#7/17 Viimeiset talvipäivät Kauhanevalla 25.-26.3.

Merkkipäivän viettoa suuren suon ytimessä.

Hetken, jolloin talvi päättyy ja kevät alkaa voi määrittää monella tavalla. Jos suosta puhutaan, niin talvea on se, kun suo on jäässä ja kantaa miehen ja kevät se, kun sinne ei ole enää menemistä. Ennen reissua tutkiskelin ahkerasti ilmatieteen laitoksen karttoja lumitilanteesta. Karviaan/Kauhajoelle annettiin lumen paksuudeksi 8cm. Vieläkö suksilla pääsisi? Vai otetaanko lumikengät?  Niistä saattaisi olla apua vähemmässäkin lumessa ja upottavalla suolla?

Reissuun oli oikein "syynsäkin". Herra H täytti pyöreitä vuosia. Kun paikallinen seuraintalo ei kuulemma ollut varattuna ja reissu kaukoitään oli luvassa vasta viikon päästä H-hetkestä, niin päätettiin tehdä reissu Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajamaille, Kauhanevalle.

Olen käynyt kerran aiemmin Kauhanevalla, isänpäivän aikaan muutaman kilometrin pitkospuulenkin kiertämässä. Nyt paikalle houkutteli mielikuva jäisestä suosta, jossa kulkureitti olisi vapaasti valittavissa. Kauhaneva on (aina luotettavan Wikipedian mukaan) Etelä-Suomen toiseksi suurin suo Tammelan Torronsuon jälkeen (kolmanneksi suurin onkin tuttu "kotisuo", Siikaneva). Tosin tuo lienee määrittelykysymys, selvästi isompi Patvinsuo ei ole paljon Kauhanevaa pohjoisempana, kylläkin selvästi idempänä Liekasassa. Kauhaneva on joka tapauksessa iso,  noin 6 x 5 km kokoinen yhtenäinen aapa- ja keidassuo. Hiljainenkin se on, tilastojen mukaan Suomen kansallispuistoista vähiten käyty, vain noin 5500 kävijää vuosittain. Syykin on ilmeinen, puistossa on vain yksi pieni pitkostettu lenkki ja pari tulipaikkaa. Pääosalla suosta liikkuminen on kielletty 1.4- 15.9, jos joku upottavalla alustalle haluaisi sulan maan aikana lähteä. Olisimme siis liikkeellä viime hetkillä, viikkoa ennen rajoituksen alkua.

Nuolikangas työntyy nuolena Kauhanevan syvyyteen. Pohjoisessa ja lännessä keidassuot ja niiden alla Kauhalampi.

Starttasimme aamuvarhain, ajomatka äidin luota Kankaanpäästä paikalle oli vajaa tunti. Parkkipaikka löytyi Nuolikankaan tyvestä, lupaavan lumisen metsäautotien risteyksestä.

Maavara riitti juurikin Lumimiehessä.

Suuntasimme lumista metsäkoneen uraa pitkin  Nuolikangasta, suuniteltua leiripaikkaa kohti. Jo alkumatkasta meille kävi säkä, kun törmäsimme vähän erikoisempiin lumijälkiin. Pitkät hännän jäljet, viisi varvasta ja pariloikalla eteneminen. Askelväli noin 50 cm ja askeleen halkaisija noin 5 cm. Lisäksi etu- ja takajalan painallukset olivat erilaiset, toiset pitkämäiset ja toiset pyöreämmät.Arvelisin näädän kulkeneen tästä, vaikka saukkokin ja jopa minkki on mahdollinen. Jälkimmäiset ovat sitten olleet pitkällä siirtymällä, jos näin on, sillä sulaa ja virtaavaa vettä ei ollut kilometrien säteellä. Uskokaamme siis, että kuivalla mäntykankaalla  oli liikkeellä näätä.

Hännän jäljet

Puolen tunnin kävelyn jälkeen teimme puolen tunnin ylimääräisen lenkin omissa jäljissämme. Pudonneet vesipullot löytyivät siististi rinnakkain omista jäljistämme.
Nuolikangas on hakattu ennen kansallispuiston perustamista (1982), joten puuston komistumista saamme odotella rapeat sata vuotta. Mielenkiintoinen paikka se on nytkin, todellakin kuin nuoli suon sydämeen.
Kovaa kangasta pitkin painuimme majapaikkaan nuolen kärkeen. Täällä perustimme perusleirin eli jätimme ylimääräiset pois repusta ja läksimme suolle.

Nuolikangas ja vanha ajoura

Tyhjensin reissussa kolme pönttöä

Base camp

Ensi silmäyksellä maisema oli luminen ja olimme jo laittamassa lumikenkiä jalkaan, mutta varjoisan  pohjoislaidan näky oli pettävä. Ensimmäiset sulat paikat osuivat silmiin jo sadan metrin päässä. Nopea päätös: lumikengät leiriin, nyt edetään jalan.

Hiihtokelit?

... ei ihan 

Hirvi liukkaalla jäällä

Synttärisankari ja ikätoveri?

Sinitaivas!

Sulavalla suolla eteneminen on  peilikuva kesän olosuhteista: märimmät paikat ovat kovimmat ja kuivimman näköiset mättäät pettävät jalan alla. Keidassuon lammet olivat vakaassa jäässä, mutta lumeton avosuon pätkä oli melkoista esterataa. Etenimme hiljakseen mättäältä toiselle loikkien ja haurasta jäätä tunnustellen. Matkavauhti tippui murto-osaan. Onneksi avosuo loppui pian ja olimme taas keidassuon labyrintissä. Siellä täällä menoamme tervehtivät käppyräiset vanhat männyt, häivähdys vanhasta ja epätäydellisestä metsästä.

Esterataa

Rahkasammal murtautuu esiin, kevät on voitolla

Jäiset lammit

Otimme kiintopisteeksi Nummikankaan lintutornin. Lintutornista avautui hyvä näkymä suolle. Lintuja ei näkynyt. Itse asiassa koko reissun kärsimme lintujen puutteesta. Muutto ei ollut vielä alkanut, ainoastaan laulujoutsenpariskunta oli löytänyt sulan suonsilmäkkeen ja mekasti siellä tasaiseen tahtiin. Viikon parin päästä äänimaisema on jo varmaan ihan erilainen.

Teimme lounaan ja nautimme pannukahvit kiireettä. Nuotiopaikalle tuli makkaroita paistamaan kaksi pariskuntaa lapsineen. Valitsemalla nuotiopaikka lounaan tekopaikaksi otimme tietoisen riskin, joka eskaloitui. Nappasin vielä pari halkoa reppuun päivällistä varten ja läksimme paluumatkalle.

Autio neva, siivekkäitä nolla

H:n risukeitin toimi hyvin. Kattilan kannatimissa on vielä parantamisen varaa.

Paluumatkalla osasimme jo välttää kartan V-merkkejä (suonsilmä) ja avosuon osuutta. Keidassuon lammit menivät hienosti, mutta niiden jälkeen alkoi vaihtelevampi osuus. Ohuen ohut jää kantoi vielä suurimmaksi osaksi, mutta välillä mitattiin kumiteräsaappaan veden pitävyttä. Valitsimme hieman eri reitin kuin tullessa, mutta kokonaan uusille urille ei näillä keleillä ollut mieltä lähteä.

Tukevaa jäätä jalan alla

Kaunotar

Jännempi osuus paluumatkaa

Nuolikankaalla olimme hyvissä ajoin ennen pimeää. Levitimme makuualusta tarppikankaan päälle ja torkuimme vähän auringossa. Vedin untuvaviltin päälle ja taisin ihan vähäksi aikaa nukahtaakin. Sitten viritimme yösijat ja auringon laskiessa kokkasimme risukeittimellä päivällisen. Synttärihömpsytkin oli mukana.

Aurinko laski lauantaina kello 19, mutta sunnuntaina vasta kello 20

Iltanuotio

Yö sujui vaihtelevasti. Itse nukuin oikein makoisasti, testasin ensimmäistä kertaa Tainan lyhyempää Blackbirdia ja se tuntui (tarvittaessa) ihan riittävän pitkältä. Viereisen tarpin alta kuului  yöllä jupinaa ja manausta. Välillä huudettiin apuakin (suonenveto). Herra H otti ehkä vähän liian kirjaimellisesti kehoituksen nukkua diagonaalisti matossa. Myös makuualustan uudet levikkeet tai oikeastaan sen liukas kangas teki tepposia. Molempia pitää kehittää vielä, levikkeitä ja nukkujaa. Kuuden maissa kuulin kun teeri lensi majoitteen yli ja rupesi kukertamaan ja pulputtamaan ihan lähellä. Odotin mielenkiinnolla soidinta, mutta yritys jäi yksinäiseksi. Kaverit jättivät harmaana aamuna  tulematta kohtauspaikalle.

Kolme majoitetta, joista kaksi oli käytössä.

Diagonaali isolla Deellä.

Aamun kiireettömän aamiasen jälkeen hyvästelime suon. Aamuyön pienen sateen jälkeen tuuli yltyi kovaksi ja kylmäksi. Ihan eri henki kuin lauantaina, olimme onnen poikia sään kanssa. Taisi olla talven viimeinen viikonloppu Kauhanevalla, kevät otti niskalenkin ja suo sulkeutui kulkijalta.

Tuulee kovaa

Melkein avovesi näkyvissä

Lajeja: näätä, teeri, joutsen, talitintit

#6/17 Keihäänmaan jäljillä 4.-5.2.

Pöllöjä menimme kuuntelemaan, mutta ylimääräistä hyvääkin saatiin.

Kotihommien aikataulut sanelivat lähdön tällä kertaa lauantaiksi puoli seitsemäksi, kun pimeä jo laskeutui maisemaan. Hetken mietimme, menemmekö pöllöjä kuuntelemaan vaiko teeriä vaanimaan, mutta vaaka kallistui ensimmäisen puolelle. Karttaa tutkiessani olin joskus miettinyt, että Pirkan taipaleen varrella Hämeenkyrön ja Ikaalisten rajalla sijaitseva Keihäänmaan laavu saattaisi olla pöllöseutua. Sen lähellä oli nimittäin monimuotoista, peltojen sirpaloimaa metsämaastoa. Toisaalta taas karttamerkit antoivat odottaa itse laavun olevan avokallioalueella ja korkeuserojakin tuntui olevan, mielenkiintoinen laavupaikka siis.

Ajoimme Lumimiehen parkkiin mökkitien levennykseen ja läksimme etenemään kohti laavua otsalamppujen valossa. Pakkasta oli tässä vaiheessa miellyttävät 3-4 astetta. Vain sata metriä tieltä edettyämme etuoikealta lehähti raskaslentoinen helikopteri käyntiin. Olikohan se metso? Pian epäilykset hälvenivät sillä sileään hankeen oli painautunut selkeät, isot kanalinnun varpaan jäljet. Eikä siinä kaikki, vaan pärisyttävä ääni kuultiin ja (vähän nähtiinkin) peräti neljä kertaa kilomerin matkalla laavulle. Lisäksi noita metson jalanjälkiä löytyi lisääkin. Erityisen hauskat jäljet olivat ne, joissa sulho oli vetänyt siipiään tai pyrstöään hankea pitkin. Mainio saapuminen!

Siipi maassa!

Keihäänmaan laavun paikka oli juuri niin komea kuin saattoi toivoa. Viisimetrisen pystysuoran kallionjyrkänteen alla, kaikkialla kallioista maisemaa. Puuvajakin oli täynnä puita, joten laitoimme tulet ja teimme iltapalan. Siinä puuhaillessamme kuulimme sen, mitä olimme toivoneetkin, etäistä viisitavuista toitotusta kaukaisuudesta. Helmipöllö!

Tässä nettiversio äänestä: http://vanha.suomenluonto.fi/pollot/helmipollo.mp3

Ensi kerralla otan kyllä mukaan oman pikku-zoomin ja äänittelen oman version aiheesta.

Painuimme nukkumaan. Yö sujui hyvin, tosin kolmisenttinen ilmatäytteinen tuntuu olevan liian ohut laavun laverille; uni oli pitkää, mutta katkonaista puutuneitten paikkojen takia. Riipparia tuli jo vähän ikävä, josko jo ensi kerralla taas riippumaan.  Panyamin päällä minulla oli vielä ohut riipparin alusviltti, Taina nukkui hyvin Joutsenen vanhalla 2000:lla. Yöllä lämpö laski -10 tuntumaan.

Aamu aukeni kirkkaana. Täydellinen kevättalven aamu. Voittajan olo.
Aamiaisen jälkeen teimme vielä lenkin ympäristössä. Uskomaton määrä erilaisia eläimiä oli jättänyt jälkensä hangelle:
- Metso (paljon jälkiä)
- Pyy (yhdet jäljet)
- Hirvi (vain yhdet jäljet, kun yleensä on yleisimpiä jälkiä)
- Kauris
- Peura
- Lumikko
- Hiiri / myyrä
- Orava
- Jänis
- Kettu tai supikoira (paljon jälkiä, ei ollut  koira)
- Koira (ja ihminen)

Laitetaan tännekin muistiin paras lumijälkisivu mitä olen netistä löytänyt:  lumijälkien tunnistaminen (riista_fi)

Aamukahvit

Papan minkkilakki lämmittää

Risukeitin oli pakko siirtää pois nuotion pohjalta, nuotion tuhkakerros peitti ilmaraot huonoin seurauksin.

Kettu vai supi? Supi ei enää ole välttämättä unilla.  Jälki noin 4cm, pariravin väli noin 60 cm. Ketuksi lyhyt askelväli?

Pyy, jalan koko noin 5cm

Pieni kauris

Hirvi

Taas se supi tai kettu...

Paljon metson jälkiä

Metsän ympäröimä pelto - monelle eläimelle suotuisa elinympäristö. Täällä se helmipöllökin varmaan saalistaa

Takaisin päin kulkiessamme vaanimme vielä metsoja, luulimme että jostain kallioilta olisi kuulunut yksinäisiä napsauksia. Sen verran paljon alueella jälkiä oli, että olimme varmaan niiden soidinpaikalla.

Pari teknistä opetusta reissusta
a) risukeittimen alaosan ilmaaukoja ei kannata peittää, jos haluaa, että liekki palaa. Jo yhden rivin hautautuminen esim tuhkaan vaikuttaa dramaattisesti palotehoon
b) Sony-pokkarin akku tilttaa pakkasessa kameran sisällä yön aikana. Vara-akku repussa on toimintakykyinen yön jälkeen. Eli ensi kerralla kokeiluun, joko akun poistaminen kameran sisältä , jolloin se ei purkaannu (?) tai sitten pelkkä akku mukaan makuupussiin.

Summa summarum: lyhyt mutta erittäin hieno havaintoretki!

Keihäänmaan kalliota. Mainiota maisemaa mäntyineen.