#23/19  Norja, Børgefjell 21.-30.7.2019 OSA 2

Päivät 3-5: Ylänköä, taimenvesiä ja huippuhetkiä kummituksen kanssa

Päivä 3, keskiviikko 24.7

Yöllä sateli ja aamulla maisema oli superkostea. Kylvimme pilvessä. Tuntui kuin joka ainoa heinäkin olisi pusertanut itsestään ulos pieniä pyöreitä vesihelmiä. Sää oli vaihtumassa ja ehkä luonto keräsi nyt viimeiset vetensä säätiedoituksen povaamaa hellejaksoa varten.

Kiersimme leirijärven, järveen vuorilta laskeva joki ylitettiin helposti, vaikka tämä vesi olikin jääkylmää sulamisvettä. Kävelimme hyväkulkuista, vehreän kumpuilevaa nummimaastoa kohti uusia vesiä. Maisema oli pienipiirteinen ja kaunis. Kihut seurasivat tekemisiämme ja välillä piti nostaa kävelysauvat pään päälle sarviksi, jotta ne eivät olisi käyneet liian tuttavallisiksi.

Hopsis, yli jääkylmän sulamisveden

Sadetakit päällä lumella 

Sumua sumua

Desert camo tositoimissa

Pisarataidetta

Märkä kuin uitettu koira

Sää alkoi seljetä. Kalastelimme matkan varrella muutamassa pikkujärvessä ja saimme sopivasti taimenia lounasta varten. Saavuimme yhdelle monista lammista lounasta tekemään. Aurinko paisteli ja lampi kumpareineen oli silmiähivelevän hieno paikka. Syntyi nopeasti ajatus, että tästä olisi ihan turha edetä yhtään minnekään. Olimme edenneet vain muutaman kilometrin, mutta olimme jo perillä. Täydellinen leiripaikka. Päätimme jäädä lounaspaikkaan yöksi.
Päätöstä helpotti se, että Hannun polvi oli turvonnut aikamoiseksi eilisen ja yön aikana. Lepo tekisi sillekin hyvää.

Loppupäivä meni rennoissa merkeissä, syöden kalastellen ja maisemaa ihaillen. Aikamoista lomaa kaikille aisteille.

Lotto vetämään

Pilvipeite jo repeilee

Punajalkaviklo laululennossa

Kiiruna

Kapusta äänessä

Kukkulan kuningas

Lounastauko

Paistettua...

...tai keitettyä kalaa

Valtavan kaunis paikka

Pilvet ovat pyyhkiytyneet pois ja on aivan tyyni

Kivitasku, koiras

Kaakkuripari lähilammella

Uimakausi alkoi ja jatkui lähipäivinä voimakkaana

Päivä 4, torstai 25.7

Aamu aukeni lämpinä, helteisenäkin. Teltta lämpeni jo aamukuudelta siihen malliin, että piti nousta nostamaan ulkoteltan helmat helleasentoon. Oli tuuletonta ja hyttysetkin tiesivät se. Meille vakiintui nopeasti hellevaelluksen käytännöt: usein uimaan, sheikkihuivi lakin alle auringon polttavuutta ja hyttyshyökkäystä suojaamaan ja paidan kasteleminen litimäräksi rätiksi. Autiomaassahan ei sentään oltu, puhdasta ja kylmää vettä löytyi helposti joka paikasta.

Nuori mustalintu

Pikkukuovi

Kiiruna

Vedimme suunnalla koilliseen ja saavuimme Bissegelva-joelle. Pienen luotaamisen jälkeen löysimme sopivan ylityskohdan paikasta, jossa joki oli leventynyt hiljaisemmaksi ja matalammaksi kivikkovirraksi. Ihan helppo virta se ei kuitenkaan ollut lyhytjalkaisille jäsenille: Tovekin sai oikein kunnon jokikasteen, sen verran kovaa virta vei pientä uivaa koiraa.

Ylityksen jälkeen kokeilimme komean oloista jokea, mutta nyt ei napannut. Meitä Tainan kanssa poltteli matkanteko, joten erosimme kahteen osaan. Sovimme treffipaikan seuraavalle joelle ja jatkoimme kaksin matkaa. Myöhemmin kuulimme, että Ellulla oli ollut 30 sekuntia kiinni reissun komein taimen. Vanha juoni oli kuitenkin karkuuttanut itsensä. Isommat joet eivät ole helpoimpia kalastettavia, mutta niistä voisi saada kärsivällinen kalastaja komeita kaloja.

Oikealla puolen jokea

Palkkon aika!

Etenimme suunnalla kohti Kjukkelelva-jokea yli kumpuilevan maaston. Kukkuloilta oli  mainiot näköalat kohti lähellä etelässä siintävää Little Kjukkel-vesistöä. Aina välillä pysähdyin kuvailemaan lintuja, kivitaskuja oli taas runsaasti ja  kiirunoita pölähteli puskista lähietäisyydelle.
Saavuimme Kjukkelelvalle, joka olikin komea joki. Se kuohui voimakkaana kivisessä kanjonissa lukuisten isojen ja pienten vesiputousten saattelemana. Joki laski 5-6 kilometrin matkalla varmaan 80 metriä, joten vietto oli kova. Seurailimme jokivartta kunnes saavuimme etukäteen sovitulle treffipaikalle. Kivenheiton päästä siitä löytyi täydellinen lounas- ja lepopaikka, jokeen työntyvä sileä laakakivi pienen vesiputouksen läheltä. Tässä kohden tapahtuikin ihmeellinen ilmiö, kun paikassa ei ollut juurikaan hyttysiä. Ensimmäistä kertaa retken aikana hyttystilanne hellitti (hetkeksi). Köytimme tilaisuutta hyväksemme, teimme lounasta, kalastelimme ja löhöilimmekin hetken. Olikin melkoinen helle, joka söi suurimmat menohalut jaloista.

Kapustarinnan vauhtirata

"Opettaja lomailee"-kuva 

Kumpuilevaa maastoa jokien välissä

Litle Kjukkelvatnetin lahti matkan varrelta

Kiirunan pako 

Kjukkelelvan yksi monista putouksista

Kivitaskun poikanen ilmassa

Jossain vaiheessa Hannu ja Ellu saapuivat lounaspaikkaamme. Löhöilimme ja nautimme hyttysettömästä hetkestä. Me olimme sen verran levänneet, että olimme valmiina lähtemään eteenpäin. Hannun polvi oli edelleen kipeä. Sovittiin, että menemme Tainan kanssa etukäteen jokivartta ylöspäin leiriytymään. Jos Hannua ja Ellua (ja Tovea) ei kuuluisi illalla, tiemme tulisivat erkanemaan lähipäiviksi. Sovittiin suunnitelma, että näkisimme Søre Bissegvatnetilla viimeistään päivän 7. iltana. Siitä olisi sitten varattuna vielä viimeinen päivä-puolitoista yhteistä matkaa autolle.

Läksimme kahdestaan eteenpäin. Näin olimme tehneet ennenkin ja todenneet sen selkeäksi järjestelyksi. Etenimme Kjukkelelvan vartta yläjuoksulle. Joki porrasteli hauskasti maisemassa. Löysimme sovitun leiripaikan ja pistimme yöleirin pystyyn. Illalla teimme vielä reilun mittaisen kalastusretken yläjuoksulle aina joen laajentumiskohtaan saakka. Saalista ei tullut mutta maisemat olivat komeat.

Lounastauko paratiisimaisessa (=hyttysettömässä ympäristössä)

Kivitasku-uros

Kalassa ilta-auringossa

Kapustalla on asiaa

Yöleirissä

Päivä 5, torstai 26.7

Aamu aukeni jälleen lämpimänä ja tuulettomana. Hyttysiäkin oli. Olisi mitä parhain syy nousta vielä ylemmäs tunturiin oletettavasti vilvoittavampiin maastoihin. Aloimme siis suunnata kohti Litle Kjukkel-vuoren huippujen välisen satulaan. Siellä 870 metrissä olisi kartan mukaan isohko sulamisvesilampi, joka kävisi vaikka leiripaikaksi.

Matkalla osuimme parin pienemmän lammen rantaan. Ohitse ei voinut mennä kun reppu oli tyhjä ruokakaloista. Tällä kertaa Taina nappasi ensimmäiset kalat. Itsekin sain jotain, joten lounaskalat olisivat hankittu.

Taina ja kala

Minäkin sain kalan

Varmaan komeimmat hirvaansarvet joihin olemme törmänneet maastossa

Saavuimme tunturin satulan järvelle kovimman paahteen aikaan. Lounaspaikaksi löytyi kivenjärkäle jonka varjoon perustimme keittiön. Kalakeitto porisemaan. Oli helle ja tuli täyteen ja sitä myöden väsy. Paikassa ei ollut hyttysiä, sen verran sattui tuulemaan, joten oikaisin päivälevolla. Nukuin jonkun aikaa (Tainan mielestä pitkäänkin) kanervikossa. Aika ylellisyyttä.

Tunturijärvi 870 mmp

Kivitasku taas

Kalasoppa porisemaan kiven varjossa

Nuudelitaimensoppaa, olkaa hyvä!

Helle!

Päiväunien jälkeen oli sitten oikean huiputuksen vuoro. Läksimme matkaan puoli kuuden maissa, aurinko paistoi silti vielä kuumasti, joten kastelimme tuttuun tapaan kaikki vaatteet ennen nousua ja varasimme juomapullot reppuun. Rinkat jäivät alas kiven viereen odottamaan.

Lähtöpiste oli siis korkeudessa 872 m ja korkein huippu 1100 m, joten nousua Litle Kjukkelin huipulle tuli n. 230 metriä. Sopiva kipuaminen. Rinne oli paikoin jyrkkäkin, mutta hieman etukäteen katselemalla loivahko reitti löytyi. Litle Kjukkelilla oli pitkänomainen laki, joten huipulla sai kävellä vielä melkein kilometrin ennen kuin virallinen kivikasa löytyi.

Vaikka Litle Kjukkel ei olekaan ollenkaan korkeimmasta päästä alueen vuorista (korkein vuori, Kvigtinden nousee peräti 1699 metriin), on sen sijainti ylängön keskellä sellainen, että maisemat eri suuntiin olivat ylhäältä varsin mukavat. Näkyi reitti, josta olimme tulleet ja tulevien päivienkin maisemia. Kohtauspaikka Søre Bissegvatnet näkyi muutamien kilometrien päässä. Otin teleasetuksella kuvia solasta, jonka kautta meidän oli tarkoitus viimeisenä päivänä kiivetä. Sola näytti kiviseltä ja lumiselta, mutta ei liian lumiselta kuitenkaan.

Sitten onkin vuoro kertoa KUMMITUSJUTTU! Lyhyesti, kun olimme noin sata metriä huipulta, siis reilussa 1000 metrissä näimme yhtäkkiä kun läheisen kiven alta lähti liikkeelle MUSTA HAHMO. Loikki kiveltä toiselle ja meni kiven taakse piiloon. Tajusimme heti että nyt on joku äärimmäisen kiinnostava nisäkäs näköpiirissä. Otus ilmestyi vielä toisen kerran, minulla oli jo se kamerassakin kun tarkennus - tottakai- veti koko näkymän sumeaksi. Kuvaa ei siis tullut! Mutta molemmat näimme eläimen joka oli musta tai hyvin tumma, laiha, pitkä ruumis ja lyhyehkät jalat ja isot korvat, vähän kuin näädällä. Hännästä meillä ei ole kummallakaan mielikuvaa.
Lajin määrittäminen näköhavainnon perusteella vei aikansa, mutta nyt kun olemme sulkeneet kaikki "mahdottomat" lajit pois listalta, niin jäljelle jää vakaa uskomus, että näimme itse Arctic Foxin eli naalin poikasen kivikossa! Kaikki täsmää tuohon, sillä (kuten myöhemmin luimme) Børgefjell on lajin vahvimpia esiintymisalueita Norjassa. Onhan puiston tunnuseläinkin naali. Todellinen onnenpotku tuo kohtaaminen kuitenkin, sillä naalihan on äärimmäisen harvinainen ja uhanalainen eläin koko skandinaviassa, vain noin 200 yksilöä yhteensä.

Tämä netistä ladattu kuva tummasta naalinpojasta vastaa tosi lähelle mielikuvaa eläimestä minkä näimme

Valmiina lähtöön...hihat ylös ja lunta hattuun!

Poron karvaa ja jätöksiä, näitä oli kaikkialla vaikk ayhtään poroa emme reissussa nähneetkään.

Maisemat alkavat hahmottua ylöspäin noustessa

Neliveto käynnissä

Bissegvatnet, huomisen kohdejärvi näkyy tuntureiden välissä

Tuohon solaan matka parin päivän päästä. 

Lähellä huippua

Näillä tienoin Kummitus ilmestyi

Huipulla

Ihailimme maisemia tuulettomassa säässä. Niin tuulettomassa, että hämmästykseksemme jopa huipulla meidän ympärillä pörräsi iso parvi hyttysiä! Täälläkään ei niistä päässyt eroon.

Laskeuduimme perusleiriin, perillä oltiin kahdeksan maissa eli vuoren huipulle ja takaisin meni pari ja puoli tuntia. Leiriydyimme lammen rantaan , kokkasimme päivälliset ja menimme hyvillä mielin nukkumaan.

Takaisin lammella

Iltakokkaukset

Surviaissääksiä lammessa. Ei tainnut olla kalaa vedessä, kun minkäänlaista elämää ei siinä näkynyt.