#34/17 Märkää marraskuuta Kirvesjärvellä 4.-5.11

Yllättävän talvisia tunnelmia Siikajärven tuntumassa

Sateen kurittaman Tampereen maa oli musta, kun läksimme Mikon kanssa varhain lauantaiaamuna kohti Oriveden Vuorijärven maastoa. Maisema muuttui heti Hirsilän mutkan jälkeen. Maa oli valkoinen ja tunnelma oli ihan erilainen kuin vain muutama kymmenen kilometria etelämpänä. Jännä ylänkö tämä kolmen kunnan, Oriveden, Ruoveden ja Juupajoen rajaseutu. Pyyhkijät päällä ajelimme Vuorijärven tietä ja vähän kieli keskellä suuta, sillä kovaksi tamppautuneet ajoraiteet olivat täydessä jäässä ja raiteiden välissäkin lunta paikoin toistakymmentä senttiä. Talvi on tullut, uskottava se kai on?

Teimme ensin pienen kurkistuksen Vuorijärvelle. Näkymä oli komea karuudessaan. Harmaan eri sävyjä, lunta ja vetisessä jääriitteessä hiljalleen keinuva järvi. Tarkistimme tilanteen nuotiopaikalla. Ei puita, mutta se olikin jo etukäteen melkein varmaa. Koskahan tuolla on viimeksi puuhuoltoa ollut. Lippaluolan kallio tiputti vettä, mutta penkiksi asetetussa puunrungossa oli jokunen kuivakin kohta. Kyllä tuossa tarvittaessa tulta pitäisi illalla ja rannan männyissä olisi paikkaa riippumatoille. Takataskussa yksi mahdollinen yöpymispaikka palasimme vielä takaisin autolle.

Vuorijärvi

Sadevermeet niskassa sumun keskellä

Lippaluolan nuotiopaikka

Kallionkolossa jää piti pintansa

Paikka katsastettu!

Auto lumipenkkaan tien varteen ja kävellen Kirvesjärven laavulle. Tuttu näky, ei puita taaskaan. Pari vuotta sitten otin asiakseni kirjelmöidä Oriveden liikuntatoimelle, jonka huollossa laavun pitäisi olla. Puita tulikin silloin, maahan kipattuna ja kevytpeitteen alla, varma tapa kastella kuivatkin puut. Ne sitten omin käsin marraskuun kosteudessa silloin räystään alle pinosimme. Paikka on mitä hienoin lampi kalliorannalla, mutta välinpitämätön puuhuolto ja puukatoksen ja puute haittaa aivan suotta laavun käyttöä. Tämä kaikki oli teidossa, joten kannoimme mukanamme kellarista napatun paperikassillisen kuivia halkoja. Olisi sitten mitä pitkänä pimeänä iltana poltella. Katsastimme riipparipuut valmiiksi, piilotimme puut ja kirveet laavun alle ja läksimme tutkimaan itselleni aiemmin käymätöntä maastoa laavusta kaakkoon.

Kirvesjärvi, laavu pilkistää oikealta

Otimme suunnan kohti kolmen pienen lammen rypästä, Kalliojärviä. Suora ei reitti ollut, sillä pyrimme etenemään kuivia harjanteita pitkin ojia ja korpihetteikköjä vältellen. Matkanteko oli siitä huolimatta hidasta ja raskasta, siitä piti huolen metsänpohjan rangat ja hakkuujätteet ja upottava sammalikko, lisämausteena hanki varvikon päällä. Aikamoista tarpomista sadevermeet päällä sumupilven sisällä.
Lopulta päsimme kohteeseen, Kalliojärvien väliselle mäelle. Siellä olikin reissun ensimmäinen kunnon metsä, paksusammalinen kuusikko, suppilovahveroita ja isoja haapoja. Teimme leirin lounasta varten rinteeseen. Tarppikankaan viritys ei ollu turhaa, kangas kastui tauon aikana litimäräksi. Kiirusta ei ollut, keitimme kahvit vielä kannon päällä ja jatkoimme vasta sitten matkaa. Sadekin taukosi.

Uuden talven ensimmäiset jänönjäljet

Upottavaa pöpelikköä

Vihdoinkin kunnon metsää Kalliojärven tuntumassa.

Mahtihaapa

Lounassuoja oli tarpeen

Suunnittelimme tauon aikana rengasreitin. Ensin hyväkulkuista kangasta pitkin ja oikaisu metsäautotielle siirtymätaipaleelle. Tiellä oli ollut jonkinlainen hirvijuhla. Kolmenkymmenen metrin matkalla oli satoja hirvien jälkiä lumessa. Mitä lie siinä puuhanneet.

Ufon lakeutumisjäljet Kalliojärvellä

Pajunkissoja? No ei...

Lupiineja metsän keskellä. Jonkun maakuormassa ollut siemeniä.

Hirvi!

Paljon hirviä!

Metsäautotietä eteneminen kävi vaivatta. Kiersimme aina Vähä-Vuorijärvelle saakka. Olin katsellut etukäteen MML:n vahoista kartoista, että järven eteläsivulla sijaitsi edelleen vanha metsätyökämppä. Ohitimme uuden mökin, jossa agrigaatti pauhasi sähköä. Asukkaita ei näkynyt. Vanha kämppäkin löytyi, mökiksi muutettuna. Nappasin kuvan.
Kämpän jälkeen oli taas poluttoman taipaleen vuoro. Aluksi maasto näytti epätoivoiselta ryteiköltä, mutta sitten pääsimme nousemaan turvaan avokallioalueelle. Komeaa kalliota, tuli jotenkin mieleen vaikkapa Varsinais-Suomen kallioalueet. Kalliota pitkin oli mukava kävellä ja saavutimme pian Iso Vuorijärven rannan. Luola, jossa olimme käyneet aamulla näkyi järven toisessa päässä.

Vanha metsätyökämppä mökiksi muutettuna

Ryteikköä

Onneksi sitten aukesikin mukava kalliomaasto.

Vuorijärven lippaluola järven takana.

Kävelimme järven rannan polkua pitkin. Eteen ilmestyi kahdet kengän jäljet, isommat ja pienemmät ja koiran jäljet. Kävi mielessä, että Ellu ja Hannu olisivat tulleet Tovea ulkoiluttamaan. Jäljet johtivat aina laavulle saakka, jonne ehdimme vielä valoisan aikaan, neljän jälkeen. Nuotioringissä oli savuava puu odottamassa. Laavun neljästä kuivasta puunklapista kaksi oli poltettu. Ei haitannut, olihan meillä oma puupussi laavun alle piilotettuna.

Virittelimme ensin yöpuut. Otsalamppuakin alkoi jo tarvita. Ruoan laitossa ja pienen tulen pitämisessä ilta kului hiljalleen. Varustust oli hyvä, mitä nyt kostuneet kumisaappaat tuntuivat kylmiltä. Kuivia sukkia ei viitsinyt uhrata vielä tässä vaiheessa, olivat univaraksi. Ensi reissu onkin sitten jo huopasaappailla, kenties. Niin hiljallee, että olimme kypsiä nukkumaan jo yhdeksän maissa. Omaan riippariin oli mukava kiivetä lepäämään. Matka ei ollut ollut kauhean pitkä, mutta maasto välillä aika väsyttävää. Uni tulikin pyytämättä.

Sade alkoi yöllä, välillä satoi ihan maahankin asti. Jatkoimme unia puoliväkisin auringonlaskun jälkeenkin, sateeseen ei ollut kiire. Sitten aamiainen ja tavaroiden purku. Kaikki varusteet olivat ihan kosteita tarpista huolimatta, ei ihme kun ilmankosteus oli ollut yöllä 99%. Kameran linssikin veti huuruun kun otin aamulla kuvia. Tulihan luonnonmukainen sumulinssiefekti kuviin! Kirvesjärvi oli muuten vielä aamullakin jäässä. Kuulimme myöhemmin , että viikolla pakkasta oli ollut peräti 13,5 astetta näillä seuduin, aikamoinen ero Tampereeseen. Olisikohan kotopuolessa ollut viittäkän astetta.
Siikajärven rannassa ja kämpällä kävimme vielä ihmettelemässä. Palkitsimme pikku reippailun käymällä vielä kotimatkalla Oriveden herkkuhetke sunnuntailounaalla. Nam!

Jälkikirjoitus: Annoin palautetta laavun puuhuollosta ja kunnosta (katto vuotaa) Oriveden liikuntatoimeen. Sain ystävällisen vastauksen kaksi viikkoa sitten valitulta uudelta liikuntatoimenjohtajalta, että asia on tiedossa ja korjataan. Kaveri oli käynyt itsekin laavulla lauantaina paistamassa makkaraa koirien ja vaimonsa kanssa... 

Ollinkiven sukulainen polun varrella

Lisää ufon jälkiä

Pitkä pimeä marraskuun ilta

Sumulinssikuva aamulta

Kirvesjärvi ja yöpuut

Kirvesjärven jäät ja vedenottoavanto

#33/17 Salamajärven syksyä 14.-17.10 / 3. ja 4. päivä

Kierros peuran mailla sateessa, sumussa ja auringon säteissä

Maanantai 16.10

Aamutoimet teimme kaikessa rauhassa, sillä seuraavaan yöpaikkaan, Sysilammelle ei olisi pitkä matka. Teimme tulet kamiinaan, ruokailimme, pakkailimme ja siivoilimme niin, että polun päässä olimme vasta kello 11 maissa. Yöllä oli sadellut kovasti ja aamu alkoi sateettomana mutta kosteana ja kylmänä. Sadevaatteille oli taas tarvetta, vaikka maahan asti ei satanutkaan.
Kuljimme omia, eilisiä jälkiämme pitkin kohti etelää.  Poikkesimme katsomaan Jyrkkäniemen nuotiopaikkaa. Hieno paikka, josta oli pitkät maisemat Salmijärven saarien täplittämälle, rikkonaiselle selälle. Varmasti erityisen mukava paikka kesällä. Nyt lokakuun viimassa paikka oli jäätävän kylmä. Nopea kierros niemessä ja sitten takaisin polulle lämmittelemään.

PItkälahden autiotupa

Taas Salmiankaan polulla

Lisää peuran jätöksiä

Jyrkänperän nuotiopaikka

Kylmä!

Jyrkänperän ja Sysilammen väri oli pienipiirteistä, soiden, rämeiden ja kangasmaan mosaiikkia. Kulku oli helppoa, polku hyvä ja pitkospuut tasaiset mutta liukkaat. Vastaan tuli ensimmäiset kulkijat, kaksi nuorta miestä oli lähtenyt Helsingistä retkelle syyslomalla. Kehuivat paikkaa ja kertoivat olleensa alueella jo ennemmin. Edellinen yö oli kuulemma oltu Sysilammella, jossa oli ollut  muitakin yöpyjiä. Hyvin tuntui matka taittuvan collegehousuissakin, vaikka maa märkä olikin.

Saavuimme Sysilammelle hyvissä ajoin, valoisaa peliaikaa oli vielä tuntitolkulla. Sysilampi olikin varsinainen "leirikeskus" verrattuna Pitkälahden tunnelmalliseen autiotupaan. Rakennuksiakin oli usemapi vanhalla savottakentällä. Itse päärakennus oli purettu ja paikalla oli 80-lukulainen rakennus, jossa oli isompi autiotupapuoli ja pienempi varaustupa. Sen lisäksi ulkorakennuksessa oli myös vaatimatonta majoituskapasiteettia. Hieman kauempana oli vanha savottatalli, ensimmäinen laatuaan jonka olen nähnyt säilyneenä, vaikka monella vanhalla savottakämpällä olen käynytkin. Rannassa oli sympaattinen saunarakennus, jonka käyttö sisältyi vuokratuvan hintaan.

Etsi kuvasta suppilovahverot.

Pitkospuita

Ja vähän märempää suota

Sysilammen autiotupa ja vuokratupa

Alkuperäinen saunarakennus

Talli

Tänne on mahtunut useampi polle lepäämään

Autiomajapuolella oli päiväretkeläiset evästauolla ja tietä pitkin paikalle saapui myös kolme naista ja lauma lapsia. Tie perille oli ajokuntoinen, vaikkakin puomitettu. Tämä oli selkeästi suosittu paikka piipahtaa, kävelyä parkkipaikalta ei tullut kuin 600 meriä.

Teimme omalla puolellamme lounaan ja lähdimme sitten vielä iltalenkille eli kiertämään Pakosuon kierrosta. Reilun kolmen kilometrin kierros oli hieno ja kaiken lisäksi vastoin odotuksia sää alkoi tässä vaiheessa selkenemään. Itse asiassa pian paistoi jo aurinkokin, ensimmäistä kertaa kunnolla tällä reissulla. Maisema oli samantapaista kuin aiempina päivinä, mutta auringon valon vaikutuksesta kuitenkin ihan erilaista. Suotkin näyttivät ihan heinäpelloilta auringon valossa ja sellaisessa käytössähän ne olivat muinoin olleetkin.

Pakosuon reitillä

Kevyt oli askeltaa ilman reppuja selässä. Kierroksen jälkeen aloimme saunan lämmityspuuhiin. Leirikeskuskin oli tyhjenyt muista asukkaista. Sauna oli hervottoman kokoinen, mutta niin oli kiuaskin, joten ehdimme hyvin saunomaan ennen auringonlaskua. Aurinko porotti tyyneltä taivaalta, helppo siinä oli elämästä nautiskella.

Saunanlämmityspuuhissa

Sauna odottaa kylpijäänsä.

Tiistai 17.10

Tänään olisi vielä ajomatka aina Tampereelle saakka, joten pääsimme matkaan aamulla aamiaisen jälkeen jo kello yhdeksän maissa. Pimeällä paikalle saapunut nuoripari Tampereella vielä nukkui teltassaan kun läksimme matkaan. Aurinko oli vielä matalalla ja kultasi maiseman, oli selvästi tulossa retkemme hienoin sää. Sen verran oli yöllä ollut suon kohdalla pakkasta, että pitkokset olivat huurussa ja jäisinä vaarallisen liukkaat. Astelimme niitä varovasti liukutekniikalla.

Pakosuon ja Pakokankaan (nimi muuten Ison Vihan aikainen) jälkeen poikkesimme ihmettelemään Kauluksen niittysaunaa. Entisaikojen heinäntekijöiden saunan ovi oli matala ja hirret harmaat. Lauteilla olisi voinut pötkötellen yöpyäkin tarvittaessa. Aika hieno paikka pitää vaikka leiriäkin, nuotiorinkikin paikallaa, mutta vapaata vettä ei kyllä lähellä. Ehkä vedenpinta oli ollut entisaikoihin eri korkeudella.

Aurinko armas

Lakanlehdet huurteessa

Käpytikka

Kauluksen niittysauna

Matala maja

Laverilla olisi pystynyt unetkin ottamaan

Hieno kivinen katto tienviitalla, joka oli tehty seisovaan keloon

Seuraava pysähdys, Heikinnevan lintutorni oli vain kilometrin päässä. Eipä paljon ollut elämää suolla tähän vuodenaikaan. Taina näki ison petolinnun taivaalla, mutta se livahti niin nopeasti metsänrajan taakse piiloon, että tunnistus jäi tekemättä. Iso oli Heikinneva, vaikka suurin osa suosta jäi näköpiirin ulkopuolelle.

Huurretta varjopaikassa

Heikinnevan lintutorni.

Heikinnevaa

Loppumatkasta ei ole niin paljon kerrottavaa. Heikinjärven laavulla rengasreitti umpeutui. Keittelimme laavun takana tuulensuojassa vielä loppulounaat. Laavulla somettelevat perholaiset teinitytöt tarkenivat hyvin college-housuissa, meillä oli toppatakit päällä. Kolmen hengen porukka nuoria miehiä oli Vaatimenkierroksella (17km) ja etsiskelivät oikeaa polunpäätä. Neuvoin pojat ensin väärään suuntaan, kun eivät  muistaneet Pyydyskosken laavun nimeä. Tarjosin heille karttakopiotani mukaan, mutta kuulemma puhelimessa oli sen verran, etteivät tarvinneet...
Enää oli jäljellä kävely Huttukankaan P-paikalle ja ajo Koirasalmen kautta kotiin. Koirasalmen parkkipaikka olikin täynnä autoja, syysloma ja aurinko olivat saaneet ihmiset liikeelle, hyvä niin. Meidän kierroksemme oli täysi ja aika hyvän käsityksen Salamajärvestä neljässäkin päivässä sai vaikku joku nurkka vielä jäi ensi kertaankin. Vai lähtisikö ensi kerralla Peuran Polun toiseen pään Sydänmaan alueelle?