#21/17 Norja, Lahko 18.-25.7. , päivät 1 ja 2
Taustaa
Kolme vuotta sitten heräsi halu päästä vaeltamaan Norjaan. Ensimmäisen reissun teimme Ragoon, Nordlandin maakuntaan. Reilun 1100 km matka taittui mukavasti reitillä Tampere-Tornio-Luleå-Arjeplog-Junkerdal. Reitti on lyhin maatie Norjaan ja sama, hyväksi koettu väylä oli käytössä vuotta myöhemmin suunnatessamme Saltfjellet-Svartisenin kansallispuistoon. Tänä vuonna lähdimme jälleen Nordlandiin, tällä kertaa
Láhkon kansallispuistoon.
Láhko on Norjan kansallispuistoista nuorin, perustettu vuonna 2012 ja kooltaan suhteellisen vaatimattomat 188 neliökilometria (vertailun vuoksi, Helvetinjärven koko on 50 km2). Láhko on kuitenkin kokoaan huomattavasti suuremman oloinen, sillä se liittyy saumattomasti Saltfjellet-Svartiseniin ja sitä ympäröi joka puolella asumattomat tunturialueet. Alueen jäätikkönäkymät luovat sille aivan omanlaista, arktista luonnetta. Ihmisen vaikutus näkyy lähinnä järvien harvalukuisissa mökeissä, jotka ovat lähinnä metsästys- ja kalastusseurojen omistuksessa sekä jättimäisessä Storglomvatnetin tekoaltaassa, johon alue rajautuu eteläosassaan.
Paikan erikoispiirre on geologia, sillä Láhko on Norjan suurin karstialue. Karstiksi sanotaan aluetta jossa vesi on kuluttanut ja liottanut kiveen onkaloita ja luolia.
Karstimaa syntyy kalkkikiveen, kun sadevesi liottaa kiven pinnasta pois vesiliukoista ainesta, joka voi olla kalliotyypistä riippuen suolaa, kalsiumkarbonaattia, muita karbonaatteja tai kipsiä. Lopputuloksen maaperä on täynnä fantastisia , plastisia kiviveistoksia.
Reissuporukamme piti olla sama kuin aikaisempina vuosina. Hannulle ja Ellulle tuli kuitenkin vain viikkoa ennen matkaa koira, joten tällä kertaa V:n perheen edustajaksi matkaan lähti vain Hannu (tai toisin sanoen "The Kid"). Hannullahan on vankka 1970-luvun Metsästys- ja kalastuslehtiin perustuva tietämys kalansaamisesta, joten hyväksyimme "pojan" mielellään porukkaan.
Matkapäivä 17.7
Arvioimme tämänkertaisen ajomatkamme hieman pidemmäksi ja (loppupäästä) hitaammaksi kuin aikaisemmat matkat, joten tällä kertaa jaoimme taipaleen kahteen osaan. Yöpaikkaamme Nordnesin leirintäalueelle saavuimme noin kello 22 paikallista aikaa 1160 kilometrin ja noin 15,5 tunnin päivämatkan jälkeen. Googllen mukaan puhdasta ajoa tuosta on reilu 13 tuntia, joka pitänee aika hyvin paikkansa.
1. retkipäivä 18.7: Langvatnet-Rosenvatnet
Wordiness Camping on kyllä paras leirintäalue, jonka olemme tuolla alueella tien vierestä löytäneet. Erityisen kiitoksen saa runsas buffetaamiainen, jonka nautimme heti kello kahdeksan aamulla. Jäljellä oleviin 144 kilometriin meillä meni ajoaikaa noin 2 ja puoli tuntia. Viimeiseen viiteentoista kilometriin meillä meni ainakin kolme varttia ajonopeuden ollessa maksimissaan 30 km/h. Tien alussa kyltissä kerrottiin ajon olevan omalla vastuulla ja jyrkkä nousu tunturiylängölle kuoppaista ja kapeaa soratietä pitkin jännitti. Tien päässä olevalle voimalaitokselle pääsimme kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, kun ajonopeus laskettiin minimiin ja terävät kivet ja kuopat kierrettiin maltilla. Ylängöllä pelin henki alkoi valjeta pikkuhiljaa: lunta oli näköpiirissä yllättävän paljon.
 |
| Ruotsin puolella oli matkaseuraa |
 |
| Wordiness Camping, suositellaan! |
 |
| Ajomatkalla ylängöllä |
 |
| Kinos |
 |
| Säätiedoitus lupasi odottavalle palkintoa. |
Säätiedoitus lupasi kaksi päivää sateista tuhrua ja sitten alkaisi pitkä aurinkojakso. Ei siis haitannut, vaikka parkkipaikalla rinkkoja autosta ulos nostellessa alkoi tihutella vettä. Saderensselit päälle ja matkaan, kello näytti yksi iltapäivällä. Ensimmäisen etapin kohteena oli alueen ainoa autiotupa, Fellvasstua muutaman kilometrin päässä. Kurainen polku otti nopeasti korkeutta tunturikoivikossa . Täällä oli ollut tiivis sadejakso ja paikat olivat märkinä. Maisema oli tuhruinen ja moni maiseman yksityiskohta jäi näkemättä, se selvisi meille paluumatkalla.
Reilun tunnin hyvävauhtisen matkan jälkeen saavuimme tuvalle. Norjalaismalliin rakennus oli siisti, viihtyisä ja komealla paikalla. Viereisellä pikkujärvellä, Stabbursfjellvatnetilla oli venevaja ja tupa itsessään katseli molemmille järville. Tuvassa oli asukkaita; norjalaisen perheen äiti ja lapset (7v ja 12v) olivat tulleet edellispäivänä, isä oli kalassa Fellvatnetilla. Kalaa ei ollut kuulemma tullut. Perhe oli ensimmäiset vieraat tänä kesänä huoltojoukon jälkeen. Saimme kuulla, että tie voimalaitokselle avattiin tänä vuonna vasta 7. heinäkuuta poikkeuksellisen lumitilanteen takia. Huhtikuussa oli kuulemma tullut melkein kaikki lumi ja sitä oli tullut kolme kertaa enemmän kuin tavallisesti...
Juttelimme niitä näitä ja teimme sateensuojassa lounaan. Sitten läksimme taas eteenpäin tihkusateisen vaihtelevassa säässä.
 |
| Ylös tunturiin! |
 |
| Fellvatnet takana, Stabbursfjellvatnet edessä. Tupa välissä. |
 |
| Fellvasstua. |
Polku kiersi Fjellvattnetin tunturin rinteessä. Koivikossa pikkulinnut liversivät varoitusta poikasilleen, oli alkukesän tunnelma. Kolmisen kilometria käveltyämme saavuimme alueen isoimman joen, Sundvasselvan rantaan. Laajan ylängön vedet keräävä joki pärskyi ylväänä kivisessä uomassaan. Ei tuosta ilman rajua kahlaamista olisi päässyt yli, onneksi tiesimme, että Fellvattnetin päässä meitä odotti luonnon oma silta. Joki nimittäin syöksyi vain sataa metriä ennen järveä hirveällä voimalla maan sisään purkautuen sitten kannaksen toisella puolella komeana vesiputouksena järveen. Kävelimme siis kuivin jaloin maakannasta pitkin joen yli. Siellä täällä kannaksen läpi porautui kuiluja, joissa kohisi alhaalla kuohuva joki. Esimakua Láhko reikäjuustoisesta karstimaasta.
 |
| Saavuimme koivikossa kansallipuiston rajalle |
 |
| Sundvasselvan |
 |
| Tuosta ei olisi helpolla yli päässyt |
 |
| Onneksi jok katosi taianomaisesti maanalaiseen onkaloon |
 |
| Maakannas Sundvasselvan yli |
Joen jälkeen polku nousi harvenevassa koivikossa aina puurajan yläpuolelle. Parinsadan korkeusmetrin jälkeen olimme ylängöllä mäen päällä 570 metrissä. Näky oli hätkähdyttävä: maiseman lumisuus oli kaikista ennusmerkeistä huolimatta yllätys. Alempana iso Fiskvatnet oli vielä osin jäässä vaikka sen korkeus merenpinnasta oli vain 519 metriä. Kalastussuunitelmiin taitsi tulla muutoksia.
Saavutimme päivän tavoitteemme Rosenvatnetin (500) tuhruisessa säässä. Käveleminen saisi riittää, kello oli jo kahdeksan. Pienen mäen päältä löytyi sopiva leiripaikka. Iltakalassa näkyi muutamia tuikkeita, muttei muuta. Ruokailun jälkeen oli aika painua hyvin ansaituille levoille.
 |
| Pääsimme ylängölle ja lunta alkoi näkyä |
 |
| Saavumme Rosenvatnetin leiriin |
 |
| Riekon kieppi |
 |
| Ensimmäinen leiri pystyssä, tarppi viritettynä lisätilaksi teltan päälle. |
2. retkipäivä 19.7: Rosenvatnet - Saravatnet
Yöllä sateli aika tavalla. Ja aamulla. Meillä ei ollut mitään kiirettä lähteä sateeseen, joten söimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja läksimme käymään vielä kalassa viereisellä Konradvatnetilla. Norjalaisten karttojen tapa piirtää korkeuskäyrät 20 metrin välein pääsi taas yllättämään: Fellvassåga, joka oli kartassa vain yksi viaton korkeuskäyrä, olikin paikan päällä 20 metriä korkea pystysuora kilometrejä pitkä jyrkänne. Alas päästiin kuitenkin merkityn polun kohdalta. Järvellä näkyi harvakseltaan tuikkeita, mutta sielläkin pyysimme tyhjää. Kalastettuamme hetken palasimme takaisin leiriin ja pakkasimme rinkat. Söimme vielä lounaan ja kello oli jo neljä kun lähdimme Rosenvatnetilta.
 |
| Aamu valkenee harmaana... |
 |
| Matkalla Konradvatnetille paikassa, jota aloimme kutsua "Vara-Corbeliksi" |
 |
| Konradvatnetilla kalassa. Järven mökki oli autio |
Oikasimme merkitylle polulle. Polku oli merkitty kiviin maalatuilla punaisilla T-merkeillä, mutta muuten se ei juurikaan erottunut maastosta. Jälkeenpäin luin, että se oli merkitty vasta puiston perustamisen jälkeen 2010-luvulla. Vähäinen käyttö ei ollyt kaivertanut uraa maastoon, varsinkin kun polku nousi vähän väliä harmaalle kalliolle. Saimme myös kunnon kosketuksen lumessa kävelyyn. Lumisia pälviä oli kaikkialla ja kinostuneissa kohdissa lunta oli paksulti. Maassa oli myös koloja ja onkaloita, joten pyrimme välttelemään mahdollisimman paljon lumipaikkoja. Missään ei voinut olla sataprosenttisen varma, mitä hangen alla piileskeli. Aina kun ylitimme lumikohdat,"luotasimme" eli tunnustelimme parhaamme mukaan kävelysauvoilla lumen paksuutta.
 |
| Hei, kuka on vienyt meidän maisemat ? |
 |
| Pilvet roikkuivat alhaalla, huiput peittyivät sumuun |
 |
| Sadetta ja lunta... |
 |
| Paljon lunta! |
 |
| Puron ylitys valmista railoa pitkin |
Jossain vaiheessa kadotimme merkityn polun, mutta sillä ei ollut suurta merkitystä, sillä se oli yhtä hyvä tai huono seurata kuin muukin maasto. Suoraan merkkejä pitkin ei voinut kuitenkaan kulkea lumen takia. Polku nousi aina kuuteensataan metriin saakka. Nimetön pikkujärvi (611) oli umpijäässä. Ei toivoakaan kalastuksesta. Fiskvatnet (519) sentään oli suurelta osin auki. Tarkistin sijaintimme gps:stä ja olimme ajautuneet järven väärään päähän. Tai oikeastaan olimme vain seuranneet kivikummeleiden merkitsemää vanhaa polkua. Myöhemmin saimme selville että se oli osa vanhaa Fiskvasskardet -nimistä polkua, joka johti Namlausvatnetilta Fiskvatnetille. Jostain kumman syystä sitä ei oltu merkitty karttaan, vaikka se erottui maastosta uutta polkua paremmin.
 |
| Fiskvattnetilla jäälautat seilaavat |
Polku laskeutui hiljakseen ylängöllä Svalvasselvan rantaan. Jokipenkan kohdalla karstikivimuodostelmat saivat entistäkin omituisempia muotoja. Tuntui kuin näkymätön käsi olisi huvitellut sulan kiven kanssa, käännellyt ja väännellyt sitä, poimuttaen ja laskostellen harmaakivimassaa. Kaikkialla oli serpentiinimäistä, pehmeästi pursotettua kiveä. Itse Svalvasselva oli kuluttanut uomansa kovaan kallioon mitä omituisemmalla tavalla. Jokiuoma oli syvä ja parissa kohden sen yli meni reikäisiä kivikannaksia muodostaen kivisiltoja yli kuohuvan veden.
Käytimme kauan aikaa jokivarren tutkimiseen. Kävi selville, että paikka oli Corbels canyon -nimellä tunnettu nähtävyys, jonka kartan merkintöjen perusteella olimme sijoittaneet paljo pidemmälle Saravatnetin rannoille. Nimensä se on saanut ranskalaisen geologin Jean Corbelin mukaan, joka tutki aluetta 1950-luvulla.
Polun varresta löytyi myös peltilaatikko, jonka sisällä oli lokikirja. Vain muutama nimi oli merkittynä tälle kesälle, vaikka muuten kirjassa paljon nimiä olikin. Lumi ja sade olivat pitäneet vierailijat toistaiseksi poissa.
|
| Saravatnet (528) oli vapaa jäästä |
 |
| Kiviä ja onkaloita |
 |
| Corbels canyonia lähestyttäessä |
 |
| Kanjonilla |
 |
| Joki kuohusi osin vielä lumisessa kanjonissa |
 |
| Kivisilta ja lokikirjan paikka |
Tässä kohden merkitty polku nousi kanjonista viereisen vuoren Fiskevassryggenin rinteille. Asiassa oli vain yksi mutta. Kuru ja sen jyrkät rinteet olivat täynnä lunta. Jos ylittäisimme kurun polun kohdasta ja nousisimme pitkin lunta, meillä ei olisi mitään tietoa, mitä lumikinosten alla olisi. Tilanne tuntui epämiellyttävältä eikä kukaan meistä kolmesta pitänyt polun seuraamista turvallisena vaihtoehtona.
Koska myöhäisen lähtöajan takia kello läheni jo kahdeksaa, päätimme ottaa aikalisän. Kävelimme kanjonin vartta pitkin Saravatnetille ja laitoimme teltan pystyyn edelleen sateessa. Tuntui hyvältä ajatukselta ottaa rauhallisesti, vaikka päivämatka jäikin lyhyeksi. Huomenna olisi päivä uusi!
 |
| Porotokka FIssvassryggenin rinteillä |
