#10/17 Kylmän kaunis Evo 14.-16.4. osa II/III
2. päivä, Pääsiäislauantai (16,5km)
Yöllä pakkanen laski -5 asteeseen, vesi jäätyi juomapulloissa, mutta riippumatossa tarkeni erinäisten viritysten ansiosta. Aamuyöstä kyyhkynen ulisi ja kujersi voimalla. Joutsenet tekivät aamulla kunniakierroksen lammen päällä. Laavun lähellä ei ollut sulaa vettä, vaikka alueella olikin paljon virtaavia puroja, joista varmaan vesihuolto onnistuu läpi talven. Kokosimme siis leirin ja suuntasimme aamiaiselle Sorsakolun laavulle.
Tiesin jo etukäteen, että Sorsakolu on alueen suosituin laavu. Eikä syyttä, paikka on näyttävä kahden järven välinen, mäntyjä kasvava kankainen niemi. Nimen mukaisesti sorsiakin (telkkiä) näkyi järvien välisessä sulassa kapeikeikossa. Kun tulimme laavulle oli nuotio palamassa ja neljän nuoren miehen seurue värjötteli tulen ääressä. Yö oli kuulemma ollut viluinen. Sorsakolu oli aika viimainen paikka, joskin laavun edessä oleva suuri siirtolohkare suojasi tulipaikkaa. Pari muutakin kahden hengen seuruetta oli paikalla ollut yötä.
 |
| Sorsakolun laavu siirtolohkareen suojassa |
Teimme aamiaisen laavun suojassa ja suuntasimme ainoana porukasta kohti pohjoista. Järven rannoilla oli hienoa vanhaa puustoa ja maisema muutenkin oikein viihtyisä. Mäkiä riitti, joten lämpökin nousi sopivasti rinkkaa kantaessa. Ennen Hakovuorta onnistuimme kotvan kiikaroimaan lähistölle lehahtanutta kanalintua. Metsonaaras, todennäköisesti.
 |
| Mukavaa maastoa |
 |
| Välillä aurinkokin paistoi |
"Vuori"- määritelmän saa suomalaisissa paikannimissä aika helpolla, mutta Evon Hakovuori
(Hakovuori kartalla) oli kyllä melkeinpä nimensä väärti. Harmaagraniittinen laki kohoaa jyrkästi ympäristöään korkeammelle, yli 25 metriä korkea jyrkänne on kuulemma kalliokiipeilypaikkakin. Kiipeilyn sijasta hengähdimme hetken rinkan painoa keventäen.
 |
| Hakovuori |
 |
| Aika paljon haapaa takaoikealla. Kaikkea eivät hirvet siis ole syöneet. |
 |
| Puusta tukien... |
Sää oli enimmäkseen viileä. Välillä aurinko pilkotti, välillä tuuli viimoi kylmästi. Luntakin saatiin eikä lämpötila tainnut nousta koko päivänä paljon nollan yläpuolelle. Siirryimme Taruksen retkeilyalueen puolelle. Alue on kiinni Evossa, mutta Hämeenlinnan kaupungin omistama. Totuuden nimessä on sanottava, ettei Tarus tehnyt kovin isoa vaikutusta, ainakaan sillä osalla mitä me näimme. Talouskäytön jäljet näkyivät voimakkaasti aika yksitoikkoisessa maisemassa. Tosin olimmehan poimineet Evolta keskimääräistä mielenkiintoisemmat alueet reitillemme.
 |
| Lunta |
Lounasta menimme tekemään
Koverojärven laavulle. Paikalla oli jo pari mummoikäistä autoilijaa valtavan koiran kanssa. Tämän 60-kiloisen serbian paimenkoiran Ukon isä oli kuulemma ollut
Myrsky -elokuvan pääosan esittäjä (tämä oli kyllä helppo uskoa, sillä elokuvassa oli ollut 70 eri koiraa). Nuotiolla paistui kahdeksan makkaraa, penkillä oli makea ja suolainen piirakkavuoka ja kaksi litraista termaria. Ukon suupielistä valui kuola. Ovela ja lähes "huomaamaton" koira yritti lähestyä makkaraa penkin ali hiljaa hivuttamalla :). Ukko ei makkaraa saanut, mutta meille sen sijaan mummot tarjosivat piirakkaa ja kahvia termarista. Sehän sopi lounaan jälkiruuaksi mainiosti!
 |
| Ukko ja kuola |
 |
| Fiksun näköinen Koverojärven laavu mäen päällä, mutta liian lähellä tietä yöpymiseen. |
Tässä kohden teimme nopean ratkaisun jatkoreitistä. Suunniteltu yöpaikka, Kymppilaavu oli vain reilun kilometrin päässä, siis liian lähellä. Toisaalta taas talvivarustuksella pakattu reppu tuntui yllättävän painavalta harteilla. Jätimme siis rinkat piiloon metsikköön ja läksimme Savottakierroksen nimellä kulkevalle reitille vain yhdellä kevyellä repulla varustettuna.
Savottakierroksen metsä oli aika tuoreen savotan jäljiltä pääosin aika tylsää männikköä. Kierroksen valopilkku oli
Kelkutteenharju. Näissä kapeissa harjupoluissa on jotain taikaa. On helppo kuvitella, että tämäkin, luonnon muovaama polku on ollut vuosisatoja matkaajien käyttämä. Alapuolella kohisi välillä luonnontilainen, mustavetinen Kelkutteenoja.
 |
| Läheisellä Kelkutteen kämpälläkin on kaivo, kuten Koverojärven tulipaikallakin. |
 |
| Kelkutteenharjun alkupää |
 |
| Kelkutteen oja alhaalla |
 |
| Mikä kumma oli kaivanut parikymmentä halkaisijaltaan viisi-seitsemän senttistä koloa maahan? Syvyys noin 20 cm. |
 |
| Pyry |
 |
| Tuoretta lunta. |
Kiersimme kierroksen ja saavuimme Koverojärvelle. Reput löytyivät hyvässä kunnossa. Pakkasimme mukaan täyden lastin puhdasta kaivovettä, sillä Kymppilaavu oli jostain kumman syystä rakennettu kauas kaikesta vedestä mäen päälle.
Muuten laavusta tai oikeammin laavuista ei ole valittamista, siisti oli ja kuivaa puita liiteri täynnä. Jälleen kerran etukäteisarvelu piti kutinsa ja saimme olla illan ja yön omissa oloissamme. Riipparipuutkin löytyivät laavun vierestä.
 |
| Kyppilaavu tahi laavut |
 |
| Virittelyä |
 |
| Voimanainen. Tämä "Ilves-kirves" olikin ihan toimiva peli. |
 |
| Viritykset valmiina yötä varten |
3. päivä, Pääsiäissunnuntai (10,8 km)
Yöllä lämpö laski aina -8 asteeseen asti, mutta tarkenimme hyvin. Tosin Taina valitteli, että uni ei meinannut tulla millään kovasta yrityksestä huolimatta. Mahallaan nukkujalle retkiolosuhteet eivät ole kaikkien otollisimmat. Täytyy myöntää, että itsellekin oli epätyypillisesti vähän levottomampi riippariyö, tunsin hartioissa epämukavaa painetta. Johtuiko tuo alentuneesta repunkantokunnosta vai oliko riippari liiaksi "ylämäkeen", en tiedä. Herätys oli ainakin ensiluokkainen. Kyyhkyset uövahtelivat jo hämärässä, aamulla aloitti käpytikkapariskunta kosiokoputukset ja teeren pulputustakin kuului kauempaa. Kuulin kovaa räpistelyä tarpin sisältä. Kun avasin silmäni, niin suoraan pään yläpuolella riipparin harjanarulla istuskeli talitiainen!
 |
| Huomenta! |
 |
| Tarppi kuurassa |
Sulattelimme kattilaan jäätyneet vedet ja purimme leirin samaan aikaan. Kiisselipuuro mahassa lähdimme kohti etelää. Matka sujui ilman turhia taukoja, nyt oli mieli kai jo kotimatkassa. Taruksen tylsän maaston jälkeen tuntui mukavalta päästä taas Evon puolelle. Hakojärven jyrkät mäet kyllä veivät ylimääräisiä mehuja. Välillä paita kastui, välissä tuntui paikat jäätyvän viimassa. Oli vielä kylmempi päivä kuin kaksi edellistä, aurinkokin paistoi vain pieniä hetkiä pilvien välissä. Vaarinkorven laavun puuvajalla istuimme hetkiseksi nakertamaan jyväleipää. Taas jaksoi.
 |
| Hakojärven maisemaa |
 |
| Kerrostalo |
 |
| Perhepotretti |
 |
| Metso |
 |
| Lisää eilisen kaltaisia pöreitä kuoppia |
Ihan kokonaan eivät olleet päivän luontolöydöt vielä ohi. Miekkojärven ohi menevälle polulle kääntyessä tarkkaavaisempi meistä huomasi, että tuo polun vieressä oleva "kuusi" ei ole ihan tavallinen. Kampamaisesti kiinnittyneet neulaset olivat aavistuksen verran kirkkaamman vihreitä ja ennen kaikkea pehmeät käsille. Kun tarkemmin katsoi, havaitsi, että puun runko oli aivan sileä ja hopeanharmaa, hieman harmaalepän tapaan. Puita oli siinä enemmänkin ympärillä ja kaiken lisäksi myös pieniä taimia puiden juurilla. Tämä arvoitus selvisi sitten jälkikäteen edellä mainitusta
Evo 150 - historiikista: "
Kolmas merkittävä viljelty ulkomainen puulaji 1800-luvun
lopulla oli pihta tai oikeammin pihdat: siperianpihta ja palsamipihta, joista siperianpihta oli siperianlehtikuusen ta-
paan suositumpi. Pihtojenkin viljelystä luovuttiin 1900-luvun alussa, mutta niiden hyvä luontainen uudistumiskyky on
säilyttänyt ne Evon metsäkuvassa näihin päiviin asti.Toivottu luontainen leviäminen siis onnistui pihtojen osalta; vahinko vain, että puulaji on sahapuuna vähämerkityksellinen."
Meidän löytämämme puun tuntomerkit osuivat yksi yhteen palsamipihtaan.
 |
| Palsamipihdan pehmeä havu |
 |
| Kuin harmaahaapa (pihkarakkuloilla) |
 |
| Palsamipihtapuu |
Seuraava löydös löytyi vain pienen matkan päässä hämärän, sammalpeitteisen kuusikon seasta: ympäriinsä sammalmättäikköä oli paljon pitkiä mustia, tasapäisiä sulkia. Oliko pöllö yllättänyt ja pistänyt korpin suihinsa. Sulat olivat pikimustia, mutta yhdessä oli pieni läikkä valkoistakin. Vasta kotona tajusimme asian (Matin vihjeestä): kyseessä olikin metsojen soidinpaikka! Aikamoinen kamppailu paikalla oli ollut, sulkia oli sen verran leväällään pitkin kuusikkoa.
 |
| Metsokuusikko |
 |
| Pyrstösulat |
Eikä tässä vielä kaikki... Vielä oli yksi hieno elämys jäljellä.
Hieman Metsäsianharjun jälkeen Taina sanoi, että nyt sieltä tulee ihmisiä polulla vastaan, oli kuullut ison oksan katkeamisen äänen. Ketään ei tullut vastaan, mutta me sen sijaan saavuimme hienoimmalle majavapadolle, jonka olen koskaan nähnyt. Vaikuttavaksi jutun teki se, että jäätynyt vesi oli aivan polun vieressä, pitkospuut kulkivat käytännössä majavien padon päällä. Ja tekojärven pinta oli yli puoli metriä polun yläpuolella. On se melkoinen eläin. Ihastelimme kaikessa rauhassa mahtijyrsijän tekosia. Lopulta päätimme vielä keittää risukeittimellä kahvit harjanteella, josko vaikka melapyrstö olisi näyttäytynyt. Fiksu eläin ei toiveisiimme taipunut. Yhtä kaikki juhlavin mielin palasimme autolle ja sitä myötä keinotekoisen lämmön pariin.
Evo oli yllättänyt. Alue on ehdottomasti käymisen arvoinen, monipuolinen, ja täynnä pieniä luonnon ihmeitä. Hiljainenkin se oli, moottorin ääntä ei juurikaan kuullut koko aikana ja yöpaikallakin sai olla itsekseen, ainakin tähän vuoden aikaan kun hieman valikoi.
 |
| Patopolku! |
 |
| Majavan jälki |
 |
| Tekojärvi |
 |
| Viimeiset lämpimät kahvit ja sitten kohti keskuslämmitystä! |
