Liikkeellä luonnostaan

#22/20 Sennalandet, Norja osa 1/4

Sadetta ja sumua, lopussa kiitos odottaa

Jännitimme, onnistuuko vuotuinen Norjan reissu tänä poikkeuskesänä. Suomen Lapin karttoja tuli selailtua varmuuden vuoksi, mutta kun matkustuskielto Norjaan kumottiin kesäkuussa, niin suunta oli selvä. Kartbutikenista tilattiin nippu Finnmarkin (Ruijan) karttoja ja kutkuttava suunnitteluvaihe saattoi alkaa. Alunperin ajatuksena oli käydä Stabbursdalenin kansallipuistossa Lemmijoen lähellä Skandinavian pohjoisimpia mäntyjä katsomassa, mutta karttoja tutkimalla huomio kiinnittyi mielenkiintoiseen, nimettömältä näyttävään suorakulmaiseen alueeseen Altan ja Hammerfestin ja E6:n ja meren välissä. Ahkera digitaalinen tutkiskelu paljasti että aluetta voisi kutsua nimellä Sennalandet. Muutenkin nettiselaaminen oli lupaavaa: alueesta löytyi tosi vähän mitään tietoa, siellä ei ollut teitä, polkuja eikä autiotupia. Lisäksi kartasta katsoen alueen korkeuserot olivat norjalaisittain maltilliset, mutta ei maasto ei ollut kuitenkaan tasaista ylänköä. Ja järviä, niitä oli paljon...siis sinne!

Tiistai 21.7.Rovaniemeltä Sennalandetiin

Aloitimme reissun uudella tavalla, eli otimme autojunan Rovaniemelle. Niinpä tiistaina aamulla oltiin freesissä kunnossa hyvin nukutun (?) yön jälkeen. Arvioitu ajoaika Bigasjævrille oli alle 7 tuntia, pikkujuttu! Ajoimme Hetan, Kautokeinon ja Altan kautta ja se olikin minulle osin aivan uutta tietä, mielenkiintoista. Hetassa pysähdyimme syömään ja ehdimme poiketa luontokeskuksen näyttelyssäkin. Altassa puolestaan kahviteltiin. Sää oli mitä lupasikin, eli vielä ei satanut mutta kohta alkaisi.

Rovaniemellä autoa odottelemassa

Pilvet roikkuvat kiinni tuntureissa. Altan vuono.

Autolle löytyi paikka kivisen sivutien varrelta E6:n katveesta. Aloimme pakata reppuja lähtökuntoon ja samalla alkoi sadella, odotetusti. Sääennuste (jotka yleensä olivat pitäneet hyvin kutinsa) lupasi ensimmäisille päiville sadetta, sitten erinomaista säätä, puolipilvistä ja tuulta. Lähdimme siis iltapäivän tunteina kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Samalla kun satoi, pilvet laskeutuivat yhä alemmas. Tienoon peitti hyytävän kostea sumu. Näkyvyyttä oli vain sata metriä tai vähemmän. Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen erkanimme tiestä. Tästä eteenpäin mentiin sitten kompassisuunnalla kohti ensimmäistä yöjärveä.

Näkyvyys heikko....

Jossain tuolla nousevat tunturit ylös

Kyllä täällä luntakin joskus on, 2,5.metrisistä aurauskepeistä päätellen

Yövyimme ensimmäiselle sopivalle järvelle. Telttapaikkakin löytyi, vaikka aluksi vaikutti kiviseltä ja märältä. Painuimme pehkuihin iltapalan jälkeen. Sovimme jo etukäteen, että huomenna olisi päivä murmelina...

Keskiviikko 22.7.Päivä murmelina

Ihan uusi kokemus oli viettää päivä murmelina eli jäimme leiriin sumun ja tuulen keskelle koko päiväksi. Ei ollut oikein järkeä kulkeakaan 0-näkyvyydessä ja eilisen illan kävelyn jälkeen päälle laitettavat vaatteetkin olivat kosteat. Parempi oli suosiolla tappaa aikaa teltassa kuivissa yövaatteissa makuupussissa tai sitten ulkoilla sumussa kosteissa ja kylmissä päivävaatteissa.

Yllättävän hyvin sitä saa päivän kulumaan makaamalla teltassa ja pienillä välijaloitteluilla. Onneksi tuli mukaan kynä ja ruutuvihko mukaan. Jätkän shakkia, piirustelua ja jopa runojen kirjoittamista. Ulkomuisista tuli tehtyä "tankha"-runoja (5-7-5-7), kun ei niistä tullut haikuja (5-7-5) eikä tankojakaan (5-7-5-7-7).

"
Makuupussissa
Kerätään rohkeutta
Rakko painaa jo
Ulkona paha ilma
"

ja hieman runollisemmin

"
Kaari nitisee
Tuulen voiman iskiessä
Me täällä kaksin
Tunnemme ilman lyövän"

Ja vielä hempeillen

"
Kylki kyljessä
Lämmin lämpöä antaa
Sinun untuvat
Ovat minunkin omat

Keittiö

Vastaranta näkyy aina välillä

Muotokuvausta ja runoilua

Masi makuupussissa. Huomaa realistisesti esitetty merinovillapipo

Torstai 23.7. Veivannetille kalaan

Torstaina pistimme sitten leirin kasaan ja jatkoimme matkaa, olihan luvattu selkenevää säätä. Päivän taival tehtiin kyllä vielä aikamoisessa sumussa. Tulihan arvokasta kokemusta, jos joskus tarvitsisi osata mennä suunnalla tunturissa. Näkyvyys oli pahimmillaan vain kymmeniä metrejä ja jokainen notko ja kumpare oli uusi yllätys. Välillä oli aikamoista kivikkoakin (tämä nähtiin sitten paremmin takaisintulomatkalla). Erikoinen ilmiö oli muuten huomata, että kaikki maastossa näkyvät maamerkit olivat oikeasti paljon lähempänä kuin miltä ne vaikuttivat: iso tunturi olikin pieni mäen nyppylä ja kaukaisuudessa olevalle kivelle käveli muutaman minuutin!

Tuuli reippaasti

Arvokasta kokemusta sumussa suunnistamisesta...

Kesälomareissulla!

Suunnalla vaan...

Selkenevää...alas selkeämmille vesille

Retkikoira Tove

Suunnistus meni hyvin ja kun pääsimme Veivannetille, niin hieno leiripaikka löytyi helposti veden äärestä. Leiriydimme hyvissä ajoin. Pilvet purjehtivat yhä alhaalla mutta taivastakin näkyi välillä; parempaa kohti oltiin selvästi menossa.
Elämyksellisen päivän kruunasivat reissun ensimmäiset kalat. Aivan leiripaikan tuntumasta iltakalasta nousi hyviä paistintaimenia ja kaksi kunnon kokoista punavatsaista kaunokaista: rautuja! Kokemusta raudun yrittämisestä oli edellisiltäkin reissuilta mutta nämä 38 senttiset kalat olivat kyllä huippuja. Ja ensimmäisenä kunnon kalastuspäivänä. Tästä oli hyvä jatkaa...