Lintuvuoden 2018 aloitus

Uudella innolla opiskelemaan

1.1. on paitsi uuden vuoden ensimmäinen päivä, niin myös lintuharrastajille tärkeä päivä, kuulemma.
Tai riippuu tietysti harrastuksen luonteesta. Pikapikaa ulos havaintoja tekemään puhtaalta pöydältä? 

Omasta pihasta on hyvä aloittaa. Uudenvuoden päivänä kurkistus lintulaudalle ja odotettu tulos: tiaiset asialla, ensin talitiainen ,  sitten sinitiainen. Harakkakin kävi siemeniä kärkkymässä. Muita ei sitten kuulunutkaan. Vuoden ensimmäisellä viikolla en paljon aurinkoa nähnyt, pimeässä töihin ja pimeässä kotiin. Näin ollen havainnotkin karttuivat verkkaan. Ensimmäisen viikon linnut näyttäytyivät kaikki omassa pihassa: kesykyyhky, punatulkut ja varpunen.

Vuoden ensimmäisen lauantain valoisan ajan käytin sitten lintukävelyyn. Samalla tuli testattua uutta, vain pari päivää ranteessa ollutta Nokian aktiivisuusranneketta. Päivän saldo olikin komea +18 000 askelta, kun kävelin kotiovelta härmälän leirinta-alueelle ja takaisin. Suunta oli aika lupaava Tiira.fi palvelun puolesta, sillä Hatanpään arboretumilla oli pyörinyt jo useita päivä melko harvinainen talvehtija, mustaleppälintu. Todennäköinen kohtalohan tuolla yksilöllö lienee menehtyminen talven kourissa, jos nyt ei ihan poikkeuksellisen leutoa talvea tule.

Mustaleppälintu jäi näkemättä, samoin Härmälän metsikössä majaileva valkoselkätikka mutta ihan ilman havaintoja en jäänyt.Alku oli varsin toteava, varis Ratinan rannassa, 20 sinisorsan laivue Viinikanlahteen laskevassa purossa ja iso parvi naakkoja, joista osa lensi Pyhäjärven yli Pyynikin suuntaan. Hatanpään arboretum sen sijaan oli hiljainen, osansa oli varmaan isoja jalkarättejä viskovalla lumisateella. Eipä näkynyt mustaleppälintua. Muutenkin ilma oli hiljainen, mitä nyt tiaiset tititys kuului harvakseltaa.

Sitten löytyikin alueen varsinainen menopaikka: hieman syrjemmässä puutarhakonttien takana oli ruokapöytä katettu. Puussa oli talia ja jyviä ja meno sen mukainen. Sain aika rauhassa kiikaroida pitkään lintuparvea. Ensimmäiseksi huomion sai oranssirintaiset järripeipot, urokset tumminen päineen ja naaraat hieman vaatimattomimmissa puvuissa. Yhtä koreita olivat myös vihertävät, keltaisella siipipeilillä varustetut viherpeipot. Viherpeippoakin koristeellisempi, oikea kanarianlinnunkeltainen pikkulintu oli muiden joukossa. Hoikempi olemus, muta päälaki, vihervarpunenhan se siinä. Komea lintu. Joukossa pyöri myös edellisiä pienempi, pörheän poikasmainen vaalea lintu, jota en vielä tunnistanut.

Jatkon matkaa Härmälän rannan kävelytietä pitkin ja kuin tilauksesta viereisen kuusen juuren lennähti suosikkilintuni, pieni ja terhakas puukiipijä. Puukiipijällekin saattaa kova talvi olla kohtalokas, se kun on kuusen kuoren hyönteisistä riippuvainen. Poikkesin sitten koiranulkoiluttajien poluille. Täällä runsaasti lahopuuta sisältävässä pöheikössä oli linnunlaulua ihan eri tavalla kuin avonaisemmassa puistossa. Musta ja toinen hieman ruskeampi, yksiväriset linnut tonkivat antaumuksella lehtikasoja tiaisten kanssa. Laulajamestarit, mustarastaat olivat jääneet talvehtimaan, vaikka moni lajitoveri oli etelään lähtenytkin.

Kävelin aina Härmälän leirintäalueelle saakka. Tikkoja ei tällä kertaa kuulunut, vaikka niiden jälkiä ja sopivia syömäpuita olikin runsaasti maastossa. Palasin sitten omia jälkiäni aina Arboretumiin saakka. Kävelin varovasti saman ruokinnan luokse kuin aiemmin päivällä ja pienen, vaalean linnun arvoitus ratkesi, kun näitä oli nyt useita ruokinnalla. En ollut aiemmin erottanut linnun punaisena loistavaa "otsapipoa", mutta nyt niitä näkyi. Urpiaisia, jotka tänä talvena olivat vaeltaneet erityisen runsaasti pohjoisesta aina Etelä-Suomeen saakka.

Paluumatkalla näin vielä viinikan liikenneympyrässä joukon räkättirastaita. Jokunen oli siis vielä maisemissa hyvän marjavuoden ansiosta, vaikka pääjoukko on jo etelässä.

Laitanpa tähän perään vielä  vuoden 2018 lintukarttani, mukana myös tänään havaitut pikkuvarpunen (oma piha) ja korppi (Ellinvuori). Kuvat on pöllitty alan parhaasta kirjasta, Svensson-Mullarney- Zetterströmin Lintuoppaasta. Mahdollisuuksien mukaan yksilät ovat ajankohdan mukaisia, siis talviasuisia.