#28/19  Puurijärven-Isosuon mekkalassa 6.-7.9.2019 

Lintujen kokoontumisjaot kansallispuistossa ja muitakin mukavia havaintoja

Aamulehdessä oli Hannu Järvisen juttu kurkien kokoontumisesta muuttoa varten Purijärvi-Isosuon kansallispuistoon. Päämuutto kurjilla on jutun mukaan yleensä syyskuun jälkipuoliskolla. Siitä syntyi ajatus pikamatkasta Isosuolle kurkia katsomaan ja kuvaamaa, miksei kuuntelemaankin. Aika extempore-juttu, ajatus kohteesta syntyi perjantaina töiden jälkeen ja puoli seitsemän olin jo autossa reppu pakattuna yöpymistarvikkeilla.

Ajomatka Puurijärvelle ei ole Tampereelta pitkä, vain noin tunnin verran. Matkalla pysäytin auton tien varteen kun näin langoilla istuvan parven mustia lintuja. Paljastuivat kottaraisiksi. Ihan suosikkilintu tuo tukkasekaisin -tyyppi. Ei noita niin paljon meilläpäin näy, kun ei ole paljon noita pelloilla laiduntavia lehmiäkään. Siksikin ilahduin, että hyvin alkaa tämä reissu.

Nopeasti laskettuna ainakin 80 kottaraista

Nuorilla kottaraisilla on ensimmäisessä talvipuvussa vielä nuoruusajan ruskeaa päässä.

Suuntasin ensin Kärjenkallion lintutornille. Jo kaukaa kuului kurkien ääntelyä. Ilmassa olikin jo monta parvea ja koko ajan tuli lisää. Kurjet tulivat yöksi Puurijärven pohjoispään luhdalle. Koko ajan laskeutui porukkoja, oikeat kokoontumisajot. Täällä tämä näytelmä on näin syyskuun alussa ilmeisesti jokailtaista, mutta minulle se oli eksotiikka.
Tornista sain havainnot myös ruskosuohaukkapariskunnasta joka pesii järvellä. Kärjenkallion lintutorni onkin varmaan kaikista varmin paikka, jos halua ruskiksia ihan varmasti nähdä. Ohi lensi myös pari isoa parvea kottaraisia.

Kurkiparvi Kärjenmäen tornin läpi kuvattuna

Puurijärvi kaunissa ilta-auringossa

Kurjet ilta-auringossa

Kun olin aikani kurkinäytelmää seurannut, siirryin Mutilahden tornin tietämille, järven eteläpäähän. Sieltä lähtivät myös pitkokset Isosuolle. Läksin talsimaan pikavauhtia suon suuntaan illan jo pikkuhiljaa tummentuessa.

Muutama sata metriä pois pitkoksilta löysin avosuon laidalta hieman kuivemman kohdan jossa kasvoi pieniä mäntyjä. Tämä saisi kelvata nyt yöpaikaksi. Virittelin pikku hiljaa asumustani ja kuuntelin samalla aivan hervotonta MEKKALOINTIA. Elämää nimittäin riitti hämärtyvällä suolla. Jos kurjet olivat siis menneet Puurijärven luhdalle yöksi, niin täällä vuorostaan ääntä pitivät sadat tai vieläkin lukuisampi joukko hanhia. Välillä pään päältäkin lensi lentoarmada kaakattaen, vaikka suurin mekkala tapahtuikin suon pohjoislaidalla, lähellä Kokemäenjoen mutkia. Äänimaisema oli kuin parhainakin kevätmuuton päivinä.

Siinä jo melkein pimeässä riipparia virittäessäni takaani kuului äkkiä möreä tuhahdus. Aluksi en ollut varma äänestä ja terästin kuuloani. Jälleen kovaaääninen tuhahdus. Pieni tauko ja jälleen matalaääninen, kova tuhahdus. Erikoinen, vähän pelottavakin ääni. Sen verran olin kartalla, että tiesin, että kyseessä oli peuran tai hirvisonnin kommunikointia. Ei tehnyt hirveästi mieli vastata ääntelyyn ja houkutella kaveria riipparille. Jonkun ajan kuluttua ääni harvenikin ja loppui. Asensin riipparin valmiiksi.

Tästä napsauttamalla kuulee hirven ääniä, ensimmäinen tuhahdus muistutti minun kuulemaani

Majapaikka, tarpeeksi puita! 

Pimenevä suo ja hanhien parvia

Jouduin vielä virittelmään lisää riipparia kun puut olivat varsin joustavaa sorttia! Suomäntyjen juuret olivat sen verran höttöisessä maassa, että kun menin varsin korkealle viritettyyn mattoon makaamaan, niin takapuloi jousti melkein varvikkoon kiinni. Eikun riipparia ja tarppia virittämään vielä 10 senttiä korkeammalle!

Sain ihme kyllä ihan hyvin unen vaikka heräilinkin aina välillä kuuntelemaan suon ääniä. Hiljeneminen kesti kauan, vasta kun oli melkeinpä pilkkopimeää, oli myös hiljaista.

Heräsin aikaisin, yhdessä auringon kanssa. Valitettavasti taaskaan (kuten edellisenä viikonloppunakin Huidankeitaalla) aamu ei ollut sumuinen eikä aurinkoinen, joten sumukuvat jäivät taas ottamatta. Nyt aamulla ilmassa alkoi olla myös kurkia, jotka palasivat yösijaltaan Puurijärveltä. Kuuntelin ja katselin saapuvai kurkiparvia ja laittelin kamoja kasaan pikkuhiljaa.

Kurjet aamu-auringossa

Yöpaikka ja joustavat männyt

Joutsenen matalalento

Heinähukan (perhonen) toukka

Aamu siis koitti ja lähdin siirtymään kohti kotia. Ei ihan suoraan kuitenkaan, sillä ehdin hyvin kymmeneksi Pilyn (Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys) tapahtumaan Nokian Taivalkuntaan, matkan varrella kun sekin oli. Mutta niitä haukkakuvia laitan sitten seuraavaan postaukseen.

Haarapääskyt levolla 

#27/19  Huidankeitaan yö 31.8-1.9.2019 

Yö ulkona, pää pilvissä

Lauantaina 31.8 oli "Nuku yö ulkona"-päivä. Se ei ollut syynä siihen, että teimme työtä käskettyä vaan yksinkertaisesti halu nähdä sumuisella suolla kurkia aamuauringossa.

Tällä kertaa näky ei sitten toteutunutkaan, mutta muutenhan reissu oli ensiluokkainen.

Kävimme Kankaanpään mummolassa  lauantaina päivällä ja sen jälkeen, iltakuuden aikaan suuntasimme reilun puolen tunnin ajomatkan päähän, Honkajoen Huidankeitaalle. Tuttu paikka jo vuosien takaa ja edelleen yksi ehdottomia lempipaikkoja. Suunnitelmana oli yksinkertaisesti vain yöpyä suon laitaan ja katsella aamun valoja.

Huidankeitaan kartta.

Matkaa P-paikalta suon laidan lintutornille oli vain 800 metri, mutta se tuntui huomattavasti pidemmältä. Nimittäin meillä oli yli-innokkaita ihailijoita. Hirvikärpäsiä oli ollut jo pari viikkoa sitten muutama, ja viikko sitten jokunen enemmän, mutta nyt ilma oli kiusallisen sakeana siivekkäitä. Suoriuduimme matkasta pikavauhtia.

Itse suolla sitten jo helpotti. Lintutornillakaan ei niitä näkynyt alkuhätistelyn jälkeen. Jätimme rinkat tornille ja teimme pienen kierroksen suolla lahoneilla pitkospuilla. Lintuhavaintojakin saatiin. Telkkiä ja heinsorsia lennähteli välillä lammikoilta lentoon ja nähtiimpä oikein komea, noin 40-päinen hanhiparvikin lennossa. Hanhet laskeutuivat kaakattaen jonnekin etäämmälle, eivät olleet vielä muuttomatkalla. Jossain kaukana, silmien tavoittamattomissa lenteli tunnistamaton haukkakin. Erikoisin havainto oli kuitenkin lähilammessa uiskenteleva yksinäinen vesilintu, joka paljastui lähemmässä tarkastelussa mustakurkku-uikuksi.  Toinen kerta linnun kanssa tänä vuonna, aiempi kohtaaminen oli heinäkuussa Yyterissä. Silloin pääsimme uimaankin samaan lampeen Yyterin leirintäalueella.

Polku tornille vie koivupökkelöitä kasvavan kosteikon kautta

Maisema tornista enteilee jo syksyä, vaikka puut vielä vihreänä ovatkin

Huidankeitan komeita allikoita

Vielä tunnistamattoman linnun sulkia suolla, kenties joku lokki?

Metsähanhia

Mustakurkku-uikku ilta-auringossa

38 metsähanhea

Vanhan lintutornin jäännökset syvemmällä suolla

Ilta alkoi pimentymään ja teimme päätöksen leiripaikasta: tänään nukuttaisiin arjen yläpuolella, huipulla. Lintutornin ylätasanteelta löytyi sopiva paikka, johon sai juuri mahtumaan kaksi riippumattoa rinnakkain. Ähelsin matot paikoilleen pimentyvässä illassa. Viritin päälle hieman suojaa tarpista, jos vaikka yö olisi kovin kostea.

Lintutorni ilta-auringossa

Taina savannilla? 

Ensimmäinen vuode sijattuna

Aamu valkeni, muttei sumuisena. Kurkiakaan ei näkynyt. Otin muutaman kuvan auringon noustessa ja painuin takaisin köllöttelemään vielä ylli tunniksi. Kun sitten nousimme päivä oli jo valjennut, tosin harmaan sävyissä. Kokosimme leirin, söimme tuorepuurot ja teimme vielä lenkin suolla, nyt hieman kauemmas lampien labyrintissä kuin eilen. On kyllä hieno paikka tämä keidassuo. Täytyy tulla vielä paremmalla (=pidemmällä) ajalla takaisin. Hanhilaumakin näkyi taas.

Aamu aukesi melkein sumuttomana

Aamun valoja

Sama maisema aamu-unien jälkeen

Telkkä lennossa

Kun kävelimme takaisin autolle, hirvikärpäsmyrsky oli laantunut eilisestä. Ihan vain muutama yksittäinen siivekäs lensi niskaan. Olimme ilmeisesti "puhdistaneet" eilisellä kävelyllä polun kärpäsistä, nehän eivät raukat tunnetusti osaa lentää montaakaan metriä.

Parkkipaikalla ihailimme vielä palokärkipariskuntaa ennen kuin kaarsimme pois kohti Jämijärven pappalaa.

Palokärki puussa

Palokärki ilmassa