#13/17 Linturetkellä Siikanevalla 5.-6.5. ja muuallakin 7.5

Läpileikkaus Siikanevan linnustoon asiantuntijavoimin

Perjantai

Tuntia aikaisemmin viikonlopun viettoon, aurinko paistoi, hyvä fiilis!
Koska Taina oli lähdössä sunnuntaina Irlantiin työmatkalle, lähdin Siikanevalle kimppakyydillä parin muun kämppäläisen kanssa. Majoittauduimme kämpälle ja läksin vielä ennen saunomista pienelle kierrokselle nevalle. En ollut ennen käynyt katsomassa nevan eteläpuolen pientä lampea.

Kävelin hiekkatietä länteenpäin ja kiikaroin matkalla Iso-silmän lampea ja Vääräjärveä. Molemmat rimpuilivat vielä eroon jääkuorestaan, hileisenä ja osin jo sulana. Iso-silmällä oli heinäsorsa ja haapanapariskunta. Aurinko paistoi, heitin pitkähihaisen paidan reppuun ja jatkoin matkaa T-paidalla. Ensi kerta tänä keväänä, sen verran on ollut kylmä kevät tähän mennessä. Söin lammen vieressä eväsleivät ja kuuntelin hiljaisuutta. Siirryin siitä vielä nevan rantaan ja tein pienen lenkin suolle tähystellen. Hiljaista oli vielä suolla (ja myöhemmin kuulin, että tämä laitaosa onkin linnustoltaan melko autio). Siirryin kämpälle odottelemaan lauantaiaamun linturetkeä.

Vääräjärvi vapautumassa jääkännestä

Etelälaidalta

Järviruoko, muistuma ajalta jolloin Siikaneva oli järvi

Lauantai

Koska yö oli selkeä ja lämpötila laski alas, varsinaista kiirettä suolle ei ollut aamullakaan. Linnut kuulemma virkoavat lämmön tahtiin. Heräsimme, söimme aamiaisen, pakkasimme reput ja olimme pitkospuiden päässä kello kahdeksan.

Olin aika innoissani, olihan kyseessä elämäni ensimmäinen ohjattu linturetki.
Kuljimme peräkanaa Tapsun perässä ja pysähdyimme välillä kiikaroimaan. Vielä enemmän kuuntelimme ääniä. Oli kyllä mahtavaa, kun joku "suomensi" ilmassa liikkuvat koodit. "Peipon kutsuääni" (ei siis ollut tiaisen ääni), "Liro huutaa omaa nimeään", "Kuovin soidinhuuto", "Kalasääksen varoitushuuto", "Yläpuolella vihervarpusen lentoääni" jne jne.

Näimme jo menomatkalla useamman kapustarinnan (ja palatessa lisää). Arktinen kahlaaja, jonka eteläisimmät pesimäalueet ovat juuri Siikanevalla. Itse asiassa harvoja paikkoja Pirkanmaalla, jossa se pesii.

Jaarikanmaan näköalapaikalla pysähdyimme "staijaamaan" eli suomeksi paikallaan kyttäämään lintuja. Pystytimme Tapsun mukana olleen kaukoputken, jolla itsekin sain siis nyt ensikosketuksen laitteeseen. Siikanevan parhaat lintupaikat ovat länsipään allikot Siikakankaan eteläpuolella. Näimme valkoviklon läheisessä lammikossa. Länsipäässä näkyi valkoinen matto. Naurulokki- ja harmaalokkikolonna se siellä touhusi. Reilusti yli 200 lintua, kuulemma uusi ennätys Siikanevalla (verrattuna aikaisempiin vuosiin) Vuosikymmen sitten kalalokki oli vielä harvinainen suolla. Tapsu kertoili muutenkin linnuston muutoksista alueella 30 vuoden perspektiivillä. Keltavästäräkki oli kuulemma ennen suon yleisin lintulaji, nyt se loistaa kokonaan poissaolollaan. Nykyään suon laidoilla kuuluu eniten peipon ääntä (kuten muuallakin Suomessa) ja suon päällä sirkuttavat puolestaan niittykirviset.

Kyselin retken päätyttyä, jäikö jotain tyypillistä Siikanevan linnustoa vielä näkemättä tai kuulematta? Vastaus oli, että havainnoimme varsin edustavan otoksen Siikanevan linnustoa, ei mitään epätyypillistä mutta toisaalta poiskaan ei jäänyt mitään keskeistä. Eli nämä äänet kun ottaa haltuun, niin Siikanevalla liikkuessa pystyy tunnistamaan suurimman osan suon linnuista.

Päivän saldo:
1. Käpytikka (kämpän pihassa)
2. Peippo (päivän yleisin ääni)
3. Metsäkirvinen (lentää metsässä ja tarkkailee puun latvassa) lintu nro 58 haasteessa
4. Niittykirvinen (ulkonäöltään kuten edellinen, lentää suon päällä) lintu nro 59
5. Punarinta
6. Talitiainen
7. Mustarastas
8. Vihervarpunen, lintu nro 60
9. Västäräkki
10. Laulujoutsen
11. Kurki
12. Kuovi
13. Kapustarinta, lintu nro 61
14. Liro, lintu nro 62
15. Naurulokki
16. Kalalokki
17. Töyhtöhyyppä
18. Hömötiainen
19. Käpylintu
20. Sääksi (varoitushuudot pesäpuun suunnasta)
21. Valkoviklo
22. Puukiipijä
23. Hippiäinen (Euroopan pienin lintu, äänessä) lintu nro 63
24. Töyhtötiainen, lintu nro 64
25.  Hiirihaukka (kaksi lintua kaartelemassa taivaalla)
26.  Nuolihaukka, lintu nro 65 (Taina näki kiikareilla Petrin kanssa)

Porukkaa

Jaarikanmaan näkymä.

Staijaamassa

Kaukoputki

Sinivuokot kuusikossa

Kapustarinta, liro, valkoviklo

Niittykirvinen ja metsäkirvinen

Sunnuntai

Heitin Tainan junalle kello 6.45 ja jatkoin huolettoman kevätlesken elämää eli ajoin suoraan Iidesjärven lintutornille. Täällä minua tervehti varma kesän merkki, järven päällä hyönteisiä metsästävät ja iloisesti rupattelevat haarapääskyt. Olivat kuulemma tulleet lauantaina järvelle, tiesi paikalle tullut vanhempi herra kertoa. Oli ollut kuulemma lauantaina Tornien taistossa tornilla kahdeksan tuntia (kylmässä viimassa), vahva oli innostus asiaan! Iidesjärvellä oli lauantaina nähty 61 kpl lajeja, vain neljä vähemmän kuin tornin ennätys. Ja olihan tuolla vieläkin näkyvissä "vanhoja tuttuja", tukkasotkia, uikkuja, nokikanat, telkät, haapanat ja yksinäinen kurkikin, lokeista puhumattakaan. Ystävällisesti tämä harrastaja osoitti minulle lähihaavan oksalle lennähtäneen pajusirkku-uroksen, päivän toinen uusi laji.

Nettikuva haarapääskystä

Nettikuva pajusirkusta

Hetken tiirailtuani painuin kotiin ja otin kunnon "aamu-unet". Heräsin uuteen aamuun ja söin pitkän kaavan mukaan aamiaisen. Mitähän sitten tekisi? Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää Oriveden Pappilanniemessä aloittelijoille suunnatun päivystyksen, sinnehän ehtii vielä.

Pappilanniemi oli itselle uusi paikka ja varsin hieno olikin. Polun varrella vanhaa sekametsää ja lintupöheikköä ja paikan päällä torni mitä houkuttelevimmassa paikassa, lähellä kahaajille sopivaa lieterantaa ja vesilintuja puoleensa vetävää kaislikkoa särkkineen. Väkeä oli ollut paikalla mitä ilmeisemmin hyvin (päivän aikana noin 35 kävijää),  itse ehdin päivystyksen loppupäähän ja sainkin hyvää opetusta. Paikalle tuodut kaukoputket helpottivat havainnointia huomattavasti, vaikka täytyy sen verran itseäni kehaista, että tornin juurella hypähtelevät keltavästäräkit huomasin ihan itse. Ehkä asia oli tuoreessa muistissa, sillä niiden kannan taantumisestahan lauantain Siikanevan kierroksella oli puhetta.

Nettikuva keltavästäräkistä

Lintutietäjien avustuksella lajilistamme lihoi vielä kolmella uudella lajilla, mustaviklolla, suokukolla ja mikä erikoisinta, räyskällä ! Kauaksi oli rantojen rosvonaamio eksynyt meriympäristöstä. Räyskä on jättikokoinen tiira, joka on saanut nimensä poikkeuksellisen karkean rätväkästä äänestään. Keskimäärin räyskiä tavataan Pirkanmaalla noin viikon ajalla huhti-toukokuun vaihteessa viitisen yksilöä keväässä, mutta joinain vuosina ei havaita ainuttakaan yksilöä.

Nettikuva räyskästä

Mustaviklo on myöskin läpimuuttaja Pirkanmaalla ja nimensä mukaisesti musta viklo. Hyvä pari eilen näkemällemme valkoviklolle.

Nettikuva mustaviklosta

Suokukko olikin varsin mainio tapaus nähdä. Kun kysyin päivystäjiltä, mitä nuo muut kahlaajat ovat tuon itseään pörhistelevän suokukon vieressä, niin vastaus oli, että ne ovat myös suokukkoja. Suokukkojen värimuuntelu onkin runsasta. Yksi erityispiirre lajissa on myös se, että se on lähes äänetön.
Suokukkokin on Pirkanmaalla tavattavissa lähinnä vain muuttoaikaan. Laji on taantunut Suomessa 85% 30 vuodessa.

Lintuja oli Pappilanniemen vesillä todella runsaasti. Erityisen hauska oli nähdä parikymmenpäisen liroparven saapumien kosteikkoon ja silkkiuikkujen soidinärhentelyä ja -kaulailua.

Vielä yksi opettavainen kohtaaminen tapahtui matkalla. Takaisin autolle kävellessäni kuulin hiljaista rapinaa haavan takaa. Vaalea pieni tikka ilman punaista päätä. Ehdin jo iloita, että tässä on se pohjantikka, jota toivoin näkeväni eilen Siikanevalla (vanhan tapaamisen perusteella) ! Onneksi sentään tuli näpsättyä pokkarilla tikasta kuva, sillä lajinmäärityshän meni ihan poskelleen.

Tämä EI ole pohjantikka!

Nyt sitten (lintukirjaa kotona selailleena) tiedän, että pikkutikkanaaras on tosiaankin vailla punaista hattua, toisin kuin ukkonsa. Aina oppi kun vanhaksi elää! Aika lailla samannäköisiähän pohjantikka ja pikkutikkanaaras ovat, mutta mustavalkoinen laikutuksensa on erilainen, pohjantikalla voisi olla hieman keltaista päässä, mutta vastavaloon yläviistoon se ei ole kovin helppoa havaita.

Koska päivä oli vielä nuori, ravitsin itseni ABC:llä ja tein vielä yhden lintukävelyn, olihan Kangasalan Kirkkojärvi lähes paluumatkan varrella kotiin. Järvihän on hyvän lintuveden maineessa ja sen ympäri kulkee luontopolkukin. Polku tosin menee monissa kohdin teitä pitkin, joten valitsin sopivan pätkän järven etelä- ja itäpuolelta. Mukavaa lehtimetsää ja paljon vesilintuja, mutta ei tällä kertaa uusia lajeja. Tukkasotka, uikut, tavi, heinäsorsa nyt ainakin siellä uiskenteli.

Kuljin länsilaidan reitin infotaululta padon ja näköalapaikan kautta Lahdentielle ja takaisin.

Sunnuntain uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
66. Haarapääsky (Iidesjärvi)
67. Pajusirkku (Iidesjärvi)
68. Mustaviklo (Pappilanniemi)
69. Keltavästäräkki (Pappilanniemi)
70. Suokukko (Pappilanniemi)
71. Räyskä (Pappilanniemi)
72. Pikkutikka (Pappilanniemi)

#12/17 Bongailua Merikarvialla ja Isojoella 29.4-1.5.

Vappuviikonloppu: lintuja ja majavia länsirannikolla

Lauantai

Vappuna maalle, hyvä suunnitelma. Ehdimme tehdä kaikenlaista pitkän viikonlopun aikana.

Lauantaina autoa pakatessani kiikaroin naapurin katolle äänen perään. Nro 46, pikkuvarpunen se siellä. On voinut pyöriä vaikka koko talven tontilla, nopeasti katsottunahan se muistuttaa isoveljeään. Entisen harvinaisuuden kanta räjähti moninkertaiseksi 2000-luvun alun jälkeen ja on nykyään pirkanmaalla noin 4500-6000 paria, ei siis superyleinen edelleenkään.

Pikkuvarpunen nettikuvana. Tuntomerkkinä mm. mustat poskilaikut.

Päivän toinen uusi laji näkyi pellolla Jämijärven kohdalla: Nro 47, kuovi kopsutteli pellolla multaa. Hassu, että Euroopan suurimman kahlaajan näkee yleisemmin pellolla, ei esimerkiksi kosteikossa pitkällä nokallaan vettä tutkimassa.

Kuovi, nettikuva

Kevättä oli ilmassa Kasalassa Holeerinniemellä Merikarvialla. Teimme melkein heti saavittuamme pienen kävelylenkin lahden pohjukkaan lintuja katsomaan.

Stuurkrunnin rannassa oli paljon vesilintuja. Kiikarillakin sai jotain selville, mutta Ilkalta lainattu järjestelmäkamera oli vielä parempi apu tunnistuksessa. Kymmenkunnan iso-koskelon joukossa  oli yksi vähän erilainenkin sorsalintu, punapäinen harmaa lintu vaatimattomamman värisen rouvansa kanssa. Päivän kolmas uusi laji, nro 48, haapana siellä uiskenteli. (Laitan jonkun oman kuvankin tähän kun saan lainakameran kuvat käsiini, tässä muistilapuksi itselle haapanan kuva netistä napattuna). Olihan lahdella toki muitakin lintuja, ainakin telkkiä, kurkia, erilaisia lokkeja, merimetsoja ja tietenkin lahden kiistaton valtias, merikotka korkeuksissaan. Uusista lajeista saimme kirjauksen vielä nro 49 kyhmyjoutsenesta ja nro 50 merihanhesta. Hanhia olikin liikkeellä isoja joukkoja koko viikonlopun ja saatoihan joukossa olla kanadalaisia tai valkoposkiakian, mutta tunnistusta emme tehneet.

Haapanaparisukunta, kuva netistä napattuna

Jossain välissä illemmalla, ennen odotettavissa olevaa sadetta löytyi sopivasti aikaa lähteä käymään Siipyyn lintutornilla, Fladan niemellä.   Tie perille löytyi pienen harhailun jälkeen. Matkalla näkyi jo jokin pieni kahlaaja, tunnistus jäi tekemättä kun takana tuleva auto sattui paikalle (muuten tie oli tietenkin koko ajan ihan hiljianen). Pellolla näkyi myös 4-5 metsäkauriin ryhmä ruokailemassa.

Tiirasta tuli tiirailtua, että tälläkin lintutornilla oli ollut lähipäivinä huisketta, listattuja lajeja oli todella paljon. Meidän vierailumme ei osunut ihan otollisimpaan aikaan, yleisvaikutelma oli aika hiljainen. Jotain kiikaroitavaa saatiin kuitenkin: tiiroja, lokkeja ja jonkin verran vesilintuja. Ja jälleen järjestelmän zoomi laulamaan ja taas uusi laji bongattuna: nro 51 Tukkakoskelo. Aloittelevana bongarina tunnustan, että en moista lajia taida ole ennen (tietoisesti) nähnytkään. Nyt paikalla oli vain yksinäinen uros, mutta aiemmin (aamulla?) paikalla oli Tiiran mukaan nähty 168 kpl noita lintuja!
Tukkakoskelo on muuten Luontoportin mukaan "erittäin uhanalainen, rauhoitettu, riistalintu". Erikoinen kombinaatio!

Tukkakoskelo (nettikuva)

Lintutornista oli nähty lähipäivinä myös ainakin kolme viklolajia: valkoviklo, punajalkaviklo ja metsäviklo. Meidän onnistui nähdä noista viimeinen, eli siis nro 52 metsäviklo. Näin ainakin tulkitsin kuvista, sillä viklolla ei ollut punaisia jalkoja eikä se ollut valkoinenkaan.

Metsäviklo (nettikuva)

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuna kevät näytti kunnolla luonteensa: maisema oli vitivalkoinen kun heräsimme. Pakko oli lähteä ottamaan kuvia jo ennen aamupalaa. Lopulta ajoimme myös lähelle Kasalan kalasataman lintutornille. Hiljaista oli. Lumisade oli pistänyt linnutkin hiljaiseksi. Tulihan sentään yksi uusi lajikin listalle, nro. 53 meritiira.

Tulimme takaisin mökille aamiaiselle. Siinä aamiaista syödessämme meille näyttäytyi ikkunan toisella puolella yksi ehdotomista suosikkilinnuistani, nro.54 puukiipijä. 

Puuukiipijä, nettikuva

Aamupäivän jälkeen oli aika vaihtaa paikkaa, toinen kyläpaikka kutsui lahden toisella puolella. Tuoreet kalat kontissa ajoimme Riispyyn puolelle. Sää pysytteli harmaana ja lumi suli tihkussa. Jossain kohtaa päivää tapahtui kuitenkin odotettu käänne, taivaalle ilmestyi sinistä ja sää muuttui poutaiseksi (joskin edelleen oli todella viileää). Oli aika lähteä vanhalle tutulle majavajoelle!

Kasalanjoki on helmi muuten aika yksitotisessa lähiluonnossa (poislukien tietenkin meri). Seitsemisen kilometria pitkä pätkä Heikinjärvestä (Hinderträsket) mereen on mökittämätön, välillä on peltoja mutta suurimmaksi osaksi rannat ovat helppokulkuista sekametsää. Olimme täällä pari vuotta sitten Tainan kanssa yötäkin tarpin kanssa äitienpäivän aikaan, mutta majavia emme nähneet. Majavan jälkiä sen sijaan näkyy kaikkialla, järjettömän isoja haapoja ja koivuja kaadettuna virran päälle.

Tällä kertaa ajoimme suoraan joen yläjuoksulle, ajatuksena päästä tiirailemaan Heikinjärven ruohottuneita rantoja. Tuoreita kaadettuja puita oli siellä täällä, isoimmat todella järeitä. Kuljimme aluksi joen vasenta reunaa, Isolato-nimisen peltoaukean viertä. Pellon päässä tuli kuitenkin vastaan niin isot ojat, että hyppäämällä ei yli päässyt. Siispä uusi yritys, takaisin lähtöpisteeseen ja sitten joen oikeaa puolta. Täältä löytyikin metsäkoneen ura, joka vei lähes Heikinjärven rantaan asti. 

Suupohjan lintutieteellisen yhdistyksen sivuilla Heikinjärveen liittyvä Storsjöträsket mainitaan Kristiinankaupungin parhaana sisämään lintuvetenä ja Heikinjärvi kuulemma on yölaulajien suosiossa. Kenties joskus tänne rantakoivikkoon yölaulajia kuuntelamaan?

Viileää kevättä. Kyntöpellon päällä töyhtöhyyppiä kisailemassa.

Jyrsijät työssään!

uutta ja vanhaa tukkia

Pesän varatie (?) vedenpinnan yläpuolella jokipenkassa.

Konkelo

Rannan kasat, pesät

Hain vähän lisätietoa asiaan, joka Kasalanjoella on itseäni ihmetyttänyt: TV-ohjelmissa majavat rakentavat kekomaiset pesänsä veden keskelle, padon taakse. Tällä joella ei ole tällaisia pesiä eikä patoakaan. Vastaus on yksinkertanen: padot ovat sitä varten, että pesän suuaukko jää veden alle. Silloin kun vettä on tarpeeksi aina, kuten tässä tapauksessa, pato on tarpeeton ja pesä kaivetaan yksinkertaisesti suoraan rantapenkkaan, suuaukko veden pinnan alapuolelle.

Isoladon iso lato

Koivu itkee mahlaa

Mystinen metsätyömies on paikantanut kuusikon ainoan koivun

Heikijärveä tähystämässä. Joutseen pesä kiikarissa.

Heikinjärven kosteikkoa

Kotimatkalla mökille sattui vielä yksi erikoinen tapaaminen. Metsätietä ajaessa muut huusivat, että tien vieressä puussa istuu viirupöllö. Auto ehti hämmästelyn aikana vieriä linnun ohitse. Tiirailimme niska kipeänä alle kymmenen metrin päässä olevaa lintua, kun se yhtäkkiä lehahti siivilleen. Pää, joka oli levännyt syvällä hartioiden välissä oli hämännyt meitä. Nyt kun se levitti siipensä ja näytti koukkunokkaisen päänsä, tunnistimme heti pedon. Valkomusta iso lintu, sehän oli nro 55 sääksi ! Refleksit olivat jälleen sen verran hitaat, että kuva jäi ottamatta. 

Kalasääksi oksalla (nettikuva)

Eikä siinä kaikki, lintu näytti meille vielä toisenkin kerran itsensä, mutta ihan eri ympäristössä eli  mökkipihalla reissun jälkeen kylpypaljussa istuskellessamme! Tuplabongaus!

Koska ilta oli selkeä ja kevätäänet kiivaat, en malttanut olla käyttämättä tilaisuutta yöpyä pihalla. Tontin parhaat puut olivat heti sisäänkäynnin vieressä, joten virittelin maton terassille. Tuuli aika navakasti, mutta en halunnut peittää näkyvyyttä, joten virittelin tarpin pystysuuntaan tuuliseinäksi. Ihan kokonaan se ei tuulta blokannut, joten käärin pään ympärille vähän ylimääräistä kangasta "tuulitunneliksi" suojaamaan kasvoja tuulelta.

Ilta oli täynnä pikkulintujen liverrystä, mutta niin oli kyllä aamukin. Heti kun vähänkin valkeni (eikä kovin pimeää tullut laisinkaan) alkoi melkomoinen konsertti. Rastaita, tiaisia, punarinta jne. Mukavaa! Yksi vähän mystinenkin ääni minut pimeimpään aikaan herätti: outo matala surina, joka vaihtoi paikkaa nopeasti (ikäänkuin siivillä eri puolelle pihaa. Se kävi välillä lähelläkin, mutta riippumaton liepeet estivät näkyvyyden ja kun nousin ylös,  ääni hävisi. Mikähän kumma oli kyseessä? En tunnistanut lintujen äänistä moista, kehrääjänkin ääni on paljon karkeampi ja kovempi. Toisaalta yöllä asteet kävivät pakkasenkin puolella, joten kimalainen tai vastaava ei heti tule mieleen. Yöllinen suristelija jää toistaiseksi selvittämättömien tapausten joukkoon.

Terassiriipuntaa

Maanantai 

Maanantaiaamu valkeni kauniina, joskin melko viileänä. Laittelimme mökkiä lähtökuntoon rauhalliseen tahtiin. Pakkasimme reppuun lounastarpeet ja starttasimme vileä yhteen uuteen retkipaikkaan: Isojoen Mustasaarenkeitaan luontopolulle. 

Mustasaarenkeidas on osa isompaa soidensuojeualueiden kokonaisuutta, joka levittäytyy laajalle alueelle Isojoen, Siikaisten ja Honkajoen rajamaille. Alueeseen kuuluu kymmenkunta erillistä suurta suota ja lukuisia pienempiä soita. Suojelualueiden kokonaispinta-ala on yli 57 km2, eli se on pinta-alaltaan suurempi kuin esimerkiksi Seitsemisen (45,5km2) tai Helvetinjärven (n.50km2) kansallispuisto. Kolme vuotta sitten maaliskuun ja huhtikuun taitteessa kuljimme Tainan kanssa alueen koillisosissa Honkajoelta Siikaisiin ja olimme yötä Katselmakallion laavulla. Kunhan tästä ehtii, niin pitäisi kulkea myös täältä Mustasaarenkeitaan kohdalta samalle paikalle. Siitä saisi mukavan päivän hiihtoreissun, miksei kävelynkin jos lumi- ja jäätilanne sen sallii.

Tällä kertaa oli siis tarjoitus vain kiertää koko suvun voimin tuo pieni 1,3 km luontopolku lintutornille ja takaisin. Polku on erittäin sopiva vähän huonojalkaisellekin, sillä polku on tasainen ja pitkostuksetkin on tehty liikuntaesteisille sopivasti. Itse asiassa myös lintutornin alimmalle tasolle pääsee vaikka pyörätuolilla. Lintutornilla söimme lounaan tarpin suojatessa navakalta viimalta. Lintuja ei kylläkään juurikaan näkynyt, laulujoutsenta lukuun ottamatta. Toisella kertaa sitten, lenkki oli kyllä mukava ilmankin.

Laitan loppuun vielä kuvan Kyynärjärven lintutornilta Kankaanpäästä, jossa poikkesimme paluumatkalla Tampereelle. Torni oli sen verran kaukana, että meidän pikku kiikarilla ei kyllä tunnistuksesta tullut mitään. MItä ilmeisemmin harmaat vesilinnut (yli 100 kpl) olivat metsähanhia, mutta olisi siellä ollut vaikka mitä, jos olisi kunnolla näkynyt. Mahtava määrä lintuja pienellä järvellä.

Sukukokous

Kaapo ja baana

Allikoita

Keidassuon peruskäsitteitä, kulju, kermi ja allikko

Näkymä tornista

Savanni ??

Persoonallinen, kuhmurainen koivu luontopolun varrelta

Kankaanpään Kyynärjärvi tornista katseltuna- liian kaukana.

Kyynärjärvi