Blogiarkisto

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

#11/19  Kolmas kerta Keihäänmaalla 6.3.-7.3.2019

Metson mailla vanhaan malliin


Puurijärven reissun jälkeen ei kauan nokka (!) tuhissut, kun pakkailin taas kantolaitetta, tällä kertaa rinkkaa yöretkeä varten. Kaunis kevätpäivä pakotti liikkelle, kohteeksi otimme Keihänmaan laavunYlöjärven, Ikaalisten ja Hämeenkyrön rajamailla. Ajatuksissa oli kuunnella helmipöllöä ja katsella metson soidinta. Nämä jäivät kyllä vain ajatuksiksi, mutta muuta mukavaa tuli kyllä nähtyä.

Taina pääsi "vapaaksi" harrastuksistaan viiden maissa lauantaina, joten starttasimme matkaan vasta seitsemän maissa. Ajoaika oli tunnin verran, joten pääsimme tallaamaan jäistä metsätietä illan jo hieman hämärtyessä. Tarkkasilmäinen Taina huomasi hakkuuaukean takana haavan latvassa tumman, ison linnut. Kiikarit esiin! Ukkoteerihän se siellä kuikuili, välillä tuntui riipivän oksista syötävää ja sitten taas tähyili. Lopulta se lensi etäisyyteen. Täällä on kyllä kovasti kanalintuja, sen todisti jo teiltä löytyvät runsaat teereen pötkyläkasatkin.

Ukkoteeri 
Laitoimme laavulla pienen nuotion, söimme iltamässyt ja painuimme nukkumaan. Lähitalon koira jaksoi räksyttää. Ei kuulunut pöllöjen ääniä, joutsenet sentään kailottivat hämärästä. Lauantaiaamun herätys kello kuusi painoi silmiä kiinni. Uni oli hyvää, mutta aamu tuli pian. Taina pukkasi kylkeen seitsemän maissa. Läksimme heti aamulenkille ilman aamiaista, ensin kalliolle metsoja katsomaan. Ei näkynyt metsoja mutta kylläkin paljon metson papanoita.

Laavu ilta-auringossa

Isoja pötköjä, metso asialla

Palokärki on etsinyt muurahaisia kuusen tyveltä
Kalliolta oikasimme jäiselle tielle. Kauempaa kuului teeren pulputusta, mutta tiellä ei soidinta näkynyt. Hiivimme metsän poikki pellolle. Tällaisissa metsän ympäröimissä pikku pelloissa on jotain hienoa. Varsinkin kun avo-ojien varrella kasvoi tiheät pensastot, joissa sopivia lymyilypaikkoja siivekkäille. Kuvasin ponnekkaasti laulavaa keltasirkkua.

Mukava metsäpelto

Keltasirkku äänessä. Erikoinen eriparinokka näkyy kuvassa hyvin.
Palasimme laavulle, söimme aamiaisen ja palasimme autolle Pirkan taipaleen polkua pitkin. Lähdössä etelärinne oli ihan lumeton, mutta pohjoisrinteellä laitoimme lumikengät jalkaan. Ei tullut ihan turhaan siis niitäkään raahattua. Metson pötkylöitä ja hirvien papanoita ja makuupaikkoja näkyi siellä täällä. Elämää täynnä oleva metsä, vaikkemme nyt eläimiin törmännetkään. Ponnekas käpytikka sentään ilahdutti tiellä sähkötolpan peltiin rummuttamalla.

Paljasta etelärinnettä...

.. ja lumista pohjoisrinnettä

Käpytikan kurkistus, huomaa käpypaja!

Tikalla oli käpypaja jokaisessa tolpassa!
Vielä yhden elämyksen saimme matkallamme. Samassa paikassa kuin pari vuotta sitten, Nisunperäntien risteyksen peltoaukiolla oli taas haukka kyttäämässä kuusen latvassa. Töpeksin kuvaamisen kanssa, joten kuvista tuli vähän epätarkkoja, haukka kun ehti lähteä liikkeelle ennen tarkennusta.

Noita epätarkkoja kuvia tuli tarkasteltua tavallistakin tarkemmin. Hiirihaukka vai tumma piekana? Loppujen lopuksi vaaka kallistui vääjäämättä hiirihaukkaan: vaalea rintavyö ruskealla (ei mustantummalla) pohjalla sekä kyynärsiiven tummat laikut (yläpuolella). Pyrstö olisi paras tuntomerkki näiden kahden välillä, valitettavasti kuvissa se ei päältä näy (piekanan valkoinen pyrstö yläpuolella olisi "satavarm"a piekana)






1 kommentti:

  1. Metso on yksi suosikkilinnuista nykyään. Noita neulasilla tökittyjä sikaripötköjä tuli bongattua jopa Lemmenjoelta asti tänä vuonna.

    Ikinä en ole metsopaistia maistanut. Nykyään ei kai enää maltakaan, kannalaskun takia. Herkulliselta näyttää silti.

    Muistan vielä edellisen postauksesi tuolta em. laavulta.

    VastaaPoista