#14/19  Hyinen Hailuoto 1.5.-5.5.2019 OSA 2

Lunta, vimmaista tuulta ja aurinkoa 

Perjantai 3.5.

Aamulla maisema oli muuttunut. Jos torstai oli ollut varhaiskeväisen kolea, niin nyt mentiin jo talven puolelle. Kova pohjoistuuli tuntui etelänpuoleisen suojaiselle mökillekin. Lunta tuprutti. Maa oli jo saanut hennon valkoisen lumipeitteen

Tänään jäisi kävely vähemmälle. Kävimme hakemassa Koistiset ilman Kaislaa matkaan ja läksimme aistimaan arktista ilmanalaa saaren luoteisnurkkaan, Marjaniemen majakalle. Sinne tuuli pääsisi puhaltamaan pohjoisesta koko voimallaan ilman esteistä.

Kiurut kevätsäässä

Kiuru se vaan jaksoi lentää kosiolentoaan tässäkin säässä, tosin aika lailla lähempänä maata kuin tavallisesti!

Marjaniemessä saattaa tuulla normaalistikin, mutta nyt suorastaan talvi vinkui ja vonkui jäisellä nuotilla. Yli 20 m/s tuuli pohjoisesta lumen ja jäähileiden kanssa näytti voimansa. Yllätys, yllätys olimme ainoat turistit paikalla :) . Teimme pienen tunnusteluretken rannalle ihastelemaan luonnon voimaa. Yllätykseksi paikan ravintola oli avattuna vappuna ja sisällä oli jopa lounas tarjolla. Kelpasi sitä lämmitellä keiton ja juoman ääressä ja katsella ulkona riehuvaa näytelmää.

Marjaniemen majakka

Kylmän näytelmän ja lämpimän lounashetken jälkeen läksimme Kaislan mummolaan pitämään säätä.
Matkalla pysähdyimme vielä ihastelemaan Mamren tammiston puita, jotka nimestä huolimatta ovat siis mäntyjä tai oikeastaan ikivanhoja honkia. Ikää noilla veteraaneilla lienee 200-300 vuotta ja se näkyy kyllä, karaktääriä löytyy.

Matti ja honka

Kaisla oli alkanut leipomaan meidän poissa ollessamme.

Mummulan lintulaudalla riitti vilskettä. Koreita järiipeippoja oli paljon tavallisten peippojen ohella.

Pidettiin siis sisällä myrskypäivää ja syötiin herkullista kalaa päivälliseksi. Ihan ei ollut kaikilla vielä kiintiö täynnä, läksimme Matin kanssa käymään iltakävelyllä Kirkkosalmen lintutornilla, jonne oli matkaa vain parisen kilometria. Pyrytti aika lailla, mutta silti onnistuimme näkemään mm sinisuohaukan ja kruununa kaikelle merikotkan kalastamassa. Majesteetillisen rauhallisesti iso lintu kävi noutamassa matalikolta iltapalansa.

Ruskosuohaukkakoiras sateessa

Kaiken harmauden keskellä loistaa sinisuohaukan vaalea yläperä.

Merikotka on napannut kalan

Saunan jälkeen palasimme taas mökille. Tällä kertaa aika lailla jännittyneenä, sillä tie oli Pöllän lentokentän jälkeen auraamatta ja alla oli vuokra-auto ja siinä kesärenkaat. Kieli keskellä suuta ja "sopivaa" vauhtia edeten pääsimme melkein perille. Ihan mökille asti emme uskaltaneet ajaa, risteyksessä käänsimme auton hivuttaen tulosuuntaan. Pari kertaa renkaat jo jäivät sutimaan tyhjää, mutta pienellä kaivuulla ja keinutuksella saimme auton asemiin aamua varten.

Iltamaisema. Lunta oli tullut päivän mittaan

Lauantai 4.5.

Yö olikin aika ikävä, ainakin Tainalle, sillä tälle iski yöllä mahatauti. Oksennus tuli ja vessaan kiire. Kuumekin nousi, onneksi talvimakuupussi lämmitti jotenkin kylmässä kämpässä. Aamulla tein aamutoimia Tainan toipuessa sängyn pohjilla. Taina oli kuullut huussisa ollessaan (ja toisen kerran oksennusreissulla ollessan) teeren pulputusta rannan suunnasta. Läksin kävelemään heti herättyäni kello 7 maissa rantaan ja kyllä - teerethän siellä oli soitimella naapurimökin ranta-aukolla. Kaksi urosta oli paikalla, ei siitä näkynyt kunnon tappelua oleva tulossa tai sitten linnut olivat jo lopettelemassa.

Aamulla näimme muuten myös mökin vieressä kevään ensimmäisen leppälinnun, olikin todella aikainen yksilö noilla leveysasteilla.

Aamu oli kaunis. Lunta ja aurinkoa.

Teeri merimaisemissa.

Metsäjäniskin oli katsomassa teeren soidinta

Päätimme siirtyä viimeiseksi yöksi mummolan kamariin. Siellä olisi paremmat olot sairastaa eikä oltaisi lumen saartamanakaan, jos lumisade jatkuisi. Siivosimme mökin puts-kuntoon ja läksimme jälleen jännittävälle ajomatkalle kohti kirkonkylää.

Aikamoinen kesärengaskeli!

Kuovi matkan varrelta.

Päivän ohjelmassa olisi pohjoisrannan tutkiminen, olisihan tuuli tyyntynyt ja kääntymässä lounaaseen, "merituuleksi" kuten paikalliset sanovat. Valitettavasti Taina joutui nyt jäämään sängyn pohjalle potemaan. Suuri harmi!
Me muut ajoimme Marjaniemeen, jonne johtava tie oli hyvässä kunnossa, aurattukin. Luovuimme alkuperäisestä suunnitelmasta ajaa pienempiä teitä pitkin vielä syvemmälle pohjoiseen. Kesärenkaat ja lumi - yhdistelmä ei nyt rohkaissut siihen. Lähdimme siis Marjaniemestä rantoja pitkin kohti pohjoista. Alkumatkan hankalemman maaston jälkeen ranta oli hyvää kuljettavaa ja kaikenlaista mielenkiintoista elämää riitti kiikaroitavaksi. Jo tutuiksi käyneitä vesilintuja ja kahlaajia oli aina siellä täällä ja maisema oli auringossa suorastaan lempeän merellinen.

Marjaniemestä pohjoiseen

Merilokki vaiko vesilintu lumella?

Punajalkaviklo

Jouhisorsa jäissä

Hiekkarantaa. 

Eikö vain täälläkin törmätty teereen.

Teeren jälkiä hiekassa. Täälläkin oli pidetty soidinta aamulla.

Takaisin Marjaniemessä

Useamman tunnin reissu kauniissa joskin vielä melko viileässä auringonpaisteessa siitä tuli, kun kiireettä kuljettiin ja välillä evästettiinkin.

Takaisin mummolaan. Lepäsimme ja pidimme säätä, syötiin taas kalaakin. Lepotauon jälkeen toipilas Taina oli sen verran levännyt, että olimme lähdössä vielä kerran (eikä se viimeinen kerta vielä ollutkaan) lintuja katsomaan. Tai olisihan tuolla Ulkokarvon niemessä myös taidetta, Lukas Kuehne -nimisen taiteilijan Organum-niminen betoniteos.

Ulkokarvon laiturin nokalla kiikaroimassa

Organum

Hyräilyä

Teos olikin ihan hieno akustinen kompositio, jossa kolme toisiinsa liitettyä betonikupolia muodosti yhdessä ääntä voimistavan kolmisoinnun. Kupolin polttopisteessä luotu ääni resonoi rakennuksen aallonpituuden kanssa. Matti ja Taina jäivät pitemmäksin aikaan hyräilemään teoksessa, itse poistuin tässä vaiheessa puskan läpi tiirailemaan rannan lintuja.

Silloin silmiin osui kaksi jännittävän punertavaa kahlaajaa, jotka tekivät jonkinlaista villiä soidinlentoa kaukana rannan tuntumassa. Välillä ne nousivat korkealle, syöksyivät sitten toistensa kimppuun ja räpiköivät maan pinnan tasalla. Yhtäkkiä ne tekivät maan lähellä lennon suoraan kohti. Yritin sohlata kameran kanssa jonkinlaista kuvaa, asetukset eivät olleet parhaalla mahdollisella säädöillä, mutta sain kuin sainkin jonkinlaisen lentokuvan. Kuva vahvisti nopeasti epäilyni: mustapyrstökuiri! Tämä ei olekaan ihan mikään tavallinen siivekäs vaan suhteellisen harvinainen kahlaaja, jonka ensipesintö tapahtui juuri Hailuodossa v. 1955. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu vain 100-130 paria. Mukava spontaani kohtaaminen!

Mustapyrstökuirit temmellyksessä.

Mustapyrstökuiri

Ja takaisin mummolaan. Muut valmistautuivat jo saunomaan, kun minä päätin vielä hurauttaa melkein samoilla vauhdeilla Kirkkosalmen tornille iltaa ottamaan vastaan. Eikä suotta, taaskaan. Jo tullessa kuului jostain kaukaisuudesta kumea huhuilu...huuhkaja! Tästä pinnasta täytyy olla oikein erikseen ja hartaasti onnellinen, sillä komea huhuilu oli meikäläisen ensimmäinen pöllöhavainto tänä vuonna, niin tyystin ovat nämä minua väistäneet lukuisista yrityksistä huolimatta.
Kaulushaikaran hönkäily kuului kaislikosta ja aurinko punersi. Kaunista.
Katselin kun kalasääski kävi kahdesti paikalla kalastamassa. Ja molemmilla kerroilla tuloksena kala pihteihin, tehokas saalistaja.

Kirkkosalmen ruovikkoa

Sääksi tähystää

Saalis pihdeissä

Ja toinen kala saalistettu

Illan värejä. Suohaukka auringossa.

Illan päätteksi saunaan. Illalla tehtiin vielä päätös, että laitamme viimeisenä aamuna kellon soimaan 5 maissa ja menemme vielä aistimaan kevättä porukalla Kirkkosalmen tornille.

Sunnuntai

Aamu valkeni kauniina. Eväät reppuun ja lintutornille nauttimaan aamun valosta. Katselimme aikamme kaislikon elämää. Kaulushaikarakin oli taas äänessä. Sain ihan uuden elämänpinnankin kun harmaasorsapariskunta uiskenteli sillan vieressä. Teimme pienen kävelyn pitkospuilla viereiselle "katseluladolle", josta ei pusikon vuoksi juuri mitään nähtykään. Suohaukkakin näyttäytyi.

Lokeista suurin, merilokki x 2

Harmaasorsat

Ristisorsia

Mustavalkoinen 

Pitkospuut katseluladolle

Teeri ladon katolla? (Matin pipo)

Suohaukkanaaras

Enää olikin jäljellä kotimatka, autolla Ouluun ja siitä junalla Tampereelle.

Hienon vaikutelman Hailuoto teki! Ja vaikka siellä sun täällä pyöritiinkin, niin nähtävääkin jäi. Ensi kerralla tekisi mieli kävellä tuo pohjoisranta läpi kokonaan. Katsotaan...

Tyytyväinen retkiporukka paluumatkalla

Perjantaina kävimme Marjaniemessä (6) ja sieltä myös teimme lauantain rantaretken pohjoiseen. Perjantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kävimme myös Kirkkosalmen lintutornilla (2). Launtai-iltana ihmeteltiin Organumia ja lintuja Ulko-Karvossa (9).

#14/19  Hyinen Hailuoto 1.5.-5.5.2019 OSA 1

Takatalven mailla lintuja vaanimassa

Keskiviikko 1.5.

Vappua pakoon Tampereelta! Aamujuna vei pohjoiseen ja se oli puolityhjä ja sehän sopi meille. Levittäydyimme mukavasti perhehyttiin retkikavereidemme Matin, Tuulan ja Kaislan kanssa. Matka Tampereelta Ouluun vie vain neljä tuntia, nopeaa ja mukavaa. Kun vielä Oulusta nappasimme vuokra-auton alle, niin olimme Hailuodossa jo iltapäivällä. Lautta vei mantereelta saareen ja loma alkoi niiltä sijoilta.

Koistiset majoittuivat mummulan suojiin. Mekin saimme maittavan savukala-aterian ennen kuin läksimme kohti meidän majapaikkaamme, etelärannalla sijaitsevaa Itänenää ja sen pientä kalastajamökkiä. Matkalla kävimme vielä Pöllännokalla ensimmäisiä lintuja tiiraamassa ja ottamassa tuntumaa Hailuodon hiekkaan. Sää oli pirteän tuulinen ja viileä, esimakua siis tulevasta.

Kalastajamökki oli Tuulan vanhempien kesäpaikka, upea harmaa hirsimökki rantamännikössä. Tulisijana toimi pieni puuhella, joten kuumuudesta ei tarvinnut kärsiä. Tunnelmallinen paikka. Jäimme viihtymään.

Juna vie - vapputunnelmaan!

Kissapeto?

Lautalla, saattajina naurulokit

Pöllännokan tunnelmaa

Meidän majapaikkamme Itänenällä

Aurinkokin pilkisti illalla

Rantaniityt, nyt vielä ilman mullikoita

Vesi oli matalalla pohjoistuulen takia

Torstai 2.5.

Haimme Koistiset aamusella mummulasta. Tänään tutkittaisiin saaren eteläosia, koska kolea viima puhalsi suoraan pohjoisesta. Pohjoisrannikko saisi odottaa lauantaihin, jolloin tuuli kääntyisi oletettavasti etelään. Matkalla ohitimme ensimmäisen kerran Kirkkosalmen lintutornin. Heti kävi ruskosuohaukka meitä tervehtimässä. Näissä ruovikoissa sillä riittäisi reviiriä ja riittäisi niitä muillekin petolinnuille, kuten saisimme nähdä.

Päivän ensimmäinen - mutta ei viimeinen ruskosuohaukka

Jätimme auton ja suuntasimme Syökärinlahden lintutornille. Syökärinlahti oli tätä nykyä pieni ruohottunut järvi, aikanaan osa merta. Hailuoto on joskus ollut neljä erillistä saarta. Maan kohoaminen on luonut nuo nykyiset sisäruovikot, lampareet ja painanteet, jotka yhdessä rannan lietteiden ja merellisen sijainnin kanssa ovat tehneet paikasta oikean lintuharrastajan unelmakohteen.
Tornissa oli suhteellisen hiljaista. Järvellä oli joitakin vesilintuja ja eikös vain suohaukka tullut tännekin meitä tervehtimään, tällä kertaa kuitenkin sinisuohaukkanaaras.

Seuraava taival eteenpäin olikin merkitystä reitistä huolimatta vähemmän suoraviivainen. Hailuodon retkeilyreitit ja osa lintutorneistakin on jäänyt oman onnensa nojaan eli on käynyt niin kuin monelle muullekin EU-rahalla pystyyn poljetulle projektille: ylläpito tökkii. Meitä polkujen ja merkkien ulkopuolella kulkeminen ei haitannut, mutta keskivertomatkailija voisi arvostaa sitä, että karttaan retkeilyreittinä merkitty polku olisi jollain tavalla nähtävissä maastossa. Itse asiassa märässä maastossa puikkelehtimisen ansiosta näimme viereisesssä hakkuuaukossa ilmaan pyrähtävän ruskean ja vaalean petolinnun. Valokuvakin onnistui jotenkuten ja kuvaa tarkasteltaessa lopputulema oli kiistaton: piekana! Ensimmäinen piekanani tänä vuonna. Olen aiemmin nähnyt linnun vain Lapissa (ja  Norjassa), vaikka muuttoaikaan niitä voi nähdä Etelä-Suomessakin. Hieno havainto!

Hailuodossa on jäljellä paljon vanhaa rakennuskantaa

Retkeläiset

Tämä onkin sinisuohaukkanaaras

Syökärinlahden lintutorni

Piekana!

Ja lisää tykitystä oli luvassa. Kapean hakkuuaukion taivaalla lenteli kaksi räsymattoa. Merikotkat kaartelivat aina vain lähemmäs ja lopulta istahtivat aukion toiselle puolelle, nuoren männyn latvaan. Latva taipui mahtavien lintujen painosta. Siinä ne sitten kököttivät, jos ei ihan kosketusetäisyydellä niin ainakin katselumatkan päässä. Välillä tehtiin kaarteluja taivaalla, lähellä ja kauempana. Koska nälkäkin jo kurni, niin päätimme lounastaa aukion laidassa. Siinä sitten kauhoimme soppaa kaikessa rauhassa valvovien silmien alla! Vanha rengastettu merikotkapariskunta ei tuntunut olevan meistä moksiskaan. Ylväs lintu!

Ruokatauon jälkeen teimme siirtymän tietä pitkin kohti Tömpän lintutornia. Torni oli peruskartassa, mutta ei enää retkeilykartassa eikä tietä ollut sinne ohjattu. Niinpä pöksähdimme suoraan mökin pihaan. Torni näkyi mutaisen lehmähaan toisella puolen. Jotenkin onnistuimme itsemme sinne kuivin jaloin keinottelemaan. Torni olikin jo miehitetty. Tuulan ja Matin vanha tuttu biologianopettaja Juha Markkola oli juuri tulossa alas kaukoputkineen. Saimme ajantasaisen tiedon lintutilanteesta: lintuja oli paljon mutta kaukana matalan veden takia paenneella rantaviivalla. Saimme kuitenkin hyviä vihjeitä paikoista joissa olisi elämää, erityisesti kiinnosti nähdä suokukkoja. Siinä jutellessamme ornitologi teki salamatunnistuksen vierestä salaman nopeasti lentäneestä petolinnusta: 2-k muutohaukka siinä liisi. Ei paha! Tiirasta luimme myöhemmin hauskan havainnon: havainnoijien kohdassa oli Markkolan lisäksi Kaksi Pariskuntaa Ja Pieni Tyttö Kantorepussa. :)

Merkitty polku...?

Kurkia tiellä :)

Lintuja...jossain tooosi kaukana. Pohjoistuuli oli ajanut rantaviivan kauas

Pikku Tyttö Kantorepussa 

Vielä kävimme kolmannenkin lintutornin ennen kotiinpaluuta. Maasyvänlahden lintutornilla näimme - ruskosuohaukan, minkäs muun. Muuten entisellä merenlahdella, nykyisellä sisäjärvellä oli melko hiljaista. Lintutornin läheisyydessä päivätuvalla söimme ennen sitä vähän lounasta repusta.

Evästauolla

Täältä ajoimmekin sitten Kaislan mummolaan lämmittelemään. Vaan vielä ei ollut torstai pulkassa, sen verran veri veti vielä rannoille. Pienen lepohetken jälkeen läksimme vielä Tainan ja Matin kanssa Tömpän lintutornilla Markkolalta saatuja suokukko-vihjeitä tarkistamaan. Ilman vihjeitä tuskin olisimme Kaaranselän paikoille osanneetkaan. Molemmat tarkkailupaikat nimittäin menivät suoraan mökkien pihojen läpi. Tähän vuodenaikaan ja noilla ajantasatiedoilla varustettuina uskaltauduimme kuitenkin rantaan saakka.
Ja kyllä olikin hyvät vihjeet, nyt oltiin sellaisen linturunsauden äärellä, että katseltavaa riitti. Kahlaajia ja vesilintuja riitti monenlaisia ja olivat ne kaivatut suokukotkin paikalla, eivät tosin enää näin iltasella soidinhommissa.

Kevään ensimmäinen kirjosieppokin tervehti meitä rannan tuntumassa

Hailuodon vakioauskas, muualla erikoisuus, ristisorsa. Tässä kaksi urosta isoine kyhmyineen.

Taviparvi

Haapana poseeraa

Mukavan näköinen mökkiviritys

Jonkinlainen täkäläinen tapa tämä hanhensiipien naulaaminen seinään, näitä oli muuallakin.

Suokukko ja naurulokki

Neljä valkovikloa ja yksi punajalkaviklo

Tuulee...

Koko lahti oli täynnä elävää

Taas yksi ruskosuohaukka

Suosirriparvet ja vasemmassa yläkulmassa pari kuiria eksyneenä kuvaan - vasta kotona huomasin!

Haapanoita

Räyskä

Ilta alkoi jo lähestyä, joten siirryimme majoittumaan. Matkalla alkoi kevyesti hiutaloimaan. Huomiseksi olisi luvassakin jonkinlainen lepopäivä ainakin retkeilymielessä, sillä luvassa olisi kovaa tuulta pohjoisesta ja lumisadetta.

Takaisin mökillä. Lunta jo hieman hiutaloi taivaalta

HAILUOTO. Me kävimme keskiviikkona (1) Pöllännokassa ja torstaina (2) Kirkkosalmen, (3)Syökarinlahden, (4) Tömpän ja (5) Maasyvänlahden lintutorneilla. Lisäksi illalla tarkkailtiin Kaaranselän lintuja  kahdesta paikasta, (7) ja (8).