#33/17 Salamajärven syksyä 14.-17.10 / 1. päivä

Kierros peuran mailla sateessa, sumussa ja auringon säteissä

Esipuhe

Salamajärveen oli tarkoitus tutustua jo huhtikuussa pääsiäisloman aikoihin. Silloin uutiset kevättulvista käänsivät ajatukset kuivemmille maille ja kävimme kiertämässä harjujen ja hiekkamaiden Evoa. Fiksu valinta, tuli mieleen tällä reissulla! Nyt kuitenkin lähdimme syyslomalla suomen selän karuille ja soisille saloille. Salamajärvihän ei ole kaukana Tampereelta, vain kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä. Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajamaiden puisto on kokoaan (62 km2)  isomman kokoinen sillä se on syrjäistä, asumatonta takamaata jase tuntumassa on muitakin suojelualueita kuten Salamaperän luonnonpuisto (12,7 km2). Lisäksi alueen polut ovat osa Peuran Polku -reitistöä, joka jatkuu pitkälle kansallipuiston ulkopuolelle. 58 km:n Hirvaan kierros tekee lenkin kaukana puiston pohjoispuolella. Me emme kuitenkaan ajatelleet kävellä sitä, vaan luovia luovasti reittejä ja omia polkuja yhdistellen.
Matkaan valmistauduimmekin tällä kertaa jopa tavallistakin perusteellisemmin, sillä luin kaksi kirjaa petrasta, metsäpeurasta. Varsinkin Erkki Pulliasen Petra, Karjalan peura on suositeltava opus. Siitä kävi selville mm. se, että peuran syyskiima tappeluineen saattaisi olla vielä päällä lokakuussakin ja se, että peurat elelevät kesät soilla ja vaeltavat samoja reittejä, peuranpolkuja pitkin talveksi paremmille jäkälämaille. Näillä tiedoila varustautuneina läksimme matkaan.

Lauantai 14.10.

Koska olimme edellisen yön Saarijärvellä Maire-tädin asunnossa, saavuimme Koirasalmen luontotuvalle jo kello kymmenen jälkeen. Kävin kuittaamassa Sysilammen vuokrakämpän  avaimen maanantai-iltaa varten ja niin olimme Huttukankaan parkkipaikalla rinkka selässä vartin yli yksitoista.

Sää oli harmaa mutta sateeton. Polku oli aluksi melkein valtatiemäisen tasainen, mutta pieneni Heikinjärven tuntumassa kapeaksi ja kiviseksi. Kävimme katsastamassa nopeasti Heikinjärven laavun ja valitsimme Koirajärven suuntaan lähtevän polun. Suota ja kangasta, pitkospuita, kivikkoa ja kangasta. Sellaista maisema oli ja sellaisena se pysyi seuraavat päivät.

Heikinjärven laavu

Lepotauko?

Pirunpelto

Soita ylittäessämme näimme ensimmäiset peuranpolutkin. Märkään heinikkoon merkkaantunut painanne ei ollut ihmisten tekoja. Muutenkin suot näyttivät erilaiselta kuin "kotisuot" Pirkanmaalla. Lakkaa en olisi noista lähtenyt etsimään, karpaloita ennemmin. Yleensäkin suot kasvoivat paljon enemmän pitkää heinää kuin kotopuolessa. Heinällä onkin ollut vanhoina aikoina käyttöä näillä muuten karuilla ja huonosti viljeltävillä seuduilla. Ruuhilammen nuotiopaikalla näimme reissun ensimmäiset ihmiset, kolme täti-ihmist koirineen oli makkaranpaistossa. Koirat pääsimme yllättämään tuulen alapuolelta, pelästyivät raukat.

Koirajärven pohjoispäässä yhytimme Pahkahonkakankaan (?) kotalaavun. Näppärän näköinen laitos n ja muutenkin persoonallinen rakennelma. Keskellä kotaa oli tulisija ja katossa samalla kohtaa reikä. Näin sateensuoja toimii tulistellessa huonolla säällä.Samantapaisia näkyi eri puolella puistoa, muualla en ole sellaisia nähnytkään. Olimme syöneet matkalla tukevasti seisovan pöydän aamiaisen Piispalan leirikeskuksessa, joten lounaan sijasta keitimme kodassa kahvit ja söimme voileipää.

Peuranpolku

Pahkahonkakangas

Kotalaavu

Tässä vaiheessa alkoi sadella, ihan kuten oli luvattukin. Siis sadevaatteet päälle ja matkaan, kohti Koirajoen vartta.  Pyydyskosken laavulle ei ollut pitkä matka. Pyydyskoskella meitä odotti jo tuttu kotalaavu ja muutenkin hieno leiripaikka joen mutkan törmällä. Kello oli kuitenkin sen verran vähän vielä, että emme malttaneet pysähtyä leiriksi. Jatkoimme matkaa Koirajoen vartta etäämmällä seuraillen. Matkalla metsäkin alkoi pikkuhiljaa komistua. Koirajoen metsät on suojeltu säästömetsiksi jo 1912, joten täällä on Salamajärven komeimmat puut. Totuuden nimessä täytyy todeta, että metsä on komea, mutta komeampiakin on, jopa Pirkanmaalla, jos puuston vaikuttavuutta ja kokoa pitää mittarina.

Taas suota

...ja rakkaa

Pyydyskosken kotalaavu lehtiverhoilussa

Koirajoen petäjä

 Etukäteen ajettelin, että olisimme yötä Talviahon nuotiopaikalla ja huiskaisisimme aamutuimaan Koirajoen yli. Kartassa tuo paikka näytti kapealta, lähes purolta. Tutkiskelimme mustana virtaavaa jokea Talviahon kohdalla. Kyllähän tuosta kahlaamalla jotenkin pääsisi yli mutta.... jotenkin alkuperäinen reittisuunnitelma kohti länttä poluttomien taipaleiden kautta ei tuntunutkaan enään niin helpolta. Jo matkalla olin kiinnittänyt huomiota, että vettä oli maastossa paljon. Ihan kevättulva ei ollut, mutta vedenpinnat sateiden jälkeen kuitenkin korkealla. Ja nuo sinisellä merkityt puuta kasvavat suot näyttivät erilaisilta kuin vaikkapa Siikanevalla, paljon vetisimmiltä ja märemmiltä.
Tulipaikkakaan ei näyttänyt järin houkuttelevalta vesisateessa ja koska pimeän tuloon oli aikaa vielä parisen tuntia, päätimme lyhentää huomista kävelymatkaa. Koirakosken kohdalle olisi reilut parisen kilometria, joten päätimme jatkaa sinne asti. Kenties Koirakoskesta pääsisi helpommin yli?

Koirakoski ei ollut sen rauhallisempi. Päätimme joka tapauksessa laittaa leirin pystyyn, aamu olisi iltaa viisaampi. Viritimme tarpit isojen kuusten alle ja keitimme iltaruoan hiljakseen pimenevässä illassa. Nukkumaan menimme aikaisin, mitäpä muuta pimeässä metsässä olisi tehnyt. Sade ropisi kankaaseen mutta riippumaton kehdossa oli pehmeä ja mukava pesä. 12 km polkuja pitkin, uni tuli helposti.

Koirakankaan hienoja palokoroja

Sammalta hiilessä

Koirakosken musta vesi

Leiri kuusien alla

1. päivä 12 km

#32/17 Laipanmaalla ja Kuhmalahdella 30.9-1.10

"Mökkikierros" syyssäällä ja piipahdus Kuhmajärven maisemissa

Lauantai 30.9.

Laipanmaalle olin käynyt viimeksi (ja sen ainoan kerran) reilut neljä vuotta sitten, silloin kierrettiin Hirvijärvenkierros Tainan ja Iiriksen kanssa. Tällä kertaa sain kaverikseni paikallisvoimaa, Kuhmalahdella asuvan Kustin, joka oli Laipanmaata enemmänkin kiertänyt. Kohteet kyllä valitsimme meille ennestään tuntemattomista maastoista. Olin nimittäin netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt hieman epämääräiseen tietoon, että Laipanmaalla olisi peräti kaksi "autiomajaa", mitä se tässä yhteydessä tarkoittaisikaan. Lisäksi kartasta oli osunut Vasajärven tienoilla neliömäinen karttamerkki, joka saattaisi olla vaikka Laipan erakon mökki? Laipanmaan Rajalan kämpällä asui lähes nykypäiviin asti Nestori-niminen erakko, mutta tämän lisäksi alueen eteläosissa asui toinenkin ihmisiä karttava yksilö. Jooseppi eli Joose Sairiala (1910-1979) piti kuulemma vaatimatonta kotiaan saunassa ja hoiteli elinkeinokseen erikoista valkopäistä karjaa, joka laudunsi vapaasti metsässä. Läksimme ottamaan mökeistä selvää.

Starttasimme matkaan lauantaina kello kymmenen jälkeen Rajalan kämpän parkkipaikalta. Ensimmäiseksi otimme suunnan kohti oletettuja autiotupia. Matkalla poikkesimme katsomaan hylättyä mökkiä tien vieressä. Laipassa on ollut aikoinaan enemmän asutusta kuin nykyään, nykyäänhän alue on yhtenäistä metsäautoteiden pilkkomaa talousmetsää ja aluetta täplittäneet pienet viljelpalstat ovat aikaa sitten hävinneet maisemasta.
Suunnistimme metsään poluttomalle reitille. Tulimme aikamme tarvottuamme pienen suolammen tuntumaan. Tässä kohden ojat olivat sen verran leveitä, että käytimme mielellämme leveitä, traktorin kantavia lankkusiltoja esteiden ylittämiseen. Kangasmaastosta pilkotti pieni harmaa hirsitupa.  Tupa oli siistissä kunnossa ja pieni kaminakin siinä oli, vaikkei polttopuita ollutkaan. Kooltaan mökki oli reilut 2x2 metriä ja isoilla ovilla varustettuna sen sai avattua yhdeltä seinältään laavumaisen avoimeksi. Lueskelimme tupakirjaa. Tosiaan, mökki oli autiotupa, nimeltään Hanhilupon laavu ja rakennettu vuonna 2008. Mökki on kulkijoiden vapaassa käytössä ja kirjan mukaan reilut kymmenkunta kävijää per vuosi siellä käy vuosittain.  Mökkihän ei näy kartalla eikä sitä mitenkään erityisesti mainosteta.

Hylätty mökki Rajalan kämpän tien vieressä

Hylätty mökki sisältä.

Mäntylän ja Teivaalan tilat vanhassa kartassa nyt jo hävinneine  peltoineen

Pörhöistä kuusikkoa

Peruukki

Hanhilupon laavu

Mökki kuivalla kankaalla suon vieressä

Makuulaveri yhdelle, toinen mahtuisi lattialle

Tupakirja

Seuraavalle tuvalle ei ollut pitkä matka, muutamia satoja metrejä. Vain pätkä metsää ja sitten suon laitaa seuraillen ja tulimme Hanhiluponkorven pienelle lammelle ja avosuolle. Täälläkin oli harmaa hirsimökki ja auki sekin. Luimme taas vieraskirjaa. Tämä oli yksityisen maille tehty mökki "kunnioittamaan esi-isien työtä". Suo oli vanha pehkuheinän keruupaikka ja heinäladon jäännökset olivat yhä selvästi nähtävissä. Mökki oli huolellista tekoa ja viihtyisästi sisustettu. Seinillä oli luontokuvia ja pöytäliina pellavaa, seinälle oli nostettu joa hirventalja. Näki, että paikasta pidettiin huolta. Tulisijaa mökissä ei ollut. Katto oli jäkälillä peitetty ja oven päällä oli (jostain syystä) japanilaista (?) kirjoitusta. Viereiseen, yllättävänkin kirkasvetiseen lampeen johti pitkospuut ja uimista varten tikapuut. Varmasti yksi Laipanmaan viehättävimpiä paikkoja.

Pehkusuon autiotupa

Uimapaikka

Pöytä ja kaksi laveria

MML vuoden 1956 kuvassa näkyy vielä Pehkusuon latojen merkit

Pehkusuon tuvan lavereille olisi vaikka voinut jäädä päiväunille, mutta ei auttanut, eteenpäin oli taas lähdettävä. Polkua pitkin tielle ja sitten pitkä siirtymä tietä pitkin etelään. Matkalla ihmettelimme taas yhtä hävinnyttä talonpaikkaa ja hirvimiesten kodan kohdalla puolestaan kodan ympäriltä hävinnyttä metsää. Aika ankean näköinen taukopaikka hirviseuralla. Kun tie loppui, siirryimme Vasajärven pohjoispuolen metsikköön. Metsä oli todella vaikeakulkuista. Tiheän metsän pohja oli täynnä teräviä katkaistuja oksakasoja. Matkalta löydetyt kanttarellit hieman lohduttivat hidasta taapertamista. Itse järvi oli kyllä ihan hieno syksyväreissää pakollisine mökkeineen (1kpl). Alun perin oli tarkoitus mennä ylli Vasajärven pään ojasta, mutta paikanpäällä "oja" paljastui leveäksi uomaksi. Suunnitelma B:n mukaisesti lähestyimme mystistä karttamerkkiä siis etelän kautta koukaten. Täällä metsä oli pääosin hyvin kuljettavaa, vaikka polkua ei ollutkaan. Vanhassa v.56 MML:n peruskartassa paikalla meni "autotalvitie", nyt se oli jo metsittynyt niin, ettei seuraaminen olisi onnistunut.
Lopulta metsän keskeltä näkyi kuin näkyikin sammaloitunut katto tai mitäs siitä oli jäljellä. Kummalliseen paikkaan oli joku majansa rakentanut, järven rantaan oli ainakin 300 metriä ja vaikka kumpu olikin kovaa maata, niin ympäristä anonyymiä rämeikköä. Jollakin oli todella ollut halu olla poissa muiden silmistä. Tarkastelimme räjähtänyttä levymökkiä hetkisen, mutta sitten siirryimme lounaan keittoon parempiin maisemiin, järven rannalle.

Jokin nahkajäkälä

Hirviseuran "taikurinhattu" hakkuuaukiolla

Vasajärvi

Keltaista

Vasajärvestä laskeva "oja" ei ollutkaan ylitettävissä

Joosepin mökki metsässä?

Lounaspaikka Vasajärven kalliolla

Vanha v.56 kartta, jossa on vielä näkyvissä "Autotalvitie"

Loppumatkasta ei olekaan niin paljon kerrottavaa. Teimme vielä 3-4 km ylimääräisen koukkauksen katsomaan Ahvenisen lampea. Loppupäässä suuntavaisto hävisi ja pyörimme pariinkin kertaan eri suuntiin ennenkuin paikallistimme itsemme. Maastokin oli taas vaihteeksi risuansoja täynnä. Sitten tallustelimme tietä pitkin takaisinpäin ja Verkkojärven laavun kautta takaisin Rajalan kämpälle. Laavulla näimme ensimmäiset vastaantulijat, mies, poika ja koira siellä olivat tulilla. Ei tehnyt kuitenkaan mieli jäädä laavulle, vaan hyppäsimme autoon ja ajoimme kohti yöpaikkaa, Kuhmalahden Tunisiaa. Kustin palstalla viritimme sitten asunnot ja kävimme nukkumaan iltaruuan jälkeen. Unta ei tarvinnut kutsua, yli 17 km happirikkaassa ilmassa oli tehnyt tehtävänsä.

Rajalan kämppä

Sunnuntai 1.10.

Yön aikan kuukausi vaihtui syyskuusta lokakuuhun ja ilma olikin kovin syksyinen; koko yön tihutti vettä mutta aamuksi sää selkeytyi pilvisen harmaaksi. Takana oli pitkä ja hyvin nukuttu yö. Söimme aamiaiseksi puuroa ja puolukka ja päälle vielä pannukahvit. Jo vain maistui hyvältä!
Päivän ohjelmassa oli pieni aamulenkki läheiselle Kuhmajärvelle laiturinnostoon. Matka Kustin palstalta Kuhmajärvelle oli kolmisen kilometriä metsiä ja pikkuteitä pitkin. Matkalla keräsimme hieman sieniäkin ja nautiskelimme -jälleen kerran- happirikkaan kosteasta ilmanalasta. Kuhmajärven rannassa hyppäsimme soutupaattiin ja soudimme mökkirantaan. Matkalla poikkesimme jaloittelemaan hieman Kolarinsaaressa, joka olikin hieno kovarantainen, kumpumallinen pikkusaari. Paikalla oli pieni (epävirallinen) nuotiopaikkakin ja kuivia maapuita, tuollahan voisi vaikka olla yötä joskus?
Laituri saatiin ylös oveluudella ja raalla voimalla kuikkaparin valvovien silmien alla. Taivalla lensi syksyn merkiksi iso hanhiaura, valokuvasta laskien 200 lintua. Palasimme palstalle ja keitimme vielä lounaskeitot. Sitten autoon ja keula kohti kirkokylää. Syysreissu oli ohi, mutta matka jatkuu!

Yösija

Aampuuro!

Kustin palstalleen järviruokoista tekemä kesämökki

Venereissussa

Hanhiaura Kuhmajärven päällä

Kolarinsaari, hieno leiripaikka

Kuikat

Havainnot reissulla: kyyhkysiä, tiaiset, pyy, teeriä 3-4 kpl, olisko ollut yksi metsokin?, telkkä, palokärki, närhiä, korpit, hanhiaura. kuikat