#2/18 Lempäälän kautta Vesilahden Kotkanpesälle 14.1.

Harvinaisuuksia bongaamassa ja vierailemassa yllättävän suositulla kodalla

Sunnuntain retken suunnaksi valikoitui jälleen, hieman yllättäen, etelä. Vesilahden suunta on ollut tähän asti kokonaan käymättä retkeilymielessä, sen verran vetävämpi suunta on ollut perinteisesti pohjoinen. Vaan nyt lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja poikettaisiin matkalla kuululla lintupaikalla Lempäälän Herralankoskella.

Ihan sattumaa ei kyllä ollut, että Herralankoski osui matkalle juuri nyt. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sivuilla oli nimittäin juttua, että paikalla oli nähty edellisinä päivinä huippuharvinainen allihaahka. 
"Allihaahka (Polysticta stelleri) on Pohjoisen jäämeren haahkalaji, joka toisinaan talvehtii Suomessa tai pysähtyy tänne muuttomatkallaan. Muodoltaan allihaahka ei muistuta muita haahkoja". Lintuopuksia tutkimalla huomaa, että laji siis pesii jossain Euroopan kartan ulkopuolella Pohjoisella Jäämerellä ja nämä piipahdukset Suomeen ovat tosiaan harvinaisia. Erittäin harvinaisia ne ovat tietysti Pirkanmaalla, joka ei osu muuttoreittien varrelle lainkaan. Uros olisi ulkomuodoltaan soidinaikana varsin omaperäisen valkopäinen, vaaleanoranssin, valkoisen ja mustan kukertavan värinenkin, tämä Lempäälän yksilö oli kuitenkin naaras, joka lintumaailman tapaan onkin huomattavasti vaatimattomamman näköinen.
Saavuimme Herralankoskelle ja aloimme tiiraamaan lintuja. Kolme vesilintua olikin pian kiikarissa, vuoden ensimmäiset telkät. Jo ensi minuutin aikana ohi meni nainen piiiitkän kameran kanssa ja kysyi oliko harvinaisuutta näkynyt. Ei ollut, jouduimme toteamaan. Vastarannalla oli iso joukko ihmisiä isojen optisten laitteiden kanssa, siis sinne. Heiltä saaduilla ohjeilla pääosan esittäjän paikallistaminen onnistuikin helposti. Telkkälauman joukossa oli tosiaankin yksi hieman erilainen, ruskea vesilintu. Ensi silmäyksellä lintu oli helppo sekoittaa naarastelkkään, mutta kyllä eroavaisuuksiakin alkoi löytää, kun katsoi tarkemmin. Selkein tunnusmerkki kolme raitaa siipipeilinä, "adidas-merkki", kuten joku sitä kuvasi. Keskimmäinen raita oli sininen, joka tosin kauempaa näkyi vähän huonosti.
Aikamme lintua ihailtuamme poistuimme paikalta, vaan näkyipä matkalla vielä hauska sukelotelijakin, kivellä patsasteleva pulleanpyöreä koskikara. Joku haukkakin taivaalla lenteli varisten ahdistelemana, mutta jälleen kerran petolinnun tunnistus osoittautui aloittelijoille liian nopeaksi ja vaativaksi jutuksi.

Allihaahka keskellä telkkäparvessa...hyvin näkyy?

Kiikareilla näkee paremmin

Herralankosken varrella on kalastajille laitureita ja laavuja

Vesilahdelle, Koivistalhon kylälle oli vain vartin ajomatka Herralankoskelta. Jätimme auton kiltisti puomin taakse, vaikka eteenpäin jatkui vielä hyväkuntoinen, aurattu tie. Toisaalta nythän oli tietty tarkoituskin kävellä... Suomen pystykorva Tessu (kuten myöhemmin nimensä kuulimme) seurasi meitä hetken matkaa. Metsä oli täälläkin häikäisevän upeassa kuura-asussa, metsässäkin lunta sen verran, että hiihtokin olisi joten kuten onnistunut ainakin reittejä valikoiden. 
Tieosuuden jälkeen pääsimme metsäpolulle. Polku oli nätti, pieni ja kiemurteleva ja käytetyn näköinen. Perillä Kotkanpesän kodalla savu nousi kodan huipulta ja meidät vastaanoti haukkuva hirvikoira (jämtlanninsellainen). Perheen tyttö rauhoitteli koiraa ja pääsimme kotaan taukoilemaan. Siinä keittoa syödessä juttelimme paikallisen pariskunna kanssa. Uskomatonta, kodalle tulee kuulemma joka sunnuntai porukka kahvia keittelemään ja tänä aamunakin paikalla oli ollut jo 30 henkeä! Olipa suosittu kota! Ja minä kun ajattelin, että täältä löytyisi helmikuun hiljaisina hetkinä rauhallinen yöpymispaikka... Aika jännä juttu, varmaan ylivoimaisesti vierailluin kota/laavu Pirkanmaan alueella.
Lounastauon jälkeen lähdimme toista kautta autolle. Pariskunnalta saimme kuulla polkureitin paikan autolle asti, tätähän ei ollut missään kartoissa merkittynä. Polku olikin tosi mukava, kapea ja metsäinen ja kulki vaihtelevassa metsikkömaisemassa. Mälitynjärven lähellä tiirailimme tikkaa, numero 22, käpytikka oli kelossa töissään.
Mielenkiintoinen oli tämäkin päivä, lintuharvinaisuus ja suosikkikota samana päivänä.

Puomi pystyssä, tästä kuulemma olisi saanut ajaakin. Parempi kävellä!

Alueella oli paljon kauriin ja peuran jälkiä. laukonpeurojen "synnyinsijoillahan" nyt oltiin

Juomatauko

Polulla oli paljon pitkospuita

Kota oli kallion louhikon päällä

Kotkanpesä

Paikalla oli myös kaivo (kahvinkeittäjille)

Pohjankota on lähempänä Vesilahden kuntakeskusta, polku lähtee sieltä

Vettä oli vieläkin maastosa

Jäätaidetta

Maalaismaisemaa

Polku kodalta oikelle, paluureitti, jota ei kartoissa ole merkittynä.

Päivän linnut