#19/20  Siikakankaan koppelo 13.-14.6.2020 

Yötä kuulostelemassa

Halusin kuulla kehrääjn surinaa ja olla yötä ulkona, nyt kun vielä äänessä ovat kesän laulajat. Suuntasin siis tutuille paikoille. Leirin pystytin kämpän pihaan, ajatuksen siinä sitten kuunnella viirupöllön äänetelyä kun levon hetki tulisi. Ensin kuitenkin ajoin Kilpilammien kohdalle ja aloin odottelemaan illan hämärtymistä.
Ei se heti tapahtunut keskikesällä. Kävelin kilpilammella ja kun hetken oli hiljaa, niin hiljaisen oloinen lampi ilmoitti elämästä: rantaheinissä uiskenteli niin tavipoikue (7 poikasta) kuin telkkienkin perilliset (3 poikasta). Hyvin näyttää siis menneen noilla pesintä.
Kehrääj ilmaantui puolen yön maissa. Näköhavaintoa en saanut, mutta ääniä kuului useammastakin suunnasta. Kun tarpeeksi olin nautiskellut tuosta hypnoottisesta äänestä, niin suuntasin nukkumaan. Viirupöllö ei suvainnut äännellä niin että olisin sitä kuullut.
Sunnuntaina kävin vielä kävelylenkin Siikakankaalla. Näräkistönmaan vanhan metsän tuntumassa pelästytin ison linnun lentoon. Koppelo se siinä! Kun sillä oli poikaset (3kpl) niin se ei lähtenytkään pakoon vaan jäi läheisen kuusen oksalle ohjeistamaan poikasiaan. Kirkas auringonpaiste tiheässä metsässä osui sopivasti lintuun ja nappasin nopeasti muutaman kuvan. Tulikin yllättäen tähän asti paras kuvani metsosta. Hieno juttu!

Siikanevalla kukki niittyvilla

 

Toistaiseksi paras kuivani metsosta!

#18/20  Susimäellä 31.5.2020 

Muutama korvasieni ja haukan sulka

Poikkesimme Ruoveden suunnassa katsomassa olisiko vielä korvasieniä. Kevät on ollut huippukuiva ja kaikki perinteiset hakkuuaukion tyyppiset paikat olivat tietysti tyhjiä. Muutama kastikkeellinen  kuitenkin löytyi puiden varjostamista paikoista ja sammaleisista ajourista.

Sienestyksen jälkeen kävimme etsimässä pikkusieppoa Susimäen vanhassa metsässä. Sieppo ei ollut (taaskaan) kotona, mutta oli aina yhtä hienoa kulkea Susimäen pienessä, mutta hienossa metsäsaarekkeessa. Siinä kulkiessa kuului kimeää terävää huutoa ja mietimme, että mikähän tikka se sillä lailla huutaa. Miten se harmaapäätikan huuto menikään? Väärin meni, näköpiiriin osui matalalla lentävä varpushaukka. Olimme varmaan sen pesän lähellä. Sulkakin löytyi ja sen otimme muistoksi sulkakokoelmaamme.

Hauska yksityiskohta muuten oli, että kun pääsimme autolle, niin parkkiin kuului sitten se oikea harmaapään huuto. Alaspäin laskeva, vähän surumielinen säe, kyllähän tuo pitää muistaa. Ja vastedes muistammekin!

Muisto varpushaukasta