#2/17 Vähän vaille hiihtämässä Siikanevalla 13.-15.1.

Reissun parhaat: hiljaisuus ja pannukahvit

Ari ei ollut käynyt koskaan Siikanevalla. Huutava vääryys, asia korjattava.
Etukäteen sovimme viikonlopun tammikuun puoleenväliin, jolloin kaikella todennäköisyydellä täällä etelässäkin olisi Oikea Talvi.

Toiverikkaana pakkasin siis ensimmäistä kertaa autoon vastatervatut sukset. Optimismi osoittautui hieman liian vahvaksi, sillä lumipeite ei vain ottanut vahventuakseen matkalla kohteelle. Saavuimme autiolle Siikanevan parkkipaikalle kello seitsemän maissa illalla. Sukset jäivät siis autoon, mutta sauvat kaappasimme mukaan ja painuimme pimeälle nevalle.

Pimeä

Alkuun tuntui, että Nevalla on pilkkopimeää. Kun silmät tottuivat ja otsalampun sammutti, niin ympäröivät metsänrajat erottuivat selvästi. Lunta oli kuitenkin vain viidestä viitentoista senttiä, joten alusta oli sen verran kuoppainen ja epätasainen, että etenimme otsalamppujen turvin. Suo oli turvallisen tuntuisesti jäässä, viikon takaiset paukkupakkaset olivat tehneet tehtävänsä. Pari sulaa kohtaa matkalta löytyi sieltä mistä ennenkin.

Pitkospuut olivat liukkaan näköisesti jäässä, mutta suolla matka eteni mukavasti. Olimme Jaarikanmaan laavulla reilun tunnin kuluttua. Tullessamme oli pieni lumipyry, mutta pian tuulikin tyyntyi. Polttopuiden tekoa, makkaran paistoa, normaaleja leiripuuhia. Neva oli pakahduttavan hiljainen. Ilman tulen ääntelyä olisi kuullut oman hengityksensäkin. Harvinaista herkkua täällä etelässä. Yöpuulle painuimme ennen yhtätoista. Asetin kännykkään herätykseksi 8.30 ja heitin kännykän makupussin pohjalle lämpimään. Kokemuksesta muistin, että valon herättävään vaikutukseen ei voinut nyt luottaa, sillä aurinko nousisi vasta kello 9:25.

Yö oli lämmin, pakkasen puolella muutaman asteen. Herätessämme oli siis vielä hämärää, mutta päivä valkeni aamutoimien aikana. Aurinkoa ei koko päivänä saatu, sinitaivas pilkahti pienen hetken aamupäivällä. Suuntasimme Nevan hiljaiseen länsipäähän. Eipä ruuhkaa ollut tänään kyllä muuallakaan, sillä jäljistä päätellen koko alueella kävi lauantaina meidän lisäksemme vain yksi koiranulkoiluttaja.

Neva ennen auringon nousua

Aamupuurot tulille

Kiersimme tuttuja kulmia. nevan laitoja, saarien välistä, lahtien rämeitä tutkien. Eläinten jälkiä oli harvassa; jokunen jänis ja kettu, lintu jne. Kaivattuja susien jälkiä ei tällä kertaa näkynyt. Lounas tehtiin risukeittimellä Isosaaren näköalakalliolla.

Kulotuksen aukko erottuu selvästi Jaarikanmaan profiilissa

Päivän valoisin hetki

Sumua Nevalla

"On suuri sun rantojes autius.."

Vanhanladonsaari

Kämpällä olimme vähän ennen pimeää. Pimeän aika on pitkä vielä tammikuussakin. Kaikki iltatoimet saunan lämmittämisineen voi tehdä rauhassa ja vielä jää aikaa lukea Susi-Pulliaisen klassikkoa Suomen Suurpedot vuodelta 1974. Sivistävää. Enpä tiennytkään että Pulliaisen kasvattisudet Poika, Poju ja Petronella asuivat elämänsä ehtoopuolen Tampereen eläintarhassa!

Sunnuntaina siivosimme kämpän kaikessa rauhassa. Aamiaselle keitimme oikein kunnon pannukahvit. Lattet, pressokahvit ja suodatinkahvihifistely on tuomittu unohtumaan, kun Punavuoren hipsterit saavat joskus maistaa pannukahvia. Yhdentoista maissa kävelimme Siikanevan parkkipaikalle. Ensi kerralla sitten sauvojen lisäksi myös sukset mukaan.

Kämppä otsalampun valossa