#21/18  Norja, Saltfjellet 27.7- 3.8, OSA 2

Päivä 3: Søre Kjelveelvvatna - Krukkistua, takaisin Telegrafrutalle

Kolmantena päivänä lähdimme laskeutumaan taas alaspäin laaksoon. Illaksi oli odotettavissa rankkaa sadetta, joten päätimme viettää sen laaksossa tuvan suojissa. Kjelveelvatnan päästä lähti pieni joki ja läksimme seuraamaan sitä alavirtaan. Samalla tulisimme uuteen laaksoon, kun alkumatkasta seuraamamme Tespå (Tespajoki) vaihtuisi isoista järvistä laskevaan Bjøllågaan.

Pieni tunturijoki olikin varsin metka laatuaan. Kartasta tutkimalla saattoi nähdä, että se laski alaspäin 20-30 metriä korkeutta ja loppui sitten pieneen lampareeseen, josta puolestaan ei ollut minkäänlaista laskujokea eteenpäin. Kesän kuivuudesta johtuen lampi oli kuivunut olemattomiin. Joki sen sijaa pärskähteli kohtuullisella voimalla alas rinnettä muodostaen pienen vesiputouksenkin ennen häviämistään kokonaan. Kyseeessä oli "Lahko-ilmiö", viime vuoden reissulta tuttu juttu, jossa joki katoaa maanalaiseen koloonsa jälkiä jättämättä. Jossain kohtaa maanalainen joki varmaankin yhdistyy alapuolella virtaavaan Bjøllågaan tai sitten se vain imeytyy vuoren sisään pohjavedeksi.

Joen alkulähde Kjelveelvvatnan päässä

Läksimme seuraamaan jokivartta

Siinä se on, vesiputous ja puron loppu, vesi katoaa maan sisään

Jokivarsi ja alhaalla siintävä Bjøllåga 

Reitti alas sujui hyvin, emmekä ajautuneet jyrkänteille tai muille esteille. Siinä mielessä tämä Saltfjellet on jotenkin ennalta-arvattavampaa ja reittien suhteen helpompi suunnitella kuin vaikkapa ensimmäisen Norjanreissun Rago, jossa matka tyssäsi helposti kartassa piiloon jäävä
iin kielekkeisiin ja jyrkänteisiin. Alhaalla tunturikoivuvyöhykkeellä meitä kohtasi tuttu näky, tunturimittareiden järsimät puut. Vaikka tuho oli ollut melkoinen, niin luonto osaa puolustautuakin. Koivuilla on kuulemma kyky kehittää lehdissään tunturimittareiden vasta-ainetta. Siellä täällä puut jo vihertivätkin hieman, tuho ei ollut ollut täydellinen.

Bjøllåga 

Kaksiulotteinen bonsaipuu, eikun katajahan se onkin...

Tuulikovaa mutta lämpimästi etelästä

Tunturikoivujen vyöhykkeelle

Kakkabongari on löytänyt petolinnun oksennuspallon

Bjøllågan rantojen vesijättömaa, sopivaa hiekkapohja kaikenlaisille kulkijoille.

Tunturimittareiden nakertamia koivuja.

Saavuimme Krukkistualle, joka oli jäänyt käymättä eteläisen sijaintinsa vuoksi edellisellä Saltfjellin reissulla. Tässä kohtaa muuten kiitimme Tainaa, joka oli ennen matkaa sanonut minulle, että ota nyt se DNT:n kämppäavain mukaan reissuun. Olin tuuminut, ettei Börgefjellissä avainta tarvitse, kun siellä ei ole tupiakaan, mutta ottanut sen kuitenkin mukaan. Nyt avainta tarvittiin, eikä viimeistä kertaa!
Tupa oli tuttua norjalaista laatua, joka silti aina vähän saa ihmettelemään, miten moinen palvelutaso on mahdollista. Kaksi täysin varusteltua tupaa, jossa oli kaikki mahdollinen varustus mitä voi ajatella, kaikki huippusiistissä kunnossa. Toisessa tuvassa oli jopa kaasu-uuni, ensimmäinen johon olen näissä tuvissa törmännyt.
Mietimme, jäämmekö tuvalle yöksi vai jatkammeko vielä Saltfjelletstualle, johon olisi helposti ehtinyt iltapäivän aikana. Oli lounasaika, joten valmistimme ruuat kämpän pihan pöydällä. Siinä ruokia sulatellessamme ja pihanurmella makoillessamme paikalle pyrähti yllättäen epätavallisen iso porukka norjalaisia. Normaalisti näissä maisemissa olimme nähneet vain 2-4 hengen porukoita ja yksinkulkijoita, mutta tässä oli yli kymmenen hengen joukko miehiä ja naisia. Tervehdimme ja jäimme seuraamaan tilannetta, yöpyminen "leirikeskuksessa" ei varsinaisesti houkutellut. Joukko piti vaitonaisena taukoa pihamaalle hekin ja jotain pientä napostellen. Pari ohjaajaa oli joukossa, muut olivat sellaisia kuntoutujien oloisia, hiljaisia ja ujon oloisia mukanakulkijoita. Kyselin, josko ohjaaja tietäisi tuoreempaa säätiedoitusta (nettihän ei täällä tunnetusti toiminut missään). Illaks oli kuulemma lluvassa "heavy rain", eli säätiedoitus oli sama kuin meilläkin.
Aika pitkän tauon jälkeen jatkoivat sitten vielä matkaa Saltfjellstualle. Tämä ratkaisi meidän osalta illan ohjelman, eli päätimme jäädä kuitenkin Krukkistualle yöksi. Vapaa iltapäivän voisi käyttää vaikka hyödyksi ja huviksi - kalasteluun.

Krukkistua, kaksi majoitustupaa ja huoltorakennus

Aurinkokennolla toimiva sähköistys

Krukkistua oli jängän vieressä, kaukana joesta

Lounasta pihassa

Lukon perikuva, DNT:n riippulukko. Onneksi oli avain mukana!

Viihtyisä vanha puoli kerrossänkyineen

Varustus viimeisen päälle

Lähdimme siis vielä kun ehdimme, ennen sadetta, kalaan joelle.Bjøllåga virtasi tuvan kohdalla kaukana jängän takana, joten suuntasimme pohjoiseen jokivarteen. Lupaavan näköinen joenmutka löytyi vanhan kivituvan edustalta. Kivitupa oli jälleen samoja vanhoja lennätinpolun rakennuksia 150 vuoden takaa. Tämä oli ehjä ja restauroitu 1990-luvulla, toisin kuin toisena päivänä näkemämme Gila Fjellstua.

Joki oli leveä, kivinen ja paikoin vuolaana virtaava. Kivisyys tuotti ongelmia, minulta meni taas uistimia ja jotenkin vielä paljon helpommin kuin ennen. Kirosin uutta 0,13 kuitusiimaa, 7 kg:n vetolujuus ei kyllä riittänyt pohjakosketuksissa. Siima tuntui vastoin speksejä katkeavan vedossa paljon odotettu helpommin.

Jakaannuimme jokivarteen. Hannu ja Ellu pärjäsivöt paremmin, saivat pienehköjä taimenia. Pitkän tahkoamisen jälkeen varsinainen kalapaikka tuntui löytyvän: aivan kivituvan kohdalla jokirantaan muodostui syvä uoma kallionkielekkeen viereen. Silloin alkoi tapahtua ja vetelimme hyvää tahtia sopivia syömäkaloja joesta. Sitten kun tuntui, että illalliskalat olivat koossa, lopettelimme ja läksimme takaisin kohti tupaa. Matkalla alkoikin jo piskottelemaan eli ajoitus osui nappiin. Ihan täysin ei kyllä säätiedoitus osunut kohdalle, sillä illan ja yön vesisade ei kyllä ollut erityisen "heavy rain", ihan perussadetta vain.

Jokirannan kivien karstimuodostelmia

Kivitupa, jonka kohdalta joesta kalatkin löytyivät

Kalahommissa

Varsinainen kalapaikka löytyi vihdoin

Ilta meni tuvan mukavuuksista nauttiessa. Kalaillallinen oli runsas ja se oli mukava tehdä oikeaas keittiössä ja syödä jopa tuvan pöydän ääressä. Mukava leppoinen ilta ja olimme valmiit köllimään vatsan viereen nukkumaan. Huomenna sitten eteenpäin pohjoiseen, aikomuksena oli päästä alueen suurille rautujärville saakka.

Iltapala valmistuksessa

Muussia, kalaa ja villiyrttejä!

Meikäläisen hammasharja, virallinen jäi autoon, miutta kyllä tälläkin pärjäsi jotenkin

Krukkistuan iltaa

Kämpän kirjasta löytynyt kuva Krukkistuan katon talkoista

Yliaktiivinen punajalkaviklo

Viklo yritti kaikin tavoin hämätä minua pois poikastensa luota

Kummallisia nuo norjalaiset, kun lumilapiota säilytetään katonrajassa ;)

Päivä 4: Krukkistua - Bjøllåga , laaksoa pitkin pohjoiseen

Luvattu sade jäi siis paljn odotettua pienemmäksi yöllä. Hieman olivat heinät vielä kosteina kun läksimme polkua pitkin pohjoiseen aamulla. Ohitimme eilisen kalapaikan ja poikkesimme tällä kertaa ihmettelemään vanhaa kivitupaa sisältäkin. Hieman jäi vielä arvoitukseksi kivitönän käyttö suhteessa lennätinlinjaan, ainakin asunnoksi kokokivinen tupa tuntui käyttökelvottoman kylmän oloiselta. Olisiko siellä säilytetty jotain lennättimen tekniikkaan liittyvää infraa? Kenties linjan välille tarvittiin säännöllisiä vahvistimia tai muita vastaavia.

Vanha lennätintupa

Tupa oli hyvässä kunnossa parikymmentä vuotta vanhan restauroinnin jäljiltä

Eipä tuolla avotakalla paljon pakkasilla lämmitellä

Turvekatto ja tuohet (ja piilossa varmaan vesieristekin)

1960-luvulla purettujen pylväiden jäänteitä, eivät lahoa kovinkaan nopeasti tässä ilmastossa.

Matka Saltfjellstualle taittui nopeasti tasaista polkua pitkin. Tuvalla oli pari norjalaista ikäneitoa taukoa pitämässä. Tällä tuvalla olimmekin jo tutuissa maisemissa, sillä olimme olleet Tainan kanssa tuvalla yötä pari vuotta sitten. Päivä oli kuitenkin vielä nuori, joten jatkoimme pienen lepotauon jälkeen eteenpäin. Ylhäällä tunturissa tuvan kohdalla olimme saaneet yheyden ulkomaailman viime reissulla tekstiviestien muodossa, mutta tällä kertaa hauraus yhteys ei toiminut. Viestit kotiin jäivät siis toistaiseksi vielä lähettämättä. Ennen tupaa näimme muuten lähietäisyydeltä pari tuulihaukkaa metsästyspuuhissa.

Tuulihaukan liitelyä

Tuulihaukka voi olla hyvinkin vaalea alapuolelta, tiilenpunainen selkä on paras tuntomerkki

Turvekattoinen Saltfjellstua

Vesiputous ja riippusilta Saltfjellstuan maisemissa

Reissun helppokulkuisinta maisemaa, sileää paljakkaa Saltfjellstualta pohjoiseen

Søre Bjøllvatnet jo siintää

Bjøllågan laaksoa

Søre Bjøllvatnet

Søre Bjøllvatnet oli kasvanut talven tarinoissa lähes myyttisiin mittoihin: Norjan paras rautuvesi, jonka kalat olivat "den høgsta kvalitet". Pari vuotta sitten hannulla oli ollut iso kala kiinni järvellä. Monsteri oli tietenkin katkaissut siiman rantavesissä, joten järven maine senkuin vain kasvoi. Näillä taustatiedoilla oli siis selvää, että järvelle jäätäisiin kalaan.

Pidettiin siis pitempi kalatauko ja lounastettiin samalla. Järvi veti taas pidemman korren, ei tärppejä. Rautu on kummallinen kala, sitä ei oteta vaan pyydetään. Eivät olleet siis syömätuulella ja siihen oli tyydyttävä.

Lounaalla

Yritystä ei puuttunut kalamiehillä

Tuuli edelleen, tarpista sai sopivaa tuulensuojaa kokkailuun

Søre Bjøllavatnet kaikessa komeudessaan

Jatkoimme siis matkaa, tällä kertaa tyhjin käsin. Kalastuksen yrittäminen jatkui kuitenkin matkalla. Bjøllaågasta, järvien välisestä joesta yritimme ja saimmekin jotain. Pieniä rautuja olivat nämä, suuret olivat varmaan järvien puolella.

Taina kalassa

Bjøllaåga

Bjøllaågan vesi oli matalalla

Midstua näkyy ylärinteessä

 Jatkoimme jokivartta ja jätime poikkeamatta Midstualla, tuvalla joka oli nimensä mukaisesti eteläisemmän ja pohjoisemman Bjøllevatnetin välissä. Sen verran aikaa vievää oli kalastelu ollut, että päätimme jäädä jokiuoman suojaan yöksi. Löytyikin tuulensuojainen törmä mahtavilla näkymillä. Siinä sitten tehtiin iltaruuat ja - kalasteltiin, mitäpä muuta. Ja jokunen sintti taisi joesta pannulle päätyä, olivat muistaakseni pieniä rautuja nämä. Tämä oli ollut leppoisa päivä kalastelun ja tasaisen kulkemisen merkeissä. Huomenna sitten suunta pohjoiselle , isommalle Bjøllevatnetille.

Kaarlenvaltikka

Leirissä

Mahtava tuulensuojainen leiripaikka kosken niskalla

Nämä sarvet päätyivät repun päälle