#28/17 Tyrskyjä ja haikaroita Yyterissä 26.8

Tuulen tuiverruksessa lintujen perässä

Melkein joka kesä on tullut Yyterissä käytyä, useimmiten heinäkuisessa auringonpaisteessa hiekkarannalla. Kalenterin mukaan elettiin yhä kesää, mutta elokuun viimeinen viikonloppu oli jo selvästi syksyinen. Säätiedoitus lupasi kuuroja ja tuulta ja lämpöäkin vain kymmenisen astetta. Niinpä emme suunnanneet totutusti hiekkarannalle vaan ajoimme ohi golfkentän parkkipaikalle dyyneistä hieman Mäntyluodon suuntaan.

Kävelimme Levon lampien lintutornille. Täällä oli nähty Tiira-palvelun mukaan mielenkiintoisia siivekkäitä. Lampi olikin täynnä vesilintuja, enimmäkseen ruskeapukuisia heinäsorsia ja valko-otsaisia nokikanoja. Lammen toisella puolella laidunsi lammaslauma, joka oli syönyt lammen rannat heinättömäksi hakamaaksi. Lampaiden puolella rantaa ruovikon reunassa ruokaili viisi valkoista isoa lintua, joutsenperhe siellä nakerteli vesikasvien juuria.

Syksyinen sää

Lampaita ja lintuja

Svenssonin lintukirja vieressä henkisenä tukena

Yksi, hieman toisistaan erillä oleva "joutsen" kiinnitti kiikaroidessa huomiota. Pitkä, mutkainen kaula ja pystyasento... tuo on kyllä haikara! Jep, jalohaikarahan se siinä. Suomessa jalohaikara ei pesi, mutta on tietyillä alueilla tavallinen harhailija. Pirkanmaallakin noita voisi jossain nähdä, mutta täällä meren rannikolla paljon varmemmin. Haikaran vieressä oli toinen samanlainen lintu, mutta eri värinen. Aluksi ajattelimme, että tämä on ehkä jalohaikaran harmaa poikanen, mutta sitten "emo" jätti linnun yksin ja lennähti toisen valkoisen jalohaikaran kanssa. Eihän tämä poikanen ollutkaan, vaan ilmiselvästi harmaahaikara.  Kaksi uutta lajia listaan yhdellä silmäyksellä!

Jalohaikara

Lähdimme kiertämään lampia. Toisella lammella näkyi lisää harmaahaikaroita, melkein kymmenkunta yksilöä. Yritin kuvata lintuja kiikareiden linssin läpi, mutta vähän huonolla menestyksellä, sen verran kaukana oli kohde, että kuvat jäivät epätarkoiksi.

Harmaahaikara

Lammilta oikaisimme pitkän ja suoran kangasmetsässä kulkevan tien rannalle. Tässä kohden aurinko pilkisti jo hieman. Oli nälkä. Istuimme dyynin suojaan syömään eväitä ja juomaan kahvia. Tuuli kyllä sen verran rapsakasti, että suojasta huolimatta tuuli osui kylmästi kohdalle. Tuntui syksyltä, taivas oli pilvessä ja kylmä lonksutteli hartioita. Oli siis lähdettävä liikkeelle

En ollut käynyt ikinä tällä osalla Yyterin rantoja. Tämä ranta oli purjelautailijoiden valtakuntaa. Kova tuuli ja tyrskyt eivät kovakuntoisia kavereita haitanneet. Vaikka niemekkeessä oli paljon kesäasuntoja, aivan vedenrajassa pääsi kulkemaan ei-kenenkään-maalla.

Taina löysi tarkkasilmäisenä rantahietikossa kasvavan suola-arhon, josta kasvikirjat toteavat mm: " Suola-arho kasvaa kivikko- ja somerikkorannoilla kiemurrellen kivien välisissä raoissa, mutta sen ominta valtakuntaa ovat hiekkarannat. Se on merinätkelmän ja rantavehnän ohella merkittävin merenrantojemme pioneerikasvi, joka aloittaa hietikoiden paikalleen sitomisen. Alustaa vakauttamalla ja maaperää lannoittamalla suola-arho tasoittaa tietä vaativammille merenrantakasveille. Ajan mittaan se muuttaa olot vastaamaan yhä useampien kasvien vaatimuksia ja joutuu lopulta itse kovenevassa kilpailussa vetäytymään. Monin paikoin suola-arho on joutunut väistämään myös ihmistä, joka on muuttanut sen kasvupaikat uimarannoiksi."

Suola-arho

Ohitimme metsää kasvavan ja mökkejä sisältävän niemen. Tässä kohden oli Iiriksen havainnon vuoro: hiekassa möngertävä kaunis perhosentoukka. Itse perhonen, Acronicta albovenosa, rantaheinäyökkönen, on vaatimattoman vaalea yöperhonen.

Tässä poukamassa tyrskyisessä meressä nousi ja laski kohon tavoin mustia pieni kuulia. Ajattelimme jo näkevämme hÿlkeitä, mutta kiikarointi kertoi kuulien olevan surffareiden päitä. Ja nämä surffarit eivät olleetkaan purjelautailijita tai leijasurffareita vaan ihan niitä alkuperäisiä lainelautailijoita. Ihan ei ollut Kalifornian hiekkarantojen olosuhteet näillä kuivapukuisilla tyypeillä!

Tässä kohden kolme merihanhea lähti rannan ruovikosta ja pian seurasi myös kahden kahlaajan (valkoviklo?) joukko perässä.

Ranta-alpi, kotopuutarhasta tuttujen alpien luononvarainen sukulainen

Kunnon aallot lautailijapojilla

Jatkoimme vieläkin matkaamme ja saavuimme Herrainnokan niemeen. Alue oli lehtojensuojelualue ja kiersimme lehtevää sekametsää kasvavan niemen ympäri leveää ja käytettyä polkua pitkin. Törmäsimme linturetkellä olevaan pariskuntaan polulla ja vinkkasimme heille Levon lammin haikaroista. Itse meri oli tyhjä linnuista yksinäistä kalastelevaa merimetsoa lukuunottamatta.

Täältä oikaisimme suorinta tietä takaisin autolle. Yksi hauska tapaaminen sattui vielä paluumatkalla: yksinäinen, hieman höperöltä vaikuttanut käpytikka tonki maata eikä tuntunut meitä juuri huomaavan. Pääsimme neljän-viiden metrin päähän linnusta. Lintu oli väreiltään oudon haalea, päälaen punainenkin oli kuin auringossa virttynyt. Höppänäksi vanhukseksi arvelimme, mutta myöhempi tutkimus kertoi, että päinvastoin kyseessä oli poikastikka vauvahöyhenineen.

Isokoskelon pönttö

Babytikka