Liikkeellä luonnostaan

#16/17 Montenegro 2017: 2. retkipäivä

2. retkipäivä 11.6: Stavna - Medjukomle (Komovi) - Stavna

15km, ylös 600 m, alas 600m, kävelyaika netto noin 5h 30 min

Aamu valkeni harmaana. Tai oikeastaan todella harmaana, sillä sakea sumu peitti ympäröivät vuoret ja osin majapaikkammekin. Saimme Vlatkolta tekstiviestin, että sumuisesta aamusta huolimatta sää tulisi selkenemään myöhemmin. Kannatti siis odotella rauhassa sään selkeämistä ennen matkaan lähtemistä. Läksimmekin polulle vasta kello 10 maissa

Eipä näy Komovin huippua illan tapaan.

Haukotuttaa...

Alkumatka kohti Komovia kulki helppokulkuista yläharjannetta pitkin. Ohitimme matkalla kesäkylän karja-aitauksineen. Tulimme polkujen haaraan reillun puolen tunnin päästä ja käännyimme huippua kohti vievälle polulle. Sumu oli edelleen kova, mutta uskoimme sen selkeytyvän myöhemmin.
Polku nousi pikkukivirinnettä pitkin kapeana. Se ei tuntunut mukavalta, toisella puolen laski 45 asteen rinne jonnekin syvälle alas laaksoon, melkeimpä rotkoon. Kun olimme nousseet puolisen tuntia tai kolme varttia ja sumu säilyi yhä voimakkaana, päätimme tehdä suunnitelman muutoksen. Olisi järkevää tai ainakin mielyttävämpää nousta huipun sijasta Komovin kolmen huipun väliseen satulaan, sieltäkin näkisi aina Albanian lumihuippuisille vuorille asti. Onneksi Vlatko oli merkinnyt gepsiimme kolme eri vaihtoehtoa josta valita.

Kohti vuorta

Kesäkylä pienine kalusteineen

Siellä jossain huippu?

Kapea polku irtokivirinteessä

Palasimme takaisin polkujen risteykseen ja läksimme nousemaan taas, tällä kertaa loivemmin, mutta yhtä jyrkän rinteen syrjää. Jälleen edessä oli pitkiä irtokivirinteitä ja välillä kasvillisuuden verhoamia osuuksia. Puita kasvavat osuudet olivat melkeinpä jyrkempiä kuin paljaat rinteet, mutta kasvillisuus peitti armollisesti näkymät alas. Toisaalta nuo "metsäosuudet" olivat hitaita, ylös-alas polveilevia osuuksia, joissa välillä väisteltiin puunrunkoja ja isoja kivenlohkareita. Kesti ainakin tunnin ennenkuin olimme taas uudessa polkujen risteyksessä. Paikasta lähti polku kiertämään rinteen toiselle puolella ja toinen, ylöspäin johtava polku. Paikassa kasvoi järjettömän hienoja vanhoja mäntyjä, oikeita Puita isolla kirjaimella. Levähdimme hetken ja tarkkailimme, kun eksoottisen näköiset, punapyrstöiset pikkulinnut hoivasivat jossain piilossa olevia jälkeläisiään. Pyrstö loisti kuin oranssi tulenlieska kun leppälintunaaras (tai toiveideni mukaan, mustaleppälintunaaras) lepatteli hermostuneesti jo hieman kirkastuneessa säässä.

polulla

Huimaa...

Esteitä tiellä

Polkujen risteys, ylös vai alas

Jätti

Jälleen tukevalla pohjalla

Huippujen välistä painannetta pitkin nouseminen olikin hermoja raastavan sivurinneosuuden jälkeen mukavaa toiuhua. Vaikka nousua olikin kokoajan, niin tukevaa maata oli molemmin puolin. Maisemat muuttuivat yhä karummiksi ja vähitellen kasvillisuus muuttui pelkäsksi satunnaiseksi nurmeksi kivikoiden välissä. Hieman tuli tähtien sodan maisema mieleen (vaikka se lieneekin kuvattu Tenerifalla). Kipuamisen ja kipuamisen jälkeen pääsimme vihdoin satulan huipulle, punainen teräslaatikko siitä merkkinä. Kirjoitimme laatikkoon nimet, säännöllisesti mutta harvakseltaan täällä oli kävijöitä, olihan Komovi maan tunnetuimpia vuoren huippuja.

Viileää, tuulenpitävä takki oli tarpeen

Vielä pieni nyppylä ja sitten satulassa...

Kuun maisemaa

Vieraskirjan paikka

Sitten oli aika siirtyä katsomaan uusia, juuri auenneita maisemia. Ja komeita ne olivakin! Aurinkokin paisteli, joten näkyvyys oli selkeä, vaikka tuuli ja yläilmojen viileys vähän viluttikin. Vuorijonot muodotivat etelän suunnassa toinen toistensä päälle laskostuvia kerroksia ja kauimpana näkyivät Albanian lumihuippuiset, pelottavan karut massiivit.
Polku olisi jatkunut satulasta vielä alas Komovin toiselle puolelle ja kiertänyt vuoren toista puolta takaisin Stavnaan, mutta me päätimme palata samaa tietä takaisin, josta olimme tulleetkin. Polku oli ainakin tuttu ja tiesimme, että pääsisimme hyvissä ajoin takaisin leiriin. Ja niinkuin usein on, maisemat takaisintullessa olivat aivan erilaiset kuin päinvastaiseen suuntaan.

Albanian massiivit

Kylmä?

Alaspäin

Takaisinpäin mennessä edessä oli taas tuo hidas ja vähän huimaavakin sivurinne irtokivineen, mutta kaikkineen matka sujui jo tutulla reitillä ilman suurempaa jännitystä. Stavnaan saavuimme hieman myöhemmin kuin edellisenä päivänä, koska matkaan lähtö oli sumun takia viivästynyt reilulla tunnilla. Hyvä päivä ja saimme aitoa ylävuoriston huiputuksen makua, vaikka tuo Vasojevicki Komin huippu (2460 m) jäikin valloittamatta. Kävimme sentään vajaassa 2200 metrissä. Iltapala maistui, eikä unen saannissakaan ollut vaikeuksia.