#22/20 Sennalandet, Norja osa 3/4

Keskellä Sennalandetia

Sunnuntai 26.7. Roanoejavri-Bajit Varisjavri

Aamu valkeni taas hienona, tuuli ja aurinko paisteli pilvien lomasta. Järvihyppely jatkui. Kiersimme ensin leirijärven ja saavuimme sen pohjoispäätä sivuavalle poroaidalle. Poroaita jakaa Sennalandetin suurinpiirtein puolestavälistä. Aitaa myöten laskettelimme Nastejavrelle (321). Tässä olimme lähimpänä merta koko reissun aikana. Järvi kiertämällä olisi tullut Store Lerresfjorddalenin laaksoon ja siitä olis ollut lyhyt mutta huiman jyrkkä pudotus vuonon pohjalle.
Kalastelimme hetken järvellä. Hannu ja Ellu taisivat saada jotakin, me emme ja halusimme jatkaa jo matkaa. Lounastauon jälkeen palasimme siis omia jälkiämme pitkin ylöspäin. Seurasimme poroaitaa aina Bajit Varisjavrille saakka.

Sukellusvarusteet - tai uusin versio Hannun modulaarisesta kantojärjestelmästä

Roanoejavrilla tuuli kovaa

Poroaitaa

Nastejavri

Tainan taimen (edellisenä päivänä kalastettu ja lumihauteessa kuljetettu)

Kurjenkanerva

Tuulihaukan pyrstösulka otettiin mukaan sulkakokoelmaan

Vanha poroaita

Sataa, ei sada... ei satanut mutta dramaattinen maisema saatiin kuitenkin

Piekana kävi tarkastamassa kulkijat

Olimme etukäteen miettineet, löytyisikö Bajit Varisjavrilta leiripaikkaa ja oliskohan siinä yhtään kalaa... Menihän poroaita kuitenkin läheltä ohi eli sinne olisi aidan vieressä mönkijäura ja sitä myöten epäilytti olikohan järvi kalastettu tyhjiin. Epäilykset joutuivat häpeään...
Ylemmän ja alemman Varisjärven (oma käännös) välistä löytyi hieno leiripaikka ja muillekin se oli kelvannut: läheltä löytyi ison kodan kivirinki. Ihan ensimmäiseksi minulle tuli tarve kokeilla järven kalakantaa. Itse järven vieressä oli pieni lampare, joka oli varmaan korkean veden aikan ayhtä ison kanssa. Pari heittoa... ja tärppi. Pienehkö, mutta oikein mukava paistinrautu. Uusi heitto... ja uusi tärppi.
Paikka oli mahdoton. Kun olin kalastanut viisi rautua, huusin Tainan ottamaan omansa. Siihen ei montaa heittoa tarvittukaan. Kun sitten vielä lopuksi uistimeen tarttui hyvän kokoinen taimen, niin oli pakko lopettaa: enemmästä emme selviäisi kunnialla ja haaskaustahan ei voi harrastaa. Hieman vastentahtoisesti kalastus lopetettiin ja siirryimme leirintäpuuhiin.

Bajit Varisjavri. Keskellä näkyvän kummun vieressä oli meidän tuleva leiripaikkamme.

Reilun puolen tunnin talkoot

Maanantai 27.7. Bajit Varisjavri-Dauingsvatnet

Aamuherätys oli aikamoinen: Hannu "koputti" teltan oveen ja heilutteli kädessään kolmea ko isoa taimenta. Hän oli kävellyt rantoja pitkin ajatuksena mennä heittelemään läheiseen, houkuttelevaan niemeen, mutta ei ollut ikinä päässyt sinne asti, kun kiintiö tuli täyteen.
Rukoilin ja anelin lupaa käydä heittämässä vielä yksi, mahdollisesti vähän isompi saaliskala iltapäivän tarpeisiin. Lupa heltisi. Ehdin viskoa kolme neljä kertaa kun hommaan tuli stoppi: ensimmäisen pienen taimenen sain irrotettua koukusta elävänä mutta isohko rautu lopetti minun kiintiöni.
Monessa vedessä on tullut kalasteltua, mutta Varisjärvi kyllä vetää voiton. Minkähänlaisia isomuksia tuolla olisi ollut jos oikein olisi saanut yrittämällä yrittää!

Varisjärven taimenet...

...ja rautu

Hyvästelimme Varisjärven ja sen kala-apajat haikeilla mielin. Jatkoimme länttä kohti poroaidan vierusta. Jossain kohdin tiemme erosivat taas: Hannu ja Ellu (ja Tove) halusivat kokeilla jokikalastusta Varisjohkalla ja nähdä alajuoksun isomman järven Nadjetjavrin. Me Tainan kanssa kurvasimme etelään. Ja jälleen järveltä toiselle... Taina kunnostautui Jamesluopan pikkujärvellä saalistamalla hyvän kokoisen taimenen siitä. Itsellä onnisti vuorostaan Dauingsvatnetilla. Yltäkylläinen päivällisruoka olis taas plakkarissa. Hauskana yksityiskohtana Dauingsvatnetin leiripaikalla meitä tervehti tuttu sirinä... Lapinsirrihän siinä tai tarkemmin kaksi, pesivä pari. Annoimme lintujen olla rauhassa ja ne tuntuivat hyväksyvän meidät eikä oleskelu aiheuttanut niille alkuhämmästystä isompaa reaktiota.

Erkoisuus: luonnovarainen ruohosipuli, tarkemmin Ruijanruohosipuli! tästä napattiin mukaan maustetta.

Nadjetjavri, alueen iso järvi näkyy Stuoraluoppalin takana. Tuolta ne paikalliset varmaan kalansa hakevat.

Dauignsvatnetin lapinsirri

Ja toinen potretti vettä vasten

Dauingsvatnet antoi 38 senttisen taimenen

Koska olimme hyvissä ajoin Dauingsvatnetilla päätimme huiputtaa Nadjetchcan (470).
Huipulle ei kauaa kiivennytkään. Maisemat olivat kuitenkin ylhäällä mukavat ja tekstiviestitkin lähtivät maailmalle. Piekanakin ilmestyi (jälleen) ja lahjoitti meille siipisulkansa. Sen lisäksi kummallisen kesy kiiruna antoi meidän seurata rauhassa ruokailupuuhiaan. Näpsäytteli kaikenlaista siemenruokaa suuhunsa muina kiirunoina.

Huipulla tuuli ja sehän sopi, kun ötökät pysyivät poissa

Piekanan lahja

Kesy kiiruna

Avaraa maisemaa

Kuivattua humusta ennallistettuna, siemennäkkäri ja graavia taimenta, meneekä enää paremmaksi?

#22/20 Sennalandet, Norja osa 2/4

Järvihyppelyä myötätuulessa

Perjantai 24.7. Veivannet-Bollevannet

Perjantaiaamu valkeni ja miten siitä osattiinkin iloita. Ensimmäinen näkymä teltan ovenraosta oli sininen taivas. Poissa oli sade ja hyytävä sumu ja tilalla oli pilvipouta ja kova tuuli. Pilvenriekaleet pitivät vielä kiinni tuntureiden huipusta viime voimillaan ja aina välillä Veivannetin pintaa liikkui myöhäinen sumulautta, mutta säätilan muutos oli selkeä. Nyt oli sopiva aamu nauttia olosta ja kuivatella kaikki kosteat varusteet. Reippaassa tuulessa se kävikin kuin itsestään.

Valoa!

Paistoimme eilen saatuja rautuja aamiaiseksi. Kyllä maistui! Siinä aamutouhuissa havaitsimme, että Veivannetin toisella puolen liikku mies virvelin kansssa. Kiikarointi paljasti, että järven toisessa päässä oli useampikin teltta leirissä, peräti kuusi niitä taisi olla. Emme siis olleetkaan yksin järvellä. Myöhemmin kävi ilmi, että tungokselta tulisimme kuitenkin välttymään: tämä oli ensimmäinen ja ainut retkiporukka 9 päivän aikana, johon törmäisimme viimeistä päivää lukuunottamatta.

Pannu täynnä rautua

Aurinko paistaa, elämä hymyilee

Kaukokuva leiristä, kuusi telttaa Veivannetin toisessa päässä

Päivän juonesta muodostui koko reissun kuva, tapa edetä, jonka nimesin "järvihyppelyksi". Emme siis edenneet suoraviivaisesti ja tehokkaasti vaan vedeltä toiselle edeten. Jokaisessa järvessä ja lammessa oli myös kalastettava, sehän selvä, eikä vailla tulosta.
Alunperin ajattelimme mennä kartassa jännittävän näköiselle, kolmen järven muodostamalle Skillefjordvatnalle, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun huomasimme että em kuuden teltan porukka oli myös suuntaamassa sinne. Avoimessa maastossa näki kauas. No, vettä täällä riitti, joten suuntasimme 90 astetta toiseen suuntaan, Bollevatnetille. Tämän saimmekin sitten pitää ihan omanamme.

Vesi oli matalalla ja purot helppoja ylittää.

Oikaisu sivuhuipun kautta

Vuonon toisella puolella oleva jäätikkö näkyi hyvin korkeammalle

Bollevatnet ja leiripaikka jossain tuolla.

Olimme Bollevatnetilla iltatoimissa (paistelemassa tuoretta taimenta), kun saimme todistaa ilta-auringossa hienoa spektaakkelia: vastapäisen tunturin rinteellä kohtasi kaksi tai kolme porotokkaa muodostaen lopulta yhden ison, monisatapäisen joukon, joka velloi edestakaisin rinnettä. Poroja olimme nähneet ennenkin, mutta emme koskaan tällaista joukkoa. Hieno näytelmä, kuin parasta luonto-TV:tä olisi katsellut.

Lauantai 25.7. Bollevannet- Roanoejavri

Lauantai jatkui järvihyppelynä. Ensimmäiseksi kiersimme kiemuraisen Bollevatnetin ja sitten nousimme ylös pienelle lompololle kalastamaan. Ellu ja Hannu taisivat jotain saadakin ja innostuivat jäämään yrittämään lisää. Me Tainan kanssa jatkoimme eteenpäin, tällä kertaa korkeuskäyriä alaspäin aina lukuun 291 asti Bajimus Fjelvuonjavrelle. Tämä olikin reissun matalin kohta ja sen huomasi kasvillisuudesta. Kapea ja pitkä järvi oli kuin jostain keskieuroopan alppimaisemasta, sieltä matalalta laakson pohjalta. Täällä oli oikein tunturikoivujakin ja maisema oli jotenkin leppoisan lempeä.

Alppinisti työssään

Eräkoira

Bollevatnet. Kaunis järvi tämäkin

Alas kurua pitkin

Bajimus Fjelvuonjavrin koivut

Ja järvi antoi kalaa....melkein suoraan hyppäsivät pannuun.

Erilainen maisema, pienoismalli ?

Hannu tulistelee

Meidän kokeilu, kylmäliotettu lounas, taco ja mössöä. Hyvää oli, uskokaa pois!

Bajimus Fjelvuonjavrelta tiet erosivat taas hetkeksi. Läksimme Tainan kanssa etukäteen kohti seuraavaa järveä. Matkalla kiipesimme vaihteeksi taas ylemmäs, Roanoejävret olivat vähän yli sata metri korkeammalla ja matkalla käytiin viidessa sadassakin metrissä menimme nimettömän tunturinhuipun sivuits. Maisemat olivat komeat, aurinko paistoi aina välillä pilvien lomasta ja maisemat olivat komeat. Ylhäällä tunturin rinteellä astuimme melkein kiirunan poikasten päälle, ennen kuin ne lensivät pois. Luottivat suojaväriinsä, joka onki kyllä ensiluokkainen.

Bajimus Fjellvuonjävri, maisemaa taaksepäin

Korento hangella

Kiirunanpoika

Roanoejavri paljastui - jälleen kerran - huiman kauniiksi tunturilammessa. Se oli kuin kraaterijärvi jyrkkien rinteiden sylissä, tosin muoto oli repaleinen eikä pyöreä.  Tasainen ja kuiva leiripaikka oli hieman vaikea paikallistaa, mutta yksi kohtuullinen sentään löytyi. Kun porukka oli illemmalla taas koossa, Taina nupelsi meille aidot sushipötkylät. Etikkajauhe, merilevät ja riisi löytyi repusta ja suolakalakin oli valmistunut. Herkkua!

Roanoejavri

Pilviporo

Kivitasku ja vähän isompi kivi.

Sushit syntyvät

Iltapalaa!