#13/18 Pidennettyä vapun odotusta Siikanevalla 28-30.4

Pönttöilyä ja maleksintaa suolla

Lauantai ja sunnuntai: kevätkokous, talkoot ja lintukävely

Pääsimme liikkeelle lauantai-aamusta, perjantai oli varattu sotamies O:n treffaamiselle. PLP:n kämpillä oli jo työ kovassa käynnissä: nyt urakoitaisiin linnunpönttöjä talkoilla. Sirkkeli soi ja vasarat naputtivat. Liityimme joukkoon. Minulla oli mukanani Kasalassa viime kesänä tehty viirupöllön pönttö, jota kasailin asennuskuntoon.
Jossain välissä pidettiin kevätkokous ja syötiin ja sitten jatkettiin taas kasaamista linjalla, josta Henry Ford olisi ollut ylpeä. Päivän tulos: 74 pönttöä, joista muutama erikoismallinenkin. Itse tein pari puukiipijän pönttöä.

Sarjatyö käynnissä

Koko komeus. Kattona kämpän vanhaa verhouslautaa.

Jossain välissä kävimme ripustamassa viirun kodin puuhun. Samalla katsastin vanhan pöntön paikan. Välimatkaa pöntöille tuli sata metriä. Siinä olisi nyt valinnan varaa pöllöllä ensi kevättalvella. Katsotaan miten käy. Otan huoltovastuuun mielelläni vastaan!

Viirun koti puussa

Vanha, kolmisen vuotta sitten viimeksi asuttuna ollut viirupöllön pönttö.

Pekan löytämät korvasienet.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme Tainan kanssa tutussa paikassa kämpän lähimetsässä. Yö oli aika viileä. Minä nukuin hyvin, Taina ei oikein saanut mahallaan nukkujana kunnon asuntoa. Täytynee alkaa miettiä toisen tyyppistä riipparia Tainalle. Taina kuuli yöllä yli lentävän sammakon eli lehtokurpan äänen.

Lammikot riitteessä yön jäljiltä

Sunnuntaina oli sitten perinteisen (jo toisen kerran järjestettävän) Siikanevan linturetken vuoro. Jo kämpän pihassa kirjattiin havainnoksi yli lentänyt käpylintu ja voimakkaasti tilttaava tiltaltti. Kävelimme kuulostellen, tähyillen ja pysähdellen Jaarikanmaalle. Suomaisema oli muuttunut rajustikuukauden takaisesta. Lunta viipyili vielä metsässä ja ojan penkoissa, mutta ei enää rippuakaan suolla. Vettä oli kunnolla suolla ja se oli hyvä uutinen linnuille.

Lintuja nähtiin kaikkiaan 24 lajia tänä vuonna, viime vuoden saldo oli 28. Kahlaajien tunnuslajit olivat hyvin esillä: töyhtöhyyppien vaappuvaa soidinlentoa näkyi eri puolilla suota. Pidättyväisempiä kapustariitojakin näkyi. Valkoviklon hävytön vhit-toisto kuului voimakkaasti. Kurjet ja joutsenet olivat asettuneet kodiksi, lokkikolonnakin saapunut kosteikkoon. Pikkulinnuista metsä- ja niittykirviset olivat runsaslukuisina paikalla. Laulurastaan voimakkaan säkeen alta kuului punarintojen helkyttely, peippojen liverrys ja tiaisten voimallinen tititys. Hippiäinenkin piipitti kuusikossa. Mitään varsinaisia yllätyksiä ei tällä kertaa vastaan tullut, petolinnutkin loistivat poissaolollaan. Havainnoiksi kirjattakoon vielä tuntemattoman kuoriaisen toukka, viisi peukalonpään kokoista korvasientä ja parvellinen partiolaisia Jaarikan laavulla. Paluu sujuikin jo vauhdikkaammin, sillä saimme odottamattoman sateen niskaamme laavulla.

Päivän uudet lajit:

76	Lehtokurppa
77	Kapustarinta
78	Valkoviklo
79	Tiltaltti
80	Isokuovi
81	Käpylintu laji
82	Hippiäinen
83	Metsäkirvinen
84	Niittykirvinen

Valkoviklo hakkuaukealla ei pelästynyt autoa

Vetinen Siikaneva

Kuulostelua...

Sunnuntai-ilta ja maanantai: teeren passausta ja maleksintaa suon laidalla

Otn vappuaaton vapaaksi ja jäin kämpille kun muut lähtivät sunnuntaiaamusta. Ihan ensin kävin pienellä ajelulla Jäminkipohjassa reilun kymmenen kilometrin päässä. Paikan pelloilla oli nähty muuttavia hanhia. Vaan eivät olleet enää iltapäivällä hanhet paikalla. Pelloilla oli kyllä taaskin kymmeniä töyhtöhyyppiä, kuoveja ja lokkeja.

Hyyppä lennossa

Kun hämärän tuloon oli enää lyhyt aika, läksin teeripassiin. Kämpän porukasta Matti ja Pekka olivat edellisenä aamuna ottaneet hienoa kuvaa soidintavista teeristä Siikakankaan hiekkakuoppien lähellä. En ollut ihan satavarma paikasta, mutta pystytin kuitenkin piilokojuni pienen sorakentän laitaan. Riippari matalalle ja toinen tarppi naamioksi.

Kylmänkostea ilta

Hiekkakuopan pyramidit

Piilokoju. ammattimaista työtä.

Ilmeisesti olin kuitenkin aliarvoinut kanalintujen älynlahjat tai sitten kuorsasin sen verran voimakkaasti, että teeret kyllä tulivat kyllä viiden aikaan pulisemaan, mutta eivät minun kentälleni. Sorakuopan suunnassa pulppusi ja suhahtelikin. En viitsinyt lähteä hiipimään pelipaikalle, olisihan se ollut sopimatonta mennä kesken kaiken teatteria häiritsemään. Tyydyin siis kuuntelemaan ikiaikaista välienselvittelyä makuuasennossa. Aamu oli kyllä edellisen päivän sateiden jäljiltä tosi sumuinen ja kylmänkalseakin.

Aamutunnelmaa

Pakkasin leirin kunnon yöunien jälkeen. Sorakuopalla jo kolisi ja möyrysi; oli arkipäivä ja soranmurskaajat töissä. Tallustelin Kilpilammille ja keittelin aamupuurot. Tänään ei olisi kiire mihinkään. Ei ollut muuta suunnitelmaa kuin nauttia keväästä, kuunnella lintujen laulua ja tutkia hieman Siikanevan pohjoispuolen syrjäisempiä paikkoja, joissa en ollut aiemmin käynyt sulan maan aikaan.
Lammilla päivystivät sinisorsa ja telkkä. Vesi oli korkealla. Olin ajatellut kiertäväni lammet pohjoispuolitse, mutta tulin toisiin aatoksiin. Parempi helpottaa menoa ja mennä suon yli pitkospuita pitkin.

Kilpilammit

Pitkospuut kuivilla, juuri ja juuri

Saarihuhdanmaan kohdalla jätin polun ja oikaisin sammaleiseen rinteeseen. Alkumatka oli hienoa metsää, oltiinhan  vielä suojelualueen puolella. Pelästytin edestäni pari isoa teertä. Tai saattoivat olla metsojakin, pitkiä mäntyneulasia sisältäviä metsonpökäleitä oli siellä täällä maastossa.
Suojelualueen rajan jälkeen tuli sitten odotettua metsänhoidollista etenemistä: nuorta taimikkoa ja karsintajätteitä, oksia ja risuja pitkin poikin. Meno oli rauhallista; aina välillä piti pysähtyä kuulostelemaan ilman ääniä. Metsäkirvisen moniosainen laulu kuusen latvasta tuli tutuksi.

Teeren jätöksiä

Tämä puolestaan metson

Tyypillistä etenemismaastoa talousmetsän puolella

Pujottelun ja harppomisen jälkeen saavuin ensimmäiseen kohteeseen nevan pohjoislaitaan, kunhan ensin pääsin reissun pahimman ja leveimmän ojan yli. Pari kovarantaista pikkusaarta erkani "mantereesta" ja työntyi suon keskelle. Tämä saisi olla lounaspaikka. Aurinko ilmestyi ensimmäistä kertaa pilvien lomasta. Virittelin riipparin kiinni honkiin ja kävin rämeen puolella saapastelemassa ja kiikaroimassa. Läheltä lähti lentoon tunnistamaton ruskeavalkoinen keskikokoinen haukka, joka oli hiljaa katsellut leiriytymistäni, mutta ei pitänyt lähestymisestäni. Siinä allikkoja kiikaroidessani kurkiparvi lähestyi lännestä ja teki kunniakierroksen yläpuolellani.

Keittelin lounaan ja painuin päiväunille riippariin. Olipa ylellinen olo ottaa aurinkoa maha täynnä. Omistin ohimenevän ajatuksen parasta aikaa töissä ahertaville kollegoilleni. Ajettelin alunperin eteneväni aina Särkikankaan allikoille asti, mutta sitten alkoi laiskottaa. Pakkasin kamani ja suuntasin Jaarikan suuntaan. Siinä kiikaroidessani olin nimittäin huomannut komean kallion aivan Jaarikanmaan mantereesta erottavan kapean suojuotin pohjoispuolella. Se näytti paikalta, josta näkyisi pitkälle ja suuntasin siis sinne.

Kesä ja onnelliset jalat

Siikanevaa pohjoisesta katsottuna. Jaarikan edustan saaret näkyvät vasemmalla.

Lintujen tarkkailua untuvien alta.

Vähän ähellystä vaihtelevassa maastossa ja olin kalliolla. Ja olipa se yllättävä paikka! Todella komea isoja petäjiä kasvava avokallio, joka syöksyi jyrkästi avosuon pintaan. Lähes esteetön näköala kymmenen metrin korkeudesta avosuon lammikoihin ja paikasta, joka kartasta ei näyttänyt mitenkään erikoiselta. Täältähän näki paremmin suolle kuin Jaarikan näköalapaikalta.
Paikan oli joku muukin hoksannut: pystyssä oli harmaantuneet laavukepit edessään maatunut nuotiorinki ja vieressä kallion suojaan koottuna kasa keloutuneita juurakoita. Tänne syystulia pitämään, suunnitelma lukittu!

Muinainen laavunpaikka

Kymmenmetrinen pudotus nevaan

Tasanne odottaa leiriytyjiä

Istuskelin aikani maisemaa ihaillen. Tähyilin myös takanani narskuttavia pikkulintuja. Vaikeita kiikaroitavia, mutta viimein tärppäsi. Kauniin keltainen käpylintunaaras vilahti kiikarissa.
Aikani istuskeltuani suuntasin vielä eteenpäin. Alas nevan pintaan ja hyvin kantavaa rämettä pitkin Jaarikanmaan edustan kapealle kallioselkäiselle saarelle, josta aukeni esteetön näköala lammikoille. Tätä samaa nyppylää ja sen viereistä, kalasääsken pesänkin sisältävää isompaa saarta olimme katselleet tasan neljä viikkoa sitten huhtikuun alussa suksien päältä. Kyllä vuodenajat ovat rikkaus, talvi on hieno, mutta kyllä paikka oli komea keväälläkin.
Tähän oli hyvä päättää maleskelupäivä. Suuntasin Jaarikanmaan polun kautta kotiin. Vastaan tuli päivän ensimmäiset ja viimeiset ihmiset. Jäljellä olli vain kämpän siivous ja ajomatka kotiin hämärtyvässä illassa. Hyvä tapa ottaa vastaan vappua!

Kiviselkäinen saari ja maisema