Liikkeellä luonnostaan

#8/20 Tikkaviikonloppu (Seitsemisissäkin oltiin) 20.3-22.3.2020

Ulkoilua lähellä ja vähän kaukanakin

20.3. perjantai iltakävelyllä Iideksellä

Luin facebookin Pro Iidesjärvi- ryhmästä, että valkoselkätikka oli ollut kolmena päivänä Iidesjärvellä. Hyvä tieto, sillä Tiirassa sellaista ei ollutkaan (myöhemmin ilmeni että tällainen havainto salataan automaattisesti). Vaikka en varsinaista lintubongausta harrastakaan, niin iltakävelylle saa kai sentään mennä "oikeaan seuraan".

Tiirailimme rannan kuolleita lehtipuita siinä ilmoitetulla maankaatopaikan kohdalla, mutta ilman tulosta. Päätimme jatkaa silti vielä matonpesupaikalle saakka, kuntoilun vuoksi. Vähän kasvimaan jälkeen kuulin vaimean naukaisun rannan suunnasta, ja kyllä, käpytikan kokoinen mutta hieman eri lailla kuvioitu tikkahan se siellä. Ensimmäinen valkoselkätikkani siellä puuhasteli pökkelöissä. Lennähti vielä eteenpäin uuteen puuhun ja lopulta sitten aina järven yli toiselle rannalle saakka. Valokuvat jäivät todistusaineistoksi.

21.3. lauantairetki Seitsemisiin

Pakkasimme kolmen hengen seurueen (Masi, Taina, Iiris) lauantai aamuna autoon ja ajoimme Seitsemisiin. Koska tarkoituksena oli vältellä muita, auto jäi Kuru-Parkano -tien varteen tutulle levähdyspaikalle, josta olimme ennenkin lähestyneet puistoa. Tuskin olimme ehtineet astua askeltakaan, kun Iiris jo lensi selälleen. Pysähdyspaikka oli hengenvaarallisen liukas! Eikä siinä kaikki, myös Mullikummunmaan harjupolku oli vähän väliä toodella liukas. Aamulla satanut muutaman senti huituvakerros lunta jään päällä teki etenemisen todella haastavaksi.

Hitaasti mutta epävarmasti etenimme kohti Pitkäjärveä. Jossain kohtaa astuin tiellä liukkaaseen ja lensin nilkkani yli maahan. Kesti hetken ennen kuin pääsin ylös. Varmistelin että mikään ei murtunut tai ettei nivelsiteet menneet. Onneksi nilkka oli "vain" kosketusarka: matka saattoi jatkua. Pitkäjärvellä ihastelimme vanhaa kelokämppää ja kämpän ympäristön hienoa vanhaa aarnimetsää. Eteläpään nuotiopaikalla oli väkeä, joten väistimme metsän puolelle lounastelemaan.

Kulotettua metsää kansallispuistossa

Kulon jälkiä

Pitkäjärven kämppä, rakennettu v. 1939-1940

Täällä se Kekkonenkin hiihteli...

Mainoskuva

Pitkäjärven ympärillä on komeaa vanhaa metsää.

Kiersimme järven eteläpuolen poikkipolkua uudelle polulle ja sitä myöten pohjoiseen ja autolle. Koko päivän lenkki ja matkaa kertyi noin 16-17 kilometriä. Lintuja ei matkan varrella paljoa näkynyt, eniten äänessä olivat käpylinnut, joku hippiöinen ja hömötiainenkin kuului. Paras lintuhavainto tapahtui melkein matkan lopussa, kun pysähdyimme hetkeksi ja kuulin tien varren männyistä hentoa naputusta. Pohjantikka! Tarkkailimme pitkään tomeraa koirasta joka lensi puusta toiseen ja kävi niin männyissä kuin koivuissakin, vaikka kuusimetsien laji onkin. Taisi tulla (toistaiseksi) parhaimmat valokuvatkin pohjantikasta.

Tikka vauhdissa. Männyn kuoren alta kaivettiin jotain niin että palaset vain lentelivät.

Henkilöpotretti

Käpylintuja kuului olevan runsaasti liikkeellä.

22.3. Nokian suunnalla

Sunnuntaiaamuna ajelimme Nokian taivalkuntaan lintuja katsomaan. Paljon kevään peruslajeja tulikin nähty, mutta aika vähälukuisina. Taitaa kunnon muutto tulla ensi viikolla, kun säät lämpenevät. Nyt oltiin koko ajan pienellä pakkasella.Vuoden lajilistaan saatiin soidinlentoaan lentävä kiuru, ensimmäiset parit töyhtöhyyppiä, lahdella uiskentelevat isokoskelot ja kanadanhanhet. Telkkiäkin oli runsaasti. Kalalokit kaijattivat ja oli siellä harmaalokkejakin. Jostain Siuron suunnalta kuului palokärjen soidinpärryytys.

Ajoimme Siuroon katsomaan Tapsaa ja kävimme yhdessä Knuutilan lintutornilla. Lisää töyhtöhyyppiä ja kiurun laulua, uusina lajeina sepelkyyhkypariskunta ja kuovin ääni. Kuuntelimme, että eikö tuo nyt ole kurjen ääni? Ja olihan se, kohta yksinäinen kurki kiersi näytöslennon rannan tuntumassa.

Teimme pienen kierroksen Muinaisuoman suunnassa ja tärppäsi, sillä palokärki suostui näyttäytymään sen verran että ehdin juuri ottamaan kuvankin. Aika tikkaviikonloppu, valkoselkätika, pohjantikka ja palokärki samana viikonloppuna. Ja näkyihän se käpytikkakin. ei tuosta puuttunut kuin harmaapäätikka ja pikkutikka, niin kaikki Suomen tikat olisi ollutkin koossa.

Kevättä kohti. Ensi viikolla näkynee sitten ne hanhetkin, nyt näimme 30 kpl auran mutta emme erottaneet olivatko nuo kanadanhanhia vaiko ihan metsähanhia. Molempia lienee lähiaikoina enemmänkin liikenteessä.

Kevään ensimmäinen kiuru Taivalkunnan pellon päällä.

Ja ensimmäinen kurki Knuutilassa.

Musta työmies

Palokärki ja pistävä tuijotus!

Maisemaa Siurosta

#7/20 Melko pöllö pöllöretki Saarikyliin 7.3-8.3.2020

Viime hetken pelastus, oikeus ja kohtuus

Olen ollut ennenkin Kangasalan Saarikylillä pöllöjä kuuntelemassa - silloin tuloksetta. Kun tämän kevään retken kohdetta aloin kartoittamaan, niin oli taas myönnettävä etä alue oli omaa luokkaansa havaintojen lukumäärässä ja tiheydessä. Kylällä asuva harrastaja oli listannut tiiraan yli kymmenen lehtopöllön paikkaa ja pari sarvipöllönkin havaintoa, joten oli uskottava paikan erikoislaatuisuus.

Aiemmasta vesiperästä viisastuneena pakkasimme matkaan yöpymisvehkeet. Jos ei muutaman tunnin kuulostelu kylätiellä tuota tulosta, niin kai sentään koko yön viettäminen maastossa saa jotain aikaan?

Olimme hahmotellun yöpymispaikan paikoilla kello puoli yhdeksän maissa. Kun avasimme oven, nin heti tärppäsi, matalaa huokailua rannan suunnasta... no ei nyt sentään, pakastuvassa illassa jäätyvä järvi piti melkoista konserttia. Ei siis pöllö.

Tuli kuitenkin selväksi, että meillä oli isompi ongelma. Hiljainen kylätie ei ollut läheskään hiljainen, vaan ilman täytti karmea, säksättävä polttomoottorin ääni. Agrikaatti! Juurikin etukäteen valitsemani yöpymispaikan tuntumassa, kaikkien pöllöreviirien keskipisteessä puksutti kovaääninen moottori! Joku mökkiläinen ilmeisesti tuotti sähköä eikä kovinkaan hiljaisesti. Turkanen!

Kävelimme parisen tuntia ja kuulostelimme. Ei tärpännyt. Moottori pärryytti koko saaren täyteen äänisaastetta. Autoja liikkui hiljakseltaan, mutta joka talossa oli väkeä ja valot päällä. Ei tänne tehnyt mieli jäädä yöksi! Ajoimme pois.

Lähin rauhallinen metsikkö oli kartan mukaan Vehonimenharju ihan Saarikylien kohdalla mantereella. Jätimme auton parkkiin ja haimme otsalampun valossa leiripaikan Punamultalukon eli suojellun harjusupan ylärinteestä. Saimme viriteltyä matot puuhun kun Taina kuiskasi: "Pöllö!".

Höristin korviani. Toden totta! Lehtopöllö päästi valittavan kimeän soidinhuhuilunsa harvakseltaan neljä kertaa. Sitten se vaikeni eikä enää äännellyt. Onnisti! OIkeus ja kohtuus! Yhdessä hetkestä pöllöretken fiasko muuttui menestykseksi. Painuimme hyvillä mielin nukkumaan.