#18 Norja, Sennalandet

Paluu tuttuihin maisemiin ja vähän uusiakin 26.-31.7.2021

Porsangerin mökkiloma oli todella onnistunut ja nautimme täysillä uusista elämyksistä, jotka meri tarjosi. Silti, kun tänne asti kerran tultiin, niin olihan sitä päästävä myös tunturiin. Yleensä etsimme aina jotain uutta aluetta, siitä yksinkertaisesta syystä, että tutkimattomia erämaita Norjassa riittää. Viime vuoden Sennalandetin retki oli jättänyt kuitenkin kutinan, että rengasreitti jätti koko pohjoisen puolen kokonaan tuntemattomaksi. Päätimme siis jatkaa siitä, mihin aiemmalla kerralla jäimme. Tällä kertaa sisään mentäisin alueen keskeltä, Sennalandetin ylängöltä Varisjärvien järviketjua seuraillen. Siitä sitten oli ajatuksena nousta katsomaan mitä järvijonoa reunustavien vuorien pohjoispuolella olisi.

26.7. maanantain, retkipäivä 1: yöksi Nadjetjärvelle

Ajoimme Porsangerin mökiltä vuonon rantoja pitkin Sennalandetiin. Matka ei ollut pitkä ja maisemat olivat luonnollisesti hienot. Ajoimme automme parkkiin aluetta halkovalta "valtatieltä" hieman poiketen, keskellä tasankoa sijaitsevan lapinkylän tien varteen. Porosaamelaisten mökkikylä oli karu tundran keskellä oleva keskittymä, josta lähti voimakas mönkijäura kohti Nadjetjärveä. Leiriydyimme siirtymätaipaleen jälkeen kauniissa säässä järven rantaan. Lähemmällä tarkastelulla vedestä löytyi leirin vierestä verkko kiveen sidottuna. Myöhemmin paikalle tuli vielä kumiveneellä pariskunta verkkojaan kokemaan. Kastoin uistimen järveen, en muista sainko mitään, mutta ainakin näin pieniä taimenia rantavedessä.

Matkalla, vuonon varren rantaa laskuvedessä

Porot meren rannalla

Sennalandetin keskialueen tasankoa

Lapin kylää. Tuonne jätimme auton, tien varteen.

Nadjetjoki oli helppo kahlattava (mutta kylmä)

Nadjetjrven takaa näkyi tuttuja, edelliskerralla nähtyjä tuntureita

Paikallisten kesäasunto, joku oli kotona.

Verkoilla.

Nadjetjärven ilta

27.7. tiistai, retkipäivä 2: Varisjärvet kutsuu

Päivän siirtymä ei ollut pitkä, sillä olimme jo iltapäivällä "legendaarisilla" Varisjärvillä, leiriytyneenä paikkaan, joka olio viime vuoden reissulla tehnyt vaikutuksen. Pikku järvissä oli nimittäin ollut kalaa ihan pöntiäisenä. Ja turhaa ei ollut hypetys taaskaan, sillä pienen kierroksen jälkeen meillä oli iltapalan taimenet kasassa. Tällä kertaa kalat löytyivät alimman, Vuolit Varisjavren niemestä, jossa sininen James näytti kyntensä. Viime vuodesta poiketen näimme tänään muitakin kulkijoita, ohi meni pari pientä ryhmää ja poikkesi leiriinkin pari oululaista nuorta miestä, joilla tuntui olevan myös kala-onni myötä. Leiripaikka oli paitsi tuttu, niin myös fantastinen, joten emme kiirehtineet tänään eteenpäin vaan jäimme nautiskelemaan olosta. Ja antoihan se Bajit Varisjavren pieni kylkilammikko taas näytteen tittelistään "rautujen lastentarha"

Nadjetjavren aamu

Verkkokalastusta

Poroaitaa seuraten, näkymä taaksepäin kohti Nadjetjavrea

Perhomiehet kahluulla

Varisjärvien upeaa maisemaa

Leiripaikan vierestä mausteet: villiä ruohosipulia

Tainan pikkurautu

28.7. keskiviikko, retkipäivä 3: ylätunturiin

Aamu aukeni sumun keskellä. Päivän siirtymä ei ollut pitkä, mutta nyt näimme ihan uutta maisemaa (kunhan sumu hälveni). Edellisellä kerralla olimme jo tähyinneet järvijonon pohjoispuolelle, mutta aika ei suosinut yritystä. Nyt seurasimme ensin poroaitaa ylöspäin ja erkanimme sitten siitä kohti pohjoista. Saavuimme ensimmäiselle pienelle järvelle, jonka yläpuolelle joku paikallinen oli pystyttänyt "kesämökkinsä", tunturin laelle vedetyn asuntoauton. Ketään ei ollut paikalla, joten kokeilimme kalaonnea. Vaikea olisi ollut ohi mennökin, kun järven rantavedessä pienet raudut pyörivät kauhistuttavalla tiheydellä. Sen verran olivat pieniä kuitenkin tällä kertaa, että jonkun ajan kuluttaa jatkoimme ilman kalaa eteenpäin.

Aamumaisema Varisjärville.

Luonnonvaraista ruohosipulia ihan Varisjärvestä laskevan puron varrella

Ruohosipulit matkaan!

Kesämökki

Seuraavalla lammella olikin sitten ihan hiljaista. Viskoimme aikamme ja olimme jo jatkaa matkaa tyhjin käsin. Päätin kokeilla vielä kerran pienen niemen kärjestä, josta vesi syveni heti tummaan syvyyteen. Ensimmäisellä heitolla kiinni iso rautu! Kylki pyörähti näkyvissä, mutta sitten kala karkuutti itsensä. Voi hitsi! Ei kun uutta yritystä ja pian minulla oli taas kunnon isku vavassa. Tällä kertaa, pieneten kommellusten kautta (ei haavia mukana) ylös nousi oma ennätysrautunu, kauniin kaunis 48 senttinen komeus!

15 gr lotto pyytämässä ja 48 cm ennätysrautu

Matka jatkui ja maisema muuttui: vihreä nurmi väheni ja harmaa kivi lisääntyi koko ajan. Kun lopulta pääsimme kohdejärvelle, johon ajattellimme leiriytyä, maisema oli todella kivinen. Tähystelimme rinteeltä etukäteen paikkoja, joihin X-midin voisi ylipäätään saada pystyyn. Pari hieman vihertävää plänttiä löytyi ja katsastimme ne. Loppujen lopuksi päädyimme toiseen, joka oli hieman vastarinteen suojassa mahdollisia tuulihetkiä varten.

Majoituimme, oli viileää ja pilvistä, mutta fiilis oli todella hyvä. Tässähän tuntui olevan todella erämaassa. Iltakalassa järvestä löytyi vielä pientä rautua, mutta ei mitään keskipäivän kalaan verrattavaa.

Piekana

Ylärinteeseen

Vielä näkyy vihreääkin...

...mutta ei enään! Mistä leiripaikka?

Lämmittelyä...jumppatauko!

29.7. torstai, retkipäivä 4: kävelyä kivissä

Maasto oli siis todella haastavaa: terävää kiveä silminkantamattomiin. Emme halunneet edetä syvemmäs, mutta toisaalta ympäristö kiinnosti: onkohan maasto samanlaista tästä eteenpäinkin? Jätimme teltan pystyyn ja siirryimme päiväretkeläisiksi. Ensin järven päähän ja sitten harvoja vihertäviä plänttejä seuraillen ylös ja seuraaville järville.

Samanlaistahan se maisema oli, kiveä kiveä ja vielä kerran kiveä. Hieno oli silti retki ja antoi hyvän tuntuman millaista Sennalandetissa on yli 500 metrin korkeudessa: täällä ei telttapaikoilla juhlita! Iltaleirissä kävimme vielä kalassa, jotain pientä tuli, mutta muuten kala oli säästeliäällä tuulella.

Aamupalalle

Graavirautua

Kiveä, kiveä, kiveä

Täällä on syytä pitää varansa!

Iltakalassa

Hyvää yötä!

30.7. perjantai, retkipäivä 5: takaisin päin

Nyt oli ylätunturiin saatu sen verran tuntumaa, että matka jatkui alaspäin, vihreämmille maisemille. Matkalle osuneissa lammikooissa kalastelimme ja onnistuimme hieman tuoretta kalaa reppuihin lisäämäänkin.

Laskeuduimme uutta reittiä alas Varisjärvien laaksoon. Vähän jännitti laskeutuminen, kun rinne oli jyrkkä ja kivinen, mutta kartan käyriä tulkitsemalla se onnistui loppujen lopuksi ihan hyvin, eikä yllätysjyrkänteitä sattunut matkalle. Yöksi kävelimme sitten saman tein aina Nadjetjärville saakka, ei ihan tulomatkan leiriin, mutta samoille tienoille.

Iltakalassa onnistuin saamaan vielä sitkeän yrityksen päätteeksi pari kalaakin, kauniin taimenen ja jouluomenanpunaisen raudun. Ne me suolasimme ja otimme mukaan etelään asti (Tornion hotellin minibaarissa säilyivät yön yli).

31.7. lauantai, retkipäivä 6: leikin loppu

Nadjetjärveltä autolle ei ollut enää kuin puolen päivän pieni kävely. Tutulla polulla matka taittui vauhdilla ja pian olimmekin Lapin kylässä. Saatiin kuin saatiinkin tämänkin vuoden Norjan reissu tehtyä, vaikkakin vähän lyhyenä ja ihan viime tipassa (koronarajoitusten kapeassa aikaikkunassa). Vaan kyllä kannatti. Ensi kertaan sitten!