Liikkeellä luonnostaan

#6/20 Päivien ketju Kolarissa 23.2-29.2.2020

Viisi päivää lunta ja aurinkoa Tapojoella

En ollut ikinä käynyt Raijan ja Pekan mökillä Kolarin Tapojoella vaikka olin joskus aikoinaan 90-luvun alussa opiskelijana piirtänyt Pekan suunnitelmat lupakuviksikin. Jo muutamana vuonna on talvella ollut ajatusta mennä katsomaan noita maisemia ja tänä vuonna se sitten onnistui. Kun onnistuimme vielä saamaan paikan autojunasta, niin asia oli sillä selvä.

Viikon järjestys oli yksinkertainen, mutta selkeä... päivät umpihankihiihtoa ja illalla mökissä äänikirjojen kuuntelua ja kirjojen lukemista, saunomista, syömistä ja lepoa. Olimme viisi päivää ja retket menivät näin:

Maanantaina ajoimme 25 km juna-asemalta mökille ja ehdimme vielä pienelle iltapäivähiihdolle Tapojoen eteläpuolelle, Kaalimaanlaelle. Matkan havaintoihin kuului yksinäinen poro ja hiiripöllö, joka antoi meidän tarkkailla itseään muina pöllöinä yli 20 minuuttia. Mahtihavainto!

Tiistaina oli pisin retkipäivä, kun hiihdimme yli 20 km lenkin lähialueen korkeimmalle paljaslakiselle kerolle, Kiuaskerolle ja takaisin. Ennen Kiuaskeron huippua pitkässä loivassa rinteessä kasvoi hienoa vanhaa metsää. Läksimme 10:30 ja saavuimme klo 18:00. Koko päivän reissu, valokuvaaminen ja tykkylumen ihailu vei meidät mennessään

Keskiviikkona oli aika huilata - kevensimme mökin katon metrista lumitaakkaa. Pieni hiihtoretki tehtiin mökin pohjoispuolelle, matkalla nähtiin valkoinen metsäjänis ja kaksi metsoa ihan lähietäisyydellä.

Torstaina teimme ainoan autoreissun, kun ajoimme pienen matkan Luosun kylään. Siellä kohteena oli eteläpuoleinen Niesakero, johon hiihtelimme omassa yksinäisyydessämme - lähistön koneladut eivät vetäneet puoleensa siten kuin tuo uskomattoman kaunis luminen laki, josta oli näkymät Ylläkselle, Pallakselle ja aina Leville (50km) saakka. Takaisin lasketellessamme näimme kolme valkoista riekkoa ja turisteja vetävän koiravaljakon.

Perjantaina vielä hiihtoretki Tapojoen eteläpuolen vaaroille, Kaalimaanlaelle ja Lompololaelle. Kaalimaanlaki kierrettiin mennessä jyrkältä pohjoispuolelta, jossa olikin seikkailullisesti lunta. Lompololaella oli Tapojoen hienoin mahtiaihki, käkkäräisen arvokas honka meitä vastaanottamassa.

Lauantaina ajoimme sitten kotiin koko päivän, junapaikkaa ei takaisin päin ollut tarjolla.
Hieno viikko, ihmisiä näkyi viikon aikana vain kourallinen (torstaina)! Ehkäpä joskus vielä takaisin, ainakin Pakasaivo jäi käymättä, kun se oli tällä kertaa hieman liian kaukana.