#4/18 Siikaneva Ski Meeting 3-4.2.

Kaksi päivää, kolme hiihtäjää, neljä paria suksia  - lue kohu-uutiset!

Tarkoitus oli vaatimattomasti selvittää metsäsuksien, tunturisuksien, tervapohjasuksien ja liukulumikenkien keskinäinen paremmuus. Mikko otti mukaan liki kolmimetriset Peltosen metsäsukset (suomupohja, pituus 270 cm , leveys 70 mm), Tainalla oli toista talvea Lampisen puusukset (tervapohja luistovoiteella, pituus 200 cm, leveys 70...80 mm) ja minä vuokrasin Hiking travelilta Hagan X-Tracet (suomupohja, pituus 210 cm, leveys 60 mm). Mustana hevosena mukaan vuokrattiin vielä ylimääräinen pari, karvapohjaiset likulumikengät, OAC Karrin pisin malli XCD (160 cm, leveys 80 mm).

Näillä eväillä autot pakattiin ja ajettiin Orivesi - Ruovesi -tien varteen, Kallen-Aution parkkipaikalle. Ensin piti tosin lapioida autoille parkkipaikat oikein urakalla, pari edellistä päivää oli nimittäin tupruttanut oikein urakalla, arviolta parisenkymmentä senttiä kevyttä pakkaslunta. Lähestyminen Isonsilmän kämpälle tehtiin siis retkeilyhenkisesti hiihtämällä viitisen kilometria umpinaista metsäautotietä pitkin. Lisävarusteena testissä oli myös mukana Pikku-Hitti, Mikon ahkio, joka lastattiin täyteen herkkuja ja muuta evästä.

Oma apu paras apu, autot parkissa

Metsätieuran alkua saatiin etsiä tovin hakkuaukion kohdalta

Hiihtäminen oli mukavaa. Pakkaslumen alle oli vesikelien jälkeen jäätynyt oikein kunnollinen kantava lumikerros, joten umpihankikaan ei upottanut yhdelläkään testivälineistä. Hieman hikeä saatiin kuitenkin pintaan ahkion kanssa, matkalle sattui nimittäin muutama oikein kunnon mäki. Siinä vaiheessa kun pito loppui ja ahkiota vedettiin haarakäynnillä ylämäessä vanha sanonta "paino ei tunnu ahkiossa missään" todettiin kertakaikkisen pötypuheeksi. Kyllä se tuntuu. Testiseurueen pienin ei onnistunut vetämään ahkiota jyrkemmän mäen laelle ja isommillekin se onnistui vain raalla voimalla.

Jonkun puuhamaa matkan varrelta

Aurinko!

Olikohan tämä karttaan merkitty Siankinkunmäki?

Kämpän tiellä, auton jälkien urissa hiihtämässä

Matka sujui hitaasti mutta varmasti ja kun aurinkokin vastoin odotuksia pilkisteli ja jopa paistoi ajoittain, niin elämä maistui mukavalta. Teerikoppelokin pelotettiin matkalla, joten lintuluetteloonkin tuli taas uusi laji (nro 27). Loppuviimeksi kun pääsimme parin tunnin hiihtelyn jälkeen kämpille, nälkä olikin jo melkoinen. Lämmittelimme keittiössä pikaisesti palauttavan lounaan ja kiirehdimme vielä uudestaan ladulle, vaikka valoisan aikaa ei enää paljon ollutkaan jäljellä.

Hiihtelimme auraamatonta Ritajärven tietä kohti Siikanevaa. Vastaan tuli nelivetoinen Volvo, omalla autolla ei kyllä noille auraamattomille teille olisi mielellään lähtenyt. Kun pääsimme pienen metsätaipaleen jälkeen nevalle, vauhti hidastui korkeintaan hienojen maisemien ihailujen vuoksi. Siikaneva näytti taas parhaat puolensa, aamulla vielä navakasti puhallellut tuulikin oli tyyntynyt ja suo oli häikäisevän kaunis koskemattomassa lumipuvussaan. Tai ei nyt ihan, olihan tuolla muitakin hiihtänyt ja pian yhytimmekin Jaarikanmaalle menevän latu-uran. Vaikka hämärä jo ilmoitteli tulostaan, hiihdimme hyvällä sykkeellä aina laavulle asti. Hassua kuinka maisema näytti nyt erilaiselta, kun nevaa halkovat pitkospuut olivat hävinneet totaalisesti näkyvistä. Tänä talvena niitä ei kyllä ei enää käytettäisi.

Kamat kämpillä

Taina sai työvälinearvonnassa 160 cm:n karrit alleen!

Lampiset poseeraavat

Lampiset, Karrit ja Haganit

Jaarikanmaalla, möki mentiin kävellen

Tervehdimme pikaisesti laavulla yöpyvää pariskuntaa ja kiirehdimme takaisin ladulle. Ilta-aurinko maalasi nevalle kauniit, punaiset sävyt. Mahtavaa. Metsään tullessamme annoimme hämärälle periksi ja kaivoimme otsalamput repusta. Pimeästä metsästä kuului kova paukahdus - tikka se siellä ilmaisi vastalauseensa pimeän kulkijoille. Hiihdin pienellä metsäuralla ensimmäisenä ja melkein ajoin kiepissä makoilleen kanalinnun päälle, tämä räpsähti lentoon ihan suksen edestä. Olisko pyy vai metso, en tiedä.

Jaarikanmaan näköalapaikka, nevalla oli ollut hiihtäjiä

Punertavaa maisemaa

Sävyt kuin kaamoksen Lapissa?

Kieppi

Olimme kämpillä seitsemän maissa, gepsi ilmoitteli, että päivän matka olisi ollut 10 mailia eli 16 km. Hyvä reissu! Ilta kului sitten syödessä, kämppää lämmittäessä ja lopulta saunoessakin. Yöllä lämpötila laski -20 asti, mutta eihän sitä kämpän lämmössä tuntenut. Tosin saunoessa ei kyllä tehnyt mieli paljon ulkona jäähdytellä...

Mikä olikaan sitten suksitestin loppitulos? No ainakin se, että Mikko ei myy pitkiä metsäsuksiaan. Täälä kertaa ei kyllä käytykään kunnon ryteikössä, niin että olisi saatu miehen mieli muuttumaan... Itse tykkäsin aika paljon 210 cm tunturisuksista, Haganeista. Ehkä ostan sen tyyppiset itselleni vanhojen katkenneiden tilalle. Tosin hankihan oli niin kantava, että todelliset kantavuuserot eivät tulleet testissä esille. Mutta metsässähän noilla kaksimetrisillä vielä pujottelee hyvin ja sellaista sekakäyttöähän se meikäläisen hiihto paljolti on. Taina tykkäsi omista Lampisistaan. Pakkassää oli kyllä suosiollinen niillekin, ei ollut pelkoa suksen pohjiin tarttuvasta suojalumesta. Ja kun Karrit eivät saavuttaneet kovaa suosiota niin testin lopputuloshan oli, että kaikki tykkäsivät omista suksistaan. Win-win -situation!

Karrit, Lampiset, Haganit ja Peltoset yhteiskuvassa.

Sunnuntain osaksi jäi sitten siivoushommat ja hiihto takaisin autolle. Retki sai jonkinlaisen huipennuksen, kun kauan tiirailtu harmaapäätikka  vihdoin ilmestyi talille,  juuri ennen lähtöä. Kauden 28. laji!

Sunnuntain vastaisen yön lämpö kävi -20 asteessa

Iso-Silmä kunnon lumiasussa

Kevättä odotellessa... ;)

Takaisin matka menbi puoli tuntia nopeammin hyvää latua pitkin

Harmaapäätikka, nro 28

Kallen-Autio - Iso-silmä -Jaarikanmaa - Kallen-Autio