#25/18  Pikkulintujen asialla Siikanevan suunnalla 1.-2.9.

Pönttöilyä ja yö syksyisellä suolla

Kämpän talkoissa tehtiin vapun aikoihin iso kasa linnunpönttöjä. Nyt ne piti saada vielä puuhun ensi kevättä odottamaan. Lähdimme Tainan kanssa asialle ja saimme avuksi vielä Iiriksen ja Hannun sekä  väsymättömän borderterrierin, Toven.

Lastasimme lauantaina auton perään vajaa kolmisenkymmentä pöttöä ja ajoimme Rutajärventielle. Tien varressa oli hyvää talousmetsää pöntötykseen. Asunnot ripustettiin sitten noin 30..50 metrin välein molemmin puolin tietä. Laitoin vielä gepsiin koordinaatit talteen tulevia huoltoja varten.

Olin tehnyt keväällä pari puukiipijän pönttöä talkoissa. Ne vaativat vähän isompaa puuta alustakseen, mielummin vielä kuusta. Puukiipijähän pesii luonnostaan kuusen irronneen kaarnan alle, sellaisia kuusia vaan on nykyään harvassa. Rutajärven tien varresta löytyi Siikanevan alueeseen yhtyvä vanhan metsän suojelualue, jossa oli sopivan järeää puustoa. Kiinnitimme siis pöntöt kuusikkoon ja pidimme urakan kunniaksi kahvitauon kannon nokassa.

Puukiipijän koti, männyssä tosin tämä

Taukopainia

Hannu ja Irkku lähtivät neljän-viiden maissa takaisin Tampereelle, me pidimme kämpillä hetken sadetta ja söimme lounaan. Jossain vaiheessa oli lähdettävä liikkeelle vaikka vielä tihuttikin hieman vettä.  Kun pääsimme nevan reunaan oli tullut jo viittä vaille pimeä. Aamuksi oli luvassa auringonpaistetta ja amuaurinko suolla on jotain kokemisen arvoista...

Tie vie

Suosikkikuusikko

Pimeä tulossa

Pimeni, mutta avoin suo heijasti taivaan kajoa, joten otsalamput pysyivät vielä repussa. Menimme polkua pitkin "takakautta" Jaarikanmaalle ja oikaisimme sitten paloaukion laidasta alas suolle. Suo oli kuivan kesän jäljiltä, joten pimenevässä illassakaan ei ollut vaikeuksia löytää kuivaa reittiä saareen. Nämä olivat seutuja, joita olin Vapun aikoihin silmäillyt "sillä silmällä". Pian olimmekin sitten Jaarikanmaan pohjoispuolen pienellä kivisellä saarella, josta olin kaavaillut hyvää leiripaikkaa keväällä. Kapea kiviselkä, kuin valan niska nousi suoraan suosta ja harvaa männiköä kasvavasta saaresta oli esteetön näköala länsipuolen avosuolle. Jossain lähellä kurjet toitottivat iltaääniään.

Sain molemmat riipparit viriteltyä ensimmäistä kertaa vierekkäin kolmen puun varaan, siten että isompi tarppini riitti molempien ylle suojaksi.  Hyvä niin, sillä yöllä sateli vähän. Sen verran siinä leirin tuunaamisessa meni aikaa, että kello oli jo puoli yksitoista kun sammutin otsalampun. Uni ei tullut ihan heti, vaikka olo oravanpesässä oli mitä mainioin.

Sunnuntai

Heräsin auringonnousun aikaan. Yö oli ollut lämmin, yli kymmenen astetta ja bokserit jalassakin makuupussia piti yön aikan välillä avata ja tuuletella hikeä ulos. Nousin ja tein pienen kuvauskierroksen lyhyillä alushousilla, sen verran oli leppeä aamu. Valitettavasti aurinko ei paistanut, joten valon hehkua en sumukuviin saanut. Sainpa kuitenkin testattua uuden kamaran hämäränkuvauskykyä.

Maja kalliolla

Yksi tarppi riitti tällä kertaa molemmille riippareille.

Painuin kuvauksen jälkeen takaisin pehkuihin. Jossain vaiheessa alkoi taas satamaankin, joten heräämisellä ei ollut kiirettä. Kun kymmenen aikaan sitten lopulta nousimme aamiaista tekemään, sadekin taukosi sopivasti. Kiireetön oli aamiaisemme ja hiljainen oli luonto. Satunnaisia pikkulintuparvia lensi ohitse, yleensä jossain niin korkealla, että vain äänet kuuluivat. Olivat varmaan vihervarpusia. Tunnistamaton rastasparvikin nähtiin ja kuultiin.

Aamiasen jälkeen talsimme vielä viereiseen saareen tutkailemaan tiedossa olevaa kalasääksen pesää. Pesässä ei ollut elämää, eikä ihme, sillä se oli nimittäin maassa kasassa puun vieressä. Missä vaiheessa pesä oli tippunut, ei ole tiedossa, mutta ei se kovin tuoreelta jutulta näyttänyt.

Saaren suojassa säilynyttä vanhaa metsää

Sääksen pesäpuu, tasalatvainen mänty

Sääksen pesän kehikko puussa

Pesän jäänteet

Palasimme autolle omia jälkiämme. Autossa odotti vielä sunnuntain puhdetyö: kiinnitimme vielä 15 pönttöä lisää Moskulanmäen tien varteen. Viimeistä pönttöä kiinnittäessämme