#1/17 Autio Isojärvi 7.-8.1.

Reissun erikoiset: kummitustorppa ja Velkulamminvuoren luolat

Mahtavaa, että vuoden ensimmäinen reissu oli kuin olikin valkoinen - viime vuosi päättyi runsas viikko sitten vielä vihreässä maisemassa Siikanevan lähistöllä.

Reissu-Matti oli miehittänyt Isojärven kansallipuiston jo perjantaina ja sää olikin ollut aika rapsakka, yli parikymppiä miinuksella. Itse en ehtinyt tuohon pakkasen ilotulitukseen, kaarsin Heretyn tyhjällke parkkipaikalle kello 11 maissa. Ei jälkeäkään autoista parkkipaikalla, vain koskematon, vastasatanut lumi. Mainiota!

Autio Heretty

Koskematon polku

Jää tuntui tukevalta.

Treffit olimme tehneet Kuorejärven laavulle. Siellä savu jo nousikin, Matti oli käpsötellyt aamusti Kalalahdesta ja laittanut prasut nuotioon. Hyvin ooli kuulemma kovassa pakkasessa tarjennut. Joimme kahvit ja tutkimme karttaa. Valkulammenvuoren luolaa puiston eteläpuolella olimme sopineet etukäteen käydä katsomassa talviasussaan. Kuinka ollakaan kartasta osui silmiin myäs mielenkiintoinen karttamerkki, neliö keskellä metsää ja teksti Tuomela. Mökkikö? Ei polun merkkiä, ei mitään, vain tuo neliö, joka muistutti erehdyttävästi kiven merkkiäkin. Tarkistin gepsin kartasta, että kyllä tuo rakennuksen merkiltä näytti. Tietön rakennusi puiston rajan tienoilla, keskellä metsää. Tuohaan kiinnosti, siis sinne!

Kävelimme Kuorejärveltä jäitä pitkin Hevosjärvelle. Jäät tuntuivat tukevalta, virransuun kiersimme tietty. Hevosjärvellä katsastimme majavien tekosia. Pesästä ei noussut häyryä, olisko ollut siis kesäpesä? Kuollut puusto oli aavemaisen näköinen. Metsän ennallistaja työssään.

Hevosjärvi

Hevosjärveltä johti mökin suuntaan alkumatkasta polun merkki. Merkki se tosiaan vain olikin, polkua ei kyllä ollut. Eteneminen oli vaihtelevaa. Hevosjärven tienoilla oli komeaa vanhaa kuusikkoa, mutta välillä eteen tuli kivikkoa ja jyrkänteitäkin ja aina vaan enenevissä määrin myös "lempimaisemaa", tiheää taimikkoa. 

Matka eteni siis hitaasti, mutta viimein pääsimme kohteelle. Ja kyllä, unohdettu torppahan tuo oli, kallion päälle pykätty vanha asuinpaikka. Pihapiirissä oli myös varasto, mutta ei merkkejä muista rakennuksista, saunasta, tallista tms. Millähän tuollakin on tultu aikoinaan toimeen? Isojärven rantaan oli täältä puolisen kilometriä jyrkkää rinnettä. Torppa oli jostain 1900-luvun alusta ulkomuodosta päätellen.

Mikä siellä pilkistää?

Torppa

Oksaisempi hirsi

Ihmettelimme hetken kummajaista ja jatkoimme sitten naposteltavan voimalla kohti luolia. Ensin painannetta pitkin järvelle, sitten jäätä myöten, lammelle ja taas pusikkoon. Matka ei ollut pitkä mutta rehellistä metsärämpimistä. Viimein näimme Valkulammen ja pääsimme Valkuvuoren maisemiin. Jo vain oli jylhää! Lohkareita ja jyrkänteitä oikein urakalla. Alkoi jo vähän hämärtää, mutta kaivoimme otsalamput esiin ja kiertelimme kohdetta. Tuossa oli lippaluola ja tuossa läpiryömittävä luola. Tiesin Retkipaikan jutun perusteella, että isoimman rotkon suuaukko oli puiden takana piilossa ja se löytyikin pikaisesti. Olipa hieno rotko, joka vielä kääntyi hetkenmatkan päästä 90 astetta ja muuttui rakoluolaksi. Seinämää pitkin valunut vesi oli jäätynyt jääputoukseksi. Ei tehnyt mieli liukastella luolaan pidemmälle. Tänne uudestaan kesäkelillä!

Valkulammen vuori

Pikku luola. Matti maissa. Luolan pohjalla iso kerros jäätä.

Suuaukko

Rotko

Rakoluola

Matti ja kolu

Nyt jo hämärä painoi päälle. Tarkempi tutkiskelu sai jäädä ensi kertaan. Takaisin lampia pitkin Hevosjärvelle ja sieltä laavulle. Ilta sujui perusleiripuuhien parissa. Hakkasin jäähän vedennostoavannon, paksuutta jäällä oli 10-15 cm . Aikaa oli, sillä pimeä tuli jo neljän jälkeen ja aamulla valkeni vasta 8 jälkeen (aurinko nousi noin kello 9.) Yöllä tuuli jonkin verran mutta lämpötila ei kovin kylmäksi yltynyt. Riipparissa tarkeni hyvin samalla setillä kuin Teijossa marraskuussa, kun elohopea laski aina -15 asti.

Minulle tuli vieraita, joten pika-aamiaisen jälkeen kävelimme suoraan autole, kotona olin jo ennen kello 12. Tiivis, mutta hyvä isku Isojärvelle, ensimmäinen minulle keskellä talvea.

Aamumaisema. Lauhtunut sä nostaa sumua.

Huono skannaus reitistä

Loppukirjoitus: Kaivoin esiin vanhan peruskartan vuodelta v.1966. Siellä se torppakin oli, tosin nimellä Tumela, kirjoitusasu on siis muuttunut vuosien varrella. Kartan mukaan pihapiirissä oli montakin rakennusta, nyttemmin hävinneitä. Tuohon aikaan torpalle meni vielä polkukin, kuten kuvasta näkyy.

Peruskartta v. 1966