Blogiarkisto

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

 

#2 Rymättylän kallioilla 8.-10.1.2021

Komeaa tammikuun saaristoa


Taina kävi 7.1. torstaina päivän verran koulussa, sitten alkoi kevään pituinen vuorotteluvapaa. Juhlistimme sitä kutsumalla itsemme Hannun ja Ellun mökille Rymättylän Korvenmaan saareen. Hannun otimme mukaan oppaaksi, niin ja tietenkin myös borderterrieri Toven.

8.1.2021

Läksimme perjantaiaamuna Tampereelta kohti Naantalin Haapalan laituria kello 7.00 aamulla. Matka oli pimeä, mutta kun vähän kajasti, niin Hannu heti osoitti meille Auran tien vierellä aidantolpan päällä tähystävän hiirihaukan. Ennen satamaa, Naantalin kohdalla jäällä kökötti myös reissun ensimmäiset merikotkat, yhteensä kolme kappaletta. Olimme saapuneet rannikolle.

Haapalasta lähtevä lautta Isla ajeli Korvenmaahan vajaan tunnin verran, matkalla se poikkesi Ruotsalaisen ja Pakinaisen saarissa. Koko lysti ei maksanut mitään, lautta kun oli ns. yhteysalus. Vakinaista asutusta ei Korvenmaalla enää ole, mutta emme me ainoat tulijat olleet. Vanhan kalatilan perillinen Pauli perheineen ja koirineen tuli myös rantaan.


Korvenmaa lautalta katsottuna. Määränpää, mökki, keskellä.

Saavuimme maareittiä pitkin mökille ja asetuimme ripeästi taloksi. Matkaan oli vielä päästävä päivännäön aikaan. Vaan jotain hienoa tapahtuikin yllättäen kun laitoimme tavaroita kasaan: mökin edustalle ilmestyi laineissa pomppiva kumirengas. Tai lehmän pää. Tai jotain...hylje! Kyllä vaan, ilmielävä, isokokoinen harmaahylje siinä uiskenteli pinnalla. pää kääntyili ja välillä se ilmiselvästi katseli meitä rannalla. Upea ensikosketus! Ja tämä ei jäänyt edes ainoaksi, ainakin kolme kertaa halli meille ilmestyi vierailumme aikana

Köydestä kiinni ja alas mökille. Polku vei kallion yli.

Talvista Korvenmaata


Halli!


Eväät reppuun ja Korvenmaata tutkimaan. Teimme pitkän ja mukavan kävelyreissun saaressa, perillä mökillä oltiin takaisin hämärän aikoihin. Saimme ensikosketuksen Rymättylän saariluontoon: kitukasvuisia saaristolaismäntyjä kasvavia graniittikallioita, viehättäviä pieniä peltotilkkuja metsän keskellä ja mukavia ruohottuneita peltoteitä. Lunta oli sentin verran, Tampereellahan sentään 7 senttiä ja Siikanevalla oli jo 15 senttiä. Kiva kävely, josta sitten elvyimme illan mökillä.

Korvenmaata Pakinaisen suuntaan


Korvenmaan teitä tammien katveessa

Mereen laskevat pikku pellot talviasussa


Kööpelivuoren laelta oli hienot näköalat





9.1.2021

Jo ennen aamiaista kävimme heittämässä pari verkkoa veteen. Siikaa? Mikä tahansa kala kelpaisi nyt. Sitten vuorossa olikin naapurisaaren, Pakinaisten kierros. Soudimme yli kapean saaria erottavan salmen ja rantauduimme kivikkorannalle. Sieltä matka jatkui erilaisia metsätaipaleita ja polkuja yhdistellen aina saaren ulommaiseen länsilaitaan asti. Pakinainen on alueen valtasaari, jolla on mielenkiintoinen historia. Tiilitehtaan piippu on vielä pystyssä, mutta vakinaisia asukkaita on tietysti murto-osa entisaikoihin verrattuna. 
Mielenkiintoisia lintuhavaintojakin tehtiin. Kaukaa lahdella uiskenteli vaikuttavan kokoinen ja arka uiveloparvi, yhteensä arviolta 40 kappaletta. Samaan aikaan lahdella kierteli myös merikotka. Eräässä lehtipuumetsikössä puolestaan törmäsimme pikkutikkaan,  ei mikään jokapäiväinen havainto sekään. Pikkutikka on vaativa elinympäristönsä kanssa, mutta juuri tällainen lehtomainen ja lahopuuta sisältävä lehtimetsä, jota männiköiden välissä oli, on tikan mieliympäristö.
Vielä erikseen täytyy mainita, yksi seikka, joka oli tyystin erilainen Pirkanmaan luonnon kanssa. Saarissa oli nimittäin todella paljon pähkinäpensasta ja valtavia tammia. Näin talvella ero ei tietenkään ollut niin silmiinpistävä, mutta kesäkautena kasvillisuus on varmaan rehevä ja hienostuneen eteläinen.







Tammia

Pakinaisten keskikohdan peltoaukeat



Uivelot lennossa

Hetteikön jää kantoi juuri ja juuri kun asteli heinätupoille

Heijastinpolku, jonkun mökkiläisen(?) tekemä pimeän ajan reitti

Ei niin historiallinen jatulintarha

Mahtava kiviharjanne jota oli ilo kulkea

Viimeöiset peuran makuujäljet


Lounastauko länsipäässä saarta










Pikkutikka

Helvetinkolu, tai no ainakin melkein...

Paluumatkalle lähdettiin juuri hämärän laskeutuessa.



10.1.2021

Kävimme kokemassa verkot. Eilisillalla oli verkoissa ollut yksi simppu ja nyt aamulla saatiin lisää kalaa: saaliiksi tuli särki, kaksi norssia ja kaksi simppua lisää. Ei tullut siikaa, mutta onhan tuo simppukin vallan komea ja kuvauksellinen kala. Norssit paistoimme ja sehän on kuten tunnettua, taivaallisen hyvää paistinkalana.
Laitoimme mökin takaisin tiptop-kuntoon ja palasimme lauttarantaan. Kiirettä ei ollut sillä Isla lähti takaisin Haapalan satamaan vasta kello kolmen maissa.

Olipa hieno saarireissu. Vahvistaa muutaman vuoden takaista kokemusta Utöstä, että talvi on kyllä yhtä hieno aika saaristossa kuin kesäkin. Jopa himpun verran eksoottisempi ja varmasti paljon rauhallisempi. Upeaa luontoa tammikuun harmaan hienostuneessa syleilyssä, voiko enempää toivoa?

Halli näyttäytyi sunnuntainakin


Härkäsimppu




Kalansaalis









Ruotsin hovin pääkokki kalassa med vite bukser

Korvenmaa yllä ja Pakinainen alla





tiistai 12. tammikuuta 2021

 

#1 Uuden vuoden aloitus kämpillä 1.-3.1.2021

Hiihtelyä, kävelyä ja harmaapäätikka

1.1.2021

Saavuimme kämpille uuden vuoden päivänä aamupäivällä. Eero,  Kirsti, Anu ja Antti olivat olleet jo yhden yön paikalla ja lämmittäneet tuvan mukavan lämpimäksi. Saatoimme siis lähteä miltei heti tavarat purettuamme vuoden ensimmäisen päivän hiihtoretkelle. Lunta oli 15 cm, riittävästi hiihtelyyn tietä pitkin ja metsässäkin meno onnistui. Suuntasimme Rutajärventietä pitkin luistatellen nevalle vievälle oikotielle. Normaali reitti oli täynnä märkää, suksen pohjaan tarttuvaa lunta, joten "oikaisimme" metsän kautta ja niinkuin yleensä, mutkien ja pienen eksymisen jälkeen pääsimme suolle huomattavan hitaasti.
Suo ei ollut ennättänyt pakastua kunnolla, lumen alla oli vettä. Eipä onnistunut ensimmäinen yritys suohiihdosta. Kävelimme pitkin pitkospuita ja hiihdimme lopulta takaisin kämpille tietä pitkin. Hiihtokausi oli kuitenkin aloitettu!
Ai niin, päivän kohokohta taisi olla tällä kertaa talitintti! Saimme harvinaisen rohkean yksilän vieraaksemme kun olimme pöpelikössä lounastauolla. Ensimmäistä kertaa onnistuimme tekemään talitintin kanssa "kuukkelit", tämä siivekäs nimittäin nappasi kasvispiirakan rasvaisen palan suoraan Tainan kämmeneltä!

Kallenaution teeret vakiopaikallaan haavassa

Normipolku oli hankalassa kunnossa


Herra rohkea

Lampisten suksien mallina


Tuosta vähän piirakkaa napaan!

Ensikosketus suomaisemaan


2.1.2021

Uusi päivä, uusi yritys. Taas suksille, mutta nyt vielä pidemmälle Rutajärven tietä pitkin. Suksiessa oli hauskaa todeta, että vuoden jälkisesonki oli taas avattu. Matkalla nähtiin ainakin jäniksen, ketun, hirven, peuran, oravan, pyyn, hiiren/myyrän ja kärpän jäljet. 
Talvista metsäautotietä oli oikeastaan aika mukava hiihdellä, tie parhaimmassa asussaan. Tie vain pieneni kun se kääntyi nevan suuntaan. Sitten taiteilimme jyrkän puustoisen rinteen suon laitaan. Ojan yli ja olimme kuin olimmekin hiihtokelpoisella suolla. Tämä osa suota kasvoi mäntyä, joten se oli selkeästi kuivempi kuin eilinen alue. Hiihtelimme hienossa sumuisassa ilmassa suon laidan kalliolle lounastauolla, tällä kertaa ilman seuralaisia (tiaisia).
Kun pääsimme kämpille, olikin jo hämärä, päivä on vielä lyhyt vuoden vaihteessa. Kämpän sauna teki hyvää! Hieno päivä

Maittavaa menoa Rutajärventiellä

Riekko? Ehkä sitten kuitenkin pyy


Sumuisen komea suo, keskellä Tulisaari





3.1.2021

Kutsuimme Timo ja Viljakaisan ja lapinkoira Tarmon kylään. Saimme kämpän putsattua edustuskuntoon kun Aaltoset tulivat. Ajattelimme lähteä etelän puolen parkkipaikalta, mutta se oli - kas kummaa - ihan ammuttuna täynnä autoja. Siis pohjoisen hiekkakuoppien risteykseen autot ja jalkamiehenä eteenpäin.
Aika haastavat olivat pitkospuut nyt, molemmin puolin piilossa lankkujen vieressä upottavan märkä pohja. Valitsimme siksikin pohjoisen lähestymisen Jaarikanmaalle, siinä kun oli pitkät pätkät ihan kovaa maatakin. Jaarikanmaalla oli ruuhkaa, söimme omassa rauhassa hieman syrjemmällä. Kyllähän Siikanevalla jalankin kelpaa mennä, mutta seuraava kerta sitten taas ehdottomasti omaa latu-uraapitkin sivakoiden!




Märkä suo. Näillä main ei vielä hiihdä (helpolla)

Tarkkaa oli kävely pitkospuilla. Harha-askeleet kostautuivat.

Tarmo!




Ja lopuksi vielä tähän astisista paras kuvani harmaapäätikasta. Tämä napattiin viimeisen päivän aamuna hyvällä tuurilla kämpän pihasta.



Punainen 1.1. reissu ja oranssi 2.1. reissu