#16 Vätsärin kesäkuu osa 1

Viikko Matin kanssa 3.6.-10.6.2021

Mahdollisuus olla kuukausi erämaassa.

Voisi sanoa että omalla kohdalla ehkä ainutlaatuinen mahdollisuus. Nyt sellainen oli ja tartuin mahdollisuuteen suurella ilolla. Iloinen olin myös siitä, että matkaan ei tarvinnut lähteä ihan yksin: Matti tuli saattamaan ensimmäisen etapin. Myöhemmin sain sitten kulkeaa itseksenikin (osa 2) ja lopuksi vielä Hannun kanssa (osa3).

Yöjuna lähti Tampereelta 3.6. illalla. Yö puksuteltiin sitten kohti Rovaniemeä, jonne saavuttiin aamulla joten kuten nukutun yön jälkeen (jännitys taisi vaivata).

4.6. Päivä 1: Pitkä bussimatka ja erämaahan

Tässä oli matkailun tuntua. Bussilla Sodankylön kautta Ivaloon. Siellä Annin Pizzassa tankkaus, pieni kävely jatkoyhteyttä odotellessa. Sitten pikkubussilla Inarin kautta Sevettijärvelle. Matka on pitkä Suomen pään takalaelle.

Jätimme siviilikassit Porotila Sanilaan ja jatkoimme bussilla kohti rajaa. Ennen Näätämöä meidät jätettiin tien laitaan reppujen kanssa. Siitä vielä illan selkään matkaan. Keli oli komea ja polku hyvä.

Ensimmäiset tuloksettomat kalastelut. Ja teltta pystyyn kivien väliin. Tunnelma oli odottava ja mukavalla tavalla jännittynyt.

Bussimatkalaiset

Shortsipojat päässeet jorpakkoon

Tennareilla eteenpäin lämpimässä säässä

Ensituntumaa Vätsärin kivikkoon

Ensimmäinen ilta, X-mid pystyyn

5.6. Päivä 2; Polku Jankkilaan

Aamulla pääsimme polulle hyvässä säässä. Ensimmäinen poikkeama polulta tehtiin heti aamusta, kun kiipesimme viereisen Ruuhivaaran huipulle tähystelemään tulevaa. Maisemat olivat komeat, lupaavatkin. Ruuhivaara nousi selkeästi ympäristöään korkeammalle ja toden totta ruuhenmuotoinen. Se näkyi tulevinakin päivinä kaukaa maiseman takaa.

Vätsäri odottaa; näkymä Ruuhivaaralta

Ei ihan Norjan malliin lunta, mutta pääsinhän kuitenkin taas lumelle kesäretkellä.

Päivän taival tehtiin pääosin Jankkilaan johtavaa polkua pitkin, joten matka eteni mukavasti. Vastaan tuli kolmen hengen ryhmäkin. Yksiä harvoja joita viikon aikana näimme. Yritimme kalaakin kun poikkesimme polulta Pakanajärven suuntaan. Matti sai komean ahvenen (ja hukkasi samalla puukkonsa, mutta se selvisi vasta myöhemmin). Saavuimme Pakanajärven vuokratuvalle eli Jankkilan vanhalle kruununtorpalle. Ei ollut metsänvartija paikalla eikä ketään muutakaan. Jatkoimme matkaa alueelle hyvin epätyypillisessä tasaisessa kangasmaastossa. Leiri pystytettiin Vuontisjärven lompolon rannalle kauniissa iltasäässä.

Jankkilan polku oli monessa paikassa ihan hyväkulkuista

Alkumatkan freesi outfit

Jankkila pilkottaa polun päässä

Pakanajoki on leveä mutta todella matala virta

Vuontisjärven ja Jankkilan väli on aivan tasaista kangasta - ohimenevää herkkua Vätsärissä

Vuontisjärven suusta olisi päässyt varmaan kahlaamalla ylitse

Jättiahven paistuu

X-mid toisessa leirissään

6.6. Päivä 3; Routasenkuru

Tämän päivän taival oli varmasti yksi reissun raskaimmista. Vuontisjoen yli mentiin vielä helposti kahlaamalla ja osuus Routasenkurullekin oli kivinen mutta tasainen. Matkalla nappasin ekan kalani, jänkäkoiran nimettämästä 93.6 -jörvestä.  Sitten muuttui matkanteko hitaaksi ja raskaaksi, kun seurasimme kurun reunoja etelää kohti. Maisemat olivat kyllä ponnistelujen arvoiset. Jylhää, jylhää.

Matala Vuontisjoki mentiin kahlaamalla

Nyt alkaa näyttää Vätsärin kivikoilta

Ensimmäinen kala

Matkakokki Matin maustettu hauki, viinillä...

Saapuminen kurulle

Lehdettömiä haapoja kurun rinteillä

Korppi

Maisemapaikan kruunasi aivan edestä leijannut tuulihaukka!

Routasenkurun reunoja hitaasti seuraillen, kivikossa ylös ja alas kivuten matka eteni hitaasti mutta varmasti kurun eteläpäähän. Siellä 137.1 -järvi tarjosi mitä komeimman leiripaikan. Tasainen kangasniemi, johon kuului kahden vesiputouksen ääni, vettä joka puolella. Paikan erinomaisuuden olivat kyllä muutkin huomanneet: alueella oli ainakin tusinan verran leiripaikkoja. Ensimmäinen saunakehikkokin oli pystyssä, näitä telttasaunan raameja Vätsäristä löytyi ainakin kolme neljä retken aikana. Olisivatkohan lentomatkailijoiden tekosia.

Leirissä lepäiltiin ja nautittiin kauniista aurinkoisesta illasta.

Matti ja kiuas

X-mid leirissä. Teltta saikin levätä paikalla peräti kaksi yötä.

7.6. Päivä 4; Rajapään huiputus

Kevyen repun kanssa kulkeminen on mukavaa. Tänään jätimme teltan pystyyn leiriin ja pakkasimme päiväreppuun evästä ja kalavehkeet. Kohteena oli Rajapää, tunturinnyppylä, jossa Suomen ja Norjan raja tekee mutkan. Matkan varrelle osui paljon pientä kaunista yksityiskohtaa ja ihan näyttävyyttäkin, nimittäin Routasen Katedraalin nimellä tunnettu rotko, johon laski ryöppyävä vesiputous. 

Rajapään huippu oli loivan nousun takana, mutta ihan komeat kaukonäkymät sieltä sai. Nikkelin kaupungin tehtaan piiput erottuivat paljaalla silmälläkin, linnuntietä sinne oli matkaa vain muutama kymmenen kilometria.Menomatka oli aika lailla hyväkulkuista maastia, mutta takaisin tullessa ajauduimme pikku kumpujen ja kivien pilkkomaan avotunturiin. Siitäkin selvittiin pikku punnerruksella.

Leiripaikan lähelle laskeva putous

Matkalta löytyi niin kotapuita kuin pari saunaakin

Routasen Katedraalin rotkoa

Routasen Katedraalin putous

Kalliota oli hyvä kulkea

Sielikkö

Rajapään loivaa rinnettä

Norjaan ei ollut menemistä...

Nikkeli Venäjän puolella

Avotunturissakoin voi olla kiviä

Yksinäisiä vielä lehdettömiä haapoja

8.6. Päivä 5; Rovijärven kivikoihin

Aika siirtyä eteenpäin. Retki oli saanut Rajapäällä päätepisteensä ja nyt täytyisi siirtyä jo takaisinpäin. Ei kuitenkaan suoraan, vaan läksimme etenemään Routasenkurun suulta länsi-itä suuntaista lampijonoa kohti Pikku-Rovijärveä ja Rovijärveä. Itse nimittäisin noita nimettömiä lampia "makkaralammiksi", sillä ne olivat kapeita ja pitkiä ja epäilemättä myös kalarikkaita. Yhden lammen rannassa saimme käytettyä kosolti aikaa, sillä lammen asukkaat näkyivät selvästi ja jotkut osoittivat jopa kiinnostusta niille tarjoiltuihin vieheisiin. Vielä ei ollut kuitenkaan jalokalan aika, sillä vaikka hetkisen yksi taimenista oli kiinnikin, niin lampeen nuo kalat vielä jäivät, suureksi harmitukseksi.

Lammet olivat yhteydessä toisiinsa pienillä puroilla

Kuin suoraan Sievin kumisaapasmainoksesta

Tämän lammen rannoilla kalastimme ahkerasti

Komea haapametsikkö vielä kesäkuun lehdettömässä asussa - miksi juuri tässä kohdassa eikä muualla?

Männyn komeutta

Kivikkoa

Pikku-Rovijärven mutkasta nousimme ylös Rovipään huipulle. Ylhäällä kalliomaastossa maasto oli huomattavan hyvää kulkea.

Rovipäällä

Rovijärvi Rovipäältä katsottuna

Laskeuduimme alas Rovijärven rannalle ja helppo eteneminen pysähtyi kuin seinään: Vätsäri on kivinen ja Rovijärven ympäristä on vielä sitä kivisintä Vätsäriä. Jalat alkoivat painaa ja piti etsiä teltalle paikka. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Pitkään kaartelun ja kiertelyn jälkeen jokseenkin tasainen paikka kivien välistä löytyi. Sitä ennen Matti oli testaillut puron ylityksessä miten hyppely kiveltä toiselle onnistuu Sievin saappaissa. Saappaat pitivätkin hyvin vettä, nimittäin sisällään. Leirissä niitä sitten kuivateltiin leppeässä suvi-illassa.

Ähmän rähmä, tähän johonkin sitten teltta vai?

9.6. Päivä 6; Rocky Road to Dublin...eikun Vainosjärvi

Kuudennen päivän kohteeksi valikoitui Vainosjärvi, josta olisi enää lyhyt päivämatka Sanilaan. Mitään itsestään selvän  oloista suotuisaa reittiä ei kartalta pystynyt hahmottamaan, joten etenimme enemmän tai vähemmän kompassisuunnalla luoteeseen. Voi veljet, kiviä riitti!

Kärsivällisen taapertamisen jälkeen yhytimme Kärsilän Tuulijärven, joka sijaitsi Järvenpään ja Sankkilan välisen vanhan Ruijanpolun tuntumassa. Pidimme järvellä sadetta tarpin alla ja nautimme hitaasta lounaasta. Mukavaa varsinkin kun hyttysiä ja muita lentäviä verenimijöitä ei ollut näkynyt toistaiseksi laisinkaan.

Shortsit ja sieviläiset kumisaappat Freemanin biisin hengessä

Pari kiveä kierrettäväksi

Kärsilän Tuulijärvellä oli hirsikehikon jäännökset

Ja kiuas. Näitä Vätsärissä riitti.

Sadetta pitäen

Kylmä lounas Masin tapaan; kuskusta rusinoilla, pähkinöillä, porkkanoilla ja mausteilla

Kärsilän Tuulijärveltä matka jatkui kivikkoisissa tunnelmissa. varsinkin kun vielä pummasimme matkalla 90 astetta väärään suuntaan laiskalla kartanluvulla. Tällä välillä pelmautimme lentoon ihan oikean ukkometsonkin, sillä oli varmaan rauhalliset olot tuossa kumpujen ja kivien rikkomassa maastossa.

Lopulta saavutimme Vainosjärven rannat. Aivan matalasta pienestä lahdukasta saimme kontaktin pariinkin haukeen. Toinen vei uistimen, mutta toinen nousi ylös iltapalaksi. Tunnettu kalakokki MAtti loihti siitä maustepusseineen todella maukkaan ruuan. Oma kokkausvastuu käsitti reissusa lounaat, jotka olivat aina samanlaiset, kätevän miehen kylmät kus-kus -salaatit.

Vainosjärven rantaa

Fileerattu puolentoista kilon hauki

X-mid Vainosjärven rannalla

10.6. Päivä 7, tiet eroavat

Aamiaisen jälkeen kuljimme vielä yhtä matkaa Vainosjärven koillispäähän, jossa olikin mitä hienoin hiekkaranta odottamassa. Ihastelimme myös ihmeellistä kapeaa, kivenmurikoista koottua harjua, joka paineli pitkälle Vainosjärven selän keskelle kuin sarja kuperaselkäisiä valaskaloja. Kartasta mitattuna harjuniemen pituus on pitempi kuin puolitoista kilometria ja se jopa jatkuu hieman vaatimattomampana niemenä ison järven toisessa päässä.

Teimme yhdessä lounaan ja sen jälkeen oli aika huikata lähtöhyväiset. Matti jatkaisi Sanilaan ja sieltä sitten seuraavan päivänä bussilla etelään ja kohti Hailuotoa ja jalkapallon EM-kisoja. Minulta kisat tulisivat menemään sivusuun, sillä reissun oli nyt tarkoitus jatkua omin voimin vielä toisen mokoman. Kiitin vilpittömästi Matti hyvästä seurasta ja mukavasta viikosta.

Pudonnut Crocs todisteena, että alueella liikkui muitakin

Vainosjärven kiviharju

Pine Beach

Hyvää kotimatkaa Matti!

Minä suuntasin nyt matkani Vainosjärven eteläpuolen rantaa seuraten kohti lounasta ja järven päätä. Sen verran olin mietteissäni tulevaa ajatellessa, että onnistuin heti alkajaisiksi pummaamaan itseni väärän järven rantaan ja tein puolentoista kilometrin ylimääräisen umpiperän Kalattoman järven rantaa seuraten. Hyvin alkoi!

Oikeasti tuo ei huolttanut tai harmittanut ollenkaan, sillä olin tietoinen siitä, ettei minulla ollut tulevalle viikkolle mitään erityistä aikataulua. Ajatus oli kierrellä Sollmusjärven suuntaan lounaaseen, mutta mitään sen sitovampaa ei mielessä ollut.

Vainosjärven päässä oli jonkun paikallisen kesäpaikka. Kiersin sen ja jatkoin järven läpi kulkeneen harjun seurailua kuivalla maalla. Saavuin Pätsikotajärvelle, jonka hiekkainen niemi oli sen verran ohittamattoman näköinen leiripaikka, että leiriydyin, ensi kertaa aivan itsekseni.

Pätsikotajärvelle johti kirveenpilkoilla merkitty selvä polku

Ihan tuoreitakin merkkejä oli puissa

X-mid Pätsikotajärvellä

Ohittamaton leiripaikka

Ensimmäisen etapin reitti ja leiripaikata: Pohjoisesta etelään Norjan rajalle ja siitä luoteeseen ja länteen