#21/18  Norja, Saltfjellet 27.7- 3.8, OSA 1

Päivä 1: Bjøllånes-Tespadalen, hellettä laaksossa

Kun aamulla heräsimme Tärnabyn leirintäalueella, olivat suunnitelmat selkeytyneet; menisimme tuttuun ja suojaisempaan Saltfjellettiin, Børgefjell saisi jäädä ensi kertaan. Nyt piti vielä matkalta hankkia Saltfjellenin eteläosan kartta, kotoa mukaan otetuista kartoista puuttui reittimme alkuosa. Poikkesimme ajomatkalla Mo i Ranan turisti-infossa, josta löytyi sopiva satatonninen retkeilykartta puistosta. Kyselimme myös julkisen liikenteen aikatauluja päätepisteeltä autolle. Suureksi yllätykseksi Bodon ja Mo i Ranan välissä kulkisi ainoastaan juna eikä lainkaan bussia. Junakin ajaisi vain kolme kertaa päivässä, vaikka E6:n pitäisi olla valtakunnan päätie tuolla alueella. Lisäksi junien pysäkkejä oli lopetettu siihen malliin radan varresta, että siirtyminen autolle ei olisi oikein mahdollistakaan tuolla keinoin. Kyselimme valmiiksi pari taksien numeroa siirtymistä varten, mikäli liftaaminen takaisin autolle ei onnistuisi. Teimme vielä tiukan energiatankkauksen englantilaisen aamiaisen muodossa lähistön kahvilassa ja olimme valmiit siirtymään viimeisen tunnin ajon ja 50 kilometrin matkan polun päähän.

Bjøllanesissä oli kolme muuta auto parkissa, kun kaarsimme parkkipaikalle. Samasta pisteestä lähti polku myös Stormdalin päiväpoluille, joten oletettavasti osa autoista saattoi olla päiväretkeläistenkin käytössä.

Oli kuuma. Ei auttanut, kamat kantoon, vaikka jo pelkkä seisominen auringossa hikoilutti. Opastaulusta kävi ilmi, että olimme Telegrafrutan eteläpisteessä. Tuota samaa, 150 vuotta vanhaa lennätinlinjaa olimme seuranneet jo kaksi vuotta sitten pohjoisemmassa, mutta tämä alkupää reitistä oli vielä kävelemättä.

Helteisellä parkkiksella

Telegrafruta odottaa

Polku alkoi metsäisenä, melkein pusikkoisena viidakkona. Etenimme metristen saniaisten joukossa ja aloimme ottaa myös korkeutta jo ensi metreistä. Kuumuus oli melkoinen, mutta niissä kohdin missä oli hieman aukkoa takaa puhaltava lämmin etelätuuli helpotti. Pikkulintuja oli paljon, Hannu tunnisti joukosta myös pajusirkun  ja pohjansirkun, molemmat etelässä hieman harvalukuisempia siivekkäitä. Hiljalleen havupuut vähenivät ja saavutimme väljemmän tunturikoivujen kasvillisuusvyöhykkeen.

Sheikkihuivi niskan suojaksi.

Kultarikko loistossaan

Tunturikoivuvyöhykkeellä

Lehtoukonhatut kukkivat runsaina

Polku nousi pikku hiljaa yhä ylemmäs ja hiki levisi puserossa korkeuskäyrien tahdissa. Laakson yllä bongattiin pieni jalohaukka, ensimmäinen mutta ei viimeinen tuulihaukka tällä retkellä. Saavuimme pienen puron ylittävälle sillalle, jonka jälkeen meitä tervehti harmaa portti: Arctic Circle  Olimme siis ylittäneet napapiirin. Sillan kupeessa oli vanha nuotiopaikka, josta avatui hyvät maisemat laakson suuntaan. Kun lisäksi törmältä johti alas kalapolku, niin päätös lounastauosta oli helppo. Ihan ensimmäiseksi hiivin kuitenkin pienen jänkän yli tähdäten pokkarillani koivun latvaan. Piekana siellä piti vahtia, toinenkin kaarteli taivaalla. Olimme jo matkan aikana nähneet niiden kaartelevan laakson yllä ja välillä kuului linnun tunnusomainen, naukaiseva huutokin. Linnuilla oli varmaan pesä lähellä. Lähestyin suoraan lintua niin lähelle kuin uskalsin, mutta kiirehän siinä tuli kun peto nousi siivilleen ja alkoi syöksyä kohti! Peruutus juoksujalkaa leiriin...etelän mies taisi ottaa pari juoksuaskeltakin...

Naiset kävivät uimassa sillan pielen kivisessä "kylpyammeessa" ja Hannu painui alas joen varteen kalaan. Eikä turhaan, sillä pian mies tuli takaisin mukavaa taimenta roikottaen. Oli kuulemma jo toinen heitto tärpännyt. Täytyhän siinä itsekin kalaa koittaa, itselläni ei kuitenkaan tärpännyt tällä kertaa. Lupaava alku kuitenkin reissulle, kalat vaikuttivat aktiiviselta vaikka vesi joessa ja purossa olikin huomiota herättävän lämmintä.

Napapiirin ylitys

Lounaspaikan maisemat, alla virtaa Tespa-joki

Piekana päivystää...

...ja piekana hyökkää. Kiire tuli!

Piekana on lapin hiirihaukka, jonka selvbin tuntomerkki on valkoinen pyrstö mustalla reunuksella

Ensimmäinen lounas ja maisemat ovat jo kohdallaan

Kylpyamme ja yllättävän lämmin vesi

Jatkoimme lounaspaikasta ylävirtaan Tespa-jokea. Jossain vaiheessa taaperrusta tunnit tulivat täyteen, olimmehan päässeet maykaan vasta kello yhden maissa iltapäivällä. Ensimmäinen leiripaikka löytyi nurmiotasanteelta joen varrelta. Illallistoimien ohella kalasteltiinkin vähän joessa ja joitakin kaloja tulikin, jos kohta kivinen koski vaati veronsa menettyjen uistimien muodossa.

Tespajoen vartta

Hymy herkässä

Petolinnun kynimä riekko

Jänis selässä

Iltapalaa joesta

Ensimmäisen yön leiri

Päivä 2: Tespadalen -Søre Kjelveelvvatna, ylätunturin vesillä

Koska säätiedotuksen mukaan rankempi sade oli luvattu kolmannen päivän iltaan, meillä ei ollut mitään varsinaista kiirettä lähimmälle tuvalle, Krukkistualle sadetta pitämään. Päätimme siis tehdä päivän koukkauksen ylemmäs tunturiin, kartasta katsoen kiinnostavan näköisille järville. Olimme edenneet ensimmäisenä päivänä reilusta 100 metristä noin 550 metrin korkeuteen ja  seuraavaksi leiripaikaksi mietittiin 760 metrin korkeudessa sijaitsevaa Søre Kjelveelvvatnaa. 

Ensimmäinen kohde oli kuitenkin Tespajoen yläjuoksun lähtöpiste, Tespavatnet. Siellä olisi kuulemma isoja taimenia... Saavutimme Tespavatnetin lounasaikaan. Ennen järveä ohitimme nyppylän päällä tähystävän Tespahytten, joka oli poromiesten lukittu tupa. Matkan varrella näimme myös Gila Fjellstuan rauniot. Vain kivijalka oli oli jäljellä 1960-luvulla palaneesta autiotuvasta. Alunperin mökki oli rakennettu lennätinlinjan huoltajan mökiksi, siis 1860-luvulla. Tämä oli ensimmäinen nöistä vanhoista lennätinmökeistä jotka matkalla tulisimme näkemään.

Aina kun matkalle osui pajukkoa tai koivuja, pikkulintuja oli runsaasti paikalla varoittelemassa tnkeilijoista. Erityisen runsaasti tuntui olevan sinirintoja ja kivitaskuja. Kaikki linnut  joita erotin, olivat muuten naaraita tai nuoria tämän kesän lintuja. Molemmat, tässä asussaan melko vaatimattomat linnut oli muuten helpoin tunnistaa lennossa pyrstöstään, sinirinnalla oli punaiset pyrstön sivut, kivitaskulla puolestaan musta T valkoisella pohjalla.

Aamiaisella. Aurinko paistaa

Tunturin viheltelijä tarkkailuasemissa; kapustarinta tähystää

Kapustarinta oli varmasti reissumme yleisin kahlaajalintu

Maisema alkaa avartua. Poromiesten mökki jo näkyy oikealla ylhäällä.

Sinirinta ilman sininstä rintaa, tämän kevään poikanen

Kaikki sinirinnat jotka erotin ilman kiikaria olivat kuvan mukaisesti  ilman sinistä rintaa (naaraita tai poikasia)

Kivitasku oli helpoin tunnistaa lennosta, pyrstön musta T on ainut laatuaan.

Gila Fjellstuan kivijalka, sheikit lepäävät.

Mökki paloi 1960-luvulla

Poromiesten mökki Tespahytten

Pitkin matkaa oli polun varressa näkynyt outoja, mutta myös tutun näköisiä lantakasoja. Voisiko hirvi olla noin kuralla? Näyttivät nimittäin lehmän läjiltä. Tunturissahan oli poroja ja saattoi olla lampaitakin (ei tosin tällä alueella), mutta lehmiä siellä ei tosiaankaan ollut. Näin totesin ykskantaan.
Tespahyttenin jälkeen jokilaaksossa näkyi neljä punaruskeaa eläintä ja mitäs muita ne olivatkaan kuin lehmiä... Mikä lie perinnelaidunnus, sillä muuten on vaikea kuvitella, miksi joku toisi tänne yli kymmenen kilometrin päähän lähimmästä tiestä noita märehtijöitä. Itse asiassa läjiä näkyi pitkin alkupäiviä siellä sun täällä, kaukana poluistakin, joten aika vapaana nuo lehmät tunturissa vaeltelivat. Onnellisia lehmiä, arvaan!

Ammuu! Kaksi aikuista ja kaksi vasikkaa.

Lehmän läjiä

Tespahytten taaksepäin nähtynä

Vanhoja lennätinpylväidenperustuksia, puutolppia oli vielä paikalla vaikka linja purettiin 1960-luvulla

Tespaådalen poutasäässä

Saavuimme jossain vaiheessa Tespavatnetille (704). Tässä oli hyvä tehdä lounasta ja kalastella. Taimenia tarttuikin lounaaksi pannulle, vaikka isomuksia ei näkynytkään. Pyynti ja saanti -prosentti oli vielä 100% eli hyvältä vaikutti kalastuksen kannalta. Eikä muutenkaan ollut hassumpi siinä poutasäässä köllötellä, vaikka lämpötila hätyytteli hellerajoja, niin etelästä puhaltava navakka tuuli viilensi sopivasti.

Jalat järvessä on hyvä syödä  lounasta.

Tainan taimen

Tespavatnetin tauon jälkeen päätimme erkaantua polusta. Otimme suunnan ylöspäin, sillä Tespavatnetiin laskevan puron yläjuoksulla oli useita pieniä tunturijärviä. Noilla lammilla saimme kosketuksen myös tunturikihuun, tummaan tunturien lokkiin ja kaikkiruokaiseen saalistajaan. Hannu sanoi erottaneensa aiemmin myös merikihun, jok aon pyrstöstään erilainen, mutta minulla jäi sen tunnistus tekemättä (ensi kerralla kiikarit mukaan?)

Piiskapyrstöinen tunturikihu

Saimmekin jokaisesta kokeilemastamme järvestä jotain pientä kalansaalista, joten saamaprosentit siis olivat edelleen 100, kun saavuimme Søre Kjeldeelvvatnetille. Tuuli navakasti etelästä, joten aloimme etsiä suojaista yöpaikkaa. Ison järven rannalta löytyi tasan yksi paikka, joka ei ollut kalteva tai kivinen, joten paikan valinta oli sitä kautta helppoa. Järvi oli myös ensimmäinen, josta vedimme kalojen suhteen vesiperän kovasta yrityksestä huolimatta. Olisiko ollut oikutteleva rautujärvi?
Tällä järvellä oli mukava valikoima kahlaajia: punajalkavikloja, tyllejä ja yksi vähän harvinaisempikin, lapinsirri. Punajalkaviklo ja tylli olivat reissun tyyppilinnut, viklon etuheleellinen vinkaisu ja tyllin toistuva "tyyiijji"tulivat tutuksi. Lapinsirriin kosketus jäi tällä reissulla ainoaksi. Sirrin sirittävä varoitusääni muuten tekee oikeutta  sen nimelle.

Graaviksi. Tämä olikin oikea punalihainen kala.

PIkku lompoloilla kalssa

Punajalkaviklo lennossa

Sammal, joka kielii lähteen paikasta

Mustista pilvistä huollimatta tänään ei vielä satanut

Leirikokki

Illallista tekemässä

Ilta Kveljeelvvatnalla

Oranssi Marmotti loistaa maastossa toisin kuin vihreä Hilleberg.

Ilta

Niittyvillaa ja maksaruohoja

Punajalkaviklolla on pitkät punaiset jalat ja kova ääni

Tyllejä ja tyllin poikasia näkyi paljon

Lapinsirri maassa ja lennossa

Ilta meni vaihtelevissa leiritunnelmissa. Tuulikin tyyntyi päivän navakasta etelätuulesta aika kesyksi, toisin kuin olimme odottaneet. Kävimme Hannun kanssa vielä kunnon iltakalakierroksellakin järvellä, mutta se ei antautunut. Ilman salista jäätii (prosentit tipahtivat siis 80:een). Pakko olla rautujärvi, kun kala ei syönyt...
Huomenna sitten alemmas pitelemään luvattu asadetta Krukkistuan suojiin.

Asumukset ja keittokatos