Liikkeellä luonnostaan

#27/18 Syysmuuttoa ja sieniä Orivedellä 13.-14.10.

Lintujen tarkkailua, retkeilyä nevalla ja Hyytiälän vanha metsä

Lauantai 13.10 Hirtopohja ja Siikaneva

Ennätyksellisen lämpimät lokakuun päivät pakottivat ulos. Tainalla oli lauantai-illalla menoja, lähdin siis itsekseni reissuun. Matkalla Siikanevalle kävin katsomassa Hirtolahden lintulahtea Orivedellä. Kevättulvien aikaan matka tyssäsi korkean veden takia ja lahtea rajaavan Kullanpään suojeltu niemi jäi kulkematta, sinne oli nyt mieli. Kurvasin ensin lintutornille. Eipä näkynyt elämää, maisema oli syksyisen utuinen. Joutsenjoukko sentään teki ohilennon kovasti kaakattaen.

Lintutornista näkyi vain harmaata maisemaa ja joutsenet

Ajattelin, että kävelen rantoja myöten Kullanpään niemeen. Jonkun aikaa ehdin jo syksyisen keltaisessa metsässä kulkea kun edestäpäin, pellon ja metsän rajasta kuului vihellys ja haulikon laukaus. Olisiko ollut pyyjahti käynnissä. Kun laukauksia tuli vielä kaksi menosuunnasta, niin luovuin suunnitelmasta. Mennään nyt sitten sinne niemeen joskus rauhallisemmalla ajalla.

Suuntasin sitten Siikanevalle. Poikkesin lukemaan kämppäkirjan ja kävelin vähän kankaan suunnassa, kun kirjan mukaan siellä oli Sampsa nähnyt ukkometson pariin otteeseen. En nähnyt minä, joten siirryin sitten eteenpäin. Auton jätin Rutajärven tien varteen ja oikaisin rauhoitusalueen kaistaletta pitkin nevan rantaan. Kiireettä kuuntelin ja katselin josko hippiäinen tai hömötiainen olisi halunnut itseään kuvattavan. Arkoja olivat, eivät tulleet. Keittelin lounaan sammalmättäällä.

Kuljeskelin aina Tulisaareen saakka, tuttuun leiripaikkaan. Laitoin leirin pystyyn illan jo hämärtyessä. Tikka takoi vieressä, otin siitä pari hämärän kuvaa ja kuvasin myös auringonlaskua. Uudella kameralla niistä tulikin paljon parempia kuin entisellä pelillä. Sitten olikin jo aika mennä tuutimaan puiden väliin.

Keltainen keltaisella

Hämärtyvää nevaa

Pitkospuut Tulisaareen

Iltatikka

Iltarusko Siikanevalla

Sunnuntai 14.10 Onnistaipaleen pellot, Hyytiälän takamaat

Heräsin auringon kanssa. Eipä ollut syysaamun sumua, joten kuvaukset jäivät lyhkäisiksi. Muutenkin laitoin leirin kasaan kellon kanssa, sillä tarkoitus oli ehtiä hakemaan Taina Orivedeltä bussipysäkiltä ennen yhtätoista. Kun autollekin oli paluumatka umpimetsää, niin läksin matkaan ajoissa.

Tuttu leiripaikka tulisaaressa

Aamun kajoa

Tulisaaren sammalmättäät aamun valossa

Ajoitus meni nappiin, olin pysäkillä ajoissa. Tarkoituksemme oli mennä katsastamaan kehnon sienivuoden jatkoksi ihan uusia maastoja Hyytiälän takana. Olin katsellut paikkatietokartasta täyskokoista kuusikkoa ja sieltä sitä löytyisi. Emme kuitenkaan ehtineet kuin Onnistaipaleen tienhaarna kohdalle, kun auto oli pakko ajaa sivutielle. Aamupäivän auringossa pellolla kiilsi valkoisia maamerkkejä. Eikä siinä kaikki, joutsenten lisäksi paikalle kokoontui myös hanhia! Jäimme innoissamme seurailemaan kokoontumista. Vähän väliä paikalle lensi uusia porukoita, punajalkaisia harmaita metsähanhia ja ruskeampia, valkoposkisia kanadanhanhia. Olipa hieno kohtaaminen!

Metsähanhia

Metsähanhien laskukiito, takana kanadanhanhia

Joutseniakin meni ja tuli

Kanadalaisia

Jätimme vastahakoisesti kiikaroinnin ja kuvaamisen ja suunnistimme eteenpäin. Auto jätettiin ihan uusille kulmille, muutamia kilometrejä Hyytiälän metsäasemasta linnuntietä pohjoiseen. En tiedä mikä kylän nimi on, mutta Talo-Mäkelän lehmälaitumen ohi ajoimme ja jätimme auton metsätien päähän. Nälkä jo kurni, joten ihan ensimmäiseksi valmistimme lounaan kallion päällä olevalla laavulla. Laavu oli varmaan Mäkelän lomakylän päiväretkikohde, ei se ainakaan Metsähallitukselle kuulunut (mutta oli kyllä merkitty peruskarttaan, eli ei ollut yksityinen).

Talo-Mäkelän lehmät

Laavulounaalla

Ehdimme kävellä vain muutaman sata metriä laavulta mukavassa sekametsässä, kun tärppäsi. Suppilovahveroita ja oikein kunnolla . Koppa tuli heti alkumatkasta painavaksi.

Jatkoimme matkaa metsiä pitkin kohti etelää. Hirvikärpäsiä oli ilahduttavan maltillisesti, mutta niin olivat kateissa kyllä sienetkin. Tyhjää kävelimme kilomeri tolkulla. Vasta kun saavuimme Hyytiälän Kuivajärven rantametsään alkoi tapahtua. Metsätyyppi vaihtui kuin vetsellä leikaten, rannan suuntainen metsänkaistale oli mitä valloittavin vanha metsä: isoja petäjiä, tuuheita jättikuusia, paksua sammalta ja välissä elävyttä lisäämässä lehtipuita. Ja sieltähän niitä suppiloita taas löytyi, lähes etsimättä. Nämä olivat uutta satoa, pieniä terhakkoja patukoita joita keräsimme varta vasten joulun sienisäilykettä varten.Nam!

Hyytiälän vanhan metsän portti, polku sukeltaa petäjikköön

Näistä sitten kanelin ja inkiväärin kanssa juhlaherkkua!

Kahvitauko pidettiin kalevalaisissa maisemissa järveen laskevan kallionjyrkänteen laella. Komeat kalliot ja komeat maisemat. Niin komeat, että tänne tullaan vielä uudestaan, päätimme. Nyt jäi puolet metsästä vielä näkemättä, kun suuntasimme järven rannan polkua pitkin kohti luodetta ja maantietä. Yksi hienonhieno kohtaaminen meillä vielä oli. Rannan tuntuman keltalehtisessä koivikossa sirkutti ja viserteli iloisesti lauma pitkäpyrstöisiä pikkulintuja. Parvi pyrstötiaisia! Iloiset lumipallot lensivät levottomana koivusta toiseen, valokuvaaminen oli vaikeaa! Mutta kun oikein yritti ja tiirasi, sain kuin sainkin pari kohtuullista valokuvaa.
Lumipalloista tuli niin hyvälle mielen, että loppumatka sujuikin kevyesti. Kuvasin vielä matkalla haavanlehden, jonka Taina huomasi soratien sivussa. Ihmeellinen optinen harha, kun lehden kastepisarat kimaltelivat auringossa kuin kirkkain kulta! Tien keltainen pöly siinä sekoittui veteen loistokkain seurauksin. Hanhia, suppilovahveroita ja pyrstötiaisia, hyvä oli viikonloppuretken saldo!