#6/17 Keihäänmaan jäljillä 4.-5.2.

Pöllöjä menimme kuuntelemaan, mutta ylimääräistä hyvääkin saatiin.

Kotihommien aikataulut sanelivat lähdön tällä kertaa lauantaiksi puoli seitsemäksi, kun pimeä jo laskeutui maisemaan. Hetken mietimme, menemmekö pöllöjä kuuntelemaan vaiko teeriä vaanimaan, mutta vaaka kallistui ensimmäisen puolelle. Karttaa tutkiessani olin joskus miettinyt, että Pirkan taipaleen varrella Hämeenkyrön ja Ikaalisten rajalla sijaitseva Keihäänmaan laavu saattaisi olla pöllöseutua. Sen lähellä oli nimittäin monimuotoista, peltojen sirpaloimaa metsämaastoa. Toisaalta taas karttamerkit antoivat odottaa itse laavun olevan avokallioalueella ja korkeuserojakin tuntui olevan, mielenkiintoinen laavupaikka siis.

Ajoimme Lumimiehen parkkiin mökkitien levennykseen ja läksimme etenemään kohti laavua otsalamppujen valossa. Pakkasta oli tässä vaiheessa miellyttävät 3-4 astetta. Vain sata metriä tieltä edettyämme etuoikealta lehähti raskaslentoinen helikopteri käyntiin. Olikohan se metso? Pian epäilykset hälvenivät sillä sileään hankeen oli painautunut selkeät, isot kanalinnun varpaan jäljet. Eikä siinä kaikki, vaan pärisyttävä ääni kuultiin ja (vähän nähtiinkin) peräti neljä kertaa kilomerin matkalla laavulle. Lisäksi noita metson jalanjälkiä löytyi lisääkin. Erityisen hauskat jäljet olivat ne, joissa sulho oli vetänyt siipiään tai pyrstöään hankea pitkin. Mainio saapuminen!

Siipi maassa!

Keihäänmaan laavun paikka oli juuri niin komea kuin saattoi toivoa. Viisimetrisen pystysuoran kallionjyrkänteen alla, kaikkialla kallioista maisemaa. Puuvajakin oli täynnä puita, joten laitoimme tulet ja teimme iltapalan. Siinä puuhaillessamme kuulimme sen, mitä olimme toivoneetkin, etäistä viisitavuista toitotusta kaukaisuudesta. Helmipöllö!

Tässä nettiversio äänestä: http://vanha.suomenluonto.fi/pollot/helmipollo.mp3

Ensi kerralla otan kyllä mukaan oman pikku-zoomin ja äänittelen oman version aiheesta.

Painuimme nukkumaan. Yö sujui hyvin, tosin kolmisenttinen ilmatäytteinen tuntuu olevan liian ohut laavun laverille; uni oli pitkää, mutta katkonaista puutuneitten paikkojen takia. Riipparia tuli jo vähän ikävä, josko jo ensi kerralla taas riippumaan.  Panyamin päällä minulla oli vielä ohut riipparin alusviltti, Taina nukkui hyvin Joutsenen vanhalla 2000:lla. Yöllä lämpö laski -10 tuntumaan.

Aamu aukeni kirkkaana. Täydellinen kevättalven aamu. Voittajan olo.
Aamiaisen jälkeen teimme vielä lenkin ympäristössä. Uskomaton määrä erilaisia eläimiä oli jättänyt jälkensä hangelle:
- Metso (paljon jälkiä)
- Pyy (yhdet jäljet)
- Hirvi (vain yhdet jäljet, kun yleensä on yleisimpiä jälkiä)
- Kauris
- Peura
- Lumikko
- Hiiri / myyrä
- Orava
- Jänis
- Kettu tai supikoira (paljon jälkiä, ei ollut  koira)
- Koira (ja ihminen)

Laitetaan tännekin muistiin paras lumijälkisivu mitä olen netistä löytänyt:  lumijälkien tunnistaminen (riista_fi)

Aamukahvit

Papan minkkilakki lämmittää

Risukeitin oli pakko siirtää pois nuotion pohjalta, nuotion tuhkakerros peitti ilmaraot huonoin seurauksin.

Kettu vai supi? Supi ei enää ole välttämättä unilla.  Jälki noin 4cm, pariravin väli noin 60 cm. Ketuksi lyhyt askelväli?

Pyy, jalan koko noin 5cm

Pieni kauris

Hirvi

Taas se supi tai kettu...

Paljon metson jälkiä

Metsän ympäröimä pelto - monelle eläimelle suotuisa elinympäristö. Täällä se helmipöllökin varmaan saalistaa

Takaisin päin kulkiessamme vaanimme vielä metsoja, luulimme että jostain kallioilta olisi kuulunut yksinäisiä napsauksia. Sen verran paljon alueella jälkiä oli, että olimme varmaan niiden soidinpaikalla.

Pari teknistä opetusta reissusta
a) risukeittimen alaosan ilmaaukoja ei kannata peittää, jos haluaa, että liekki palaa. Jo yhden rivin hautautuminen esim tuhkaan vaikuttaa dramaattisesti palotehoon
b) Sony-pokkarin akku tilttaa pakkasessa kameran sisällä yön aikana. Vara-akku repussa on toimintakykyinen yön jälkeen. Eli ensi kerralla kokeiluun, joko akun poistaminen kameran sisältä , jolloin se ei purkaannu (?) tai sitten pelkkä akku mukaan makuupussiin.

Summa summarum: lyhyt mutta erittäin hieno havaintoretki!

Keihäänmaan kalliota. Mainiota maisemaa mäntyineen.