Liikkeellä luonnostaan

#16 Vätsärin kesäkuu osa 3

Hannun matkassa 19.6.-28.6.2021

Pikkubussi kaartui Sanilan pihaan perjantaina ja toi Hannun mukanaan. Uusi reissukaveri, hienoa!

Ihan alkajaisiksi kokosimme Sanilan Miinan postimyynnistä tilaaman kottikärryn kokoon. Urakan uuvuttamana päätimme lähteä maastoon vasta lauantaiaamusta. Ilmassa oli jännitystä...alkaisiko Lapin pelätty rakka vihdoinkin ja alkaisiko jalokaloille viimein maistua myös uistimenkuvat...?

19.6. Päivä 1: Polkumarssia Pakanajärvelle

Reppu tuntui kevyeltä ja jalatkin pelasivat kun läksimme Sanilan maittavan aamiaisen jälkeen maastoon lauantaiaamuna. Ratkenneet lenkkarit jääneet majoituksen roskakoriin ja tilalla oli Hannun täydennyksenä tuomat vaelluskengät. Seurasimme suoraan Pakanjärvelle menevää karttaan merkittyä polkua pitkin, joka olikin hyvä valinta kun tarkoitus oli saavuttaa Vätsärin erämaaosa nopeasti. Tämä oli vielä toistaiseksi itsellä kulkematon polun osa, loppupäässä sitten saavuimme hetkeksi jo aiemmin Matin kanssa kulkemalleni polun osuudelle.

Goodbye Niket , tervetuloa Hanwagit

Polku oli osin merkitty ja tyylikkäästi.

Romahtanut silta, tosin vesi oli tähän maailmanaikaan helpon alhaalla

Hannu lukulasit rikkoutuivat ensimmäisenä päivänä

Saavuimme Pakanajärvelle hyvissä ajoin, vaikka matkalla pariin otteeseen kalastettiinkin (ilman tärppejä). Jostain joen toiselta puolelta kuului ihmisääntä, joten ohitimme tyhjän pihapiirin vauhdikkaasti. Tässä kohden olimme siis yhtyneet Matin kanssa parisen viikko aiemmin kulkemaamme reittiin. Ja jatkoimmekin samaa tietä vielä hetken eli kävelimme Vuontisjärven rantaan tasaista kangasta pitkin. Emme malttaneet tällä kertaa jäädä järven rantaan, vaan ylitimme matalan Vuontisjärven nyt jo perinteisesti kahlaamalla. Leveä, mutta helppo ylitys.

Joen rannasta suunnitimme vielä pyöreän ja nätin Vuontislopolon rantaan. Sen verran aikaista vielä oli, että leiriytymisen jälkeen läksimme vielä iltakalaan lähistölle Vuontislopolon sivulampien maastoon. Hannu sai jättimäisen ahvenen ja minun kohtaloni oli sitten nykiä vötkälemäinen hauki ylös jorpakosta. Maistuihan tuo kala taas, kun Hannu sen hyvin paistamalla laittoi. Eloisan ovelat kuukkelit tulivat katsomaan touhujamme ja hyödyntämään perkeet.

Pakanajärven kruununtorpan pihapiiri toista kertaa nähtynä

Vuontisjärven hiekkarannalla kalassa

Fiksua?

Pötkäle

Vätsärin nälkäiset hauet olivat jo tulleet tutuksi

20.6. Päivä 2: Harrijärven kautta "Makkarajärville"

Päivän ohjelmassa oli suunnata nyt mahdollisimman suoraan etelään, kun Matin kanssa olimme lähteneet täältä suoraan itään ja Rouitasenkurun raskaisiin maisemiin. Mitään polkua, eikä edes ilmiselvää etenemisreittiä kartassa näkynyt, mutta kartan iso harmaa lupasi avokalliomaastoa, joka aikaisempien kokemusten perusteella oli osoittautunut helpommaksi etenemismaastoksi kuin kivinen metsämaasto.

Ja noinhan se olikin, matka yli nimettömän rikkonaisen kallioalueen oli pikkupiirteistä ja suunnistuksellisesti haastavaakin, mutta kävelymaastona varsin kohtuullista. Täällä tunsi hetken aikaa olevansa ihan oikeassa erämaassa, sen verran "yleispätevää" maisemaa ilman merkkejä ihmisen toiminnasta alue oli.

Alkumatkasta saimme kulkea vielä Vuontislompolon "tasangolla"

Pienipiirteistä, lampien ja soiden täplittämää kallioylänköä

Alueen karut lammet eivät houkutelleet erityisemmin kalastamaan

Lounastauko "siellä jossain"

Suunnistimme siis Harrijärvelle, joka oli isohko ja matalan oloinen järvi ja sopivasti matkan varrella. Täällä paneuduimme kalastamaa hetken aikaa oikein tosissaan. Ja työnteko palkittiin kauniilla harri-saaliilla - kuten uskalsimme odottaa. Komean jäntevät kalat saimme ylös ja kun ne sitten paistettiin, niin maku oli taivaallinen: ei harjus kyllä häpeä yhtään taimenen tai raudun maulle, uskallan väittää.

Harrin komea selkäevä

Harrijärven matala profiili.

Harrijärviltä matka jatkui etelään ja saavuimme "makkarajärville". Sillä nimellä kutsuin tuota kapeiden pikkujärvien nimetöntä helminauhaa (tai nakkilenkkiä) joka alkoi Routasenkurun eteläpäästä ja jatkui itä-länsisuuntaisena pötkönä aina Rovijärville saakka.

Täällä olin Matin kanssa onnistunut saamaan kosketuksen taimeneen (ja paljon näköhavaintoja) puolitoista viikkoa aiemmin, joten jämähdimme tänne leiriytymään. Tasaisen teltan paikan etsintä oli aika haastavaa, mutta järvien törmältä löytyi lopulta suhteellisen tasainen paikka.

Hannu onnistui saamaan järvistä taimenen (vai oliko useampia, en muista?), mutta minua ei onnistanut.

Illalla kun kävelin eteläpuolen mäelle tekstiviestiä lähettämään havaitsin aika lähellä leiriämme pienen pyramidimallisen teltan leiriytyneenä. Seuraavan päivänä tapasimmekin yksinäisen naisen, joka oli testaamassa varusteitaan Käsivarren vaellusta varten. Makuupussi oli kuulemma hieman liian kylmä yöllä, vaikkei nyt mitenkään erityisen viileää edes ollut. Päinvastoin, sää oli ollut koko alkumatkan selkeä ja poutainen.

Suojainen teltan paikka järven törmällä

Kesäyön aurinko

21.6. Päivä 3: Lyhyt siirtymä Hirvijärvelle

Tämän päivän matka oli lyhyt: saavutimme Vätsärin ylängön, joten kiireelle ei ollut sijaa. Hirvijärvi oli heti ensimmäinen järvi ylängöllä, vain muutama kilometri edellisen yön leiripaikasta. Saavuimme aikaisin Hirvijärvelle ja loppupäivä käytettiin kalastanmiseen.

Järvi näytti todella kalaiselta ja varmasti olikin sellainen. Käytimme kaikki mahdolliset konstit mitä kikkapussissa oli, kaikki paikat ja vieheet jigeistä perhoihin ja uistimiin, mutta tuloksetta. Tai ei ihan kuitenkaan, sillä Hannu sai kyllä komean raudun ihan ilmaan asti. Kala vain lipsahti irti vieheestä, tipahti kallionlohkareiden väliin ja hävisi takaisin salaperäisen rikkomattoman hiljaisen vedenpinnan alle. Kalaa siis todella oli järvessä mutta ei meille! Kesäkuu on todistettavasti haastava kalastuskuukausi Lapissa!

Hannun eilistä taimenta graavattuna jyvänäkkäripedillä

Hirvijärven leiri pystyssä ja kalastaja työssään

Paikka, josta rautu nousi ylös - ja laskeutui alas

Hirvijärvi oli kapeutensa takia houkutteleva järvi rannoilta kalastettavaksi

Poseeraus, mallisto "Vätsäri 2022"

22.6. Päivä 4: Vätsärin ylängöllä

Olimme nyt Vätsärin ylängöllä, jolla oli myyttinen maine rautujen kotiseutuna. Suomen Lapissahan ei niin hirveästi paikkoja ole, joita nuo kylmien vesien sopeutujat asuttavat. Ylänkö on merkitty karttaan puuttomaksi alueeksi, mutta aivan puutonta tundraa se ei ole. Alueen koivut on joskus tuhonnut tunturimittari, eikä puusto ole siitä toipunut. Siitä todisteena alueella näkyi aina siellä täällä koivun pökkelöityneitä jäänteitä varpujen joukossa.

Ylängöllä

Kuljimme pikkujärveltä toiselle ja viskoimme uistinta. Jostain niistä Hannu sai taimenia, en muista mistä, varmaan johtuen siitä, että jäin itse vaille kaloja.

Kulku oli metsä-Vätsäriin verrattuna aika leppoisaa ja kun sääkin oli pilvipoutainen niin matkanteko tuntui mukavalta.

Ajattelimme leiriytyä ison Lujapuolijärven rantaan, isojen kalojen viereen. Lujapuolijärvelle saapuessamme, näimme kuinka vesitaso kaartoi pois järveltä ja otollisimmassa paikassa näkyin laavua ja muuta roipetta. Tämä oli ensi kosketus vesitakseihin, joita jatkossa näkyi enemmänkin. En kyllä niistä pidä, rehellisesti sanoen.

Jatkoimme siis matkaamme vielä Lujapuolijärveltä eteenpäin ja leiriyidyimme taas Harrijärven rantaan. Tästä ei ollut pitkälti itärajallekaan. Ilta kului tuttuun tapaan rantoja viskoen kiertäessä.

Lujapuolijärven kolme saarta

Sade yllätti Harrijärvillä, joten päälliskankaan alla pidettiin lounastauko

Lusikka, sivuperuke ja metwurstisyötti

23.6. Päivä 5: Rajapään kämpille ja sitten länteen

Rajapään kämpille oli leiristä vain muutaman kilometrin matka, joten päätimme alkaa päivän käväisemällä kämpillä aamupalalla. Matkalla kämpille huomasimme, että sinne oli pyrkimässä myös toinen retkeilijäpari. Laitoimme puurot tulille ja samaan aikaan paikalle tulikin "Veltsu" ja vaimonsa Jaana Pohjois-Savosta. Pariskunta oli se eilen vesitasolla paikalle tullut porukka, jonka takia siirsimme leirin Lujapuolijärveltä Harrijärvelle.

Kovin oli puhelias Veltsu ja vaimonsa, moneen kertaan Vätsärissä meloneita vanhempia kansalaisia. Mukana heillä oli koottava kanootti ja kaikenlaista lelua, mm kuvaava drone jne. Veltsu oli epäilemättä insinööri, kuten Hannu heti asian muotoili.

Leiri Harrijärvellä, ilmassa sateen tuntua, joka ei kuitenkaan saapunut

Rajapään maisemia

Rajapään kämppä, vanha rajamiesten tupa

Palasimme leiriin, pakkasimme kamat ja jatkoimme suoraan länttä kohti. Kävelyn ja kävelyn ohessa suoritetun kalastelun jälkeen ajattelimme jo leiriytyä houkuttelevannimisen Taimenjärven rannoille, kun havaitsimme paikassa ruuhkaa. Peräti kaksi joukkoa kierteli rannoilla, ilmeisenä tarkoituksenaan leiriytyä. Ei tämä Vätsärin ylänkö nyt aivan yksinäistä ollutkaan, vaikutelmaa tehosti aina silloin tällöin ilmasta kuuluva pienkoneen pörinä.

Jatkoimme siis matkaa nimettömälle 242.5 - järvelle, joka näytti aivan yhtä hyvältä kalapaikalta ja leiriydyimme nyt jo vähän koleampaan säähän. Illan aikana nousikin sininen sumu, joka kietoi maiseman kosteanviileään vaippaansa. Illan kalastelut eivät tuottaneet tulosta, joten painuin pehkuihin. Hannu jäi vielä viskomaan virveliä ja onnistuikin saamaan jalokalan keskellä yötä siiman päähän. Työnteko väsytti taas vastahakoiset eväkkäät.