat kuin pikkulinnutkin.PUnatulkut viheltelivät metsikössä, hömötiainen valitteli.  Harmaapäätikka ilahdutti taas, on se upea liskolintu. Sisällä oli sen verran kylmää, että söimme lounaan ulos nostetulla penkillä. Siinä oli mukava samalla tarkkailla lintujen liikkeitä. Oli päivän kuumin hetki, ei ollut kiire mihinkään.

Lounashetki

Kun olimme aikamme levänneet, oli aika suunnata taas hangille. Otimme suunnaksi Siikajärven, jossa emme olleet koskaan jääaikaan olleetkaan. Järvi oli autio, vaikka olikin täynnä moottorikelkan jälkiä. Onneksi emme osuneet järvelle samaan aikaan. Pilkkireikiäkään ei juurikaan näkynyt, mikä yllätti. Paikoitellen oli lumen alla jo kunnon sohjokerros, vähän sai reittiä välillä valikoida. Nyt oli tarjolla aurinkoa ja hiljaisuutta ja osasimme siitä nauttia. Oli hauska katsella tuttuja paikkoja lumen peitossa. Muutaman kuukauden (?) päästä täällä jos soudellaan...

Uskomatonta kuinka paljon valoa oli kuukaudessa tullut lisää. Vielä seitseman maissa oli ihan valoisaa. Emme lämmittäneet saunaa, ilta meni pikku tupaa lämmitellessä. Uni maistui

Kamat kuivamaan

lauantai

Aamu valkeni aurinkoisena. Palokärki päästi kunnon soidinrudimentit ilmoille. Kämppä jäi siivoamatta, suuntasimme taas suksille mahdollisimman nopeasti. Siirtymätaival Vääräjärvenmaan kautta ja olimme taas nevalla, joka oli vielä autio muista hiihtäjistä. Olimme jo matkalla kuoriutuneet ylimääräisistä vaatekerroista, ladun varteen jäi anorakki ja villapaita odottamaan paluumatkaa.
Oli tuuletonta ja uskomattoman lämmintä. Hanki oli vielä kova yön pakkasista (oli ollut taas yli -15 astetta pakkasta) ja tastahdilla työntäen se kantoi jopa minua suurelta osiltaan. Katselin kartasta, että Jaarikanmaan takana kulki korpipainanne, jota pitkin sen voisi kiertää hiihtäen tasaista maata. Kun painanteen pään löysi, niin loppu sujuikin helposti, ensin metsäuraa pitkin ja sitten korpea pitkin, joka laajeni lopulta avosuoksi. En ollut tässä osassa suota ennen hiihtänytkään. Tiesin että jossain näistä Jaarikan itäpuolen pikku saarekkeista olisi kalasääksen pesä ja pienellä etsiskelyllä se löytyikin. Hyvin oli fiksussa paikassa, rauhassa saisi olla sulan maan aikaan.

Pupujen tanssipaikka

Ilman pipoa ja hanskoja liikenteessä

Tainaa kantoi tänään latusuksetkin. Ketun jäljet.

Helottaa helottaa

Käyn suon laitaa, mä ilman paitaa

Jaarikanmaan itälataidan pikku saaria

Kalasääksen pesäpuu

 Puolenpäivän aikaan alkoi näkyä muitakin hiihtäjiä nevalla, eikä ihme. Me siirryimme pikku hiljaa kämpän suuntaan, teimme lounaan ja siivosimme kämpän lähtökuntoon.
Olipa fantastinen retki. Ei tähän maisemaan pysty kyllästymään! Huhtikuun lopussa sitten viimeistään taas paikalla, aiheena PLP:n pönttötalkoot. Silloin onkin jo lintujen kevätmuutto kunnolla käynnissä, sitä malttamattomana jo odotellaan...