#10/17 Kylmän kaunis Evo 14.-16.4. osa I

1. päivä, Pitkäperjantai (15,5 km)

Pääsiäisenä neljä päivää vapaata, siis kevätretkelle - paitsi että tämä tuntui kyllä ihan aidolta talviretkeltä!

Evo ei ole kaukana Tampereelta, vain 80 km, mutta se on "väärään suuntaan" eli etelään. Yleensä retkimielessä nokka tulee suunattua pohjoiseen, joten tämä Valtion retkeilyalue on jäänyt vain yhden pikaisen retken varaan. Valtion retkeilyalue Evo on ollut statukseltaan vuodesta 1994 lähtien, mutta  perinteet alueella ovat vanhat, sillä Evon metsäopisto on perustettu jo yli 150 vuotta sitten. Tätä nykyä alue koostuukiin monesta osasta, valtion retkeilyalueen lisäksi siihen liittyy luonnonsuojelualueita, opetusmetsiä ja Hämeenlinnan kaupungin ulkoilumetsä (Taruksen alueesta), yhteensä noin 85 km2. Alueen historiasta löytyy mielenkiintoinen opus netistä, Evo 150 - metsän opetuksia.

Tutustuttuani etukäteen alueeseen, suunnittelin rengasreitin, johon halusin mahduttaa ainakin Syrjänalusenharju ja Sudenpesänmaan aarnialue. Tuohon kun lisäsi vielä tulipaikat sopivan syrjästä, niin reitti alkoi hahmottua. Tavoitteena oli kuitenkin olla itsekseen yötä, vaikka pääkaupunkiseudun vaikutuspiirissä oltiinkin. Lähteiden mukaan alueella vierailee vuosittain 60 000 henkeä. Kylmää lupaillut sää antoi olettaa, että ruuhkaksi asti väkeä ei ainakaan yöpaikoissa tulisi olemaan.

Auton jätimme entisen riistantutkimuslaitoksen tutkimusaseman pihaan ja suuntasimme kohti etelää. Jo muutaman metrin päästä löytyi tuoreelta lumipinnalta mielenkiintoisia jälkiä. Vaikka virtaava vesi oli vieressä, niin jäljet eivät olleet näätäeläimen. Näihin jälkiin törmäisimme myöhemminkin ja silloin tunnistuskin onnistui paremmin.

Riistantutkimuslaitos

Ensimmäinen kosketus "mysteerieläimeen"

Alkumatkan mukavaa  kuusikkoa 

Ilvespolun merkki

Puukiipijän pönttö

Ensimmäinen kohteemme, Syrjänalusenharju tuli vastaan parin kilometrin kävelyn jälkeen. Harju olikin käymisen arvoinen, poikkeuksellisen jyrkkä ja kapea. Vastaan tuli neljän hengen päiväretkikunta. Maisemat avautuivat aina sieltä täältä, vaikka harju olikin jo vähän kuusittunut. Kuljimme harjupolkua kolmisen kilometria, harjun ollessa korkeimmillaan yli 30 metriä ympäristöään korkeammalla.

Ylös Syrjäsenharjulle

Hienoa harjupolkua

Erkanimme harjupolulta ja etsimme karttaan merkityn lähteen. Vesi maistui raikkaalta. Erkanimme tässä kohden omille poluillemme, metsittyneitä ajouria ja välillä hakkuuaukiolla harhaillen kohti Sudenpesimänkangasta. Pienen metsätaipaleen jälkeen osuimme tarkalleen alueen lounaisnurkan rajalle pienen puron ääreen. Tässä kohden oli hyvä levähtää lounaan merkeissä, pistimme risukeittimellä nuudelit kypsymään.

Lähteellä.

Kevättulvaa

Lounaalla.

Sudenpesänkangas on Kotisten aarnialueen ohella toinen Evon isommista suojelluista  alueista, kooltaan karkeasti 2x2 kilometriä. Hakkuita alueella ei ole tehty 150 vuoteen. Alkumatkan kuljimme yllättävän hyväkuntoista metsäautotietä pitkin, tämä oli varmaankin jonkinlainen läpikulkutie, sillä muuten sen olemassaoloa oli vaikea ymmärtää. Sitten erkanimme vanhan metsän uumeniin. Täällähän riittikin ihmeteltävää. Puusto oli pääosin kuusikkoa, vaikka muitakin puulajeja löytyi kilpikaarnamäntyjä myöten. Vanhoja metsälehmuksiakin alueella on, mutta niihin emme törmänneet. Otimme suunnan Ruuttanajärvelle ja kuljimme siksakkia koko alueen poikki, hitaasti mutta varmasti.

Aarnialuetta

Kilpikaarnamäntyjä

Petäjä on ollut jo hetken kuusen kannattelemana!

Talvinen aarnioimetsä

Pohjantikan talttauksia

Jättihaapa nurin

Jäniksellä vähän isompi haapa käsittelyssä

Ikihongat, hyvässä kunnossa

Kuusi ja haapa kättelevät.

Sukukokous

Töksähdimme metsän uumenista tielle ja suuntasimme kohti Keltaojan laavua. Hieman ennen laavua olisi pitänyt mennä vuolaan puron yli, mutta eipä onnistunut! Oliko poikkeuksellisen ylhäällä vesi vai eikö, mutta ilma kahluusaappaita tuosta ei yli menty. Oli jo vähän väsy ja kellokin paljon, vaan ei auttanut. Uusi reitti ja useamman kilometrin kierto ja lähestyminen pohjoisen suunnasta. Matkalla näimme uudestaan mielenkiintoiset jäljet hangessa. Nyt varmistui, että mäyrähän se siinä oli taapertanut. Talviuni oli siis päättynyt aikataulun mukaisesti maalis-huhtikuussa.
Laavu löytyi, tien läheisyydestä, mutta tyhjänä. Virittelimme asumuksemme ja teimme iltatoimet. Uni maistui.

Tuosta ei yli mennä lyhytvartisila kengillä!

Kuka se siellä kämmentää?

Mäyrän jälki

Keltaojan laavu aamuauringossa.