Blogiarkisto

maanantai 2. lokakuuta 2017

#32/17 Laipanmaalla ja Kuhmalahdella 30.9-1.10

"Mökkikierros" syyssäällä ja piipahdus Kuhmajärven maisemissa

Lauantai 30.9.

Laipanmaalle olin käynyt viimeksi (ja sen ainoan kerran) reilut neljä vuotta sitten, silloin kierrettiin Hirvijärvenkierros Tainan ja Iiriksen kanssa. Tällä kertaa sain kaverikseni paikallisvoimaa, Kuhmalahdella asuvan Kustin, joka oli Laipanmaata enemmänkin kiertänyt. Kohteet kyllä valitsimme meille ennestään tuntemattomista maastoista. Olin nimittäin netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt hieman epämääräiseen tietoon, että Laipanmaalla olisi peräti kaksi "autiomajaa", mitä se tässä yhteydessä tarkoittaisikaan. Lisäksi kartasta oli osunut Vasajärven tienoilla neliömäinen karttamerkki, joka saattaisi olla vaikka Laipan erakon mökki? Laipanmaan Rajalan kämpällä asui lähes nykypäiviin asti Nestori-niminen erakko, mutta tämän lisäksi alueen eteläosissa asui toinenkin ihmisiä karttava yksilö. Jooseppi eli Joose Sairiala (1910-1979) piti kuulemma vaatimatonta kotiaan saunassa ja hoiteli elinkeinokseen erikoista valkopäistä karjaa, joka laudunsi vapaasti metsässä. Läksimme ottamaan mökeistä selvää.

Starttasimme matkaan lauantaina kello kymmenen jälkeen Rajalan kämpän parkkipaikalta. Ensimmäiseksi otimme suunnan kohti oletettuja autiotupia. Matkalla poikkesimme katsomaan hylättyä mökkiä tien vieressä. Laipassa on ollut aikoinaan enemmän asutusta kuin nykyään, nykyäänhän alue on yhtenäistä metsäautoteiden pilkkomaa talousmetsää ja aluetta täplittäneet pienet viljelpalstat ovat aikaa sitten hävinneet maisemasta.
Suunnistimme metsään poluttomalle reitille. Tulimme aikamme tarvottuamme pienen suolammen tuntumaan. Tässä kohden ojat olivat sen verran leveitä, että käytimme mielellämme leveitä, traktorin kantavia lankkusiltoja esteiden ylittämiseen. Kangasmaastosta pilkotti pieni harmaa hirsitupa.  Tupa oli siistissä kunnossa ja pieni kaminakin siinä oli, vaikkei polttopuita ollutkaan. Kooltaan mökki oli reilut 2x2 metriä ja isoilla ovilla varustettuna sen sai avattua yhdeltä seinältään laavumaisen avoimeksi. Lueskelimme tupakirjaa. Tosiaan, mökki oli autiotupa, nimeltään Hanhilupon laavu ja rakennettu vuonna 2008. Mökki on kulkijoiden vapaassa käytössä ja kirjan mukaan reilut kymmenkunta kävijää per vuosi siellä käy vuosittain.  Mökkihän ei näy kartalla eikä sitä mitenkään erityisesti mainosteta.

Hylätty mökki Rajalan kämpän tien vieressä

Hylätty mökki sisältä.
Mäntylän ja Teivaalan tilat vanhassa kartassa nyt jo hävinneine  peltoineen



Pörhöistä kuusikkoa

Peruukki

Hanhilupon laavu

Mökki kuivalla kankaalla suon vieressä

Makuulaveri yhdelle, toinen mahtuisi lattialle

Tupakirja
Seuraavalle tuvalle ei ollut pitkä matka, muutamia satoja metrejä. Vain pätkä metsää ja sitten suon laitaa seuraillen ja tulimme Hanhiluponkorven pienelle lammelle ja avosuolle. Täälläkin oli harmaa hirsimökki ja auki sekin. Luimme taas vieraskirjaa. Tämä oli yksityisen maille tehty mökki "kunnioittamaan esi-isien työtä". Suo oli vanha pehkuheinän keruupaikka ja heinäladon jäännökset olivat yhä selvästi nähtävissä. Mökki oli huolellista tekoa ja viihtyisästi sisustettu. Seinillä oli luontokuvia ja pöytäliina pellavaa, seinälle oli nostettu joa hirventalja. Näki, että paikasta pidettiin huolta. Tulisijaa mökissä ei ollut. Katto oli jäkälillä peitetty ja oven päällä oli (jostain syystä) japanilaista (?) kirjoitusta. Viereiseen, yllättävänkin kirkasvetiseen lampeen johti pitkospuut ja uimista varten tikapuut. Varmasti yksi Laipanmaan viehättävimpiä paikkoja.

Pehkusuon autiotupa

Uimapaikka



Pöytä ja kaksi laveria




MML vuoden 1956 kuvassa näkyy vielä Pehkusuon latojen merkit
Pehkusuon tuvan lavereille olisi vaikka voinut jäädä päiväunille, mutta ei auttanut, eteenpäin oli taas lähdettävä. Polkua pitkin tielle ja sitten pitkä siirtymä tietä pitkin etelään. Matkalla ihmettelimme taas yhtä hävinnyttä talonpaikkaa ja hirvimiesten kodan kohdalla puolestaan kodan ympäriltä hävinnyttä metsää. Aika ankean näköinen taukopaikka hirviseuralla. Kun tie loppui, siirryimme Vasajärven pohjoispuolen metsikköön. Metsä oli todella vaikeakulkuista. Tiheän metsän pohja oli täynnä teräviä katkaistuja oksakasoja. Matkalta löydetyt kanttarellit hieman lohduttivat hidasta taapertamista. Itse järvi oli kyllä ihan hieno syksyväreissää pakollisine mökkeineen (1kpl). Alun perin oli tarkoitus mennä ylli Vasajärven pään ojasta, mutta paikanpäällä "oja" paljastui leveäksi uomaksi. Suunnitelma B:n mukaisesti lähestyimme mystistä karttamerkkiä siis etelän kautta koukaten. Täällä metsä oli pääosin hyvin kuljettavaa, vaikka polkua ei ollutkaan. Vanhassa v.56 MML:n peruskartassa paikalla meni "autotalvitie", nyt se oli jo metsittynyt niin, ettei seuraaminen olisi onnistunut.
Lopulta metsän keskeltä näkyi kuin näkyikin sammaloitunut katto tai mitäs siitä oli jäljellä. Kummalliseen paikkaan oli joku majansa rakentanut, järven rantaan oli ainakin 300 metriä ja vaikka kumpu olikin kovaa maata, niin ympäristä anonyymiä rämeikköä. Jollakin oli todella ollut halu olla poissa muiden silmistä. Tarkastelimme räjähtänyttä levymökkiä hetkisen, mutta sitten siirryimme lounaan keittoon parempiin maisemiin, järven rannalle.

Jokin nahkajäkälä

Hirviseuran "taikurinhattu" hakkuuaukiolla

Vasajärvi

Keltaista

Vasajärvestä laskeva "oja" ei ollutkaan ylitettävissä

Joosepin mökki metsässä?



Lounaspaikka Vasajärven kalliolla


Vanha v.56 kartta, jossa on vielä näkyvissä "Autotalvitie"

Loppumatkasta ei olekaan niin paljon kerrottavaa. Teimme vielä 3-4 km ylimääräisen koukkauksen katsomaan Ahvenisen lampea. Loppupäässä suuntavaisto hävisi ja pyörimme pariinkin kertaan eri suuntiin ennenkuin paikallistimme itsemme. Maastokin oli taas vaihteeksi risuansoja täynnä. Sitten tallustelimme tietä pitkin takaisinpäin ja Verkkojärven laavun kautta takaisin Rajalan kämpälle. Laavulla näimme ensimmäiset vastaantulijat, mies, poika ja koira siellä olivat tulilla. Ei tehnyt kuitenkaan mieli jäädä laavulle, vaan hyppäsimme autoon ja ajoimme kohti yöpaikkaa, Kuhmalahden Tunisiaa. Kustin palstalla viritimme sitten asunnot ja kävimme nukkumaan iltaruuan jälkeen. Unta ei tarvinnut kutsua, yli 17 km happirikkaassa ilmassa oli tehnyt tehtävänsä.

Rajalan kämppä



Sunnuntai 1.10.

Yön aikan kuukausi vaihtui syyskuusta lokakuuhun ja ilma olikin kovin syksyinen; koko yön tihutti vettä mutta aamuksi sää selkeytyi pilvisen harmaaksi. Takana oli pitkä ja hyvin nukuttu yö. Söimme aamiaiseksi puuroa ja puolukka ja päälle vielä pannukahvit. Jo vain maistui hyvältä!
Päivän ohjelmassa oli pieni aamulenkki läheiselle Kuhmajärvelle laiturinnostoon. Matka Kustin palstalta Kuhmajärvelle oli kolmisen kilometriä metsiä ja pikkuteitä pitkin. Matkalla keräsimme hieman sieniäkin ja nautiskelimme -jälleen kerran- happirikkaan kosteasta ilmanalasta. Kuhmajärven rannassa hyppäsimme soutupaattiin ja soudimme mökkirantaan. Matkalla poikkesimme jaloittelemaan hieman Kolarinsaaressa, joka olikin hieno kovarantainen, kumpumallinen pikkusaari. Paikalla oli pieni (epävirallinen) nuotiopaikkakin ja kuivia maapuita, tuollahan voisi vaikka olla yötä joskus?
Laituri saatiin ylös oveluudella ja raalla voimalla kuikkaparin valvovien silmien alla. Taivalla lensi syksyn merkiksi iso hanhiaura, valokuvasta laskien 200 lintua. Palasimme palstalle ja keitimme vielä lounaskeitot. Sitten autoon ja keula kohti kirkokylää. Syysreissu oli ohi, mutta matka jatkuu!

Yösija

Aampuuro!


Kustin palstalleen järviruokoista tekemä kesämökki
Venereissussa

Hanhiaura Kuhmajärven päällä


Kolarinsaari, hieno leiripaikka

Kuikat



Havainnot reissulla: kyyhkysiä, tiaiset, pyy, teeriä 3-4 kpl, olisko ollut yksi metsokin?, telkkä, palokärki, närhiä, korpit, hanhiaura. kuikat


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

#31/17 Sienessä siellä ja täällä 17./21./24.9/27.9

Eli Kintulammella kolme kertaa ja kerran Orivedellä

Kaislan kanssa olimme sikurirouskuilemassa Kintulammen maastossa jo aiemmin tässä kuussa, ja silloin löytyikin kaikenlaisia sieniä. Nyt syyskuun loppupuolella alkaa kyllä olla monien sienien paras aika ohitse.

17.9.
Viime viikonloppuna löytyi vielä sikurirouskua ja mustavahakastakin. Kiersimme Kintulammen eteläpuolella hienoa ja hiljaista sammalkuusikkoa. Tämä oli jäänyt jostain aiemmasta retkestä mieleen ja nyt pääsimme haravoimaan aluetta vähän paremmin. Matkassa olimme Tainan ja Iiriksen kanssa. Palokärki kävi meille esittäytymässä ruokatauolla ja pari metsäkanalintuakin pelästytimme.

Mustatorvisieniä

Mäntykukka

Herkullisen näköinen myrkkysieni

Sienestäjät sammalikossa

Lampaan ruokaa

Haapa

Joku oli jo meinannut ottaa pahkan mukaan, mutta tullut muihn aatoksiin?



21.9
Olin yksin sienessä töiden jälkeen. Suuntasin vähän samoille apajolle kuin edelliskerrallakin, mutta hieman kauempaa koukaten. Pimeä yllätti jo aikaisin, sen verran tiheä kuusikko oli. Sienien ohella myös komean ukkometson mustine viuhkapyrstöineen ja ihan läheltä. Lähti puusta ja pelästytti minut. Teeriä on näkynyt joka retkellä useitakin, mikä on ilahduttavaa.

Kurttusieni, jäi tämäkin poimimatta, vaikka syömäsieni onkin

Keltahaarakas

Hienoa sienimetsämaastoa


24.9
Sunnuntain  sieniretken tein sitten vähän pidemmälle, olihan varmaan koko syksyn komein sää, aurinkoa ja kuulaan lämmintä. Ajelin Oriveden suuntaan Haikarajärven tietä ja kävelin pitkän ja kapean reitin läpi täyskokoisen metsäpalstan. Tämä erottui kartasta sakeana ja tummanvihreänä käytävänä ja olikin hieno syväsammalinen metsikkö. Aluksi tuntui, ettei sieniä kuitenkaan olisi, mutta pikkuhiljaa suppiloita alkoi ilmestyä. Retken lopuksi minulla olikin korillinen suppiloita ja monta kourallista isoja kanttarelleja. Hirvikärpäsiäkin löytyi ja oikein reilusti varsinkin taimikkoaukion ylittäessäni. Runsastuva tendenssi on näissäkin ollut ja nyt ollaan jo melkein "normaalissa" tiheydessä. Metsälintuja näkyi taas, olisikohan ollut kolme kappaletta.

Lupaavan oloista sienimetsää

Metsäpuro

Käävät pahkassa


Reissun hienoin maisema, saniaismetsä

Studiovalaistus

Ei ihme että taimikossa hirvikärpäsiä riitti


Kukkanen





27.9.
Juhlareissu. Sain syntymäpäivänäni seurakseni koko perheen. Ajoimme Kintulammelle Vattulan puolelle. Minulla oli gepsissä vanha mustatorvisienipaikka merkittynä muutaman vuoden takaa. Ja kas kummaa! Siellä oli noita mustia herkullisia kukkia merkityssä paikassa. Söimme juhlakeitot ja jälkiruuaksi vielä syntymäpäiväkakkua ja Pyynikin näkötornin munkit teen kanssa. Olipa juhlaa!
Takaisin tullessa luonto tarjosi vielä henkilökohtaisen syntymäpäivälahjan: löytyi toinenkin mustatorvisieni esiintymä ihan uudesta paikasta. Mahtavaa!

Varrella mustan virran

Juhla-ateria!

Löytyykö..no nyt löytyy!